Lentelyä kirkkaalla taivaalla

[Fanny Wiest]

//Peli varattu hahmolleni Fannylle ja Katrine Wallille. Peli sijoittuu maaliskuun loppuun. Ajattelin kellon olevan alussa n. 8.45???//

Kirkas kevätaurinko sokaisi hetkeksi, kun vetäisin tumman verhon makuusalini ikkunan edestä. Lumi oli sulanut pari päivää sitten, ja nyt maisema näytti karulta ilman hohtavan valkoista hankea. Avasin ikkunan varovasti, ettei se herättäisi muita, jotka nukkuivat vielä omissa pylvässängyissään. Kirpeän raikas tuuli löyhähti kasvoilleni, kun kurkotin ulos ikkunasta nähdäkseni järven ja sen päällä ohuen usvakerroksen. Palasin sänkyni luokse ja jätin ikkunan auki vain kavereitteni kiusaksi, huone kylmenisi varmasti äkkiä. Kaivoin sänkyni alta jo kovia kokeneen Nimbus 2000:ni, vedin vielä ohuen harmaan takin yönsinisen hupparini päälle ja lähdin kierreportaita alas.

Pysähdyin pienelle tasanteelle portaiden juureen ja etsin ensimmäisen luokan tyttöjen makuusaliin vievät portaat. Vedin mustat karvasaappaat jalkaan kun hyppelin portaita ylös. Luuta harmikseni putosi kainalostani ja jouduin palaamaan vielä takaisin hakeemaan sen ennenkuin pääsin portaiden yläpäähän.

Koputin hiljaa ovelle ja toivoin hartaasti, että Katrine olisi tähän aikaan hereillä. Pyörittelin hermostuksissani kiharia hiuksiani vasemman etusormen ympärillä, kun odotin malttamattomana, että pääsisin opettamaan Katrinen lentämään. Hän oli sanonut, ettei ole käynyt lentämässä, kun viimeksi tytön näin. Ei hän varmaan vieläkään ollut.

[Katrine Isabell Wall]

Avasin silmät ja venyttelin käsiäni. Kuinka ihanaa unta olinkin nähnyt! En enää muistanut sitä aivan selvästi, mutta jotenkin se oli liittynyt lentämiseen. Olin nauranut.

Niin, voisinkin mennä lentämään, tuumin, ja nousin sängyn laidalle istumaan. Varpaita paleli hieman, joten vetäisin tupavärein neulotut sukkani jalkaan. Koska oli lauantai, ei minulla ollut mitään kiirettä nousta. Vilkaisin hieman unisena kelloa, se näytti noin varttia vaille yhdeksää. Juuri sopiva aika herätä.

Nousin ja tassuttelin kylpyhuoneeseen pesemään kasvoni. Kun olin tehnyt sen, kuulin ovelta koputusta. Vilkaisin hätääntyneenä peiliin – voisinko mennä avaamaan? Näytin kuitenkin kohtalaisen siedettävältä tummansinisessä tähtikuvioisessa pyjamasssani. Hiukset olivat vähän pörrössä, muttei se kai haitannut.

Hipsuttelin ovelle ja raotin sitä varovasti nähdäkseni, kuka sen takana oli. Ensimmäisen punaisen hiuskiehkuran nähtyäni tunnistin tulijan Fannyksi, ja läväytin oven auki.

”Hei Fanny!” Huudahdin iloisesti ja halasin tätä pikaisesti. ”Mihin olet menossa?” Kysyin, kun olin vetäytynyt vähän taaksepäin. Oikeastaan tarkemmin katsottuna se oli ilmiselvää. Ulkovaatteet ja luuta – lentämään.

”Oletpa sinä reippaana heti aamusta”, naurahdin. ”Minä olen vielä yöpuvussa.”

[Fanny Wiest]

Ovi narahti ja sitä raotettiin ja tunnistin ruskeat hiukset ennenkuin ovi lävähti kokonaan auki. ”Hei Fanny!” Katrine huudahti ja halasi minua pikaisesti. "Huomenta!" sanoin ja halasin tiukasti takaisin.

”Mihin olet menossa?” Katrine kysyi. "Mitä arvelet?" kysyin nostaen luutaani. ”Oletpa sinä reippaana heti aamusta”, ruskeavesrikkö naurahti. Hymyilin leveästi.

"Minä olen vielä yöpuvussa", Katrine sanoi. Olinkin pannut merkille tytön tummansinisen tähtikuvioisen yöpuvun ja tuvan väreillä koristetut villasukat.
"Huomaan", nauroin. "Sen takia toinkin aamupalaa", tokaisin ja ojensin isoa punaista omenaa ja kahta voileipää. "Toivottavasti riittää. Kävin itse jo aamupalalla", kysyin huolestuneena.

"Vaihda vaatteet, minä odotan oleskeluhuoneessa. Unohdin lapaseni eilen sinne... jonnekin...", höpötin, heilautin kättä Katrinelle ja hyppelin portaat alas oleskeluhuoneeseen.

[Katrine Isabell Wall]

”Mitä arvelet?” Fanny kysyi. Niin, ilmiselväähän se oli. Virnistin. Fannykin hymyili iloisesti.

”Minä olen vielä yöpuvussa”, totesin huvittuneena asujemme erilaisuudesta. Fanny silmäili pyjamaani yhtä lailla huvittuneen näköisenä.

”Huomaan”, hän naurahtikin. ”Sen takia toinkin aamupalaa. Toivottavasti riittää. Kävin itse jo aamupalalla.” Minua alkoi naurattaa, kun Fanny ojensi minulle herkullisen näköistä omenaa ja paria juustovoileipää. Tuo tehopakkaus oli paitsi syönyt aamupalan, ehtinyt myös tuoda minulle osan.

”Kiitos, Fanny, olet oikea enkeli”, sanoin, ja puraisin palan toisesta leivästä, se oli vielä lämmintä.

”Vaihda vaatteet, minä odotan oleskeluhuoneessa”, Fanny sanoi. ”Unohdin lapaseni eilen sinne... jonnekin...” Yhdessä punaisten kutrien heilahduksessa Fanny singahti jo portaikkoon. Naureskelin vähän itsekseni ja suljin oven.

Selvä, pikavaihde päälle. Tungin puolet leivästä suuhun ja menin etsimään matka-arkusta sopivat vaatteet. Fanny oli ilmeisesti siis tarkoittanut minun tulevan mukaan lentämään, joten etsin lentämiseen sopivat vaatteet. Hiuksia harjatessa ja ulkovaatteita pukiessa söin loputkin leivät ja tungin omenan valkoisen tuulitakkini taskuun. Sieppasin vielä sängyn alta luutani ja olin suurin piirtein valmis.

Loikin portaat kaksi kerrallaan alas oleskeluhuoneeseen. ”Mennäänkö?”

//Joo, mulle oli jääny vähän epäselväks se, oliko ne sopinu etukäteen vai ei, ni pelaan nyt sellai, et ei oo :D//

[Fanny Wiest]

Katrine nauroi, kun ojensin hänelle hakemaani aamupalaa. Hetken ehdin kummastella miksi tyttö nauroi ja katsahdin Katrineen loukkaantuneesti, ennenkuin hän sanoi: ”Kiitos, Fanny, olet oikea enkeli”, ja hymyni levisi uudelleen. Kerroin lapasistani ja pompin portaat alas oleskeluhuoneeseen.

Konttasin pöytien alla, katsoin nojatuolien alta, ikkunalaudoilta ja takan reunuksilta. Sain etsiä kauan ennenkuin tajusin vaaleansinisen villalapasen pilkistävän kirjahyllystä. Kirjahyllystä???
Samassa kuulinkin Katrinen tulevan -hän oli erittäin nopea- ja kävin poimimassa luutani ja lapaset mukaan, kun ruskeaverikkö hyppi portaat alas valkoisessa takissaan.


"Mennäänkö?” Katrine kysyi ja nyökkäsin vastaukseksi. Avasin oleskeluhuoneen oven Katrinelle ja menin itse perässä käytävälle.

//No, ajattelin etteivät olleet sopineet etukäteen, mutta unohdimpa sitten kysyä Katrinea mukaan:). Ei sillä ole enää väliä, mutta pitäisikö skipata tuo kävelykohta pois aina ulko-oville saakka??//

[Katrine Isabell Wall]

Fanny nyökkäsi ja lähdimme oleskeluhuoneesta. Hyppelin tutuksi muodostunutta matkaa luutaani ylpeänä kantaen. Äkkiä minulle tuli eräs juttu mieleen: Fanny ei tainnut tietää uudesta lentoharrastuksestani. Hymyilin miettiessäni Fannyn ilmettä, kun lehahtaisin taivaalle. Se mahtaisi olla yllätys. En siis halunnut kertoa Fannylle etukäteen. Nähköön kentällä.

Jatkoin matkaa ulko-oville saakka, ja avasin sitten oven Fannylle. Itse jäin kuitenkin hetkeksi seisoskelemaan ovelle.

”Mikä luuta sinulla muuten on?” Kysyin ja vilkuilin Fannyn kantamaa luutaa. ”Minulla on Revontuli 500”, kerroin ylpeänä ja sivelin kauniin luutani sileää pintaa. Olisin voinut ihailla sitä loputtomiin.

Luudan tuijottelun sijaan vilkaisin kuitenkin taivaalle. Taivas oli melko kirkas, sininen, ja kevätaurinko häikäisi. Olisi pitänyt ottaa aurinkolasit. Naurahdin vähän. Aurinkolasit eivät oikein olleet minun tyyppiäni. Plussan puolella oltiin ehkä pari astetta ja lähes kaikki lumi oli jo sulanut jättäen jälkeensä muutaman likaisen kaistaleen sinne tänne, sekä mutaisen ja kuolleen näköisen maan, joka toivottavasti uusiutuisi pian vihreäksi ruohikoksi.

Ja siellä huispauskenttä siisni. Astelin portaat alas ja jatkoin matkaa kentän suuntaan.

[Fanny Wiest]

Katrien hyppeli hymyillen käytävällä. Minä kipitin tytön perässä ja vilkuilin ikkunoista ulos. Aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta ja moni olisi ottanut mukaansa aurinkolasit, mutten sellaisia omistanut, joten piti pärjätä ilman.

Saavuimme eteisaulaan ja Katrine avasi minulle oven. Luikahdin ulos ja nautin auringon lämmöstä kasvoilla. Hyppelin portaat alas ja odotin Katrinea, joka oli jäänyt vielä oville.

”Mikä luuta sinulla muuten on?” Katrine kysyi ja vilkuili uteliaasti luutaani portaiden yläpäästä. ”Minulla on Revontuli 500”, ruskeaverikkö totesi ylpeänä ja siveli luutaansa. Minua nauratti. Katrine oli niin suloinen. "Minulla on vanha ullakolta löytämäni Nimbus kaksitonninen", nauroin.

Lähdimme kohti kenttää mutaiseksi lumen jättänyttä tietä pitkin. Kengät lotisivat hauskasti märällä mudalla, kun hyppelin tietä pitkin luuta pomppien kainalossa.

Saavuimme huispauskentän laidalle ja minä tiensin oikopäätä kentälle. Kipusin luudan selkään vikkelästi, syöksähdin ilmaan ja nousin korkealle. Sitten muistin Katrinen, joka ei ollut koskaan lentänyt ja palasin kiireenvilkkaa tytön luokse.

[Katrine Isabell Wall]

Fanny meni ovesta ulos ja jäi portaiden alapäähän odottelemaan minua.

“Minulla on vanha ullakolta löytämäni Nimbus kaksitonninen”, hän kertoi nauraen. Hymyilin tytölle, joka oli aina niin pirteä. Nimbus oli kuulemma ihan hyvä luuta, mutta kaksitonninen oli jo hieman vanhentunut versio. Kai sillä kuitenkin ihan hyvin lensi.

Kävelimme kentälle päin kengät mudassa lotisten luudat kainaloissa. Nautin auringonpaisteesta ja tähyilin jo huispauskenttää. Onneksi siellä ei näkynyt muita hahmoja. Aikainen lintu madon nappaa.

Heti päästessämme kentälle, Fanny loikkasi Nimbuksensa selkään ja kiisi ilmaan. Minä taas päätin jatkaa vielä hetken ‘en ole ikinä lentänyt’ -vedätystäni, joten odotin maassa, kunnes Fanny tajusi minun jääneen jälkeen ja laskeutui viereeni.

“Okei… Kummin päin tällä istutaan?” kysyin saaden juuri ja juuri pidettyä naamani peruslukemilla. Tämähän oli hupaisaa. Kohotin luutaani ja olin katselevinani sitä epävarmana. Hyvä etten purskahtanut nauruun.

[Fanny Wiest]

Laskeutuessani Katrinen viereen, tyttö näytti hyvin epävarmalta. Tai sitten hieman väkinäiseltä, pidättäväiseltä. Kurtistin kulmiani ja tutkailin seuralaiseni ilmettä, josta ei saanut selvää.

“Okei… Kummin päin tällä istutaan?” Katrine kysyi epävarman väkinäisesti. Tyttö kohotti luutaansa epävarmana. Heläytin naurun. Katrine oli niin suloinen epävarmana.

Astahdin Katrinen viereen opaastaakseni tyttöä. "Sillä...", kumarruin kipuamaan luudan päälle. Kesken liikkeen päässäni napsahti ja jähmetyin hetkeksi kumaraan. Suoristin selkäni rivakasti ja katsoin Katrinea kulmat kurtussa.
•Katrinella oli hieno ja hyvä luuta,
•tytön isosisko oli etsijä,
•ja Katrine oli muutenkin kiinnostunut huispaamisesta, joten miksei ruskeaverikkö tiennyt miten päin luudalla istuttaisiin?!

"Hei!" kiljahdin lapsellisesti ja tökkäsin hellästi tyttöä käsivarteen luudallani. "Älä jaksa. Mennän jo", sanoin mutristaen suutani. Hyppäsin luutani selkään, kohosin parin metrin korkeuteen ja katsoin miten Katrine pärjäisi. Ehkä tyttö oli vain liioitellut, muttei silti osaisi lentää. Vaikken sitä uskonutkaan.

[Katrine Isabell Wall]

Fanny nauroi huvittuneesti kun esitin, etten osannut istua luudalla. Menikö esitykseni todella täydestä? Fanny tuli viereeni ja meinasi jo alkaa neuvoa minua, mutta vaikenikin kesken lauseen ja jähmettyi hetkeksi paikalleen.

“Hei!” Hän huudahti sitten ja tönäisi minua luudallaan. Pokkani viimein petti ja repesin nauramaan. Yllättävän pitkään Fanny oli kuitenkin niellyt juttuni. “Älä jaksa. Mennään jo”, hän sanoi ja ponkaisi ilmaan odottaen minua parin metrin korkeudessa.

Kipusin varovasti luutani päälle, mutta ponkaisinkin sitten odottamattoman nopeasti vauhtia ja singahdin nopeasti Fannyn ohi korkealle taivaalle.

“Mitä sinä siellä vielä kykit? Pelkäätkö korkeita paikkoja?” Härnäsin samalla kuitenkin nauraen iloisesti. “Otetaanko kisa kentän ympäri?”