Eräänlainen ystävä

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Katie Chang » 11 Huhti 2016, 08:29

// Pelissä Liliane Cetra ja Katie Chang. Ajankohta 14.4. Jos sinulle sopii Liliane.//




Katiella ei ollut hyvä päivä. Se sai tytön ajattelemaan isäänsä. Ja tietenkin äitiään. Sitä Katie ei kestänyt ajatella. Päivän viimeisen oppitunnin jälkeen Katie päätti mennä nukkumaan. Tähän aikaan makuusalissa ei varmasti olisi muita.
"Tunnussana?" kysyi pouffsoufflen muotokuva. Katie sanoi tunnussanan.
"Ei, sehän vaihtui eilen", muotokuva vastasi.

Niin tosiaan! Katie ajatteli hätääntyneenä. Tyttö huomasi lähellä komeron. Ainoa paikka jossa Katie voisi rauhoittua. Katie tarkisti että käytävä oli autio, astui kaappiin ja sulki oven. Kaapissa oli pilkkopimeää.
"Valois", Katie kuiskasi ja alkoi sauvan valossa itkeä hiljaista itkuaan. Katie ei tiennyt kauanko oli kaapissa. Ehkä kaksikymmentä minuuttia. Mutta sitten tyttö päätti kysyä apua joltain pouffsoufflelta. Katie työnsi ovea mutta se ei auttanut. Katie alkoi rynkyttää ovea edes takaisin mutta ovi oli kaiketi lukossa. Katie alkoi ulista järkytyävästi.
Itkussa ei ole mitään pahaa.
Ei, vaikka itku olisi surua.
Sillä sillä tavoin voi saada ystävän.
Ystävä voi opettaa sinua.
Esimerkiksi nauramaan.
Ja, vaikka nauru on itkun vastakohta
ei kumpaakaan pidä tuomita.
Ja vaikka puhunkin henkilökohtaisesta asioista,
tarkalleen ottaen elämäni tähän mennessä onnellisimmasta hetkestä,
voi näin käydä kenelle vain.
♡:llä
Katie Chang


Sosiaalinen mutta hieman ujo, herkkä ja äärettömän kiltti Pouffsouffle.

Muut hahmoni ovat serdaiglet Sophie Brown (2), Eileen Robert (1), Ayo Moss (5), kaksi muuta pouffsoufflea, Angelette Marfan (1) ja Celina Tourette (4), ja kaksi serpentardia Isabelle Marfan (2) ja Johnn Prost (5)
Jos kiinnostaa niin löydät varmaan hahmojeni esittelyt heidän tuvistaan!
Katie Chang
Oppilas
 
Viestit: 190
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 10:54
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Liliane Cetra » 11 Huhti 2016, 15:34

//ajankohta on hyvä//

Liliane oli tulossa kirjastosta. Hän oli menossa Pouffsoufflen oleskeluhuoneeseen. Hän oli lainannut kirjastosta paljon kaikenlaista ja hänellä olikin sylissään vino pino kirjoja. Liliane oli innostunut etenkin jästien kirjoista, joissa kerrottiin heidän näkökulmastaan vampyyreistä. Liliane piti erityisesti Vampyyrikronikat- kirjasarjasta ja Vampyyripäiväkirjat- kirjasarjasta. Oli hauska lukea mitä jästit tiesivät näistä olennoista ja Lilianen oli helppo yliviivata tiedot, jotka olivat pötyä. Olihan hän puoliksi itsekin vampyyri. Kirjojen kanssa oli melko vaikeaa kävellä, mutta onnistui hän siinä jotenkin (siitä huolimatta, että oli vahingossa pudottanut Vampyyrikronikoiden Veren vangit- kirjan toisluokkalaisen oppilaan niskaan). Liliane oli juuri tullut Pouffsoufflen oviaukon eteen ja oli sanomassa tunnussanaa kun muotokuva sanoi "voisit auttaa sitä tyttöä, joka on komerossa". Liliane katsoi hämillään ympärillensä ja äkkäsi komeron aivan oviaukon vieressä. "Sitten sinä vahdit ettei kukaan varasta näitä" Liliane totesi muotokuvalle ja laski kirjat maahan. Hän hiipi varovasti komeron eteen. Sisältä kuului nyyhkytystä. Liliane tarttui ovenkahvaan. Ovi ei auennut ja Liliane vetäisi taikasauvansa taskustaan. Hän heilautti sitä lukon yllä ja mutisi "Alohomora!". Lukko aukesi naksahtaen ja Liliane avasi oven.
Liliane Cetra, Puolivampyyri, 4- luokkalainen ja haaveilija
Liliane Cetra
Oppilas
 
Viestit: 54
Liittynyt: 08 Huhti 2016, 22:25
Paikkakunta: Lyon
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Katie Chang » 11 Huhti 2016, 16:46

"Alohomora", joku sanoi kaapin edessä mutta Katie ei kuullut sitä. Joku avasi oven, Katie hätkähti ja katsoi häntä muutaman vuoden vanhempaan tyttöön. Tyttö oli ehkä kuullut Katien itkun oven läpi ja tullut katsomaan mikä tai kuka kaapissa oli.


//Sori, kauhean lyhyt viesti!//
Itkussa ei ole mitään pahaa.
Ei, vaikka itku olisi surua.
Sillä sillä tavoin voi saada ystävän.
Ystävä voi opettaa sinua.
Esimerkiksi nauramaan.
Ja, vaikka nauru on itkun vastakohta
ei kumpaakaan pidä tuomita.
Ja vaikka puhunkin henkilökohtaisesta asioista,
tarkalleen ottaen elämäni tähän mennessä onnellisimmasta hetkestä,
voi näin käydä kenelle vain.
♡:llä
Katie Chang


Sosiaalinen mutta hieman ujo, herkkä ja äärettömän kiltti Pouffsouffle.

Muut hahmoni ovat serdaiglet Sophie Brown (2), Eileen Robert (1), Ayo Moss (5), kaksi muuta pouffsoufflea, Angelette Marfan (1) ja Celina Tourette (4), ja kaksi serpentardia Isabelle Marfan (2) ja Johnn Prost (5)
Jos kiinnostaa niin löydät varmaan hahmojeni esittelyt heidän tuvistaan!
Katie Chang
Oppilas
 
Viestit: 190
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 10:54
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Liliane Cetra » 13 Huhti 2016, 15:08

Avasin oven ja katsoin komeroon. Mustatukkainen tyttö kyhjötti siellä. "Moi! Mitä teet tällä?" Liliane kysyi varovasti. Hän auttoi tytön ulos komerosta ja katsoi tätä hieman tarkemmin. Tyttö oli Lilianea pari senttiä pidempi. "Onpa noloa. Olen kauhean lyhyt!" Liliane ajatteli. Hän meni muotokuva aukon luo ja nosti kirjat syliinsä. Hän sanoi tunnussanan ja Liliane ja Katie pääsivät sisälle oleskeluhuoneeseen. Liliane hyppäsi isoon nojatuoliin ja kääntyi Katieen päin. Hän kysyi: "Mikä on nimesi? Minä olen Liliane... Cetra." Liliane änkytti ja hymyili samalla jotenkin liian leveästi. Hän nappasi käteensä kirjan ja selasi sivun 78 johon hän oli kirjastossa jäänyt. Hän oli siis lukenut jo vähän ("vähän") kirjastossa.
Liliane Cetra, Puolivampyyri, 4- luokkalainen ja haaveilija
Liliane Cetra
Oppilas
 
Viestit: 54
Liittynyt: 08 Huhti 2016, 22:25
Paikkakunta: Lyon
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Katie Chang » 14 Huhti 2016, 08:21

"Moi! Mitä teet täällä?" tyttö kysyi.
"U-unohdin po-pouffsoufflejen tuvan salasanan", Katie änkytti sillä nyt ei hänen mielestään ollut oikea hetki kertoa menneisyydestään.Toinen tyttö auttoi hänet ulos komerosta. Katie huomasi olevansa ehkä muutamia senttejä tuota selvästi kuitenkin vanhempaa tyttöä pidempi. Outoa. Yleensä Katie oli ikäisiäänkin lyhyempi.

Tyttö lähti muotokuva-aukolle ja Katie seurasi kiltisti perässä. Tyttö otti kaiketi juuri lainaamansa kirjat muotokuvan edestä ja lausui tunnussanan. Toinen tyttö istui nojatuoliin ja Katie häntä vastapäätä.

"Mikä on nimesi? Minä olen Lilane.....Cetra", tyttö änkytti ja hymyili. Katiekin hymyili. Hänkin änkytti uusien tuttavien edessä.
"Katie, tuota Chang", Katie vastasi. "enkä ollut siellä kaapissa vain tunnussanan unohtumisen vuoksi". Katien hymy hyytyi ja hän katsoi Lilianea silmiin.
Itkussa ei ole mitään pahaa.
Ei, vaikka itku olisi surua.
Sillä sillä tavoin voi saada ystävän.
Ystävä voi opettaa sinua.
Esimerkiksi nauramaan.
Ja, vaikka nauru on itkun vastakohta
ei kumpaakaan pidä tuomita.
Ja vaikka puhunkin henkilökohtaisesta asioista,
tarkalleen ottaen elämäni tähän mennessä onnellisimmasta hetkestä,
voi näin käydä kenelle vain.
♡:llä
Katie Chang


Sosiaalinen mutta hieman ujo, herkkä ja äärettömän kiltti Pouffsouffle.

Muut hahmoni ovat serdaiglet Sophie Brown (2), Eileen Robert (1), Ayo Moss (5), kaksi muuta pouffsoufflea, Angelette Marfan (1) ja Celina Tourette (4), ja kaksi serpentardia Isabelle Marfan (2) ja Johnn Prost (5)
Jos kiinnostaa niin löydät varmaan hahmojeni esittelyt heidän tuvistaan!
Katie Chang
Oppilas
 
Viestit: 190
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 10:54
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Liliane Cetra » 14 Huhti 2016, 15:40

"Miksi sitten olit siellä?" Liliane kysyi varovasti, ettei vain kuulostaisi liian uteliaalta. Lukemisesta ei tullut mitään samalla kun hän kuunteli Katieta, joten Liliane viskasi kirjan lattialle.

//joo tuli toooosi lyhyt viesti//
Liliane Cetra, Puolivampyyri, 4- luokkalainen ja haaveilija
Liliane Cetra
Oppilas
 
Viestit: 54
Liittynyt: 08 Huhti 2016, 22:25
Paikkakunta: Lyon
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Katie Chang » 17 Huhti 2016, 09:16

"Miksi sitten olit siellä?" Liliane kysyi varovasti ja viskasi sylissään olevan kirjan lattialle.
Katie hymyili Lilianen varovaisuudelle.
"Tuota, isäni on kuollut ja- ja äiti on Pyhässä Mungossa aivan, tuota niin sekaisin". Minulla ei ole kuin muutamia ystäviä niin niitä ei ole aina lohduttamassa, Katie kertoi ääni täristen ja puhkesi itkuun ja peitti kasvonsa käsillään.
"E-että s-sitten muistin unohtaneeni uu-uuden tunnussanan! Menin komeroon mutta se meni lu-lukkoon!" Katie sopersi itkun seasta.
Itkussa ei ole mitään pahaa.
Ei, vaikka itku olisi surua.
Sillä sillä tavoin voi saada ystävän.
Ystävä voi opettaa sinua.
Esimerkiksi nauramaan.
Ja, vaikka nauru on itkun vastakohta
ei kumpaakaan pidä tuomita.
Ja vaikka puhunkin henkilökohtaisesta asioista,
tarkalleen ottaen elämäni tähän mennessä onnellisimmasta hetkestä,
voi näin käydä kenelle vain.
♡:llä
Katie Chang


Sosiaalinen mutta hieman ujo, herkkä ja äärettömän kiltti Pouffsouffle.

Muut hahmoni ovat serdaiglet Sophie Brown (2), Eileen Robert (1), Ayo Moss (5), kaksi muuta pouffsoufflea, Angelette Marfan (1) ja Celina Tourette (4), ja kaksi serpentardia Isabelle Marfan (2) ja Johnn Prost (5)
Jos kiinnostaa niin löydät varmaan hahmojeni esittelyt heidän tuvistaan!
Katie Chang
Oppilas
 
Viestit: 190
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 10:54
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Liliane Cetra » 18 Huhti 2016, 15:50

//Sori! Unohdin kirjautua Lilianelle, joten päädyin kirjottamaan nyt sitten Emelynillä. Toivottavasti ei haittaa//

Tyttö alkoi itkeä uudestaan selittäessään vanhemmistaan. Liliane nousi ylös tuolistaan ja käveli tämän luokse. Hän halasi Katiea ja sanoi: "Tiedän miltä kuolemat tuntuvat. Isoisäni kuoli kun olin kaksi vuotias. En aluksi edes tiennyt siitä, mutta minulle kerrottiin ollessani kuusi vuotta vanha. Luulin kaikki ne lähes neljä vuotta hänen muuttaneen Espanjaan, koska minulle oltiin väitetty niin." Hän puristi Katiea vielä hetken, mutta päästi sitten irti. Liliane avasi kellokorunsa ja näytti kuvaa Céliasta. Vampyyrista, joka hymyili niin, että hampaat näkyivät.

// Vaihdoin kirjottajan Lilianeksi. - M. Molina
Liliane Cetra, Puolivampyyri, 4- luokkalainen ja haaveilija
Liliane Cetra
Oppilas
 
Viestit: 54
Liittynyt: 08 Huhti 2016, 22:25
Paikkakunta: Lyon
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Liliane Cetra » 18 Huhti 2016, 16:02

//kiitos//
Liliane Cetra, Puolivampyyri, 4- luokkalainen ja haaveilija
Liliane Cetra
Oppilas
 
Viestit: 54
Liittynyt: 08 Huhti 2016, 22:25
Paikkakunta: Lyon
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eräänlainen ystävä

ViestiKirjoittaja Katie Chang » 20 Huhti 2016, 14:37

Liliane halasi Katieta ja tyttö rauhoittui.
"Tiedän miltä kuolemat tuntuvat. Isoisäni kuoli kun olin kaksi vuotias. En aluksi edes tiennyt siitä, mutta minulle kerrottiin ollessani kuusi vuotta vanha. Luulin kaikki ne lähes neljä vuotta hänen muuttaneen Espanjaan, koska minulle oltiin väitetty niin", Liliane kertoi. Sitten hän avasi kellokorunsa. Siellä oli kuva vampyyristä.
"Miten tuo vampyyri liittyy sinuun?" Katie kysyi. Sen hän jo nimittäin arvasi.
Itkussa ei ole mitään pahaa.
Ei, vaikka itku olisi surua.
Sillä sillä tavoin voi saada ystävän.
Ystävä voi opettaa sinua.
Esimerkiksi nauramaan.
Ja, vaikka nauru on itkun vastakohta
ei kumpaakaan pidä tuomita.
Ja vaikka puhunkin henkilökohtaisesta asioista,
tarkalleen ottaen elämäni tähän mennessä onnellisimmasta hetkestä,
voi näin käydä kenelle vain.
♡:llä
Katie Chang


Sosiaalinen mutta hieman ujo, herkkä ja äärettömän kiltti Pouffsouffle.

Muut hahmoni ovat serdaiglet Sophie Brown (2), Eileen Robert (1), Ayo Moss (5), kaksi muuta pouffsoufflea, Angelette Marfan (1) ja Celina Tourette (4), ja kaksi serpentardia Isabelle Marfan (2) ja Johnn Prost (5)
Jos kiinnostaa niin löydät varmaan hahmojeni esittelyt heidän tuvistaan!
Katie Chang
Oppilas
 
Viestit: 190
Liittynyt: 28 Helmi 2016, 10:54
Tupa: Pouffsouffle

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron