Armottomasti alruunoita ja ahertamista

[Sylviane Gren]

Sylviane ilahtui siitä, kun Ivankin oli sitä mieltä, että Loch Ness ehkä söisi alpakoita. Oli tosi kivaa, kun hän ehkä oli osunut oikeaan arvauksellaan, sillä olisi ollut tosi tyhmää, jos hän nyt olisi jo kaksi kertaa arvannut väärin. Onneksi heidän pitikin nyt etsiä tietoa alruunoista eikä hirviön ruokatottumuksista, vaikka se ehkä olisi myös ollut aika mielenkiintoista. Sylviane päättikin kysyä joltain professorilta asiasta jälkeenpäin. Mistäköhän Loch Ness saisi edes kaikki alpakat, joita tämä söi?

Ivan sitten keskeytti Sylvianen mietelmät kysymällä, että oliko tämä jo löytänyt jotain. Oho, pouffsouffle vähän yllättyi havaitessaan muistiinpanopaperinsa olevan vielä aivan tyhjä.
”En vielä, mutta tässä alussa puhutaankin jostain aivan muusta”, Sylviane kertoi selaten varovaisesti kookasta kirjaa eteenpäin.
”Voin kyllä katsoa sisällysluettelosta missä kohtaa alruunat ovat”, tyttö vielä tarjoutui ystävällisesti. Hän sulki kirjan ja käänsi sen siten, että takakansi oli nyt hänen edessään. Sitten hän avasi kyseisen kirjan uudestaan ja etusormen kanssa kävi sisällysluetteloa läpi etsien keskittyneesti jotain alruunoihin liittyvää kohtaa.
”Tässä, alruunat ja tuholaiset, sivu 45”, Sylviane totesi innokkaasti ääneen ja sulki ja käänsi kirjan uudestaan. Pian hän olikin jo oikealla sivulla.

”Ivan. Mitä sinulla jo on?” tyttö kysyi nousten tuoliltaan kuitenkin vain sen verran, että voisi istahtaa sille uudestaan siten että istui omien jalkojensa päälle. Hän ehkä sitten näkisi paremmin lukea kirjaansa ja pystyi näkemään hieman paremmin pojan paperille. Tällä näytti olevan jo jotain ylös kirjoitettuna.
Sylviane kumartui hetken päästä oman tyhjän paperinsa puolelle ja kirjoitti kauniisti sen ylänurkkaan: Sylviane Gren, Yrttitieto 2.lk, parityö Ivanin kanssa, alruunat. Hänen käsialansa oli kyllä tosi hienon selkeä ja kukaan ei ainakaan hänen tietojensa mukaan ollut tarvinnut silmälasia sen lukemiseen. Oli Sylviane kyllä kuullut siitä, että se oli toisinaan liian iso tai että sen koko vaihteli. Pouffsoufflen mielestä se tosin oli kelpo käsiala ja todella kiva!

[Ivan Kushnir]

Ivan nyökytteli päätään pouffsoufflelle, kun tuo kertoi, ettei kirjan alussa puhuttu alruunoista. Kyllähän Ivan toki sen tiesi. Vaikka Ivan olisi tiennyt oikean sivun, ehti pouffsouffle alkaa sitä sisällysluettelosta etsimään, ennen kuin hän ehti sanaakaan sanomaan. Joten hän päätti, että antaisi tytön etsiä itse oikean sivun. Ja tuo löysikin oikean sivun lopulta. Ivan hymyili tytölle ystävällisintä hymyään, tyttö oli hyvin suloinen kaikessa pirteydessäänkin. Miten ihmeessä tuo kykeni olemaan koko ajan niin iloinen ja pirteä? Tai ainakaan Ivan ei ollut kovinkaan usein nähnyt muuta kuin iloisena ja pirteänä. Eikö se ollut muka lainkaan puuduttavaa olla tuollainen koko ajan?

Sitten tyttö kysyi, mitä Ivanilla oli jo paperillaan, joten poika käänsi paperia sen verran, että tuon olisi helpompi nähdä hänen kirjoittamansa muistiinpanot. Ivan näki tytön kirjoittavan jotakin paperilleen ja jäi katselemaan sitä. Ainakin tytön käsiala oli selvästi luettavissa, ehkä hieman lapsellista. Mutta sopi täydellisesti tuon tytön persoonaan, Sylvianen persoonaan. Sylviane. Kyllä Ivan tiesi, ettei olisi saanut sitä lausuttua, vaikka olisikin nimen osannut aikaisemmin. Tuo nimi kuului sellaisiin sanoihin, mitä oli turha edes yrittää lausua, vaikka kiva muuten olikin.
“Si—sinulla on kiva käsiala, Sy-sy-sy— Viane”, Ivan totesi hymyillen tytölle. Hän todella toivoi, ettei tyttö pitänyt sanoja jonkinlaisena loukkauksena, mitä ne eivät tosiaankaan olleet (ainakaan kovinkaan paljoa). Tytön käsiala tosiaan oli… mielenkiintoinen.

[Sylviane Gren]

Kun Sylviane oli saanut otsikon kirjoitettua, pyyhkäisi hän hiuksensa kämmenellä paremmin korviensa taakse. Tarkasti hän veti sitten muistiinpanoihinsa pitemmän viivan, jonka alle hän aikoi jäsentää keräämänsä tärkeät tiedot. Tyttö kuitenkin keskeytti kirjoittamisen vilkaistakseen mitä kirjassa luki, kun Ivan kehui hänen käsialaansa. Sylviane ilahtui tosi paljon tästä eleestä ja vilkaisi Ivaniin herttaisesti hymyillen.
”Ai, kiitos! Minäkin olen siihen tosi tyytyväinen”, pouffsouffle kiitti ja vilkaisi sitten hieman omaa käsialaansa pää kallellaan.

Sylviane sitten kumartui takaisin kirjan puolelle ja luki siitä ensimmäiset pari kappaletta ennen kuin alkoi jäljentämään ne omalle paperille. Hän kyllä jälkeenpäin vielä muokkaisi sanajärjestystä ja lisäisi iloisia ja hienoja adjektiiveja siihen väliin, ettei kukaan vain syyttäisi häntä kopioimisesta.

Kopioituaan viimeisen kyseisen sivun toisen kappaleen viimeisen sanan erittäin tarkasti muistiinpanoihinsa Sylviane vilkaisi Ivaniin. Oli ollut tosi hienoa, että tämä oli kehunut hänen käsialaansa eikä Sylviane sitten ollut vastavuoroisesti kehunut tämän käsialaa, sillä hän ei ihan ollut saanut ihan selvää kaikista sanoista. Hieno käsiala se kumminkin oli ollut! Ivanin hiukset olivat kyllä käsialaakin kivammat ja pouffsouffle ajattelikin kertoa siitä nyt tälle. Oli muutenkin tosi kohteliasta vastata kehuun kehulla, sillä se olisi muuten tehnyt toisen ehkä surulliseksi. Ivan ei kyllä vaikuttanut, siltä että olisi ollut pahoillaan, jollei Sylviane kehuisi hänen hiuksiaan tai käsialaansa, mutta tyttö päätti kuitenkin tehdä sen.
”Ivan, sinulla on muuten hienot hiukset. Ne ovat niin kuin todella kivat!” pouffsouffle ilmaisi mielipiteensä ja hymyili pojalle iloisesti. Nyt se oli sanottu.

[Ivan Kushnir]

Sylviane vaikutti ilahtuneen Ivanin kehuista, kuten Ivan oli toivonutkin. Tytön reaktioiden arvaamiseen ei tarvinnut opiskella ennustusta, sillä suurimman osan kykeni päättelemään ihan ilmankin. Ivan huomioi kyllä, ettei tyttö kommentoinut takaisin hänen käsialaansa, mutta ei hän sellaista ollut odottanutkaan. Sen sijaan tyttö keskittyi kirjaansa ja muistiinpanoihinsa. Ivankin päätti keskittyä jälleen omaan kirjaansa, vilkuillen aina välillä Sylvianen suuntaan kuin varmistaakseen, ettei tuo ollut kadonnut paikaltaan (vaikka Ivan tiesi kyllä ettei tuo katoaisi, ainakaan Ivanin huomaamatta).

Sylvianen kehuessa sitten yllättäen Ivanin hiuksia, siirtyi hänen kätensä lähes vaistomaisesti koskettamaan hiuksia. Ivan tunsi muuttuvansa kasvoiltaan punertavaksi ja käänsikin katseensa pois Sylvianesta. Ei hänen hiuksensa niin kivat olleet, ennemminkin oudot. Ei kukaan koskaan kehunut niitä. Paitsi Sylviane nyt. Jos sanat olisi sanonut joku toinen, olisi Ivan varmaankin ajatellut tämän vain kiusaavan. Mutta se ei tuntunut tytön tyyliseltä, joten oletettavasti tuo tarkoitti sanojaan. “K-k-kiitos, Viane”, hän sai lopulta lausuttua, vaikka sanat pelkkänä kuiskauksena tulikin. Sen jälkeen hän yritti jälleen kiinnittää huomionsa kirjaan. Mutta tuntui siltä, kuin aivot olisivat toimineet 17% teholla verrattuna normaaliinsa. Poika ei tosiaankaan osannut suhtautua hiustensa kehumiseen.

[Sylviane Gren]

Sylviane jo hetken ajan luuli sanoneensa jotain väärää, kun Ivan käänsi katseensa poispäin Sylvianesta. Tyttö hieman pelkäsi suututtaneensa Ivanin tai tehneen pojan surulliseksi tai jotain. Oikeasti pouffsouffle jo luuli, että poika ei enää haluaisi jatkaa hänen kanssaan tätä parityötä. Se olisi ollut todella surullista, sillä Ivan oli jo entuudestaan tutustunut kaikkiin kirjoihin ja jopa tiesi missä kirjoissa käsiteltiin alruunoita ja missä ei. Sylviane kallisti hieman päätänsä hymyillen vielä pienesti, kunnes Ivan ei sitten sanonutkaan, ettei halunnut tehdä enää Sylvianen kanssa parityötä, vaan kiitti.
Tyttö tuli siitä todella iloiseksi ja hän hymyilikin ystävällisesti Ivanille. Hän ei kyllä ihan halunnut paljastaa mielessään olleita ajatuksia siitä, että Ivan jättäisi hänet yksin tekemään parityötä, minkä vuoksi hän ei vielä toistanut kehuaan uudelleen. Poikakin keskittyi takaisin kirjaansa, joten Sylviane hetken emmittyään kumartui taas oman kirjansa puoleen.

Hän käänsi sivua ja kirjoitti vielä kaksi kohtaa ylös ennen kuin sulki kirjan.
”Ja eikun seuraavaan kirjaan”, tyttö totesi vielä reippaasti parantaen hieman istuma-asentoaan. Omien jalkojen päällä istuminen pitkään ei tuntunut kovin hyvältä ainakaan jaloista. Sylviane otti sen itsellensä jo tutun kirjan käteensä ja selaili sitä hetken ajan ennen kuin nousi tuoliltaan sen verran, että sai laitettua jalat paremmin.
”On muuten tosi kiva tehdä parityötä sinun kanssa”, tyttö vielä kertoi Ivanille, sillä hänen päässään kummitteli vielä se ajatus, että hän oli mahdollisesti saanut Ivanin ainakin hieman vihaiseksi ja surulliseksi. Olisi aika katastrofaalista, jos poika nyt ennen pitkään lähtisi! Parempi vain olla kiltti ja kehua toista ja etenkin, kun ne kehut olivat totta ja aiheellisia. Ivanin kanssa oli mukava tehdä parityötä, sillä tämä tiesi kaikenlaista!

[Ivan Kushnir]

Ivan ei ymmärtänyt, miksi hiusten kehumisella oli niin suuri vaikutus häneen. Ja hän häpesi hieman sitä, kun ei kyennyt hallitsemaan reaktioitaan. Ivan yritti oikein kovasti kasata ajatuksensa ja onnistui siinä osittain. Ei hän todellakaan voinut sanoa olevansa terävimmillään juuri sillä hetkellä, kaukana siitä. Mutta edes suunnilleen puoliteholla (ehkä 49%?) mikä oli luultavasti ihan tarpeeksi. Oikeastaan lähes normaaliteholla siis. Ei Ivan lähes koskaan käyttänyt koko tehoaan, ei ainakaan koulutehtäviin. Hänen normaalitehonsa oli ehkä suunnilleen 57% täydestä tehosta. Eikä Ivan todellakaan tiennyt, miksi hän oli alkanut ajattelemaan numeroita. Mutta se auttoi häntä saamaan ajatukset hallintaansa.

Tytön sanojen ja liikkumisen myötä Ivankin liikahti hieman asentoaan vaihtaen. Ei tehnyt hyvää olla pitkään samassa asennossa. Oikeasti Ivanin olisi tehnyt mieli nostaa jalat ylös ja laskea pää lattialle lukiessaan, mutta se ei ollut kovinkaan suotava ajatus kirjastossa, joten päätti jättää sen huomioimatta ja istua niin kuin normaalit ihmiset. Vaikka jotkut niin väittivätkin, ei turhan suuri huomio ollut koskaan hyväksi. Ivan ei kannattanut ajatusta huonon huomion hankkimisesta. Sen sijaan hän kirjoitti vielä muutamia tärkeitä asioita kirjastaan ylös, ennen kuin avasi seuraavan. Tytön seuraavat sanat saivat Ivanin hymyilemään tuolle ystävällisesti ja nyökäyttämään päätään hieman.

[Sylviane Gren]

Ivan vain nyökkäsi ja hymyili ystävällisesti. Sylviane oli lievästi sanottuna pettynyt pojan reaktioon, sillä oli odottanut saavansa jotain ehkä hieman aktiivisempaa ja aurinkoisempaa vastausta väittämäänsä. Ehkä Ivan ei sittenkään tehnyt mielellään paritöitä hänen kanssaan? Oliko hän oikeasti niin surkea pari, minkä vuoksi Ivan katsoi parhaaksi olla hiljaa ja keskittyä paremmin kirjoihinsa?
Sylviane yritti peittää pettyneen ilmeensä edessään olevaan kirjaan, mutta lukemisesta ja tärkeiden kohtien ylös kirjoittamisesta ei tullut nyt mitään. Tyttö huokaisi hieman ja nojasi leukaansa toista kämmentänsä vasten ja yritti kolmannen kerran lukea saman sivun tekstiä läpi. Olisi hyvä jos edes jotain jäisi päähän ja jotain edes ymmärtäisi. Eihän Sylviane nyt halunnut, että Ivan joutuisi tekemään kaiken työn tässä parityössä etenkin, kun tuo ei varmaan oikeasti ollut edes kovin mielissään kuin sai Sylvianen parikseen.

Tyttö liikahti hieman tuolissaan ja käänsi kirjan sivua, sillä ei tahtonut saada edellisestä aukeamasta mitään tolkkua eikä siten myös muistiinpanojakaan. Hän ei kehdannut nostaa katsettaan enää kirjasta Ivaniin, sillä tuo varmaan halusi vain hiljaa jatkaa lukemista ja muistiinpanojen kirjoittamista. Sylviane ei edes muistanut milloin oli viimeksi ollut surullinen, sillä hän tuli helposti iloiseksi. Nyt ei mikään kyllä enää ilahduttanut häntä eivät alruunatkaan ja tyttö tuijotteli kirjassaan olevaa sanaa ”alruuna” ennen kuin se sumeni hänen silmissään. Sylviane niiskutti kerran ja pyyhkäisi sitten beigen paitansa hihaan silmiin kohonneet kyyneleet.

[Ivan Kushnir]

Ivan huomasi heti toisen pettymyksen eikä ollut lainkaan tyytyväinen itseensä. Hän oli keskittynyt liiaksi itseensä, eikä ollut huomioinut toisen tunteita. Eikä ollut lainkaan hyvä, jos saisi yhden parhaista mahdollisista parivaihtoehdoista ajattelemaan, ettei Ivan olisi hyvä pari hänelle. Ivan huomasi myös, ettei tyttö kyennyt pitämään kiinni lukemastaan tekstistä. Kuinka ihmeessä tässä oli näin käynyt? Kaikki oli ollut hyvin, kunnes… Kunnes Sylviane oli kehunut Ivanin hiuksia, eikä Ivan ollut sen jälkeen kyennyt kunnolla ajattelemaan. Mutta tytön pettynyt ilme oli tuonut hänen päänsä sekunnin tuhannesosassa 100% valmiuden toimia. Ivan yritti miettiä, mitä sanoa tytölle, mutta ei ehtinyt keksiä mitään ennen kuin tyttö alkoi jo itkemään. Kuinka itkeviä tyttöjä käsitellään? Ivanin aivot kävivät läpi muutaman vaihtoehdon ennen kuin antoivat parhaaksi katsomansa vaihtoehdon.

Ivan laski sulkakynän kädestään (sotki hänen muistiinpanonsa, mutta ei ainakaan Vianea). Sen jälkeen hän siirtyi niin, että saattoi antaa tytölle hieman epävarman halauksen. Ei se voinut olla mukavaa, kun toisen olkapää nyki kuin yrittäisi päästä irti ja lähteä pakoon. Toivottavasti tyttö antaisi sen anteeksi, kun ei Ivan sille mitään voinut. Ja ehkä muitakin asioita tuo voisi anteeksi antaa, Ivan toivoi niin. “A-a-anteeksi”, Ivan kuiskasi tytölle ja kävi mielessään läpi tapahtumat arvioiden mitä pahoitteli. “Minustakin on kiva t-tehdä parityö si—sinun kanssasi”, hän lausui hitaasti yrittäen seurata samalla tytön reaktioita. “T-todella kiva.”

[Sylviane Gren]

Tyttö niiskutti hiljaa ja yritti hieman koota itseään edes jotenkin, kun sitten Ivan tuli hänen luoksensa ja kietoi kätensä tämän ympärille. Sylviane räpytteli silmäripsiään pari kertaa nopeasti, jotta hän saisi estettyä kyynelten tulemista, jotka olivat vielä tullakseen kun Ivan oli pyytänyt anteeksi.
Sylviane pyrki rauhoittumaan ja keskittyi hengittämään rauhallisesti sisään ja ulos ja sisään ja ulos. Poika totesi vielä, että hänestäkin oli todella kiva tehdä parityötä Sylvianen kanssa. Se kuulosti todella hienolta ja Sylviane olisikin heti kiittänyt ja vastannut kehuun samalla mitalla, mutta hän oli aika varma vielä siitä, ettei oma, oletettavasti itkuinen, ääni olisi kovin vakuuttava.

Pouffsouffle pyyhkäisi vielä nopeasti poskille valuneet kyynelet paitansa hihaan ja suoristi selkäänsä hieman. Nyt hän ei enää itkisi, ei ainakaan tämän parityön vuoksi. Sylviane kohotti hieman ujosti katseensa Ivaniin ja tavoitteli ystävällistä hymyä. Hän asetti käteensä yhteen liitettyinä syliinsä ja nyökkäsi kirjoja kohden, sillä hän aikoi tehdä parhaansa ja yrittää saada nyt jatkettua edes hiukan parityötä alruunoista. Alruunathan olivat niin kivoja ja varmaan voisivat piristää häntä niin kuin Ivan oli tehnyt. Sylvianen hengitys ei kyllä ollut ihan vielä palautunut tavalliseen rytmiin äskeisen tunteenpurkauksen vuoksi.

[Ivan Kushnir]

Ivan näki kirjastonhoitajan, joka selvästi mietti pitäisikö tulla valittamaan kaksikolle, mutta ilmeisesti tuo ei päättänyt. Mutta Ivan ymmärsi kyllä, että heidän pitäisi olla hieman hiljempaa, ja hänen itkettää hieman vähemmän tyttöä. Ivan ei todellakaan ollut valmis saamaan porttikieltoa kirjastoon, hänellä oli vielä niin paljon kirjoja lukematta siellä. Ivan hymyili Vianelle hieman takaisin ja palasi paikalleen, kirjojensa ääreen. Hän vilkuili aina välillä Vianea kuin varmistaakseen, että tuo varmasti oli kunnossa. Mutta poika sai jälleen kirjoitettua muistiinpanoja tekstistä. Varmasti heidän työstään tulisi Upea. Vähempi ei todellakaan olisi tarpeeksi.