Paljastuminen

[Matthias Frankowski]

Sairaanhoitaja sitten ojensi liemipulloa ja Frankowski tarttui siihen hieman ahneemmin kuin hänen oli tarkoitus. Poika sitten kuljetti kyseisen liemipullon tottuneesti laukkunsa taskuun vilkaisematta edes taskuun. Tai niin hän ainakin yritti, mutta kiirehtiessään aamulla makuusalista pois oli laukku hukkunut jonnekin, joten liemipullo ei sujahtanutkaan somasti laukkuun vai rämähti sairaalasiiven lattialle särkyen.

Frankowski säikähti hieman ääntä ja loikkasi ehkäpä refleksiensä ansiosta kauemmas särkyneestä liemipullosta. Olisihan hänen pitänyt huomata jo lähtiessään, että jotain puuttui tai ainakin varmistaa liemen takia, ettei se menisi hukkaan. Poika suki vaivaantuneesti etuhiuksiaan sopertaen jotain anteeksipyyntöön viittaavaa ennen kuin laskeutui polvillensa onnettomuuden viereen.

Nainenhan oli jo nähnyt hänen tuoreimmat kättensä jäljet, minkä vuoksi poika ei katsonut edes tarpeelliseksi piilottaa muut vanhat jo arpeutuneet ja haalentuneet. Ehkäpä sairaanhoitaja sitten tajuaisi, että Frankowski todellakin pystyi lopettamaan touhun kun hän vain halusi. Hän kääri hieman hihojansa ylöspäin ennen kuin alkoi noukkimaan suurimpia ja nähtävissä olevia lasinsiruja vasemmalle kämmenellensä. Frankowski empi joidenkin palojen kohdalla salakuljettamisen mahdollisuutta, mutta hylkäsi ajatuksen täysin. Jos kerran liemipullo yritettäisiin joskus korjata loitsukeinoin niin, havaittaisiin että joku palanen puuttui. Tämän jälkeen hän itse olisi varmaan kiistatta se pääepäilty ja luoja yksin tiesi, että mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan.

[Ruth Rousseau]

Frankowski otti pullon ja pudotti sen vahingossa maahan. Pullo särkyi äänekkäästi, levittäen erikokoisia sirpaleita lattialle. Katsoin pientä liemilätäkköä lattialla. Tiesin ettei vahingolle voinut mitään, mutta totta kai minua alkoi vähitellen pännimään tämä tälläinen. Mikään ei mennyt tänään hyvin! Palasin lähellä olevan työpöytäni luokse ja nappasin uuden pullon, täyttäen sen ripeästi. Isomman pullon liemitilanne oli nyt huonompi kuin hetki sitten. Jos minulla olisi ollut tarvittavat ainekset liemen valmistamiseen olisin jo varmasti tehnyt sitä lisää. En kuitenkaan ollut ilmoittanut puuttuvista aineksista kenellekään, joten siksi tilanne oli tälläinen.

Kun käännyin ympäri Frankowskin puoleen, oli hän jo noukkimassa lasinsiruja ylös maasta. Polvistuin nopeasti hänen seurakseen lattialle, enkä huomannut sirpaletta joka jäi ikävästi toisen polveni alle. Tulin huomanneeksi sen vasta kun tunsin kuinka jokin terävä ja pieni uppoutui läpi sukkahousujeni ja sitten ihoni. Naurahdin tilanteelle. Tämä päivä ei ollut pelkästään huono vaan myös kirottu! Jouduin tehdä nopeasti päätöksen polveni ja oppilaan välillä. Jos alkaisin polveani katsomaan ja paikkaamaan, niin poika saattaisi sujauttaa osan sirpaleista kaapunsa taskuihin. Oli siis parempi ottaa sirpaleet heti pois häneltä. En nimittäin antaisi itselleni anteeksi sitä että hän menisi ja vahingoittaisi itseään jollakin mikä olisi sairaalasiivestä hankittu.

"Lopeta", sanoin ja estin häntä keräämästä lasin paloja. Tarjosin tyhjää kämmentäni hänelle. "Anna sirpaleet minulle", pyysin (tai no oikeastaan käskin) katseeni harhaillessa hänen arpisissa käsivarsissaan. Jälkiä oli mielestäni paljon, ehkä jopa liikaa. "Minä siivoan tämän kyllä, voit mennä", sanoin ja tarjosin uutta pulloa hänelle.

[Matthias Frankowski]

Sirpaleita noukkiessaan Frankowksi laittoi merkille niiden muodot, muttei kuitenkaan jäänyt katselemaan niitä vaan asetteli ne siististi kämmenellensä. Hän olisi jatkanutkin sitä keskittyneesti, ellei sairaanhoitaja olisi myös laskeutunut lattialle ja sitten estänyt koko touhun.
”Anna sirpaleet minulle”, nainen vielä käski ojennetun käden kanssa. Frankowski olisi mielellään jatkanut siivoamisyritystä, kun oli kerran itse aiheuttanut sen, mutta tällä kertaa ei tainnut auttaa muu kuin totella.
Hän törkki oikealla etusormellaan sirpaloita hieman paremmin vasemmalle kämmenellensä ennen kuin kuljetti sen ojennetun käden vierelle ja nosti yksittäiset suuret lasinsirpaleet toiselle kädelle. Frankowski yritti hiemaan päätään heilauttaen saada hiukset hieman paremmin, kun kädet olivat vielä työskentelemässä sirpaleiden kanssa. Kun suurimmat sirpaleet olivat sairaanhoitajan kädellä, poika kallisti kättänsä sen verran että ne pienimmätkin tippuisivat tämän kämmenelle isompien seuraksi.

Nainen myös sanoi saavansa siivottua sen itse ja kehotti Frankowskia lähtemään. Poika nousikin ja käänteli käsiänsä varmistaakseen, ettei niissä ollut mitään sirpaleitä enää. Hän pyyhki ne kaapunsa helmoihin ja laski hihat ennen kuin tarttui uuteen liemipulloon. Hän piti siitä kaksi käsin kiinni ja painoi sitä rintaansa vasten, jottei vahingossakaan saisi tiputettua sitäkään. Frankowski olisi vielä nyökännyt hyvästiksi, mutta päätti jättää sen tekemättä kädessä pitämänsä pullon takia.
”A-anteeksi ja tuota… näkemiin?” poika sitten sanoi kysyvään sävyyn vilkuillen vielä aiheuttamaansa sotkua ennen kuin kääntyi ja lähti astelemaan varovasti sairaalasiiven ovien suuntaan. Frankowski ei ihan tiennyt oliko näkemiin ollut se paras sanavalinta, sillä hän ei ollut lainkaan varma siitä että palaisiko enää ikinä sairaalasiipeen.
Kertokoot vain tuvanjohtajalle ja sitten koko koulu tietäisi siitä ja sen jälkeen olisi taas koulunvaihdos edessä. Hän ei kyllä enää ikinä vaihda koulua, joten jääkööt vaikka koulu kesken, jos hän kerran muutenkin oli jo niin surkea.

//Kiitos ajatuksia herättävästä pelistä ja (aktiivisesta) peliseurasta!

[Ruth Rousseau]

Poika oli koonnut sirpaleista nätin pikku vuoren. Käskin toista antamaan lasinsirut heti minulle, ja oppilas totteli. Asetti ensin suuremmat sirpaleet ojennetulle kämmenelleni ja kumosi niiden päälle pienemmät. Sen sijaan, että olisin kiittänyt häntä, annoin hänelle luvan poistua. Selitin, että siivoaisin hänen aiheuttaman sotkun kyllä. Ojensin uuden liemipullon oppilaalle.

"A-anteeksi ja tuota... näkemiin", Frankowski änkytti. "Hei hei", totesin hajamielisesti - ehkä jopa välinpitämättömästi - ja nousin ylös maasta. En keskittynyt poikaan yhtään sen enempää kuin lattialla olevaan liemilammikkoonkaan. Tarkastelin vain hieman vahingoittunutta polveani ja mietin, millä taialla hoitaisin haavan.

Sairaalasiiven ovi kolahti hiljaa kiinni. Pöytiintörmäilijä oli lähtenyt.

//Merci (ja pardon, kun tässä vastauksessa kesti niin kauan :/ )! :3

[Mila Molina]

Huikean hyvä peli. Kiitos teille!

Lloyd Frankowski: 20 + 5 = 25 p
Ruth Rousseau: 16 + 5 = 21 p