//Tämä pelialue on varattu Park Eun Jille ja Lily-Bella Daviesille.
"Unni! Minne sinä menet?" Park Eun Jin pikkusisko Eun Bin kiirehti tytön luo, kutsuen häntä korean kielisellä sanalla, joka tarkoitti isosiskoa. Eun Ji puhui normaalisti koreaa kotona, ja niinpä tyttö vastasi siskolleen nopeasti omalla äidinkielellään.
"Menen käymään Pariisissa. Huomenna alkaa koulu, ja tottakai minun pitää hankkia pikkusiskolleni jotain ennen sitä." Eun Ji ei oikeastaan ollut suunnitellut mitään lahjan hankkimista, mutta hän tiesi että Eun Bin rakasti yllätyksiä ja tällä tavalla tyttö ei vaatisi päästä mukaan. Ja itseasiassa voisi olla ihan mukavaa ostaa pikkusiskolle pitkästä aikaa jotain.
"Olen kotona luultavasti kuudelta. Piirrä minulle jotain nättiä siihen mennessä." Eun Ji totesi nopeasti, ennen kuin suukotti siskonsa päälakea ja lähti ovesta ulos. Koska matka Toulonista Pariisiin oli todella pitkä, Eun Ji meni junalla. Nytkin hän joutuisi istumaan junassa noin 5 tuntia, ja olisi perillä vasta noin kello kahden maissa.
Matka juna-asemalle ei onneksi ollut pitkä, ja Eun Ji taittoikin sen sataman kautta jalkaisin. Toulon oli merenrantakaupunki, ja vaikka muutto Ranskaan olikin ottanut koville, maisemat olivat yksi asia mistä tyttö piti. Lisäksi se oli aivan erilainen verrattuna kotiin Koreassa; Etelä-Koreassa asuessaan he olivat asuneet Busanissa, joka oli Korean toiseksi suurin kaupunki 3 307 449 asukkaalla. Toulonissa asukkaita taas oli vain noin 167 000. Eun Ji ei osannut sanoa kummasta piti enemmän, sillä se vaihteli mielialan mukaan. Juuri nyt, vuorotellen merta ja vanhoja taloja katsellessaan Toulon tuntui ihanalta, mutta iltaisin, kun koti-ikävä iski, Busan tuntui kodilta.
Maksettuaan junalipun ja päästyään istumaan paikalleen, Eun Ji otti paremman asennon ja yritti saada unen päästä kiinni. Pariisi oli tämän junan pääteasema, joten pelkoa siitä, että hän päätyisi vahingossa esimerkiksi Brestiin, ei ollut. Valvottuaan viime yön lukiessa aasialaistyttö saikin nopeasti unen päästä kiinni. Unet olivat kaikki samalla aiheella tähditettyjä; hän menossa Châteauhin, jossa kaikki meni pahasti vikaan. Milloin kyse oli kiusaamisesta, milloin erottamisesta, milloin jopa kuolemisesta... Kaikki unet olivat hyvin levottomia, ja Eun Ji pyöri penkillään ahdistuneena.
"Seuraavana, Pariisi. Next stop, Paris." ilmoitus kuului kahteen kertaan niin ranskaksi kuin englanniksi, ja Eun Ji havahtui naiskuuluttajan ääneen. Tyttö venytteli käsivarsiaan, keräsi vähäiset levitetyt tavaransa ja suuntasi junan oville odottamaan niiden aukeamista. Kun juna oli kokonaan pysähtynyt, Eun Ji hyppäsi ulos ja suuntasi kulkunsa kohti pääovia. Pariisi ei ollut hänelle täysin tuntematon, sillä hän oli käynyt ostamassa kaikki koulutarvikkeensa täältä viikko sitten. Pariisi oli erilainen verrattuna Busaniin ja Touloniin. Siinä oli suurkaupungin tuntua toisin kuin Toulonissa, mutta se ei ollut yhtä vilkas eikä täynnä kerrostaloja ja pilvenpiirtäjiä kuten Busan oli. Eun Ji kuitenkin piti Pariisista, paljon.
Eun Ji oli jo ensimmäisinä päivinään Ranskassa huomannut, että täällä muoti oli tietynlaista. Se oli hillittyä, tyylikästä ja kypsää. Eun Ji, joka pukeutui pastelliväreihin ja hameisiin, erottui räikeästi joukosta. Pariisissa hän erottui edelleen edukseen, mutta ei saanut yhtä pitkiä tuijotuksia niin kuin Toulonissa, jossa väkeä oli selvästi vähemmän. Nytkin hänellä oli yllään polvimittainen, vaaleanpunaisella kukkakuviolla koristeltu hame sekä valkoinen toppi jonka rinnuksessa luki pastellinvioletilla OK!, eikä hän saanut osakseen muuta kuin muutaman pitkän tuijotuksen.
Kuljettuaan hetken kävelykatua pitkin, Eun Ji huomasi lelukaupan. Muistaen pikkusiskolleen antaman lupauksen, aasialaisneito astui sisään kauppaan sen kummempia miettimättä. Tyttö vietti kaupassa puolisen tuntia, ennen kuin huomasi pandapehmolelun eräässä nurkassa. Sen turkki oli todella pehmoinen ja se oli todella suuri, mutta koska sen korvassa roikkui lappu joka mainosti 50 prosentin alennusta, pehmoeläin tarttui Eun Jin matkaan ja myyjä pakkasi sen muovipussiin. Ulos lähdettyään Eun Ji katseli hetken ympärilleen. Hänellä ei ollut sen kummempaa syytä tulla Pariisiin, hän halusi vain kokea vielä hetken suurkaupungin hälinää ennen kuin lähtisi noitien ja velhojen sisäoppilaitokseen vuodeksi.
Seuraava houkutteleva kohde, minkä tyttö huomasi, oli kirjasto. Eun Ji oli aina pitänyt lukemisesta, ja luki oikeastaan kaikkea; niin historiankirjoista lastensatuihin ja siitä maitopurkin kylkiin. Seuraava juna Touloniin lähti vasta kolmen tunnin kuluttua, joten Eun Ji ajatteli että hänellä olisi aikaa lukea jokin kirja kirjastossa. Hän ei omistanut kirjastokorttia, joten kirjojen lainaaminen oli mahdotonta, ja lisäksi niiden palauttaminen Châteausta käsin olisi vielä vaikeampaa. Tyttö toivoi totisesti, että tulevan koulun kirjasto olisi hyvä.
Kirjastonhoitajat tervehtivät Eun Jia hiljaisella äänellä, ja automaattisesti tyttö kumarsi näille takaisin. Korealainen tapa, josta hän ei ollut vielä päässyt eroon. Arvottuaan hetken suuntaviittojen luona, Eun Ji päätti hieman virnistäen mennä lastenosastolle. Hän oli juuri viime yönä lukenut kauhukirjaa, ja lastensadut luultavasti olisivat hyvä vastapaino selkäpiitä karmiville tarinoita, jotka saivat kylmät väreet kulkemaan tytön kehon läpi kun tämä vain ajattelikin niitä.
Lastenosasto oli hyvin suloinen. Se oli värikäs, ja siellä oli pieniä penkkejä sekä säkkituoleja joilla pystyi lukemaan. Eun Ji kulki hyllyjen läpi,tarttuen lopulta kirjaan, jonka nimi oli 10 aikojen suosituinta satua ja tarinaa. Eun Ji piti jästien saduista, ja olikin kuullut niitä paljon ollessaan pienempi. Nykyään hän luki niitä Eun Binille, ja osasikin monta satua ulkoa, mutta uskoi, että lastenosastolla, joka oltiin suunniteltu näyttämään satumaiselta, sadut tuntuisivat paljon jännittävimmiltä. Kirja kädessään tyttö asettui istumaan osaston perällä olevaan säkkituoliin, avaten ensimmäisen sivun ja uppoutuen Punahilkan maailmaan.
