"10 aikojen suosituinta satua ja tarinaa"

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: "10 aikojen suosituinta satua ja tarinaa"

ViestiKirjoittaja Park Eun Ji » 03 Syys 2015, 20:40

Bella vaikutti todella yllättyneeltä ja innostuneelta kuullessaan että Eun Ji oli asunut Etelä-Koreassa. Eikö tyttö ollut huomannut sitä aiemmin? Yleensä eri Aasian maiden asukkaat pystyi erottamaan suhteellisen helposti, tai ainakin Eun Ji pystyi. Ja hän oli vielä täysin tavallisen korealaisen näköinen, ei tippaakaan jonkin muun maan verta joka voisi vaikeuttaa hänen syntyperänsä arviointia.
"Vau! Mä en oo ikinä käynyt missään muualla kuin Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Minkälaista siellä Koreassa on? Onko siellä lämmintä vai kylmää?" Eun Ji hymyili nuoremman tytö tiedonnälälle ja mietti mitä hänen pitäisi sanoa.
"Hmm, Korea on... tosi monipuolinen. Siellä on paljon pieniä maalaiskyliä, historiallisia kyliä, ja sitten myös suurkaupunkeja, kuten Busan, missä mä asuin. Ja aika lämmintä. Noin -10 asteesta jonnekin 30 asteeseen." Eun Ji yritti tiivistää kaiken tietämyksensä ja näkemyksensä muutamaan lauseeseen, vaikka totta puhuen hänen olisi tehnyt mieli jaaritella kotimaastaan tunteja, varsinkin nyt kun ikävä oli suuri.

Bella kertoi olevansa Serpentard, ja Eun Ji kertasi mielessään sitä kaikkea informaatiota mitä oli tähän mennessä saanut.
"Serpentard? Se vihreä tupa, vai?" tyttö kysyi virnistäen. Juuri nyt mikään muu kuin tuvan tunnusväri ei ponnahtanut hänen mieleensä. Jokaisella tuvalla oli oma tunnusvärinsä, ja käytössä olivat perusvärit. Eun Jin tuva, Serdaiglen, tuvan väri oli sininen, ja tyttö oli tyytyväinen, olihan sininen kaikista perusväreistä kaikkein elegantein. Jos väriä olisi paljonkin koulupuvussa, tyttö ei joutuisi edes nyrpistelemään nenäänsä.

Bella oli innokkaana vastaamassa Eun Jin tarkempiin tiedusteluihin Châteausta, mutta kuten Eun Jikin aiemmin, tämä pohti ensin mitä hänen kannattaisi kertoa.
"No ainakin seitsemäsluokkalaisia Gryffondoreja kannattaa varoa, osa heistä on aikamoisia kiusaajia." Eun Ji nyökkäsi, mutta ei kommentoinut tätä neuvoa sen enempää. Tyttö ei viitsinyt oikeastaan ottaa tästä neuvosta vaaria, sillä loisi mieluummin omat mielikuvansa näistä Gryffondoreista, ilman stereotypioita tai ennakkoluuloja.

"Sitten Mila Molina, ennustuksen professori ja vararehtori, hän on tosi tiukkis. Hänen seurassaan kannattaa käyttäytyä tai saatat huomata, että hän on antanut sinulle vuoden jälkkää ja vähentänyt parisataa pistettä. Muut opet on ok. Benjamin BLanchard on pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, hän on tosi mukava ja leppoisa. Cerinna Crèin opettaa loitsuja ja hän on ihan ok, mutta välillä vähän tiukka. Viime syksynä hänkin määräsi tosi paljon jälkkää, mutta nykyään ei melkeen ollenkaan, ainakaan minun tietääkseni." Tämä alkoi olla enemmänkin sitä tietoa, mitä korealaisneito halusi, ja tyttö painoi informaatiot opettajista tiukasti mieleensä. Hän epäili, millainen oli Ranskan asteikolla "tiukka". Tyttö nimittäin olisi voinut lyödä vetoa, että kukaan opettajista ei jälki-istunnossa laittanut oppilaita tunniksi polvilleen ja käskenyt pitää käsiä ylhäällä koko sen ajan. Se nimittäin oli yleinen rangaistuskeino Koreassa, vaikka ei Eun Ji ollutkaan jälki-istunnossa ollut, ainoastaan kuullut juttuja.

Kun informaatiotuokio oli ohi, Eun Ji nousi ulos. Hän oli kysellyt Bellalta vielä muutamia tarkentavia kysymyksiä, ja saanut onneksi hyvät ja kattavat vastaukset. Tämä nuorempi tyttö vaikutti todella fiksulta, ja Eun Ji huomasi tulevansa hyvin toimeen tämän kanssa.
"Onko sinulla kiire kotiin, ja ehtisitkö vaikkapa kahville kanssani? Minulla lähtee seuraava juna Touloniin, kotiin, vasta tunnin päästä." tyttö selitti. Oli edelleen outoa kutsua Toulonia kodiksi.
6. luokkalainen serdaigletyttö, joka omistaa terävän pään ja terävän kielen.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Park Eun Ji
Oppilas
 
Viestit: 43
Liittynyt: 22 Heinä 2015, 00:36

Re: "10 aikojen suosituinta satua ja tarinaa"

ViestiKirjoittaja Lily-Bella Davies » 11 Syys 2015, 11:56

"Hmm, Korea on... tosi monipuolinen. Siellä on paljon pieniä maalaiskyliä, historiallisia kyliä, ja sitten myös suurkaupunkeja, kuten Busan, missä mä asuin. Ja aika lämmintä. Noin -10 asteesta jonnekin 30 asteeseen.", tyttö kertoi ja kuuntelin tarkaavaisena. Oliko mahdollista, että Koreassa oli jopa kolmekymmentä astetta lämmintä? Itse asuin Yorkshiressä ja siellä lämpötila kohosi korkeintaan viiteentoista asteeseen, alimmillaan jopa monta kymmentä astetta pakkasta. Taisin olla hieman kateellinen Eun Jille, kun hän oli saanut asua joskus niin lämpimässä maassa. Minun perheeni ei ollut kovin varakas, joten meillä ei ollut rahaa mihinkään ylimääräiseen, saatika sitten ulkomaanmatkoihin. Minä käytin äitini kanssa yhteisiä vaatteita, sillä olimme suurinpiirtein samankokoisia. Leon, nuorempi pikkuveljeni käytti isoveljensä Liamin vanhoja vaatteita. Joskus toivoin, että meillä olisi enemmän rahaa, koska haluaisin joskus käydä jossain muualla kuin Ranskassa. Huoh.

"Serpentard? Se vihreä tupa vai?", Eun Ji kysyi, kun kerroin, missä tuvassa olin. Virnistin tytön tietämykselle. "Se vihreä tupa, kyllä vain.", vastasin äänessäni pieni ripaus sarkasmia. Eun Ji ei tainnut tietää Châteausta oikein mitään, kun hän ei tiennyt tupien nimistä tai ominaisuuksista oikein mitään, minun käsittääkseni. Toisaalta ei minäkään ollut ensimmäisenä vuotenani ranskalaisessa taikakoulussa tiennyt oikein mistään mitään. Olin eksynyt monen monta kertaa linnan sokkeloisiin käytäviin ja myöhästynyt sen takia tunneilta. Olin saanut siitä hyvästä jopa jälki-istuntoa, sillä opettaja ei ollut hyväksynyt selitystäni eksymisestä. Opettajat osasivat joskus olla epäreiluja. Jos ja kun minusta tulisi opettaja, en aikoisi olla varsinkaan ensiluokkalaisille niin ankara. Miten he voisivat heti ensimmäisenä päivänä osata kulkea koulussa luokasta toiseen? Eivät mitenkään.

Kerroin Eun Jille tietämystäni Châteausta ja hän näytti kuuntelevan tarkasti. Olin ehkä hieman ylpeä siitä, että tiesin Châteausta jo niin paljon. Mutta Eun Ji tiesi Koreasta paljon enemmän. Epäreilua. "Onko sinulla kiire kotiin, ja ehtisitkö vaikkapa kahville kanssani? Minulla lähtee seuraava juna Touloniin, kotiin, vasta tunnin päästä.", tyttö kysyi. Vilkaisin kelloa ja huomasin, että minulla oli jo vähän kiire kotiin. En haluaisi loukata uutta ystävääni, mutten toisaalta isoitiäkään. Ehkä Eun Ji ymmärtäisi, jos sanoisin, että minulla oli nyt hieman kiire kotiin. "Muuten tulisin kyllä mielelläni, mutta lupasin isoäidilleni että tulisin ajoissa kotiin. Muuten hän saattaa huolestua. Ja minulla on aika pitkä kävelymatka. Mutta me nähdään koulussa!", kerroin ja olin aidosti pahoillani. Olisin halunnut jutella Eun Jin kanssa vielä vähän aikaa, sillä hän vaikutti mukavalta tytöltä.

Nousin ylös säkkituolista ja suljin kirjan. "Moikka!", huikkasin tytölle ja heilautin kättäni. Lukemisesta ei ollut tullut juttelun takia oikein mitään, mutta eipä se minua haitannut, sillä voisin lainata kirjan isoäidin kirjastokortilla. Hän oli kertonut minulle, miten kirjoja lainattiin ja että lainausta varten tarvittiin tunnusluku. Isoäidin luku oli kuulemma 2950. Kävelin pöydän luo, jonka oletin olevan lainaustiski. Tiskillä oli jonkinlainen iso neliö joka antoi ohjeita lainaukseen. Ensin piti kuulemma laittaa kirjastokortti vihreän valon alle. Sitten piti syöttää tunnusluku ja näpyttelin neliössä olevia numeroita. Neliö hyväksyi kortin ja tunnusluvun ja käski laittaa kirjan viivakoodin (mikä kumma se oli?) vihreän valon alle. Neliössä näkyi kirjan kuva ja tajusin, että viivakoodi oli kirjan takana oleva valkoinen tarra, jossa oli paljon ohuita ja paksuja viivoja peräkkäin. Laitoin kirjan valon alle ja neliö ilmoitti, että kirja oli nyt lainattu. Sitten painoin neliöä valmis kohdasta. Neliö kysyi vielä, että tarvitsenko lainauskuittia. Isoäiti oli käskenyt minun ottaa kuitti, joten valitsin kyllä-vaihtoehdon. Kuitti tuli omituisesta koneesta näkyviin pikkuhiljaa ja kun kone oli valmis, nappasin kuitin ja taittelin sen taskuuni kirjastokortin kanssa.

Kävelin ulos kirjastosta ja lähdin kohti isoäidin taloa. Kohta olisi päivällisaika.

// Ajattelin, että voisimme lopettaa pelin tähän. Kiitos aivan loistavasta seurasta! Eun Ji on kyllä hieno hahmo, pitää pelata joskus uudestaan (: //
Lily-Bella Davies (15): Taiteellinen ja kunnianhimoinen, 5-luokkalainen serpentardtyttö. Teräväkielinen ja fiksu lukutoukka.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Effie Solender (20) ja Alisha Marshall (16)
Lily-Bella Davies
Oppilas
 
Viestit: 275
Liittynyt: 02 Heinä 2015, 20:27
Paikkakunta: Yorkshire
Tupa: Serpentard

Re: "10 aikojen suosituinta satua ja tarinaa"

ViestiKirjoittaja Park Eun Ji » 15 Syys 2015, 20:45

Bella virnisti takaisin korealaisneidolle, kun tämän tietämys rajoittui tuvan väriin.
"Se vihreä tupa, kyllä vain." tyttö vahvisti, eikä Eun Ji voinut olla naurahtamatta. Tälläistä tiedottomuutta Bella tuskin oli odottanut!
"Olet varmasti täysin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin tunnen koulun tuvat ja käytännöt." Eun Ji lisäsi, edelleen nauraen.

Kun Bella ilmoitti, ettei hän voisi lähteä jatkamaan tutustumista kahvilaan, Eun Ji hymyili vähän surullisena.
"Se on ihan okei. Törmäillään!" Eun Ji heilautti kättään Bellan perään, kun tyttö nousi ylös ja lähti kävelemään kirjansa kanssa. Hän itse ei omistanut kirjastokorttia Pariisin kirjastoon, joten ei voinut lainata lukemista mukaansa. Siksi siinä vaiheessa, kun Bella oli kokonaan kadonnut näköpiiristä, Eun Ji avasi kirjansa uudestaan ja jatkoi satujen lukemista.

Oli kulunut noin 40 minuuttia ja Eun Ji oli hakenut hyllystä jo kolmannen kirjan. Hän oli aina ollut nopea lukemaan, ja upposi myös helposti lukemaansa kirjaan. Onnekseen tyttö sattui vilkaisemaan kelloa, ja nähdessään että juna lähti parinkymmenen minuutin päästä, tyttö nousi ylös ja vei kirjat takaisin paikoilleen, napaten sitten tavaransa ja lähtien ulos. Jos hän nyt myöhästyisi, olisi odottelua luvassa pari tuntia lisää. Koska ilta alkoi kuitenkin olla pitkällä, olisi parasta lähteä nyt.

Junamatka oli jälleen kerran puuduttavan pitkä, ja päästessään Toulonin juna-asemalle Eun Ji haukotteli pitkään ennen kuin lähti kävelemään kohti kotia. Tyttö valitsi jälleen meren rantaa pitkin kulkevan reitin, ja ihasteli tyyntä, tummaa merta jota valaisivat muutamat kalastajien valot. Rannalla olevat kojut olivat kaikki jo kiinni, ja oli hauskaa verrata näkymää aamuiseen; silloin paikalla oli ollut paljon ihmisiä tekemässä kauppoja, leikkimässä vedessä tai ihan vain katselemassa ympärilleen. Nyt Eun Ji oli yksin, mutta ei oikeastaan osannut pelätä ketään hiippareita. Toulon oli kuulemma turvallinen kaupunki, ja hän halusi luottaa siihen.

Kääntäessään avaimen koti-ovensa lukossa, Eun Ji pysähtyi kuuntelemaan hetkeksi ennen kuin avasi oven. Tutut, pienet ja innokkaat askeleet lähestyivät ovea, ja astuessaan sisään eteiseen Eun Bin juoksi häntä vastaan.
"Unni! Mitä sinä ostit?" pikkusisko kysyi innoissaan takertuessaan Eun Ji käsivarteen. Vanhempi tyttö ojensi muovipussin ja kuunteli tyytyväisenä pikkusiskonsa innostunutta henkäisyä kun tämä näki lahjan. Innoissaan Eun Bin kiitti lahjasta ja ryntäsi olohuoneeseen.
"Äiti! Katso mitä unni osti minulle!" tytön koreankieliset sanat kuuluivat vaimeina, kun Eun Ji kumartui ottamaan kengät pois jalastaan ja käveli huoneeseensa. Se oli edelleen lievästi sekaisin, ja nurkassa oli muutama muuttolaatikko, joiden sisältöä hän ei ollut saanut vielä minnekään. Luultavasti hän ehtisi järjestelemään niitä ennen juna-asemalle lähtöä huomenna, ja jos ei, hänen äitinsä voisi luultavasti tehdä sen. Nyt hän kuitenkin halusi vain nukkumaan, ja vaihdettuaan vaatteensa pyjamana toimiviin collegehousuihin ja huppariin, Eun Ji tarkisti vielä kerran että kaikki tarvittava oli pakattu matka-arkkuun.

//Kiitos sinulle! Bellakin on todella ihana hahmo, joten ehdottomasti pelataan vielä jotain! Ehkäpä näistä kahdesta voisi vielä joskus tulla hyviäkin ystäviä?
6. luokkalainen serdaigletyttö, joka omistaa terävän pään ja terävän kielen.

Hahmoni: Sharnee Ispahan, GryffondorPark Eun Ji, SerdaigleAnna Pretre, PouffsouffleSalena Bloke
Avatar
Park Eun Ji
Oppilas
 
Viestit: 43
Liittynyt: 22 Heinä 2015, 00:36

Re: "10 aikojen suosituinta satua ja tarinaa"

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 09 Loka 2015, 00:20

Pelin pisteytys

Park Eun Ji: 11 p
Lily-Bella Davies: 9 p

Lukitsen pelin. Kiitos teille!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron