Välikohtaus Hunajaherttuassa

[Vicky Midford]

Vicky ei ollut varma miksi Renée hymyili niin paljon, ehkä hän oli vain luonnostaan iloinen, mutta hänestä oli mukavaa että noita teki niin. Vicky itse inhosi tyhjiä katseita, joista ei voinut tulkita mitään, joka saattoi johtua siitä että hän itse ei ollut koskaan oppinut sellaista, joten ilmeikkäämmät henkilöt olivat aina olleet hänen mieleensä. Muiden tunteiden arvuuttelu oli muutenkin hänestä liian tylsää ja aikaa vievää. Hän oli siinä huonokin.

"No, mikä vain sopii. Olin aikeissa käydä sekon pilapuodissa ja kolmessa luudanvarressa tänään, mutta jos haluat mennä muualle, mikä tahansa käy minulle", Renée vastasi ja he astuivat ulos kaatosateeseen. Vicky hätkähti näkyä ja tarrautui selkä ovea vasten niin että hänen kätensä olivat sivuilla kämmenet kiinni puussa. Sen sijaan että taivaalle olisi ilmestynyt sateenkaari tai kaikki olisi pyyhkiytynyt pois, se typerä sade oli vain voimistunut. Kaikkialta kuului ropinaa ja Vicky oli varma että heidän yllään oleva peltikatto romahtaisi vielä heidän niskaansa. Vicky ei tiennyt pitäisikö hänen liikkua pois sen alta ja irrottautua ovesta, jossa hän oli yhä kiinni, vai jäädä siihen paikkaan tukkimaan tie. Hän piti enemmän jälkimmäisestä, mutta tuntui ymmärtävän pian ettei se ollut erityisen hyvä idea. Vicky ei edes hetkeen muistanut Renéen kysymystä.

"Minä menisin mieluiten kolmeen luudanvarteen", Vicky vastasi irrottauduttuaan viimein ovesta, jota vasten kiinnittyminen oli tuntunut hänestä ikuisuudelta. Hän piti sormillaan tiukasti kiinni uudesta hupparistaan, joka oli auki ja jonka sivuissa oli aivan erityisen kaunis nyöritys mustaa kangasta vasten. Vaate oli maksanut pienen omaisuuden, mutta tosiasiassa sellainen olisi ollut ihan helppo tehdä tavallisestakin hupparista. Vickystä sellainen oli kuitenkin ajan tuhlausta ja olihan se pieni lappu kaulan takana nyt hieno. Jos hän joskus lainaisi huppariaan, jokainen tunnistaisi merkin (jos siis syventyisi katsomaan sitä pientä kaunokirjoitusta) ja tietäisi kuinka mahtava Vicky olikaan.

[Mila Molina]

Pelin pisteytys

Vicky Midford, Serpentard: 3 p

Olen jakamassa lukuvuoden 2014-2015 viimeisiä tupapisteitä. Jatkakaa peliä vapaasti.

[Renée Mason]

Renéen kääntyessä katsomaan Vickyä, hän huomasi noidan tarrautuneen tiukasti oveen. Renée ei osannut tulkita Vickyn ilmettä. Hän käänsi katseensa tiehen, muttei nähnyt mitään, mikä olisi voinut säikäyttää Vickyn. Poudlardinen puotien ikkunat loistivat lämpiminä ja valoisina harmaita pilviä ja jatkuvaa sadetta vasten. Renée asteli katoksesta pois sateeseen, muttei lähtenyt kauas. Vaikka hänen olisi tehnyt mieli hyppiä, juosta ja nauttia säästä, hän muisti odottaa Vickyä. Jos Renée olisi kulkenut yksin, hän olisi ehdottomasti tehnyt niin.

"Minä menisin mieluiten kolmeen luudanvarteen", Renée kuuli Vickyn vastaavan. "Sinne siis. Sehän on tuossa ihan lähelläkin", Renée sanoi kääntyen taas Vickyyn päin. Hän näki noidan irrottautuneen ovesta ja puristavan huppariaan. Huppari näytti uudelta ja siinä oli kauniit nyöritykset kangasta vasten. Renée katsoi omaa paitaansa, jossa oli haalistunut väri ja paikkoja useampi kuin laki sallii. Paita oli ollut Renéellä kaksi vuotta ja sitä ennen se oli kuulunut hänen äidilleen. Renéellä ja hänen äidillään oli todella samanlainen pukeutumistyyli ja muutenkin samankaltaiset makumieltymykset.

Renée hymyili taas kerran. Hän hymyili osittain Vickylle, osittain harmaille pilville. Hän lähti kulkemaan kohti kolmea luudanvartta olettaen Vickyn seuraavan perässä. Hän uitti kenkiään jokaisessa kuoppaisen kadun ja sateen muodostamassa lätäkössä. Renée oli taikonut kumpaankin tarttumatum-loitsun tietäen, että tästä tulisi todella sateinen päivä.

[Vicky Midford]

"Sinne siis. Sehän on tuossa ihan lähelläkin", Renée sanoi kääntyessään Vickyä kohti ja hän otti muutaman varovaisen askeleen kunnes Renée taisi tajuta yskän. Vicky hymyili pienesti. Hän ei ollut muistanutkaan kuinka kätevä tarttumatum olikaan, eikä hän muutenkaan osannut vielä loitsia sitä kovin hyvin, koska yleensä sen teki joku muu, kuten nytkin. Joka tapauksessa oli ihan hyvä että sellainen oltiin silti keksitty, eihän tälläistä sademäärää kestäisi kukaan. Paitsi noh, Renée varmaankin. Jostain syystä noidasta näytti olevan hirvittävän mukavaa astua jokaiseen lätäkköön ja uittaa jalkojansa niissä kunnolla. Ilmeisesti siitäkin voitiin sittenkin saada irti jonkinlaista hupia, vaikkei Vicky moista oikein tahtonut ymmärtääkään. Kuivat tilat ja pehmeät sohvat olivat häntä varten.

"Viimeinkin!" Vicky henkäisi. Lämmin tila suorastaan kutsui häntä sisälle äskeisen koettelemuksen jälkeen. Viimeinkin hän pääsisi jonnekin, missä ei sataisi ja missä voisi vain istua. Ennen kuin hän huomasikaan, sillä hetkellä Vicky oli hieman unenomaisessa tilassa, oli hän tilannut jo itselleen ja Renéelle kermakaljat ja kysyi sopiko hänen valitsemansa paikka myös Renéelle. Voi, kuinka mahtavaa olikaan olla taas sisällä!

[Renée Mason]

"Viimeinkin", Renée kuuli Vickyn henkäisevän, kun he astuivat Kolmen Luudanvarren ovesta sisälle. Vicky selvästikään pitänyt sateesta ja oli helpottunut päästessään sisälle. Siellä oli lämmintä ja näytti siltä, että joka ikinen kadulla kävellyt noita ja velho oli tullut lämmittelemään ja juomaan kolpakollisen kuumaa kermakaljaa. Renéekin rentoutti lihaksensa lämmössä ja katseli hetken ympärilleen.

Tytöt kävelivät tiskille ja Vicky tilasi molemmille kermakaljat. Renée kaivoi pikaisesti taskustaan muutaman kolikon ja ojensi ne Vickylle. Seuraavaksi Vicky jo osoittikin yhtä kahdenistuttavaa pöytää ja kysyi, sopisiko paikka Renéellekin. Renée nyökkäsi ja kävi istumaan. Hän tutkaili Vickyä osittain kiinnostunut ilme kasvoillaan. Hän oli sairaalloisen utelias uuden tuttavuutensa suhteen. Hän ei tullut ajatelleeksi, että se saattaisi olla Vickystä ehkä häiritsevää. Kermakaljat saapuivat ja Renée hörppäsi ison kulauksen lämmintä juomaa, joka tuntui lämmittävän hänet päästä varpaisiin. Hän nykäisi sauvan taskustaan ja mutisi loitsun, jonka seurauksena sauvan kärki alkoi puhaltamaan kuumaa ilmaa kuivaten märkiä vaatteita. Hän ei ollut muistanut loitsia tarttumatum-loitsua myös vaatteisiin, kun oli ollut niin innoissaan lähteäkseen ulos.

Renée piteli sormiaan kiinni lasissa lämmittääkseen niitä. "Kuinka vanha olet?" Renée kysyi osittain vain saadakseen jotain kysyttävää. Totta kai hänellä olisi miljoonia muitakin kysymyksiä, mutta niiden aika olisi ehkä myöhemmin.

[Vicky Midford]

Vicky ei varsinaisesti vastustellut, kun Renée ojensi hänelle kermakaljansa hinnan verran kolikkoja. Oikeastaan hän oli hieman helpottunut, vaikka juuri hänhän oli vapaaehtoisesti tilannut kaksi kermakaljaa, joista toinen oli luonnollisesti Renéelle. Silti, vaikka hänellä itsellään oli kyllä aivan varmasti varaa kustantaa uudelle tuttavuudelleen samantien vaikka lentävä auto, Vicky ei ollut sellainen noita, joka välttämättä haluaisi tehdä niin. Olihan se ystävällistä ja Vicky teki niin usein, mutta ei tuntunut miellyttävältä menettää rahaa. Raha oli kivaa. Se oli koko hänen elämänsä perusteita. Ei sen menettäminen varsinaisesti uhka ollut, mutta uuden paidan ostaminen nyt vain tuntui paljon mukavammalta kuin uuden kermakaljan, jota hän ei kuitenkaan saisi itselleen.

Ei Vicky, kuten tavallista, sitä silti kauaa ehtinyt sen kummemmin ajatella. Pian hän oli jo istuutunut Renéen kanssa valitsemaansa pöytään ja katseli ympäröivää ihmismassaa. Vicky ei edes muistanut enää edellisiä ajatuksiaan. Eikä varmaan tarvinnutkaan. Harvemmin hän ajatteli mitään maailmaa mullistavaa. Joskus kyllä varmasti, mutta hetki sitten ei. Tällä hetkellä Vickyllä oli hieman vaivaantunut olo, sellainen kuin esimerkiksi näyttelypiskeillä tai museoesineillä. Renée tutkaili häntä ja näytti varsin omituiselta. Ehkä hän suunnittelisi murhaavansa Vickyn? Tai ehkä ei. Häiritsevää se kuitenkin oli, mitä tahansa Renée sitten ajattelikaan. Mutta eihän sitä voinut tietää, vai voiko?

Onneksi kermakaljat saapuivat pian ja Vicky yritti pitää ämmällä alkavan Renéetä koskevan teorian poissa ajatuksistaan. Hän siemaili kaksin käsin kermakaljaansa ja tuijotteli sitä. Tai ainakin yritti. Ei Vicky saanut katsettaan pysymään kurissa.

"Ei hitto, ei kai se nyt oikeasti", Vicky ajatteli kun Renée nappasi sauvan jostain, luultavasti taskustaan ja alkoi mutista jotain, joka oli luultavasti avada kedavra. Erikoista kyllä, loitsu näemmä saikin vain aikaan kuumaa ilmaa, jota pursusi nyt Renéen sauvan kärjestä ja Vicky joutui luopumaan hetki sitten vahvana eläneestä teoriastaan. Hän hymyili itsekseen tajutessaan kuinka typerä koko jupakka oli ollut ja otti kulauksen juomastaan. Vaikkei kukaan tietenkään tiennyt mitä hän oli luullut ja kenestä.

"Kuinka vanha olet?" Renée kysyi.
"Kolmetoista", Vicky vastasi.
"Menen tänä vuonna kolmannelle", hän tarkensi ettei antaisi väärää kuvaa itsestään. Saatoihan moni neljäsluokkalainen olla vielä kolmetoista. Toistaiseksi.
"Entä sinä? Kuinka vanha sinä olet? Ja missä tuvassa olet? Minä olen Serpentardissa", Vicky jatkoi. Hän harkitsi hetken että mainitsisi sen että mitä luultavammin Renée ei ollut Serpentard, koska Vicky ei ollut nähnyt häntä heidän huoneessaan, mutta tajusi sittemmin etteihän hän voinut mitenkään olla varma asiasta, koska ei ollut ehtinyt edes oikeastaan nähdä Renéetä ennen tätä päivää.

[Renée Mason]

Renée huomasi Vickyn vaivaantuneisuuden liian myöhään. Hän painoi katseensa ja tunsi poskensa punertuvan. "Tyhmä, tyhmä, tyhmä", Renée sätti itseään ja loi Vickyyn pahoittelevan ja sovittelevan katseen. Tietenkin ihmiset vaivaantuvat, kun heitä tuijotetaan. Renée hörppäsi taas kermakaljaansa ja koitti katsella vain sormiaan. Hän oli turhan utelias. Hänen täytyisi ryhdistäytyä. Hän suoristi selkäänsä ja hymyili taas Vickylle.

"Kolmetoista. Menen tänä vuonna kolmannelle", Vicky vastasi Renéen kysymykseen. Renée nyökkäsi ja hörppäsi kermakaljaansa. Osittain siksikin Renée ei varmaankaan ollut tavannut tyttöä. Kaikki samalla luokka-asteella olevat opiskelivat samoilla tunneilla.

"Entä sinä? Kuinka vanha sinä olet? Ja missä tuvassa olet? Minä olen Serpentardissa", Vicky jatkoi. "Olen kolmetoista. Täytän neljätoista heinäkuussa. Eli menen neljännelle luokalle. Ja olen gryffondorissa", Renée kertoi. Monet hänen beauxbatonsin aikaiset ystävänsä gryffondorissa olisivat kaataneet kermakaljat toisen rinnuksille ja häipyneet paikalta, jos olisivat saaneet tietää keskustelukumppaninsa olevan serpentard. Heillä oli monia ennakkoluuloja serpentardia koskien. Renée kuitenkin hymyili. Hän ei koskaan ollut ollut niin ahdasmielinen kuin kaverinsa.

"Millainen serpentardin oleskeluhuone on?" Renée kysyi, "Olen aina halunnut tietää." Hän joi ison kulauksen kermakaljaa ja pyyhkäisi kädellään juoman pinnalta tarttuneen vaahdon ylähuulestaan. "Sanoit, että tulit vasta Châteauhun", Renée jatkoi. Itse asiassa ei Vicky niin ollut sanonut. Vicky oli sanonut: "Sinäkin olet siis vasta tullut tähän kouluun." Renée tulkitsi sen kuitenkin niin, ettei Vickykään ollut opiskellut Châteaussa vielä pitkään. "Missä opiskelit ennen tätä?"

[Vicky Midford]

//Oikeastihan minulla ei ole mitään käryä serpentardien oleskeluhuoneen ulkonäöstä, mutta mitäs siitä. :D//


"Olen kolmetoista. Täytän neljätoista heinäkuussa. Eli menen neljännelle luokalle. Ja olen gryffondorissa", Renée vastasi. Vicky nyökkäsi hyväksyvästi. Eihän heillä sitten ollutkaan edes hirveää ikäeroa, eikä Renéen tupakaan ollut sinänsä mikään huono. Tai oli se, gryffondor oli heidän pahin kilpailijansa joka asiassa, mutta tuskin Vickyn henkilökohtaisesti tarvitsisi kilpailla Renéetä vastaan ja toisaalta, ei hänellä kyllä ollut intoakaan alkaa kertoa oman tupansa erinomaisuudesta Renéen tupaan verrattuna. Kyllähän serpentard oli yksinkertaisesti vain paras, ei siinä muu auttanut, mutta ei sen takia tarvinnut alkaa olemaan kamala ilman syytä. Vicky siemaisi taas uuden siemauksen kermakaljastaan.

"Yksinkertaisimmillaan se on todella kaunis. Kaikkialla on vihreää ja hopeaa ja keskellä huonetta on valtava takka, jonka päälle kaikki jättävät tavaroitaan. Mietin joskus että syttyykö se koko huone palamaan, jos niitä jättää siihen liikaa, sen tähden minä en laita siihen mitän yleensä. Yhdellä seinällä on palkintohylly ja oven edessä on vaakuna ja jokin oudolla kielellä kirjoitettu rimpsu. (Vickyä hämmensi hieman ettei hän tiennyt millä kielellä hänen omassa oleskeluhuoneessaan oleva teksti oli kirjoitettu) En tajua siitä mitään, mutta se näyttää hirvittävän kauniilta", Vicky vastasi haltioissaan.
"Onko gryffondoreilla yhtä kaunista?" hän jatkoi ja näytti yhä uskomattoman tyytyväiseltä oleskeluhuoneeseensa.
"Tai siis, millainen teidän oleskeluhuoneenne on?" hän korjasi, sillä hetkellä hän olisi halunnut vajota maan alle häpeilemään, ja hieroi niskaansa ilmeisen häkeltyneenä.

"Sanoit, että tulit vasta Châteauhun", Renée jatkoi.
"Missä opiskelit ennen tätä?", hän lisäsi.
"Olin vuoden Tylypahkassa", Vicky kertoi.
"En oikeastaan edes tiedä miksi lähdimme sieltä kun meillä oli niin kiva talokin ja kaikki. Tavallaan hassua että isä antaa minun opiskella koulussa, jossa riehui juuri basiliski, mutta Tylypahkasta piti lähteä niin pian", Vicky ihmetteli ja näytti niin hämmentyneeltä kuin vain edelliseen hämmentyneeseen ilmeensä nähden saattoi, periaatteessa häpeä hävisi ja hämmennys vain kasvoi.
"Miksi sinä muuten tulit Chateauhun?" Vicky kysyi.

[Renée Mason]

//Eipä se haittaa. Minäkin vain yritän kuvitella koko oleskeluhuonetta, mutta arvelisin sen näyttävän jotakuinkin tällaiselta :D//

"Yksinkertaisimmillaan se on todella kaunis. Kaikkialla on vihreää ja hopeaa ja keskellä huonetta on valtava takka, jonka päälle kaikki jättävät tavaroitaan. Mietin joskus että syttyykö se koko huone palamaan, jos niitä jättää siihen liikaa, sen tähden minä en laita siihen mitän yleensä. Yhdellä seinällä on palkintohylly ja oven edessä on vaakuna ja jokin oudolla kielellä kirjoitettu rimpsu. En tajua siitä mitään, mutta se näyttää hirvittävän kauniilta", Vicky kuvaili ja näytti hyvin tyytyväiseltä. Renée oli samaa mieltä. "Kuulostaa ihanalta", Hän sanoi ja nyökytti päätään.

"Onko gryffondoreilla yhtä kaunista?" Vicky jatkoi, "Tai siis, millainen teidän oleskeluhuoneenne on?" Vicky näytti nolostuneelta ja hieroi niskaansa. Renée ei pannut sanavalintaa pahakseen. Kyllä Vickyn kertomus kuulosti kauniilta. "No, luonnollisesti gryffondorin oleskeluhuoneessa käytetään paljon punaista ja kultaista. Seinät ovat tapetoitu punaisiksi ja tapettiin on maalattu pieniä ihmisiä, jotka ovat suorittamassa kaikenlaisia urotekoja. Meilläkin on takka, jossa palaa tuli taukoamatta. Takan edessä on kolme isoa ja pehmeää punaista nojatuolia. Seinillä on kuvia kuuluisista noidista ja velhoista ja takan yllä roikkuu muotokuva Godric Gryffondorista. Toisella puolella huonetta on pyöreä pöytä, jonka ääressä pelataan kaikenlaista. Seinällä on myös iso ilmoitustaulu. Siellä on aina lämmin, kun takka on kokoajan päällä. Siellä on todella mukavaa ja kotoisaa. Meidänkin oleskeluhuone on minusta kaunis, vaikka teidänkin kuulosti kyllä upealta!" Renée kertoi.

Vicky kertoi opiskelleensa ensimmäisen vuoden Tylypahkassa. "En oikeastaan edes tiedä miksi lähdimme sieltä kun meillä oli niin kiva talokin ja kaikki. Tavallaan hassua että isä antaa minun opiskella koulussa, jossa riehui juuri basiliski, mutta Tylypahkasta piti lähteä niin pian", Vicky kertoili. Renée nyökytteli päätään ja hymyili. Hän oli aina halunnut opiskella Tylypahkassa sen maailmankuulun maineen takia.

"Miksi sinä muuten tulit Châteauhun", Vicky kysyi. Omaksi yllätyksekseen Renée naurahti. Hän suki hermostuksissaan hiuksiaan ja mietti mistä aloittaa.
"No, minä opiskelin kaksi vuotta Beauxbatonsissa. Se oli lähempänä ja äitini kävi Beauxbatonsia, joten hän halusi minunkin käyvän sitä. Sain kavereita ja kaikkea." Renée vetäisi henkeä nenän kautta ja puhalsi ilman suusta ulos. Tässä hän nyt oli kertomassa tyhmistä teoistaan Vickylle, joka tämän jälkeen pitäisi Renéetä varmasti umpihulluna.
"Toisen vuoteni lopussa olin käymässä koulun lähellä sijaitsevassa velhokylässä. Tarvitsin uuden kirjan taikaolennoista, joten suuntasin suoraan kirjakauppaan." Renée pudisteli päätään ja jatkoi: "Äkkäsin kaupassa kirjan, joka kertoi lohikäärmeistä. Ostin sen, koska se näytti kiinnostavalta ja menin viereiseen pubiin lueskelemaan sitä. Eteeni istui mies, joka halusi myydä minulle lohikäärmeen munan. Hän kertoi nähneensä minun lukevan kirjaa ja väitti, etteivät lohikäärmeet ole vaikeita hoidettavia. Se oli lajiltaan Tavallinen Walesinvihreä. Hän myi sen halvalla. Minulla oli kolmekymmentä kaljuunaa mukana ja hän pyysi munasta ne kaikki. Hän oli vetänyt huivin kaulaansa ja hatun syvälle päähänsä niin, että vain silmät näkyivät. Joten salakuljetin sen kouluun ja kasvatin sitä makuusalini sängyn alla. Loihdin tulta purkkiin. Ja kun se söpöläinen kuoriutui, samassa makuusalissa nukkuva Tiana näki sen ja kertoi heti rehtorille. Hän on aina kertomassa muista pahaa. Yrittää kerätä pisteitä. Sain potkut, mutta koska olin niin nuori ja tietämätön lohikäärmeiden vaaroista, rehtori antoi minun yrittää uudestaan uudessa koulussa puhtain paperein. Jouduin kuitenkin vannomaan hänelle, etten yritä kasvattaa lohikäärmeitä uudessa koulussani.

Renée hymyili hieman. Tarina kuulosti jälkikäteen niin paljon enemmän dramaattiselta kuin se oikeasti oli ollut. Hän oli rakastanut lohikäärmeen munaa enemmän kuin mitään aikaisempaa lemmikkiään. Onneksi Renéellä oli siitä valokuva. Hän oli kyllä joutunut vannomaan, ettei yrittäisi koulussa kasvattaa lohikäärmeitä enää, mutta kun hän olisi aikuinen, hän hankkisi kunnon välineet lohikäärmeiden hoitoon. Ehkä hän alkaisi kasvattaa Walesinvihreitä jopa työkseen. Mikä loistava idea!

[Vicky Midford]

Vicky räpäytti luomiaan muutaman kerran. Hän ei tiennyt pitäisikö hänen uskoa noin uskomatonta tarinaa. Miten hänen ikäisensä muka saisi joltain oudolta huivihäiskältä lohikäärmeen? Miksi huivihäiskä oikeastaan edes tarjoaisi niin nuorelle lohikäärmettä? Eikö Renéetä ollenkaan epäilyttänyt että se häiskä oli periaatteessa vakoillut häntä? Minkä takia häiskä myi lohikäärmeen koululaiselle? Siitähän jäisi takuulla kiinni. Vicky olisi ainakin pitänyt moisen itsellään, jos hänellä olisi sellainen. Tai ehkä ei. Lohikäärmeestähän olisi hirvittävän paljon vaivaa, eikä Vicky edes osannut hoitaa mitään niin vaativaa. Ja mitä jos se purisi häntä?

Vicky näytti hetken hyvin hämmentyneeltä, mutta sitten hän näytti tajuavannmistä oli kyse. Renée oli tietenkin kertonut vitsin! Siinä se! Siksi noita oli hymyillyt kertomuksensa jälkeen! Vicky räjähti joksikin aikaa (aika olisi ollut juuri sopiva, jos Renée olisi oikeasti kertonut vitsin) hillitsemättömään nauruun. Haha, lohikäärme! Erotettu muka koulusta! Siinä se, siinä se!
"Haha, tuo oli hyvä!", Vicky sanoi ja hymyili kevyesti.