Odottamattomia kohtaamisia

[London Morel]

// Peli on tarkoitettu hahmoilleni London Morelille ja Ronja Blomroosille. Tämä on osa heinäkuun haastetta. //

Elettiin heinäkuun puoltaväliä, koulujen toista lomaviikkoa. Oli tiistai 14. päivä, ja ilma oli todella viileä. Matalapaineen alue oli levinnyt Ranskaan - tuuli oli hyvin navakkaa eikä sade ei ottanut laantuakseen. Pariisin kadut olivat kuitenkin tuttuun tapaan täynnä väkeä, eikä sade ja tuuli näyttäneet haittaavan heitä. Helle tulisi kuitenkin taas pian, joten heidän mielestään pieni sade vain virkisti kesää.

Punaisiin pillifarkkuihin ja mustaan nahkatakkiin pukeutunut mustahiuksinen poika asteli Pariisin jästikatuja eteenpäin. Hän nosti takkinsa kaulusta ylöspäin, jotta se suojaisi paremmin niskaa piiskaavalta sateelta. Poika ei pitänyt sateesta laisinkaan. Jos hän olisi saanut päättää, hän olisi elänyt maailmassa, jossa aurinko paistaisi joka päivä. London yritti löytää jotain pientä kahvilaa tai kuppilaa, johon voisi mennä kuivattelemaan ja pitämään sadetta. Tuntui kuitenkin, että lähes kaikki tämän kadun kahvilat olivat joko täpötäynnä tai liian fiinejä rentoutta arvostavalle pojalle. Ei häntä kiinnostanut valkoiset pöytäliinat ja pöytiintarjoilu – hän halusi vain tuopillisen olutta.

Pian London saapuikin viihtyisän kuppilan eteen, joka näytti erittäin houkuttelevalta näin ulkopuolelta katsottuna. Sisällä näytti olevan tilaa ja muutenkin tummansävyisesti sisustettu paikka houkutteli poikaa. Hänen ei siis tarvitsisi pelätä kaatavansa juomaa valkoisille pöytäliinoille, koska sellaisia ei ollut. Ruskeat puupöydät sopivat pojan makuun täydellisesti. Vaaleanpunaiset ikkunaverhot kuitenkin epäilyttivät poikaa hieman, mutta hän oletti paikan olevan siitä huolimatta juuri sopiva hänelle ja hänen tarpeilleen.

London astui sisälle kuppilaan kellon kilahduksen saattelemana. Paikka vaikutti olevan jotain pubin ja kahvilan väliltä; siellä oli oluthanat, mutta toisaalta myös kahvipannut sekä monta vitriiniä täynnä kahvilaherkkuja. Poika käveli suorinta tietä tiskille.

”Mä voisin ottaa yhden oluen”, London ilmoitti tiskin takana olevalle myyjälle.

"Minkälainen?", myyjä esitti kysymyksen.

"Vaikka se halvin", poika vastasi lyhyesti.

"Selvä", myyjä tokaisi ja kaatoi hanasta tuopillisen kylmää olutta, "Entä muuta?"

"Tää riittää", London vastasi, vaikka kahvilaherkut olisivatkin häntä hieman houkutelleet.

Myyjä nyökkäsi hyväksyvästi ja ojensi tuopillisen olutta pojalle. London maksoi oluen, kiitti ja poistui lähimpään pöytään nauttimaan ostoksestaan. Hän tunsi olonsa erittäin mukavaksi - viihtyisässä ympäristössä huonosta ilmasta ei ollut tietoakaan. Poika kaivoi farkkujensa takataskusta älypuhelimensa ja ryhtyi näpyttelemään sitä.

[Ronja Blomroos]

Ruskeahiuksinen, pulska jatko-opiskelijatyttö asteli pariisin katuja pitkin pidelleen molemmilla käsillään kiinni värikkäästä sateenvarjosta. Tuulen ja sateen yhdistelmä oli niin kova, että hänellä oli kova työ pysyä kuivana sateenvarjon alla. Tyttö rakasti raikkaita ilmoja ja välillä myös pientä sadetta, mutta pitikö sataa juuri nyt, kun tyttö olisi halunnut shoppailla ja kierrellä kaupunkia! Hänen olisi pitänyt ilmeisesti jäädä vain kumminsa yksiöön pitämään sadetta, mutta siellä olisi ollut tavattoman tylsää. Kummi olisi halunnut päivät pitkät esitellä Ronjalle hänen valokuva-albumeitaan, mutta Ronja oli nähnyt ne jo niin monesti, ettei häntä enää kiinnostanut. Sen sijaan Pariisissa oli paljon uutta nähtävää.

Tytön maha alkoi kurnia pitkän kävelyreissun jälkeen ja hän ajatteli pistäytyä jossain ravintolassa haukkaamassa vähän välipalaa. Tytön teki hirveästi mieli kroissantteja - hän ei ollut saanut niitä yhteentoista päivään, sillä hän oli viettänyt kesälomansa alun syntymämaassaan Ruotsissa, eikä Ruotsissa ollut tapana syödä kroissantteja. Tyttö kierteli potentiaalisten ravintoloiden välillä ja hänen silmiinsä osui sympaattinen ravintola kadun laidassa. Tuo ravintola - tai pikemminkin pieni kuppila - mainosti katumainoksessaan myyvänsä Pariisin toisiksi parhaita kroissantteja. Lisäksi sen ikkunassa oli ihastuttavat vaaleanpunaiset verhot. Tyttö ei voinut vastustaa kiusausta, vaan astui sisälle kuppilaan.

Kuppila oli myös sisältäpäin hyvin sympaattisen näköinen. Vankat puupöydät, -lattiat ja räsymatot aistivat vanhaa aikaa, mutta sisustustuksessa oli myös moderninpia elementtejä pienine yksityiskohtineen. Myös vitriinin tarjonta näytti monipuoliselta ja siellä oli tarjolla sekä perinteisiä viinereitä ja kroissantteja että moderninpia kuppikakkuja ja macaroneja. Ronja asteli tiskille miesmyyjän luokse ja mietti hetken.

"Minä voisin ottaa yhden kaakaon, yhden kinkku-juustokroissantin ja kaksi suklaakroissanttia", Ronja ilmoitti miehelle. Mies valmisti tytölle kaakaon, otti vitriinistä kroissantit ja asetti ne lautaselle ja ojensi kokonaisuuden tarjottimella tytölle. Ronja maksoi miehen pyytämän hinnan ja käännähti ympäri. Mihinhän hän menisi istumaan? Tytön ei tarvinnut kauaa miettiä istuinpaikkaansa, kun hän näki läheisessä pöydässä istuvan erään tutun henkilön.

"London!", Ronja huudahti. Hän olisi heilauttanut kättään pojalle, muttei kyennyt, koska muuten tarjotin olisi tipahtanut maahan, "Eikös sinun nimesi ollutkin London? Mitä sinä täällä teet? Tai siis... voin varmaan liittyä seuraan?", tyttö kysyi, muttei jäänyt odottamaan vastausta. Hän käveli pöydän luo, asetti tarjottimen pöydälle ja kävi istumaan poikaa vastapäätä. Hän oli jutellut pojan kanssa vain pari kertaa aikaisemmin, mutta silti oli mukavaa nähdä hänet. Hän ei ollut nähnyt ketään Châteaulaista pitkään aikaan.

"Mifä finulle kuufuu?", Ronja kysyi pojalta tunkien samalla ensimmäistä kroissanttia suuhunsa.

[London Morel]

London oli syventynyt pelaamaan omalla älypuhelimellaan. Pelissä oli tarkoitus ampua erivärisiä lintuja kohti huteria rakennelmia, joissa oli vihreitä possuja. Kaikki possut olisi tarkoitus saada tapettua lintujen avulla, jotta pelin läpäisisi. Peliä kuitenkin vaikeutti se, että lintuja oli vain rajoitettu määrä ja että vain siniset linnut osasivat mennä lasin läpi. London eteni tasosta seuraavaan hörppien oluttaan aina välissä. Jästit olivat neroja!

London oli niin keskittynyt peliin, ettei huomannut, kuinka tuttu tyttö astui sisään kuppilaan ja asteli tiskille. Hän ei huomannut, kuinka tuo tilasi kasapäin kroissantteja ja kääntyi ympäri etsiäkseen paikkaa, jossa istua. Poika kuitenkin havahtui, kun kuuli kovaäänisen huudon läheltään.

"London!", kuului huudahdus ja poika säpsähti. Hän katsoi äänen suuntaan ja tunnisti äänen lähteen oitis. Se oli jatko-opiskelija Ronja, jonka poika tiesi jotenkuten. Hän tiesi, että tuo tyttö oli todella innostunut taikaolennoista ja että tuo oli kova puhumaan. Lisäksi poika tiesi, ettei tuo tyttö muistuttanut hänen naismakuaan millään tavalla. Lisäksi Ronja oli viimeinen henkilö, jonka hän olisi kuvitellut tapaavan juuri nyt ja toiseksi viimeinen henkilö, jonka hän olisi halunnut tavata juuri nyt.

"Eikös sinun nimesi ollutkin London? Mitä sinä täällä teet? Tai siis... voin varmaan liittyä seuraan?", tyttö ryhtyi kyselemään, ja London oli hetken hiljaa, eikä tiennyt mitään sanoa. Hän seurasi, kuinka tyttö asetti tarjottimensa pöydälle ja kävi istumaan vastapäiselle tuolille. Eihän poika nyt enää voinut sanoa, että et voi liittyä seuraan.

"Ööö, moi vaan Ronja", London sai sanotuksi, ja käänsi sitten katseensa takaisin älypuhelimeensa. Hänen olisi pitänyt tuhota vielä kolme possua, mutta hänellä oli enää vain yksi lintu jäljellä. Ja tuokin lintu oli väriltään punainen, ja punaiset linnut olivat huonoja. Tämän tason läpäisy oli kertakaikkiaan lähes mahdotonta.

"Mifä finulle kuufuu?", Ronja jatkoi kyselytuntiaan, ja London nosti katseensa älypuhelimestaan.

"Hyvää, kai", London vastasi lyhyesti, "Kesälomalla". Vastaus oli aika itsestäänselvyys, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut vastata? Hän oli jutellut tämän tytön kanssa niin harvoin, ettei tiennyt, mitä tuolle pystyi kertomaan. Lisäksi poikaa ei kiinnostanut alkaa selittää tuolle kaikkia ensimmäisen kesälomaviikon tapahtumia tai mitään muutakaan. Hän käänsi katseensa taas puhelimeensa kohti. Game Over.

[Ronja Blomroos]

London vaikutti olevan erittäin tyytyväinen, että Ronja liittyi hänen seuraansa. Niin ainakin tyttö itse käsitti - kyllä hän itse olisi ainakin ollut enemmän kuin tyytyväinen, jos hänen seuraansa olisi tullut mukavaa seuraa tylsällä hetkellä. Poika tervehti häntä omalla tyylillään ja vastasi, että tuolle kuuluu hyvää. Kuulemma tuo oli kesälomalla, minkä tyttö saattoikin jo arvata. Vaikkei poika kysynytkään vastakysymystä, Ronja päätti kertoa omat kesäkuulumisensa.

"Minäkin olen kesälomalla. Vaikka lomaa on ollut vasta reilu viikko, tuntuu, että olen ehtinyt tehdä kaikkea. Kävin Ruotsissa parhaan kaverini luona - oli ihanaa nähdän häntä pitkästä aikaa - ja kävimme uimassa, syömässä ja tekemässä kaikkea kivaa. Sinun pitäisi joskus tavata Rosa-Marie, hän on maailman paras tyyppi ikinä! No, joka tapauksessa, olen ehtinyt olla myös Ranskassa. Asun Marseillessa - kuten varmaan tiedätkin - ja siellä olen käynyt kaupungilla ja ostoksilla aika paljon. Nyt toissapäivänä päätin tulla käymään täällä Pariisissa kummini luona, mutta hänen kerrostaloyksiönsä on vähän ankea, joten viihdyn paremmin kaupungilla. Harmi, että nyt sataa, koska olisin muuten varmasti ostanut jotain hyvää syömistä ja juomista ja mennyt puistoon istumaan."

Ronja kertoi ensimmäisen viikon kuulumisensa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi, ja siirsi sitten katseensa Londoniin. Tuon keskittyminen näytti olevan jossain oudossa laitteessa, jota tuo piti käsissään. Laite oli litteä ja ilmeisesti hyvin mielenkiintoinen. Tyttö oli nähnyt tuollaisia aiemminkin, muttei vieläkään käsittänyt, mitä järkeä niissä oli.

"Mitä sinä oikein teet? Mikä tuo laite on? Mitä sillä oikein tehdään? Monilla jästeillä on aina tuollaiset käsissään, enkä minä ymmärrä, että miksi. Muuten jästit ovat kyllä ihan kivoja, mutta niillä on välillä tosi outoja keksintöjä. Kyllä minulla ainakin on parempaa tekemistä, kun tuijotella päivät pitkät jotain suorakulmiota."

Ronja kertoi päättäväisesti ja otti hörpyn kaakaostaan. Se oli todella lämmintä. Tyttö oli syönyt jo kinkku-juustokroissantin ja kävi seuraavaksi toisen suklaakroissantin kimppuun.

[London Morel]

Vaikka London yritti pitää vastaukset hyvin lyhyinä, se ei auttanut karkoittamaan tyttöä hänen luotaan. Tuntui, että tyttö sai vain lisää puhtia pojan olemattomista vastauksista ja koetti paikata hiljaisuutta turhalla höpinällä. Vaikka poika ei edes kysynyt, Ronja alkoi kertoa hänen kesälomansa ensimmäisen viikon tapahtumia. London yritti pidätellä haukotustaan. Aihe kiinnosti häntä fletkumatojakin vähemmän.

Tyttö kertoi, että hänkin oli kesälomalla (yllättävää) ja että hän oli ehtinyt tehdä kaikkea kivaa (kerro toki lisää). Hän oli kuulemma käynyt Ruotsissa parhaan ystävänsä luona, ja kuulemma Londoninkin pitäisi joskus tavata tuo ystävä (ei ikinä). Ronja kertoi asuvansa Marseillessa, ja käyneen siellä kaupungilla shoppailemassa (kiinnostaa kuin kilo fletkumadon tiedätkyllämitä). Kertomansa mukaan hän tuli toissapäivänä Pariisiin kumminsa luo (olisi vain pysynyt siellä), mutta kuulemma kaupungilla oli mukavampaa kuin kummin yksiössä. Lisäksi tyttö kertoi jotain sateesta, syömisestä, juomisesta ja puistosta (meni vähän ohi).

"Vai niin, mielenkiintoista", London vastasi sarkastisesti, mutta yritti piilottaa sarkastisuuden mahdollisimman hyvin. Hän piti katseensa älypuhelimessaan. Nyt hänellä oli käytössään mustia lintuja, joilla hänen pitäisi räjäyttää possujen puiset rakennelmat. Tämä taso vaikutti todella helpolta, sillä mustilla linnuilla oli niin paljon voimaa.

Londonin keskittyminen kuitenkin herpaantui, kun Ronja jatkoi puhumistaan. Tuo kysyi, mitä poika oikein teki, mikä laite tuon käsissä oli ja mitä sillä oikein tehtiin. Kuulemma tyttö oli nähnyt samanlaisia laitteita jästeillä, muttei edelleenkään tiennyt, mitä niillä tehtiin. London naurahti tahtomattaan. Kyllähän jokaisen pitäisi tietää, mikä älypuhelin on - monella noidalla ja velhollakin oli nykyään sellainen. Älypuhelin kuului vähän niin kuin yleissivistykseen.

"No, tämä on älypuhelin ja minä pelaan Angry Birdsiä. Voi tällä tehdä kaikenlaista muutakin", London vastasi lyhyesti ja kohotti tytölle kulmiaan odottaen uusia kysymyksiä. "Äläkä kysy, millä nämä toimivat, sillä en tiedä. Tuskin ainakaan sähköllä", poika lisäsi vielä. Hän käänsi jälleen kerran katseensa takaisin älypuhelimeen ja jatkoi pelaamista.

[Ronja Blomroos]

London kertoi tytön kuulumisten olevan mielenkiintoisia, ja Ronja hymyili hänelle hieman. Hän ei huomannut lainkaan sarkastisuutta pojan äänessä, vaan ajatteli pojan olevan aidosti kiinnostunut. Se tarkoitti käytännössä sitä, että poika halusi varmasti kuulla vielä lisää. Ja lisäähän hän sai.

"Ajattelin tehdä kesän aikana myös hieman töitä, jotta saisin vähän taskurahaa. Menen joku päivä siivoamaan mummin luokse ja autan vähän äitiä ja isää puutarhan hoidossa, niin niillä rahoilla pärjää sitten seuraavan lukuvuoden. Hain myös oikeita kesätöitä, mutten päässyt mihinkään. Eli pääasiassa aion vain lomailla niin kuin aina. Tosin ajattelin osallistua jollekin kesäkurssille. Ja lisäksi ajattelin käydä vielä uudestaan Ruotsissa."

Siinä olivat tytön suunnitelmat pääpiirteittäin. Ja suunnitelmiinhan saattoi vielä tulla muutoksia, sillä aina ei tiennyt, mihin elämä vei. Se oli kuitenki varmaa, että tyttö jatkaisi jatko-opiskelujaan.

London vastasi tuon kädessä olevan vempaimen olevan älyhupelin, jolla pystyi pelamaan jotain Angry Birdsiä sekä tekemään kaikkea muutakin. Lisäksi tuo kertoi, ettei hupelin toiminut söhköllä. Ronja ei ollut opiskellut elämänsä aikana sekuntiakaan jästitietoa, joten hän ei tiennyt, mitä hupelin ja söhkö käytännössä tarkoittivat. Hän tiesi kuitenkin, ettei hupelimeen saanut huutaa ja että söhkö saattoi sattua, mutta siihen hänen tietonsa loppuivatkin. Ehkä hänen olisi pitänyt ottaa yksi kurssi jästitietoa?

"Vai niin. Tiedän, että Angry Birds tarkoittaa vihaisia lintuja, mutten voi ymmärtää, miten niitä pelataan", Ronja kertoi ja otti taas pienen hörpyn kaakaostaan, "Voinko minäkin kokeilla?", tyttö kysyi ja ojensi kätensä eteenpäin ottaakseen puhelimen. Hänen teki kovasti mieli kokeilla, vaikkei tiennyt, oliko se turvallista. "Eivät kai linnut pure kovasti?"

[London Morel]

Aivan kuin London olisi vaikuttanut kiinnostuneelta tai reagoinut jotenkin haluavansa kuulla lisää Ronjan kuulumisia, tuo ryhtyi kertomaan kesän tulevista suunnitelmista. Tyttö kertoi jotain kesätöistä, taskurahasta, mummista, puutarhasta, kesäkursseista ja Ruotsista, mutta poika ei millään jaksanut kuunnella sen tarkemmin. Hän piti edelleen katseensa tiiviisti kiinni älypuhelimessaan viestien täten selkeästi, ettei häntä voinut vähempää kiinnostaa. Vähän väliä poika hörppäsi oluestaan. Se oli jo puolessa välissä.

Kaksikon toiveet eivät oikein näyttäneet kohtaavan - London olisi halunnut olla yksin ja nauttia oluensa rauhassa, mutta Ronja halusi jutella ja tehdä kaiken yhdessä. Tuo vaikutti olevan vähän liiankin kiinnostunut pojan älypuhelimesta. Tuo kertoi tietävänsä, että Angry Birds tarkoitti vihaisia lintuja, mutta ei ymmärtänyt, miten niillä pelataan. Lopuksi tuo kysyi, voisiko hänkin kokeilla pelaamista. Lisäksi tuo oli vähän epäileväinen vihaisia lintuja kohtaan ja kysyi, purivatko linnut kovasti.

London ei voinut olla naurahtamatta. Hän ei kuitenkaan naurahtanut siksi, että tyttö olisi ollut hauska, vaan siksi, että hän oli niin kamalan tyhmä. Missä tynnyrissä tuo oli viettänyt koko elämänsä? Ilmeisesti tuon perhe ei omistanut ainoatakaan jästilaitetta. Londonin perhe sen sijaan omisti älypuhelimien lisäksi tietokoneen sekä pari muuta pienempää välinettä. Pojan mielestä jästit olivat neroja ja osasivat hienosti paikata taikomattomuuden erilaisilla keksinnöillä. Tosin oli hän elämänsä aikana tavannut myös jästejä, jotka olivat täysiä idiootteja.

"Noh, kai sä voit vähän aikaa lainata, mutta älä pudota sitä", poika sanoi tytölle hieman epäilevästi ja ojensi älypuhelimensa varovasti tuolle. Hän seurasi tarkasti jokaista tytön liikettä, sillä ei voinut olla varma, mitä tuo seuraavaksi keksisi. "Pelin ideana on liu'uttaa sormea linnun päällä niin, että se lentää kohti possuja", London selitti ympäripyöreästi. Hän toivoi, ettei Ronja innostuisi liikaa kyseisestä pelistä, sillä hän halusi laitteensa pian takaisin. Poikaa alkoi heti kaduttaa, että oli antanut älypuhelimensa tytölle.

[Ronja Blomroos]

Ronja oli tyytyväinen itseensä - hän oli juuri saanut pojan nauramaan. Tytöllä oli tapana naurattaa muita, ja hän osasi myös omasta mielestään kertoa hyviä vitsejä ja juttuja. Äsköinen ei ollut vitsi, mutta oli silti mukavaa, että se oli ollut pojan mielestä hauska. Ilmeisesti linnut eivät siis purreet, ainakaan kovasti.

"Noh, kai sä voit vähän aikaa lainata, mutta älä pudota sitä"

London kertoi varoittavasti ja ojensi sitten älypuhelimensa kohti Ronjaa. Tyttö nappasi puhelimen pojan käsistä ja käänteli sitä hetken ympäri. Se ei ollut kovinkaan painava, aika kevyt itseasiassa. Lisäksi se vaikutti todella heiveröiseltä ja se menisi varmasti helposti rikki. Ensin puhelin oli tytöllä kädessä ylösalaisin, mutta hän tajusi kääntää sen oikein päin, jotta näki näytöllä olevan kuvan. Tyttö sirristi silmiään. Hänellä oli ihan hyvä näkö, mutta tällaisen laitteen katsominen sattui vähän silmiin.

"Siellä on mustia ja vihreitä palloja"

Ronja tokaisi ja sirristi silmiään vielä lisää. Hän tunnisti näytöllä olevat pallot sarjakuvatyylisiksi linnuiksi ja possuiksi. Tytön mielestä ne olivat tosi hassun näköisiä. Hän kuunteli puolella korvalla pojan selostukset pelin toimivuudesta ja ryhtyi sorkkimaan etusormellaan puhelimen näyttöä. Ensiksi ei tapahtunut mitään, mutta sitten yhtäkkiä hän sai linnun lennähtämään - tosin väärään suuntaan.

"Katso! Minä osaan!"

Tyttö huudahti. Muutamat viereisessä pöydässä istuvat asiakkaat käänsivät katseensa kaksikon puoleen. Ilmeisesti kuppilassa ei ollut tapana huutaa niin lujaa. Pienen yrittämisen jälkeen tyttö kuitenkin pääsi hieman enemmän pelin sisälle - hän sai jopa yhden mustan linnun osumaan yhteen possuun, joka poksahti hassusti. Ronja alkoi kikattaa.

"Tämä on ihan älytöntä!"

Tyttö huudahti ja innostui vähän vielä lisää. Ehkei tämä älyhupelin ollutkaan maailman turhin keksintö - ehkä vasta toisiksi turhin keksintö leivänpaahtimen jälkeen.

[London Morel]

London ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään, kun hän näki Ronjan käyttävän älypuhelinta. Ensiksi tuo piti sitä aivan väärin päin, ja sitten, kun tuo tajusi, missä päin näyttö sijaitsi, tuo sirristi silmiään todella tyhmän näköisesti. Ei sillä, että tyttö olisi muutenkaan ollut pojan mielestä erityisen kaunis, mutta tällä kertaa tuo näytti entistä tyhmemmältä.

"Kyllä sitä näyttöä voi katsoa ihan normaalisti."

London tokaisi lyhyesti. Hänen äänestään oli havaittavissa pieni kyllästyneisyys ja ärtymys. Poika ryhtyi hörppimään oluttaan nopeammin, sillä halusi nopeasti pois tästä tilanteesta. Kun hän olisi juonut oluensa loppuun, hän voisi kertoa olevansa hyvin kiireinen ja lähteä juosten pois. Tai hän olisi voinut valehdella, että häneltä jäi kattila liedelle ja liesi päälle. Tosin eihän tyttö varmastikaan tiennyt, mikä liesi oli, ja siitä alkaisi sitten uusi kysymystulva.

Tyttö näytti päässeensä sisälle pelin kiehtovaan maailmaan. Hän huusi osaavansa jo pelata ja heti perään kikatti kovaan ääneen. London vilkaisi ympärilleen - heitä katsottiin. Hän levitti kasvoilleen teennäisen, pahoittelevan hymyn. Hän osoitti sormellaan Ronjaa ja pudisti päätään katselijoille. Hän koetti viestittää, että kaikki oli tytön vika - niin kuin olikin. Poikaa hävetti kamalasti tytön käytös, eikä hän ikimaailmassa huolisi tuollaista tyttöystäväkseen.

"Ole vähän hiljempaa ja anna se puhelin mulle, jooko"

London sanoi käskevästi ja ojensi kätensä eteenpäin ottaakseen puhelimen vastaan. Toisella kädellään hän nosti tuoppiaan ja hörppäsi siitä kaksi pitkää kulausta. Olut loppui, eli hänen oli korkea aika lähteä pois.

[Ronja Blomroos]

Ronjan etusormi viiletti pitkin älypuhelimen näytön lasista pintaa, ja hän viskeli lintuja sinne tänne ympäri pelikenttää. Nyt hän alkoi todentotta saada pelin juonesta kiinni, ja peli alkoi tuntua kokoajan mielenkiintoisemmalta. Tyttö ei ollut lähelläkään pääsemässä kenttää läpi, mutta yritys oli kova. Hän ei voinut peitellä kikatuskohtauksiaan.

Kun London pyysi tyttöä olemaan hiljaa, tyttö ei kuunnellut. Hän ei myöskään kuunnellut, kun poika pyysi ojentamaan älypuhelimen takaisin tuolle. Ehei, ei sinne päinkään. Ronja vain nojautui taaksepäin ja veti puhelimen näytön lähemmäs kasvojaan. Hänen kaakaonsa oli jäänyt pöydän reunalle viilenemään ja kroissantti kuivettumaan lautaselle. Ei olisi uskonut, että joku peli olisi saanut tytön noin pauloihinsa.

Tapahtui kuitenkin jotain, mitä tyttö ei olisi voinut odottaa. Ei hän ainakaan yleensä näin kömpelö ole ollut. Joka tapauksessa siinä kävi niin, että Londonin ojentaessa kätensä kohti puhelinta ja Ronjan heilauttaessaan puhelinta mahdollisimman kauas pojasta, puhelin lensi tytön kädestä suuressa kaaressa suoraan kuppilan kivilattialle. Tyttö teki kaikkensa, että olisi vielä saanut jatkaa pelaamista, mutta ei siinä näin pitänyt käydä.

"Merde!"

Ronja kirosi ranskaksi, nousi ylös tuolistaan ja kiiruhti puhelimen luokse. Voi ei, puhelin oli pirstaleina; kuoret olivat irroneet, akku oli vierinyt baarituolin alle ja näyttö oli palasina. Lisäksi pieniä osia lojui siellä täällä ympäri lattiaa. Tyttö keräsi palaset käsiinsä ja palasi Londonin luo katsomatta tuon kasvoja. Häntä hävetti hieman, eikä uskaltanut kuvitellakaan mitä mieltä poika oli. Tuskin hän kovin vihainen olisi? Kyllähän puhelimen voisi korjata taialla?