Kirjoittaja Renée Mason » 04 Kesä 2015, 13:37
Jennifer kysyi, saisiko hänkin vilkaista kirjaa. Liina ojensi kirjan Renéelle ja tämä jäi katselemaan kirjan kohokuvioitua kantta. "Lohikäärmeen kasvatus on kai aika vaikeaa", Liina kertoi Roselle. "On se vaikeaa", Renée sanoi väliin, "Setäni yritti kouluttaa lohikäärmeen. Siinä oli vain se ongelma, ettei lohikäärme halunnut kouluttautua." Renée irvisti. "Setäni menetti toisen kätensä kaikki sormet", hän jatkoi. "Minä pidän kiinalaisista röpelöpyrstöistä, mutta niitä ei kannata ärsyttää", Liina vastasi Renéen kysymykseen. Renée nyökkäsi. Hän oli kuullut, että ne olivat hermostuessaan hengenvaarallisia.
Liina käänsi äkkiä katseensa kauhuissaan seinään. "Mitä?" Renée ärtyi. Rose kääntyi ja lähti kävelemään seinää kohti. Renée katsoi vuoroin Liinaa, joka tuijotti kauhuissaan seinää ja vuoroin Rosea, joka oli päässyt seinän luokse ja alkoi sihistä sille. Renée katsahti lievästi huvittuneena Jenniferiin. Hän oli yhtäkkiä alkanut vahvasti epäilemään Rosen mielenterveyttä.
Kuului rahinaa. Aivan kuin kiviä hangattaisiin toisiaan vasten ja Renée katsahti seinää. Rose seisoi oven edessä. Oven, joka ei ollut siinä vielä äsken. "Minäkö tuon tein?" Rose kysyi. Hän kääntyi ja ovi aukesi. Renée näki vain hopeisen välähdyksen ja Rose vetäistiin sisään ovesta. Renée kääntyi hitaasti Liinaa päin. "Anteeksi, mutta voisitteko ystävällisesti selittää, onko tämä normaalia Roselle?" Renée kysyi sarkasmia tihkuvalla äänellä. Ehkä Rosella oli tapana sihistä seinille, taikoa niihin ovia ja hypätä sisään. Ehkä se oli vain arkipäivää. Renée mietti, minkälaisessa seurassa hän nyt oikein vietti aikaansa. "Kiitos, kun sain katsoa", Renée sanoi ja ojensi kirjan takaisin Liinalle.
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.
EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia