Tornadot vai Harpyijat?

[London Morel]

Londonin kiukku ei ollut laantuakseen. Häntä harmitti niin kovasti, että aloitusmaali oli Henkipään Harpyijoiden tekemä. Poika tunki popcorneja suuhunsa sen minkä ehti ja katsoi vihaisella katseellaan kyseisen joukkueen pelaajia. Siitä oli aikaa, kun poika oli ollut viimeeksi näin vihainen naispuolisille henkilöille.

Pojan kiukku vain lisääntyi, kun myös toinen maali oli Henkipään Harpyijoiden tekemä. London kuunteli ärtyneenä vieressä istuvan Loran hurrausta ja mökötti itse sen minkä popcornin syömiseltä ehti. Tornadojen jahtaajat eivät näyttäneet olevan täysissä voimissaan. Kyllähän tuollaisessa tilanteessa olisi pitänyt ottaa huomioon sekä ryhmy että kaato!

"Haistakaa...", London huudahti ja saneli kirosanoja sen minkä ehti. Hän jatkoi tarkkaavaisena pelin katselua eikä vaihtanut sen enempää sanoja Loran kanssa. Poika seurasi, kuinka peli kääntyi yhtäkkiä toiseen suuntaan ja nyt kaato oli tiiviisti Tornadojen hallussa. Kyseisen joukkueen jahtaajat syöttelivät palloa toisilleen hyvin taktisesti, ja pian se oli Harpyijoiden maalissa. London ei voinut olla peittämättä riemuaan, joka syntyi, kun pallo oli lentänyt vanteesta sisään. Hän hurrasi täyttä kurkkua.

Lora ei ottanut vastapuolen maalin tekoa aivan niin vakavasti ja tuo myönsi, että Tornadojen maali oli ollut hieno. London nyökytti vastaukseksi ja mätti edelleen pocorneja suuhunsa. "Maafi ofi täyfeffinen!", poika huudahti niin, että popcornin murut lentelivät hänen suustaan edessä istuvien niskaan.

London ei ymmärtänyt psykologiasta hölkäsen pöläystä, vaan pääasia oli, että Tornadot voittaisivat. Nyt mikään muu ei pojan mielestä ollut yhtä tärkeää kuin voitto. Kun Tornadot tekivät toisen maalinsa, London nousi seisomaan ja hurrasi. Hänen sylissään oleva popcornastia lensi maahan, ja sen sisältö vieri sinne tänne penkkien alle. Lora ei vaikuttanut olevan yhtä innoissaan, vaan näkyi irvistävän pelikentälle päin, eikä tuo edes taputtanut. London istahti takaisin paikoilleen ja poimi syliinsä tyhjän popcornastiansa. Hän tökkäsi toistamiseen Loraa kylkeen. "Ai, mitä sä oikein murjotat?", poika kysyi leikkisän sarkastisesti ja siirsi katseensa takaisin pelikentälle päin.

Londonin riemu loppui kuitenkin taas kuin seinään, kun seuraava maalintekijä oli yksi Harpyijoiden jahtaajista. Nyt kun pojalla ei ollut enää popcorneja heiteltävänä, hän vain istui paikallaan ja levitti kasvoilleen murjottavan ilmeen. Tämän päiväinen peli vaikutti olevan todella mielenkiintoinen - harvoin joukkueet tapasivat olla näin tasavertaisia. Poika katseli, kuinka kaato heitettiin takaisin peliin ja se siirtyi Harpyijoilta Tornadoille ja takaisin Harpyijoille. Ryhmyt lentelivät välissä, mutta yksi pallo puuttui vielä...

"SIEPPI!"

London huudahti ja koko areena kohahti. Sieppi kiilui aivan kentän toisessa päädyssä hyvin lähellä nurmikkoa. Sekä Tornadojen, että Harpyijoiden etsijät lähtivät tasavertaisesti kiitämään sieppiä kohden. Eihän peli voinut vielä loppua, vastahan se alkoi! London seurasi silmä kovana kamppailua ja tömisti hermostuksissaan jaloillaan maata. Tässä oli nyt elämä ja kuolema kyseessä.

[Lora Shelly]

London oli pahalla tuulella pelin tilanteen takia. Tämä joko murjotti, sulloi popcornia suuhunsa agressiivisesti tai sitten manasi pelaajia kentällä. Valillä poika teki kaikkea näistä yhtä aikaa, ja se taas aiheutti sen, että kuolaisia popcornin muruja oli kaikkien edessä istuvien niskassa. Ja sillä poika sai taas vihaisia katseita osakseen, vaikka ei näyttänytkään huomaavan niitä kiroilultaan.

Murjotus vaihtui hyvin pian hurraamiseksi, kun Tornadot tekivät ensimmäisen maalin.'
"Maafi ofi täyfeffinen!" poika komppasi Loraa, tosin paljon innokkaampana. Ja jälleen kerran suu täynnä paukkumaissia.
"London! Älä viitsi huutaa, kun sinulla on suu täynnä popcornia!" Lora huudahti pojalle naurun ja ällötyksen sekaisin tuntein, kun katsoi edessä istuvan pojan hiuksia jotka olivat täynnä murusia. Eikä poika itse ollut edes huomannut. Seuraavan maalin tullessa London pomppasi pystyyn ja pudotti samalla herkkunsa lattialle, edessä istuvien onneksi. Lora ei ollut yhtä innoissaan, ja nyt London ajatteli, että oli hyvä aika härnätä häntä siitä.
"Ai, mitä sä oikein murjotat?" poika virnisti, ja Lora näytti, hyvin kypsästi, tälle kieltä. Jos hän olisi aiemmin kiusoitellut poikaa murjottamisesta, hän olisi luultavasti saanut popcornit niskaansa!

Onneksi peli kääntyi vielä oikeaan suuntaan, kun Harpyijat saivat taas uuden maalin. Tällä kertaa oli Loran vuoro pompata pystyyn, ja tämä hurrasi minkä ehti, samalla kun peli jatkui intensiivisenä. Kaato vaihteli joukkueelta toiselle todella nopeasti, ja välillä pelaajia tai koko palloa oli vaikea edes erottaa. Koska Lora piti katseensa kiinni siellä, missä peli kävi kuumimmillaan, tämä hätkähti Londonin karjaisua eikä aluksi edes rekisteröinyt pojan sanoja.
"Mitä? Sieppi?" Lora nousi uudestaan vikkelästi ylös paikaltaan, nojaten niin paljon eteenpäin kuin vain pystyi. Hän havaitsi nopeasti, missä kultainen välkähdys näkyi, osittain siitä, että kummankin joukkueen etsijät ryntäsivät kohti sitä luutaansa vasten kumartuneena ja käsi ojennettuna.

Lora ei ollut varma, missä vaiheessa oli peittänyt silmänsä, mutta tajusi ottaa kätensä pois kasvoiltaan siinä vaiheessa, kun ihmiset hänen ympärillään alkoivat hälistä. Tyttö ei erottanut metelistä mitään, ei hurrausta tai kiroilua, eikä siksi voinut olla mitenkään varma kuka siepin nappasi tai nappasiko kukaan.
"Miten siinä kävi?" Lora käännähti Londonin puoleen, ositain uteliaana ja osittain kauhuissaan.

//Anteeksi nyt tälläinen vetkuttelu, mutta en kyennyt päättämään, miten tämän tilanteen päättäisin... Niinpä sinä saat päättää pelin tuloksesta :D

[London Morel]

London oli niin keskittynyt peliin, ettei kuullut Loran sanoja lainkaan. Ilmeisesti tuo ei ollut huomannut sieppiä, vaan oli keskittynyt johonkin aivan muuhun. Londonin ajatuksiin sen sijaan ei mahtunut enää mitään muuta kuin sieppi ja sen nappaus. Poika katsoi tarkkaavaisesti, kuinka kumpikin etsijä lähestyi sieppiä huimaa vauhtia, mutta juuri kun he olivat siepin kohdalla, se liikahti ja ampaisi ylöspäin. Seuraavaksi takaa-ajo suuntautui kohti yläilmoja.

"Lennä nopeammin! Et sä tolla vauhdilla sitä ikinä saa kiinni! Hop hop hop! Vai pitääkö mun tulla se sieppi hakemaan! Nappaa se äkkiä, tai mä oikeesti tuun sinne kentälle!"

London huusi raivon ja jännityksen sekaisissa tunnelmissa ja nousi seisomaan. Niin oli tehnyt moni muukin katsoja, ja jokainen toivoi, että juuri se oma suosikki saisi siepin napattua. Vaikka sieppi oli nopea, olivat etsijät vieläkin nopeampia. Sentti sentiltä he lähestyivät sieppiä, jonka pienet siivet lepattivat viimeisiä hetkiään. Kaksi kättä lähestyi kultaista palloa ja toinen niistä sulkeutui siepin ympärille.

"JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!"

London huusi, eikä voinut pidätellä riemuaan. Tornadot olivat napanneet siepin noin kaksi milliä Harpyijoita aikaisemmin, mutta se oli riittänyt. Tornadot olivat voittaneet! Katsomoon täyttyi erilaisten äänten sekamelska, sillä katsomossa istui sekaisin molempien joukkueiden kannattajia. Poika itse ryhtyi tanssimaan ja pystyi huudoltaan juuri ja juuri kuulemaan Loran kysymyksen.

"Miten siinä kävi?"

Kuului Loran kysymys. Tyttö ei ilmeisesti ollut seurannut peliä niin tarkkaavaisesti kuin London itse. Poika lopetti tanssimisen ja katsahti tyttöä. Hänen teki mieli hieman juksata tätä, muttei pystynyt, sillä hänen hymynsä leveni levenemistään. Siitä oli nyt hyvin helppo päätellä, kuka oli voittanut ottelun.

"Olitko sä nukkumassa? Tornadot voitti, jeeeee!"

London kysyi Loralta leikkisästi ja hurrasi sitten perään. Hänen riemuaan ei voinut latistaa tällä hetkellä yhtään mikään. Vaikka peli oli ollut ajallisesti ennätyksellisen lyhyt, oli se ollut pitkästä aikaa yksi parhaista ja jännittävimmistä. Katsojia alkoi virtaamaan eteenpäin, suurin osa halusi poistua paikalta välittömästi. London olisi halunnut vielä jäädä katsomaan Tornadojen pelaajien hurrauksia, mutta häntä tökittiin jo eteenpäin. Poika käänsi huomionsa Loran puoleen, jottei kadottaisi tätä ihmisten paljoudessa.

"Sunkin kannattaisi alkaa kannattamaan Tornadoja, ettäs tiedät"

// :D //

[Lora Shelly]

Lora osasi arvata tuloksen jo ennen kuin London edes sanoi mitään, sillä poika hymyili riemuissaan ja tanssi ilmeisesti voitontanssiaan.
"Olitko sä nukkumassa? Tornadot voitti, jeeeee!" Poika vastasi ja jatkoi sitten hurraamistaan. Lora irvisti ja nappasi laukkunsa kun ihmiset alkoivat työntää häntä eteenpäin kohti uloskäyntiä.
"Sunkin kannattaisi alkaa kannattamaan Tornadoja, ettäs tiedät." Londonin ääni kuului etäisenä ja Lora selvi tiensä pojan rinnalle ihmismassan läpi.
"En ikinä! Mut heitettäisiin joukkueesta pihalle sen jälkeen." Tyttö virnisti, samalla kun kaivoi lompakkonsa esille.

Kun he olivat päässeet ulos katsomosta ja muutenki vähän väljemmille vesille, Lora käännähti kohti Londonia.
"Mä olen sulle sitten ilmeisesti jäätelön velkaa." tyttö totesi hymähtäen ja heilautti lompakkoaan. Hän oli tarkistanut, ja rahat riittäisivät luultavasti juuri ja juuri kahteen jäätelöön. London ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun kauempaa kuului tuttu ääni, joka huusi hänen nimeään. Koska hän ja London olivat vähän syrjässä, Loran valmentaja Gwenog Jones harppoi heitä kohti täysin rennosti, ilman suurta ihmismäärää hälisemässä ympärillä.
"Mitä pidit pelistä? Ja kuka tämä on?" Gwenog kysyi uteliaana tarkastellessaan Londonia päästä varpaisiin.
"London on eräs kaveri koulusta, me tavattiin täällä sattumalta." Lora selitti nopeasti ja vilkaisi sitten poikaa vieressään. "Se kannattaa Tornadoja." tyttö lisäsi virnistäen, saaden valmentajansa nauramaan.
"London on sitten varmasti hyvin tyytyväinen peli tulokseen." Gwenog totesi hymyillen. Lora piti siitä, kuinka nainen ei ottanut häviöitä liian raskaasti, vaan otti niistä opikseen.

Hetken rupattelun jälkeen Gwenog ojensi Loralle kahden seuraavan kuukauden harjoitusaikataulun ja lähti sitten pukuhuoneille vaihtamaan huispauskapunsa pois. Tyttö vilkaisi hänelle annettuja papereita ja irvisti nähdessään aikataulun, joka antoi hänelle yhden lounaan päivässä sekä noin kuusi tuntia unta miinus itseopiskelu. Vaikka hänellä olikin paljon helpompaa kun muilla joukkueen jäsenillä. Hän harjoitteli vain joka kolmas kuukausi, kun muut viettivät harjoitusleirillä koko lukuvuoden.
"Noniin, eiköhän me voida nyt sitten mennä." tyttö totesi samalla kun sulloi paperit laukkuunsa, katsoen Londonia. "Onko sulla jotakin paikkaa mielessä?"

[London Morel]

London asteli Loran perässä katsomon laitaa pitkin kohti pääovea. Vaikkei pojalla mikään kiire ollutkaan, tuli heidän päästä äkkiä pois muiden jaloista. Pienempi ihminen olisi voinut jo litistyä kaikesta tuosta tönimisestä ja tyrkkimisestä. Huispausotteluissa oli aina tunnelmaa, vaikka kyseessä olikin pienimuotoisempi ottelu. London ajatukset olivat vielä itse pelissä. Vaikka se oli ollut lyhyt, se oli ehdottomasti yksi jännittävimmistä vähään aikaan.

"Mä olen sulle sitten ilmeisesti jäätelön velkaa."

Lora totesi, kun he olivat päässeet ulos, pois suurimman ihmismassan keskeltä. Jos totta puhutaan, poika oli jo unohtanut koko vedonlyönnin. Hän oli jo sanomassa tytölle, että mikseivät he olisi mieluummin ottaneet vetoa Tulisalamasta. Londonille ainakin olisi kelvannut ilmainen uusi luuta. Keskustelun tuli kuitenkin keskeyttämään eräs naishenkilö. Eikä kyseessä ollut ihan mikä tahansa naishenkilö, vaan Henkipään Harpyijoiden kapteeni, Gwenog Jones. London tunnisti naisen, ja oli salaa hieman kateellinen, että Lora tuli niin hyvin juttuun tuon kanssa. Poika itse ei tuntenut henkilökohtaisesti ketään ammattihuispaajaa.

London seurasi kaksikon lyhyttä keskustelua ja nyökytti vähän väliä. Nainen ojensi jotain tytölle ja lähti sitten pukuhuoneille päin. London yritti kurkkia tytön Loran kädessä olevaa paperia ja tunnisti sen joksikin aikatauluksi. Sen täytyi olla uusi harjoitusaikataulu. Aikataulu näytti aika täydeltä, mutta poikaa ei olisi lainkaan haitannut, jos hänellekin oltaisiin ojennettu sellainen. Ei tosin Henkipään Harpyijoiden joukkueesta.

Kaksikko lähti astelemaan eteenpäin, ja Lora kyseli, oliko Londonilla jotain paikkaa mielessä, minne mennä. London tunsi kyseistä aluetta vain vähän, mutta tiesi, että lyhyen matkan päässä olisi pieni jäätelökioski. Sieltä saisi varmasti Loran kukkarolle sopivat jäätelöt.

"On, mennään tuonne. Kerrankin, kun joku tyttö tarjoaa jäätelön, niin enhän mä voi kieltäytyä", London vastasi, naurahti ja osoitti kädellään eteenpäin. Kaksikko käveli pojan osoittamaan suuntaan ja väkijoukko alkoi harveta. Huispausareena katosi taakse ja jästiasutusta alkoi ilmestyä eteen. "Sulla taitaa olla aika tiukka loppukesä tiedossa?"

// Aletaanko pikkuhiljaa lopettelemaan? :) //

[Lora Shelly]

Londonilla oli jokin paikka mielessään. Tämä ehdotti, että he menisivät lähellä olevaan jäätelökioskiin, ja Lora nyökkäsi hymyillen. Pelin kiihkeä tunnelma ja ihmispaljous olivat tehneet ilmasta vielä lämpimämmän, ja tyttö kaipasikin jotakin viileää syötävää tai juotavaa.
"Kerrankin, kun joku tyttö tarjoaa jäätelön, niin enhän mä voi kieltäytyä." London vitsaili, ja ja Lora naurahti, pökäten poikaa vähän kyynerpäällään.
"Odota vain seuraavaa kertaa, silloin on sun vuoro tarjota." tyttö uhkasi virnistäen. Londonin kanssa oli toden totta helppo olla pojan ollessa niin sosiaalinen, ja siksi Lorakin puhui tälle niin tuttavallisesti, vaikka tosiasiassa he eivät edes tunteneet toisiaan kovin hyvin. Toisaalta Lora toivoi että he voisivat seuraavan kouluvuoden aikana tutustua vähän paremmin, sillä tällä hetkellä hänen ainut ystävänsä oli Sharnee, ja tuon intialaisneidon kanssa ei tosiaankaan voinut puhua huispauksesta.

"Sulla taitaa olla aika tiukka loppukesä tiedossa?" London kysyi, kun he alkoivat saapua jästiasutukselle. Ihmisiä oli kuitenkin ulkona harvinaisen vähän, ottaen huomioon kuinka paljon taloja kylässä näytti olevan. Ehkä kaikki pysyivät mieluummin sisällä viileässä?
"Joo, ainakin ensivilkaisulta näytti siltä. Mä oon ihan okei sen kanssa, mutta äitiä ärsyttää kuinka vähän se näkee mua. Tai sitten sillä alkaa vaan mennä hermot Alanin kanssa, siitä kun on tullut nykyään hirveä murkku." Lora hymähti. Murrosikä oli iskenyt häneen veljeensä lujaa, ja poika lukittautui kotona ainoastaan sisälle. Lora ei ollut aivan varma mitä Alan teki huoneessaan, mutta ei jaksanut olla siitä yhtä huolissaan kuin hänen äitinsä oli. Alan saattoi kiukutella nykyään enemmän, mutta Lora tiesi ettei hänen veljensä olisi sellaista tyyppiä joka tekisi mitää typerää.

Jäätelökyltin nähdessään Lora hymyili ja osoitti paikkaa Londonille.
"Tarkoititko sä tuota paikkaa? Se näyttää kivalta." edelleen hymyillen tyttö astui sisään liikkeeseen, joka oli oikeastaan pienen makuuhuoneen kokoinen. Siellä oli kuitenkin viileää, ja se tuntui mukavalta, joten hän ei antanut ahtauden haitata vaan tervehti lyhyttä naista joka seisoi tiskin toisella puolella.
"Mä otan yhden pallon vadelmasorbettia." Lora tilasi oman annoksensa hetken pohdinnan jälkeen ja kääntyi sitten kannoillaan kohti Londonia. "Mitä sä haluat? Mulla ei varmaa ole varaa tarjota sulle kuin yksi pallo, mutta maun saat valita vapaasti."

//Eiköhän voida aika lailla parin seuraavan viestin jälkeen lopetella :D

[London Morel]

"Joo, ainakin ensivilkaisulta näytti siltä. Mä oon ihan okei sen kanssa, mutta äitiä ärsyttää kuinka vähän se näkee mua. Tai sitten sillä alkaa vaan mennä hermot Alanin kanssa, siitä kun on tullut nykyään hirveä murkku."

Lora vastasi Londonin kysymykseen. London tiesi, että Alan oli Loran pikkuveli. Poika muisteli, että Alan oli jossain vaiheessa opiskellut Taikakoulu Châteaussa, muttei tiennyt, missä tuo nykyään oli. London vain nyökytti vastaukseksi. Hän ei halunnut kertoa, millainen hän itse oli murrosiässä - hän oli ollut aika kamala nimittäin.

"Tarkoititko sä tuota paikkaa? Se näyttää kivalta."

Lora kysyi Londonilta heidän saapuessaan jäätelökioskin lähistölle. Poika nyökkäsi pienesti ja astui Loran perässä sisään liikeeseen. London oli vain kerran käynyt kyseisessä liikkeessä jäätelöllä, ja se oli juuri sellainen kuin poika oli muistanutkin. Hyvin pieni, mutta ihan viihtyisä paikka. Kaksikko asteli tiskille ja Lora tilasi yhden pallon vadelmasorbettia. Tuo kysyi, mitä London halusi ja ilmoitti vielä, ettei hänellä ollut varaa tarjota kuin yksi pallo. London virnisti.

"Mä voisin ottaa yhden tuplasuklaapallon"

London kertoi myyjäneidolle oman toiveensa. Tuo pyöräytti kaksikolle kätevästi oikeat pallot, ojensi jäätelöt heille ja kertoi Loralle loppusumman. Sillä aikaa kun Lora maksoi, London siirtyi viereiseen pöytään istumaan. Hän maistoi omaa jäätelöään - se oli vähintään yhtä hyvää kuin viimeksikin.

"En kyllä yhtään odota koulun alkua. Ahdistaa jo ajatuskin oppitunneista ja muista. Mutta mehän perustetaan se huispauskerho, eikö? Edes jotain mukavaa tekemistä"

London aloitti keskustelun kun Lorakin istui pöydän ääreen. Tuntui, että tällä hetkellä pojan ajatukset täyttyivät vain jäätelön syönnistä ja huispauksesta. Itseasiassa hän oli syönyt huomaamattaan jo puolet jäätelöstään, hups.

// Seuraava viesti voisi olla viimeiseni. :) //

[Lora Shelly]

London tilasi oman jäätelöpallonsa vain vähän Loran jälkeen, ja kun kaksikko sai herkkunsa käsiinsä, nämä menivät istumaan lähellä olevaan pöytään.
"En kyllä yhtään odota koulun alkua. Ahdistaa jo ajatuskin oppitunneista ja muista. Mutta mehän perustetaan se huispauskerho, eikö? Edes jotain mukavaa tekemistä." London aloitti puhumaan, samalla kun hotki tuplasuklaapalloaan nopeaan tahtiin.
"Älä muuta sano. Mä olen aina pitänyt koulusta, mutta mulla on tänä vuonna S.U.P.E.R-kokeet ja jo sen ajattelu saa mut haluamaan vaan kaivautumaan peiton alle." tyttö irvisti automaattisesti ja yritti hukuttaa hänkin ahdistuksensa sorbettiinsa. "Mutta joo, perustetaan. Ehkä mä annan aina silloin itselleni edes hetkeksi luvan hengähtää vähän." tyttö lisäsi sitten, vilkaisten pojan annosta, josta oli kadonnut jo yli puolet. Hän ei ollet pahasti jäljessä, mutta yritti silti syödä vähän maltillisemmin kuin ystävänsä.

Loppuajan Lora ja London puhuivat paljon, aiheiden vaihdellen koulusta huispaukseen, siitä hetkeksi jästimaailmaan ja sitten yhteen ääneen tiettyjen professorien haukkumiseen. Jossakin vaiheessa Lora yritti myös sotkea omalla sorbetinlopullaan pojan nenänpään, epäonnistuen kuitenkin oman naurukohtauksensa takia. Hänellä tosiaankin oli hauskaa, eikä hän muistanut koska viimeksi olisi pitänyt puhtaasti näin pitkän tauon ja vain pelleillyn ja viettänyt aikaa jonkun ystävän kanssa. Toisaalta, London oli ensimmäinen tuttu jonka hän näki kesälomalla lukuunottamatta hänen pelikavereitaan, sekä Sharneeta joka oli tullut vierailemaan muutaman kerran harjoituksiin. Ja oli Lora nähnyt ex-parhaan ystävänsä Venicelankin, joka oli Sharneen isosisko ja tullut hakemaan tyttöä kerran. Tapaaminen oli ollut kiusallinen, sillä sen jälkeen kun heidän välinsä olivat menneet kaksi vuotta sitten, Venicela oli vaihtanut koulua Beauxbatonsiin eivätkä he olleet nähneet sen jälkeen. Sen verran Lora oli Sharneelta kuullut, että tyttö oli nykyään kihloissa Oliver Holmesin kanssa, jonka kanssa oli seurustellut jo 5. luokalta saakka.

Kun jäätelöt oli kauttaaltaan syöty ja melkein kaikki puheenaiheet käyty läpi, Lora hymyili Londonille pienesti. Juuri tätä ennemmin tyttö oli kuvaillut heidän kotiaan, perhettään sekä sitä, millaista Tylypahkassa oli ollut, kuten myös kutsunut pojan heille joku päivä, vaikkapa sitten pelaamaan huispausta.
"Musta tuntuu että mun pitäisi alkaa mennä. Äiti saa kohta hermoromahduksen kun mua ei näy kotona." hän nousi hitaasti seisomaan, keräillen tavaroitaan.
"Mutta kiitti. Mulla oli oikeasti tosi hauskaa tänään." vielä uusi hymy, ennen kuin tyttö lähdi peruuttamaan kohti ovea, kasvot edelleen Londoniin päin. "Me nähdään viimeistään koulussa!" tyttö heilautti kättään ja lähti sitten liikkeestä kellon kilahtaessa pienesti. Kävellessään hän kaivoi täydestä laukustaan karttaa, jääden sitten tarkastelemaan hetkeksi. Bussiasema oli vain muutaman sadan metrin päässä, ja bussimatka Parisiin kestäisi pari tuntia. Pariisista lähtisi porttiavaimia tunnin välein Dubliniin, ja sieltä kotimatka Kilkennyyn olisi noin kaksi ja puoli tuntia. Tulisi olemaan myöhä kun hän vihdoinkin pääsisi kotiin, mutta se ei oikeastaan haitannut. Kerrankin Loralla ei ollut mitään akuuttia tekemistä, joten hän saisi kotona ainoastaan vaihtaa pyjaman päälle, syödä omenapiirakkaa mitä äiti oli luultavasti tehnyt sekä katsoa myöhäisillan televisiosarjoja olohuoneessa. Se kuulosti paremmalta kuin hyvältä, joten tyytyväisenä suunnitelmaansa Lora lähti jälleen kävelemään bussiaseman suuntaan, käänähtäen vielä kerran vilkuttamaa Londonille, jonka oletti vielä olevan näköetäisyyden päässä.

//Kiitos paljon huippukivasta pelistä!

[London Morel]

Vaikka koulu oli yksi Londonin inhokkipuheenaiheista, jotenkin kaksikon keskustelu kääntyi taas koulumaailmaan. Lora kertoi, että oli aina pitänyt koulusta, mutta tämän vuoden S.U.P.E.R-kokeet hirvittivät häntä. Myös tyttö oli innoissaan huispauskerhosta, jota kaksikko oli suunnitellut aiemmin tämän illan aikana.

"Jes. En malta odottaa, että pääsen näyttämään ja opettamaan muille muutaman hienon kikan. Luulen, että sullakin on paljon näytettävää muille", London lausahti.

Loppuaika meni Loran kanssa pelleillen, nauraen ja jutellen. Lora oli aivan huippukiva tyyppi! Vaikkei London ollut aivan varma voisiko hän olla kiinnostunut kyseisestä tytöstä sillä tavalla, ainakin kaverina tämä oli loistava. Ehkei kaikkien tyttöjen kanssa tarvitsisikaan alkaa seurustelemaan tai säätämään jotain muuta. Hän ei nimittäin haluaisi romuttaa tätä kaverisuhdetta ylimääräisellä säätämisellä. Olihan Lora kuitenkin nätti kuin mikä, ei sitä voinut kieltää.

London kaapi viimeisiä sulaneen jäätelön rippeitä kulhonsa pohjalta. Hän ei malttaisi odottaa, että pääsisi vierailemaan tämän kesän, tai viimeistään ensi kesän, aikana Loran luona. Lora oli nimittäin kutsunut hänet luokseen, ja poikahan tulisi mielellään kyläilemään. London oli pyytänyt tyttöä myös vastavierailulle ja ei olisi malttanut odottaa, että pääsisi esittelemään veljelleen Donovanille Loran - ihan vaan kaverina.

"Sunkin kanssa oli ihan superhauskaa", London vastasi Loran kommenttiin ja nousi itsekin seisomaan. Pojan kasvoille levisi pieni hymy. "Nähdään!" Hän jäi vielä seisoskelemaan paikalleen, kun tyttö lähti askeltamaan eteenpäin. Tuo kaivoi laukustaan kartan ja jäi tarkastelemaan sitä. Lopuksi Lora vielä heilautti pojalle hyvästiksi.

London heilautti takaisin ja leveä virne levisi hänen kasvoilleen. "Koeta pärjätä!", poika huudahti tytölle leikkisästi ja lähti itse päinvastaiseen suuntaan kävelemään.

// Kiitos tosi mukavasta peliseurasta! :) //

[Anton]

No niin Lora ja London:

Pisteytys jakautui seuraavasti:

Lora Shelly: 4p+3p+4p+3p+3p+3p+3p+3p+4p+5p=32p
London Morel: 4p+3p+3p+3p+3p+3p+3p+3p+3p+5p=30p