Lentelemistä

[Fanny Wiest]

Kun olin selittänyt asiani Melody teki hienon laiakiaisenpyörähdyksen ja jäi roikkumaan pääalaspäin. "Tää on kivaa" tyttö sanoi hymyillen. Vastasin hymyyn. Pidin Melodysta vaikka tuo olikin serpentardista.

Järveltä kuului kirkaisu. Hätkähdin ja luisuin melkein luudalta alas. Kömmin takaisin sen päälle ja näin kun Melodyn ote herpaantui. Tyttö putosi hurjalla vauhdilla kohti maata. Tein äkkisyöksyn, mutten saanut Melodya kiinni. Tuo rysähti maahan. Säikähdin ja putosin noin kahdenkymmenen jalan korkeudesta suoraan Melodyn viereen. Pimeni.

Avasin silmäni. Oma luutani syöksyi kohti maata. Nousin ripeästi ylös ja juoksin ottamaan sen kiinni. Pyörrytti. Olin ollut tajuttomana vain pari sekuntia. Muistin Melodyn ja kiirehdin tuon luokse. Tyttö makasi velttona maassa silmät kiinni. Kaivoin tikasauvani esille, tähtäsin vaaleansiniselle taivaalle ja taioin ryöpyn kirkkaanpunaisia kipunoita iltahämärään.

[Mila Molina]

Oli hämärä syysilta, kun professori Molina avasi luoteistorninsa tummat ikkunaverhot. Koska aurinko ei enää paistanut, pystyi illan hämyn laskemaan sisään huoneeseen. Nainen katseli syksyisiä maisemia ja ihaili alkavaa syksyä. Se oli hänen lempivuoden aikansa - niin kaunis ja värikäs. Naisen tarkkailut kuitenkin keskeytyivät, kun hän näki sivusilmällään punaisia kipinöitä. Kipinät tulivat huispauskentän suunnalta, ja ne eivät voineet merkitä kuin yhtä asiaa -

"... joku on vaarassa."

Professori Molina totesi itsekseen. Sen enempää ajattelematta hän kääntyi ympäri ja asteli pitkin, nopein askelin oviverhojen luokse ja katosi käytävään.

***

"Mitä - täällä - oikein - tapahtuu?", professori Molina huudahti päästessään huispauskentälle. Hän oli hyvin hengästynyt, sillä matka luoteistornista huispauskentälle oli ollut pitkä. Nainen näki maassa kaksi tuttua tyttöä. Toinen heistä oli nelosluokkalainen serpentardtyttö, Melody Wood, ja toinen toisluokkalainen serdaigletyttö, Fanny Wiest. Neiti Wiest näytti olevan kunnossa, mutta neiti Wood näytti tajuttomalta.

"Mitä on sattunut?", nainen kysyi uudestaan tasattuaan hengityksen. Hän asteli ripeästi neiti Woodin luo ja kumartui tunnustelemaan tyttöä. Tuo hengitti.

[Melody Wood]

Melody Wood

Makasin tajuttomana. Ranne oli kipeä, vaikka en tuntenut sitä. Tunsin, että joku koski minuun, hiljaa. Itseasiassa näin oli hyvä. Silmäni olivat vielä kiinni - vaikka olin säpsähtänyt hereille. Ranne oli kipeä, mutta en sanonut mitään, sattui. Kipu sokaisi vartaloni - teki mieli liikkua, mutta en viitsinyt. En sanonut mitään, olin vain hiljaa. Kipu oli sietämätöntä - tuntui, että ranne on jossain ihmeellisessä asennossa. En muistanut muuta, kuin kiljahduksen ja tippumisen - sitten kaikki oli vain hävinnyt silmistäni. Mustaa. Vain mustaa edessäni. Hengitin raskaasti.

[Fanny Wiest]

Lähettämäni kipinät olivat jo himmenneet ja kadonneet. Oli kulunut vain parikymmentä sekuntia. Sydämeni tykytti tuhatta ja sataa. Päätä särki. Takaraivo oli tulessa. Toivottavasti joku tulisi jo!

Molina!! Molina!! Professori Molina kiiruhti huispauskentälle! Nainen huusi jo kaukaa: "Mitä - täällä - oikein - tapahtuu?"
Helpotus valtasi mieleni. Kaikki oli hyvin, Molina oli tullut auttamaan. Kaaduin selalleni maahan.
Pimeni.

//Anteeksi lyhyt viesti. Kirjoitin puhelimella.//

[Mila Molina]

Professori Molina jatkoi neiti Woodin tunnustelua, mutta tuo vaikutti tajuttomalta. Nainen oli huomaavinaan pienen säpsähdyksen tytössä, muttei ollut varma, oliko vain kuvitellut. Tyttö hengitti hyvin raskaasti ja vaikutti siltä, että tuolla oli paljon kipuja. Professori Molina ei viitsinyt kosketella tuota enempää, sillä hän ei halunnut satuttaa tyttöä yhtään lisää.

Nainen kääntyi seuraavana neiti Wiestin puoleen. Vielä äsken tyttö oli ollut tajuissaan ja seissyt, mutta nyt tuo oli kaatunut selälleen maahan, ja näytti tajuttomalta. Professori asteli tytön viereen ja ravisteli tätä hellästi. Sitten hän nousi seisomaan.

"Herpaannu!", professori Molina huudahti ja osoitti molempia tyttöjä vuoronperään. Loitsun oli tarkoitus herättää tajuton tajuihinsa, ja nainen toivoi, että se auttaisi. Jos ei auttaisi, hänen tulisi pyytää lisää apua.

Nainen odotti ja pohti, mikä oli saanut molemmat tytöt tuollaiseen tilaan. Luudista päätellen he olivat olleet lentelemässä. Olivatko he kenties pudonneet luudiltaan? Vai olivatko he tapelleet? Vai mitä oli tapahtunut? Nainen ei voinut kuin arvuutella.

[Melody Wood]

"Herpaannu!" Kuulin äänen ja silmäni rävähtivät auki. Edessäni oli professori Molina. Tai ainakin se näytti siltä - en nähnyt hirveän hyvin, vain sumeaa. Ranteeni oli kipeä - se oli todellakin epätavallisessa asennossa. Kaikki alkoi kirkastumaan - näin vihdoin kunnolla. Katsoin rannettani - se oli tosiaankin mennyt poikki - tai siinä oli murtuma. Päässäni kuului vieläkin kiljahdus - ja näky, kun tipahdin, alas.

[Fanny Wiest]

"Herpaannu" kuului huudahdus vaimeasti. Avasin hitaasti silmäni. Päätäni särki. Yritin muistaa miksi makasin tässä... ja miksi professori Molina seisoi edessäni taikasauva kohdistettuna minuun?

Nousin nopeasti istumaan. Maailma pyöri silmissäni. Oli pakko ottaa tukea maasta.
Pinnistelin muistaakseni mitä oli tapahtunut: Olin tullut Melodyn kanssa huispauskentälle. Olimme olleet korkealla ilmassa. Järveltä kuului kirkaisu. Melody oli pudonnut. Minä olin syöksähtänyt alas.

Rypistin kulmiani. En ollut ikinä menettänyt muistiani. Se tuntui ärsyttävältä. Yritin vielä turhaan muistaa jotain, mutta kaikki oli vain mustaa.

Melody! Nousin ylös ja hoipertelin Melodyn luokse. Tuo hengitti hyvin raskaasti ja ranne oli vääntynyt outoon asentoon.

[Mila Molina]

Professorin onneksi molemmat tytöt heräsivät loitsun vaikutuksesta. Neiti Wood avasi välittömästi silmänsä ja katsoi naista kohti. Nainen ei voinut olla huomaamatta tytön kättä, joka oli hyvin epätavallisessa asennossa. Se oli ilmeisesti vähintäänkin murtunut. Neiti Wiest avasi hitaasti silmänsä ja nousi istumaan. Hän otti tukea maasta, nousi ylös ja hoiperteli neiti Woodin luokse.

"Neiti Wiest, istu, ole hyvä!", professori sanoi käskevästi. Tyttö oli juuri menettänyt tajuntansa, joten riehuminen tekisi vain pahaa hänelle. Lisäksi hänen kävelynsä oli ollut niin epävarmaa, että hän saattaisi kaatua uudestaan minä hetkenä hyvänsä.

"Mitä täällä on oikein tapahtunut? Vastatkaa!", professori kysyi jo kolmannen kerran, malttamattomana. Hän toivoi, että saisi nyt viimein vastauksen kysymykseensä. "Mitä neiti Woodin kädelle on tapahtunut?" Tuo tyttö pitäisi viedä sairaalasiipeen heti, kun nainen saisi vastauksen kysymykseen.

[Melody Wood]

"Neiti Wiest, istu, ole hyvä!", professori sanoi, melkein huutaen. Päätäni särki. Nousin hiljaa.

"Mitä täällä on oikein tapahtunut? Vastatkaa!", professori kysyi. Tuo oli malttamaton, äänestä ja ilmeestä näki. Katselin järvelle päin. Oliko siellä tahallaan kiljuttu vai oliko siellä vain pelleilty? "Mitä neiti Woodin kädelle on tapahtunut?", professori jatkoi, malttamattomana, ankaralla äänellä. Vaikka en ollut tehnyt mitään. "Me lentelimme ja yhtäkkiä järveltä kuului kiljaisu, joten pelästyin... ei sen pahempaa... paitsi ranteeni on todella kipeä... varmaan mursin sen", sanoin itku kurkussa, hiljaisesti. Jo pelkkä vastaaminen oli vaikeata.

[Fanny Wiest]

"Neiti Wiest, istu, ole hyvä!", Molina käski. Lysähdin maahan. Katsoin Melodya joka nousi hiljaa ylös. Yritin työntää tytön takaisin makaamaan, koska hän ei varmasti ollut yhtään paremmassa kunnossa kuin minäkään. Yritykseni oli aika vaisu, eikä Melody edes tainnut huomata sitä.

"Mitä täällä on oikein tapahtunut? Vastatkaa!", Molina huudahti. Katsoin professoria. Avasin suuni ja olin aloittamassa, mutta en inahtanutkaan, koska tajusin etten muistanut mitä oli tapahtunut. Outoa. Äsken olin muistanut nyt en muista mitään.

"Mitä neiti Woodin kädelle on tapahtunut?", professori jatkoi ärtyneenä.n. "Me lentelimme ja yhtäkkiä järveltä kuului kiljaisu, joten pelästyin... ei sen pahempaa... paitsi ranteeni on todella kipeä... varmaan mursin sen", Melody takelteli selvästi pidätellen itkua.
Katsoin pöllämystyneenä häntä ja käänsin sitten katseeni Molinaan. Se mitä Melody sanoi ei tuntunut lainkaan tutulta. Ravistin päätäni. "Ihan sama. En välitä" Ajattelin tiukasti. "Älä näytä Molinalle, ettet muista mitään. Se saattaa vaikuttaa siltä, että Melody valehtelee", hymyilin vaivalloisesti. Se näytti enemmänkin irvistykseltä.