Rangaistuksen pelko, antakaa jo tästä asiasta selko!

[Katrine Isabell Wall]

”Ole hyvä ja kerro, neiti Rose, miten voi varastaa vahingossa?!” rehtori vaati Heatherilta. Minusta tuntui hetken pahalta Heatherin puolesta, kun Molina oli esittänyt yksin tälle vihaisen kysymyksen, mutta hän ei ollutkaan lopettanut, vaan kääntyi minuun päin jatkaen: ”Neiti Wall, eikö sinulla oikeasti ole muuta sanottavaa?”

Heather toisti tarinansa – pidemmän version siitä, joka ehkä tyynnyttäisi hieman professori Molinaa. Minä vain nyökkäilin. Sillä ei minulla ollut muuta sanottavaa. Olin koko päivän puinut tapausta mielessäni. Huolissani, kauhuissani, surullisena, katuvaisena, ei minulla enää riittänyt sanottavaa. Kaikki oli jo ajateltu. Olisin halunnut vain unohtaa sen.

Tai oli minulla oikeastaan lisättävää Heatherin kertomukseen. Mutta en ollut varma, uskaltaisinko sanoa sen. Heather oli puhumut vain 'meistä'. Minusta tuntui, kuin olisin uimahyppääjä reunalla. Minun täytyisi vain uskaltaa hypätä, sanoa ensimmäinen sana, enkä voisi enää perääntyä. Keräsin rohkeuteni, nostin katseeni. Sano se.

”Professori Molina – älkää syyttäkö Heatheria. Minä pyysin häntä Poudlardineen – se oli minun ideani. Ja minä otin riipuksen – tai siis unohdin palauttaa – ei Heather.” Puhuin npeasti ja jännittyneesti. Nyt se oli sanottu. Uimahyppääjä oli hypännyt ja tipahtanut altaaseen. Olisi eri asia, pääsisikö hän ylös.

[Mila Molina]

Professori Molina ei voinut olla huomaamatta, kuinka järkyttyneitä kumpikin tytöistä oli. Neiti Rosen katse oli suuntautunut maahan ja tuo puristi nallekarhua rintaansa vasten. Tytön alahuuli tärisi ja ääni värisi tuon vastatessa rehtorin kysymykseen. Tyttö kertoi, ettei tiennyt heidän olevan liian nuoria mennäkseen Poudlardineen ja että korun varastaminen oli todella tapahtunut tahattomasti. Kuulemma he olivat ottaneet korun vahingossa mukaansa ja kadottaneet sen. Koru oli kuitenkin nyt palautettu omistajalle.

Neiti Wall nyökkälili ystävänsä kertomukselle, mutta otti lopulta kaiken syyn omille niskoilleen. Tuo kuulemma pyysi neiti Rosen Poudlardineen ja unohti palauttaa korun. Professori Molina vilkuili tyttöjä vuorotellen kasvoillaan edelleen hyvin ankara ilme. Neiti Rosen silmät olivat kyyneleitä täynnä.

"Vai niin!"

Nainen tiuskaisi pienen hiljaisuuden jälkeen. Hän ei edelleenkään voinut käsittää, miten kaikki oli päässyt tapahtumaan. Eihän kukaan voinut olla niin tyhmä, että ottaa mukaansa arvokkaan korun ja onnistuu samalla kertaa hävittämään sen. Professori pudisti päätään ja katsoi tyttöjä hyvin ankarasti. Kaksikko ansaitsisi rangaistuksensa.

"Jälki-istuntoa te olette vähintäänkin ansainneet! Olette samalla kertaa rikkoneet sekä koulun sääntöjä että maan lakia, joten ilmoitan tästä myös vanhemmillenne."

Professori sanoi päättäväisesti. Jälki-istunto ja vanhemmille kertominen ei kuitenkin poistaisi sitä tosiasiaa, että kohta koko Poudlardine saisi tietää asiasta ja että Taikakoulu Châteaun maine olisi lopullisesti mennyt. Luultavasti nainen saisi olla vastaamassa moneen kertaan eri tahoille siitä, kuinka koulun oppilaille ei ole opetettu lainkaan käytöstapoja. Ehkä Ranskan taikaministeriökin ottaisi häneen yhteyttä asian tiimoilta. Se olisi viimeinen asia, jota nainen haluaisi.

[Heather Rose]

”Professori Molina – älkää syyttäkö Heatheria. Minä pyysin häntä Poudlardineen – se oli minun ideani. Ja minä otin riipuksen – tai siis unohdin palauttaa – ei Heather", Katrine selitti professori Molinalle nopein puhebin. Heather pukkasi tyttöä hieman kyynärpäällään ja loi häneen moittivan katseen. Se oli kuitenkin hieman ristiriitaista, sillä Katrine oli juuri puolustanut häntä. Heather ei kuitenkaan pitänyt siitä, että hänen ystäväänsä syytettiin yksin koko sekamelskasta. Pouffsouffletyttö ei halunnut sitä. Hän halusi että syyt nakeltaisiin yhtä lailla kummankin niskoille. Voisi hän ottaa mieluusti koko jutun omalle kantilleen, mutta nyt hän että Katrine kärsisivät seuraukset.

Seurasi pieni hiljaisuus. Nuo muutamat sekunnit tuntuivat minuuteilta - miltei jopa tunneilta. Heather pyyhkäisi kyyneliä hihaansa ja niiskaisi katsoen professori Molinan ankariin pitäviin silmiin. "Vai niin!" sanoi Mila viimein. Nainen pudisti päätään yhä heihin ankarasti katsoen. Heather tunsi olevansa kuilun partaalla. Juuri putoamassa katumukseen, josta hän ei noin vain enää pelastuisi.

"Jälki-istuntoa te olette vähintäänkin ansainneet! Olette samalla kertaa rikkoneet sekä koulun sääntöjä että maan lakia, joten ilmoitan tästä myös vanhemmillenne."

Heather kauhistui. Hän jo luuli päässeensä pälkähästä. Jälki-istunto oli siedettävä, mutta kirje kotiin kirpaisi pahasti. Voi kuinka hänelle suututtaisiinkaan. Tytön sisarukset saisivat ilkkumisen aihetta moneksi viikoksi ja äiti luultavasti olisi kuin palavia hiiliä. Ehkä hän panisi välit poikki keskimmäiseen tyttöönsä. Ehkä hän lähettäisi hänet maanpakoon niin kuin isän aikoinaan.

Kylmät väreet kulkivat neidin selkäpiitä pitkin. Hän sipaisi pienen kyyneleen silmäkulmastaan, mutta ei sanonut mitään. Heather ei uskaltanut avata suutaan. Nallukka hänen oikeassa kädessään ei enää tuntunut niin turvaisalta. Hän tunsi itsensä tuhoon tuomituksi.

[Mila Molina]

Heather Rose, Pouffsouffle: 12 p
Katrine Wall, Serdaigle: 8 p
Mila Molina: 7 p

Kiitos pelistä!