Tutustuminen kirjaston rauhassa

[Katrine Isabell Wall]

Fanny hymähti ja kertoi: "No... Itse asiassa. Olen aina halunnut olla pitäjä tai jahtaaja, mutta kaikki ovat vain sanoneet, että olen liian pieni ja 'särkyvä'. Tykkään yleensä vain lennellä, torjua ja tehdä maaleja. Entäs sinä?"

Tunsin taas punan nousevan kasvoilleni. Tyttö kuulosti todella innostuneelta huispaamisesta, ja minä en ollut koskaan edes lentänyt. Vitkastelin hieman vastaamista avaamalla taas kirjan ja selailemalla sitä. Oikeasti odotin vain punastumiseni menevän ohi. Väri ei kuitenkaan tuntunut siitä tasoittuvan, joten mumisin tytölle:

"En ole ikinä lentänyt."

Se kuulosti todella oudolta ääneen sanottuna. Että on olemassa puoliverinen velho, joka ei ole lentänyt ikinä. Varsinkin kun ottaa huomioon, ettei siskoani saanut alas kiskomallakaan ennen kuin tuli niin pimeää, että sieppi oli kadota. Nostin käteni viilentämään poskiani, jotka tuntuivat hieman kuumilta. Onneksi minulla on viileät kädet.

[Fanny Wiest]

Katrine helahti tulipunaiseksi. Hän avasi taas huispauskirjan ja selaili sitä hajamielisesti. Yritin pitdättää hymyä, mutta se pyrki koko ajan näkyville. Katrine on niin söpö! Hän on myös hirvittävän ujo. Itse en ole yhtään ujo, joten on vaikea kuvitella mitä tuo ajatteli.

"En ole ikinä lentänyt."

Naamalleni levisi nopeasti valtava hymy. Sitäkö Katrine oli ujostellut. Minä olen täysiverinen ja lensin ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna! Katrine punasteli vieläkin ja laittoi kädet poskilleen. Hymyilin niin, että hampaat näkyivät, kun Kaivoin repusta vihkoni ja lyijykynän. Aloin hahmotella siihen maalisalkoja ja pelaajia. Olen aika huono piirtäjä, mutta pidän siitä silti vaikken saanutkaan mitään näyttämään hirveän todelliselta.

"Olen täysiverinen", sanoin hitaasti, kun hahmottelin maalisalkojen eteen pitäjää. Tein pitäjästä pieni kokoisen, arpinaamaisen ja kiharahiuksisen.
"Ja lensin vasta viime vuonna ensikertaa", jatkoin, piirtäen etsijää, joka on juuri nappaamassa sieppiä. Etsijällä on alaselkään asti ulottuvat aaltoilevat kiharat ja tummat silmät.

"Joten en minäkään ole pelannut, kuin yhden kerran huispausta", totesin ja käänsin alkeellisen piirustukseni Katrineen päin.

[Katrine Isabell Wall]

Odotin Fannyn nauravan, mutta ääntä ei kuulunut. Nostin katseeni, tyttö hymyili minulle ystävällisesti hampaat säihkyen. Sitten hän penkoi repustaan vihkon ja kynän ja alkoi piirtää. Katsoin hiljaa kynän suihkiessa paperilla. Fanny piirsi huispauskenttää. Maalisalot, pelaajia.

"Olen täysverinen", Fanny sanoi. Paperille piirtyi nuori pitäjä maalisalkojen eteen. "Ja lensin vasta viime vuonna ensi kertaa." Seuraavaksi hän piirsi etsijän, jonka käsi oli jo melkein siepin ympärillä. "Joten en minäkään ole pelannut, kuin yhden kerran huispausta." Fanny käänsi paperin niin, että saatoin katsella sitä lähempää.

Huispaajat olivat kaksi tyttöä. Pitäjällä oli kiharat hiukset ja arpia, Fanny. Etsijä, aaltoilevat pitkät hiukset, minä. Katselin kuvaa. Olisin ilman muuta etsijä, jos huispaisin. Hymyilin hieman Fannylle.

"Ihana piirros", kehuin hymyillen. "Mistä arvasit, että olisin etsijä, jos huispaisin? Siskoni oli... tai siis on etsijä myös." Hymyni hyytyi hieman, vaikka en halunnutkaan Fannyn näkevän. En halunnut nyt ajatella Jadea.

[Fanny Wiest]

Katrine hymyili minulle arasti. "Ihana piirros", Katrine kehui hymyillen. Hymyilin takaisin. Tai koko ajanhan minä hymyilin ja pidättelin naurua. Nyt voin sanoa omistavani toisen ystävän. "Hieno suoritus", mutisi hiljaa itsekseni.

"Mistä arvasit, että olisin etsijä, jos huispaisin? Siskoni oli... tai siis on etsijä myös."

Katrinen hymy hyytyi hieman. Kohotin kulmiani. Mikä muu muka Katrine voisi olla? "Sinua ei hevillä uskoisi vaikkapa lyöjäksi", sanoin, kun aloin värittämään kuvaa. Pitäjälle tein oranssit hiukset ja etsijälle ruskeat.

//Anteeksi lyhyt viesti. Olen tällä hetkellä ultimate turnauksessa ja ei ole oikein aikaa kirjoittaa:). Halusin silti jatkaa peliä niin kirjoitin nyt tauolla.//

[Katrine Isabell Wall]

Fanny kohotti yllättyneenä kulmiaan. "Sinua ei hevillä uskoisi vaikkapa lyöjäksi", Fanny sanoi, ja minä naurahdin. Eipä tosiaan. Pienikokoinen, lihakseton ja hoikka, ei mitään perus lyöjä-tyyppiä. En varmasti saisi ryhmyä muuttamaan suuntaansa.

Fanny oli alkanut värittää piirrostaan, ja katselin, kun Fanny sai oranssit hiukset ja minä pähkinänruskeat. Pitäisiköhän minun joskus kokeilla lentämistä ja huispaamista. Kuvittelin itseni luudan selkään, etsimään sieppiä kentän yllä. Tuuli tuivertaisi hiuksiani ja yleisö pauhaisi. Vilkuttaisin punahiuksiselle pitäjälle, joka olisi juuri torjunut maalin...

Havahduin kuvitelmistani ja muistin läksyt. Kauankohan nekin nyt jo olivat odottaneet? Varmaan paras aloitella niitä vähitellen. Avasin kirjat. Käytännön harjoituksia läksyksi. Voi ei! Vilkaisin Fannya. "Voisitko sinä auttaa minua käytännön läksyissä?" kysyin. "Olen loitsimisessa oikea surkki." Naurahdin hieman. Pelkkä kipinöiden tekeminen oli teettänyt minulla hirveästi töitä. Tuskin minusta ikinä tulisi kummoisempaa noitaa.

//Eipä mitään :) (Ultimate turnauksessa? Onko se jotain kiekkojuttua? :D)//

[Fanny Wiest]

Katrine naurahti kommentilleni. Nauroin mukana. Parin hyllyrivin päässä kuului närkästynyt sihahdus. Peitin suuni kädellä, mutta jatkoin naurua ääneti.

Väritön työtäni ja Katrine katsoi vierestä. Kuvittelin hänen nappaavan siepin juuri, kun itse olitorjunut maalin. Tuuli tuivertaisi nurmikkoa (väritin ruohon) ja aurinko paistaisi ohuen pilviverhon läpi. Katrine nappasi komeasti siepin ja voittaisimme pelin.

Katrine avasi loitsukirjansa. Siirsin piirustukseni sivuun ja avasin muodonmuutoksien läksyt. Olin juuri aloittamassa, kun Katrine parahti: "Voisitko sinä auttaa minua käytännön läksyissä?"
"Olen loitsimisessa oikea surkki", hän jatkoi naurahtaen hieman.

Hymyni levisi entisestään (jos se on mahdollista). Loitsut olivat lempiaineeni ja olin niissä aika haka. "Tottakai!" huudahdin iloisesti. Viereisen hyllyrivin välistä kuului äkäinen sihahdus. "Mitä sinulla on läksynä?" kysyin tällä kertaa kuiskaten.

//Jeps, toiselta nimeltä liitokiekko, mutta tuli väärä hälytys. Kaikki pelit on nyt pelattu:)//

[Katrine Isabell Wall]

Fanny hymyili minulle oikein leveästi. Miten hän hymyileekin koko ajan? Olisinpa yhtä positiivinen. Minun kasvoillani varautuneisuus, jännitys ja huoli ovat tavallisempi näky kuin hymy, mutta Fanny ei taida osata olla hymyilemättä.

”Tottakai!” Fanny tokaisi iloisesti, mutta ilmeisesti liian kovaa, sillä jostain hyllyjen takaa kuului hyssyttelyä. ”Mitä sinulla on läksynä?” Fanny kuiskasi minulle.

Osoitin kirjaani kappaleen otsikon kohdalta. ”Valois”, kuiskasin, ”ja vastaloitsu pimi.” Kirjassa oli liikkuvat kuvat loitsujen tekemisestä, selkeät ohjeet, taikasanat ja apuvinkkejä, mutta en ollut tunnilla saanut aikaan pienintäkään valonpilkahdusta, joten mitään sammuttamista ei ollut ollut. Kuinka sauvan heilautus ja pari sanaa, toisille niin helpot tuottivat minulle vaikeuksia? Pinnistelemättä onnistuin vasta kipinöiden tekemisessä. Toivottavasti Fanny saisi opetettua minulle tuon vaikean loitsun, joka kummitteli minulle kirjani sivulta.

[Fanny Wiest]

Katrine osoitti kirjansa kappaleen otsikkoa. "Valois", hän kuiskasi.
"Ja vastaloitsu pimi", tyttö jatkoi. Otsikon alla oli liikkuvat kuvat loitsujen tekemisestä, selkeät ohjeet, taikasanat ja apuvinkkejä. Olin opetellut valois- ja pimiloitsun jo viime vuonna. Osasin ne hyvin ja säikyttelinkin usein samassa makuusalissa nukkuvia hiippailemalla yöllä heidän sänkynsä viereen ja sytyttämällä sauvaani valon.

"Valois", kuiskasin hyvin hiljaa, kun olin kaivanut sauvani repusta mihin olin sen työntänyt. Sauvan päähän syttyi kirkas valo. Se häikäisi, joten suljin silmäni ja kuiskasin: "pimi".

[Katrine Isabell Wall]

Fanny vilkaisi kirjani sivua ja kumartui sitten reppunsa puoleen etsimään sauvaansa. Tuijotin tuskissani oppikirjani sivua, jolla pieni mies taikoi sauvansa kärkeen valon yhä uudestaan ja uudestaan...

Fanny löysi sauvansa, ja nostin katseeni häneen odottavasti. "Valois!" Fanny kuiskasi hiljaa, mutta itsevarmasti. Katsoin lumoutuneena sauvan kärkeä, johon oli syttynyt kirkas valo. Vaikea taika sujui Fannylta kuin vettä - tai pikemmin valoa vain. "Pimi" Fanny kuiskasi vielä, ja valo hiipui pois.

Taputin käsiäni innostuneena, mutta lopetin, kun hyllyväliin ilmestyi äkäinen silmäpari, joka ei tainnut pitää metelistä, vaan sihahti: "Olkaa jo hiljaa, jotkut yrittävät opiskella!" Minua nauratti silmäparin - tai siis oppilaan jolle se kuului kommentti, mutta tukahdutin naurun, etten saisi enempää toruja.

"Kuinka sinä pystyt tuohon noin helposti?" kuiskasin Fannylle, ja äkäinen silmäpari katosi hyllyjen välistä ilmeisesti hyväksyen uuden äänentason. "Minä en saa mitään aikaan. Katso vaikka", sanoin, ja otin sauvani taskusta, jossa sitä mieluiten pidin. Kohotin sauvan, ja kuiskasin: "Valois". Mitään ei tapahtunut. Näpäytin hieman sauvaa ja yritin keskittyä, mutta sauva ei vieläkään syttynyt. "Mitä teen väärin?" puuskahdin ja laskin sauvan.

[Fanny Wiest]

Katrine katsoi lumoutuneena, kun sytytin sauvaani valon. Valon sammuessa, Katrine taputti käsiään innostuneena. Hyllyrivin välistä ilmestyi vihaisen näköinen oppilas. " Olkaa jo hiljaa, jotkut yrittävät opiskella! " oppilas sanoi vihaisesti ja katosi hyllyjen väliin. Katrinea nauratti ja hän yritti peittää sitä kädellään.

Minua ei haitannut vihainen oppilas, vaan mietin aivan toisia asioita. Katrine oli taputtanut minulle. Taputtanut! En ole ikinä saanut keneltäkään suosionosoituksia. Esimerkiksi, kun olin ensimmäisen kerran näyttänyt taikuuden merkkejä Canadassa, (räjäytin vihoissani antiikkivaasin pirstaleiksi ) äitini oli kiroillut ja huutanut minulle päin naamaa, langettanut kidutuskirouksen, viiltänyt poskeeni uuden avohaavan ja väittänyt etten ollut rikkonut vaasia vaan se oli ollut tuuli ja olin aivan liian varmasti täysi surkki. Tätä tarinaa en varmastikaan kertoisi Katrinelle.

"Kuinka sinä pystyt tuohon noin helposti?" Katrine kuiskasi. "Minä en saa mitään aikaan. Katso vaikka", hän sanoi, ja otti sauvan taskusta. Tyttö kohotti sauvan, ja kuiskasi: "Valois". Mitään ei tapahtunut. Katrine näpäytti hieman sauvaa ja näytti yrittävän keskittyä, mutta sauva ei vieläkään syttynyt. "Mitä teen väärin?" hän puuskahti ja laski sauvan.

Rypistin otsaani ja yritin keksiä jotain apua Katrinelle. "No, kun..." sanoin mietiskellen. "Kun minulta tämä tulee ihan luonnostaan, kuin vaikka yksi plus yksi on kaksi. Niin helppoa se on minulle, mutta... Mietin hetken. " Muista etten ole mikään opettaja ja en tiedä onko tämä nyt ihan tyhmää, mutta minusta sinun pitäisi olla täysin varma, kun teet loitaun, että valo syttyy. Älä ajattele, että ettei se valo kumminkaan syty vaan ole aivan varma, että sauvaani päässä olisi hetken päästä kirkas valopallo. Aivan kuin olisit käyttänyt loitsua jo monen monta vuotta", sanoin mietiskellen ja lopettaen puheripulini. " Toivottavasti sait jotain selvää", naurahdin hermostuneesti ja tunsin, kun pieni puna nousi poskilleni, vaikkei se kuitenkaan ehkä näkyisi pisamien alta.