Jäätelöä ja kuulumisten vaihtoa

[London Morel]

Kun kolmikko oli noussut pois kärrystä, London ei voinut olla huomaamatta, kuinka Effie nojasi hetken aikaa käytävän seinää vasten. Londonin olisi tehnyt mieli virnistää, mutta malttoi mielensä. Effie ei nimittäin ollut ensimmäinen tyttö, jonka London oli nähnyt voivan pahoin kärryreissun jälkeen. Tuntui, että kaikille tytöille tuli paha olo Irvetassa.

Selvittyään, Effie ojensi maahiselle avaimen, jolla tuo avasi holvin. Ovi suli pois lumoavalla tavalla ja paljasti takanaa kapean, pitkän holvin. London pysyi hieman taaempana, mutta yritti kurkkia Effien ja maahisen takaa holvin sisältöä. Pojan pettymykseksi siellä oli vain muutama kasa rahaa; kultakaljuunoita, hopeasirppejä ja pronssisulmuja. Rahojen lisäksi holvissa oli kuitenkin myös paljon muuta; suuria puuarkkuja sekä hylly, jossa oli paljon erilaisia esineitä.

London odotteli holvin ulkopuolella, eikä nähnyt, kuinka Effie herkistyi lukiessaan isänsä nimensä laatasta. Poika potkiskeli maassa olevia irtonaisia kivenkappaleita, ja kuuli, kuinka holvista kuului kolikoiden kilinä. Pian Effie oli saanut kerättyä tarpeellisen rahamäärän ja astui maahisen kanssa ulos holvista. Samalla ovi ilmestyi kuin tyhjästä takaisin paikoilleen.

Kolmikko astui uudestaan vaunuun, joka lähti välittömästi liikkeelle. Nyt vaunu suuntasi ylöspäin, eikä matka ollut aivan niin hurja kuin saapuessa. London pystyi jopa puhumaan matkan aikana. "Mitä niissä puuarkuissa oikein on?", poika kysyi Effieltä. Hän toivoi, ettei kysymys ollut liian tungetteleva. Hän halusi kuitenkin kovasti tietää, mitä niiden sisässä oli. Kenties aarteita?

Pian vaunu saapui takaisin lähtöpaikkaansa ja London loikkasi ensimmäisenä ulos vaunusta. Poika kiitti maahista ja lähti sitten talsimaan takaisin Irvetan pääsalia kohti. "Mennäänkö jäätelölle?", London kysyi Effieltä seuraavaksi. Pojalla ei ollut nälkä, mutta hänen teki mieli jotain makeaa.

[Effie Solender]

Kärry viiletti käytäviä ylöspin kovaa vauhtia. Nyt se meni ylöspäin, joten en voinut huonosti. Päin vastoin, paluumatka oli ihan mukavan vauhdikas. Pian kärry alkoi jarruttaa ja huomasin tulleemme umpikujaaan, jonka päässä oli ovi. Nousimme ylös ja menimme ovesta takaisin pankkisaliin.

"Mitä niissä puuarkuissa oikein on?", London kysyi. Mietin hetken, valehtelisinko vaiko en. Jos sanoisin, ettei niissä ole mitään, poika ei uskoisi. Päätin kertoa totuuden. "Rahaa.", tokaisin lyhyesti vilkaisemattakaan Londonia. Toivottavasti tuo ei nyt alkaisi kysellä mistä se on peräisin tai vastaavaa. Niihin kysymyksiin en kyllä vastaisi, päätin.

Astuin ulos marmorilattiaisesta pääsalista Viistokujan auringonpaisteeseen. "Mennäänkö jäätelölle?", poika kysyi ja tunnustelin oloani. Minulla ei ollut järin huono olo, joten miksi ei? "Mennään vain.", vastasin ja hymyilin.

Lähdimme talsimaan Viistokujaa eteenpäin noitien ja velhojen tungoksessa. Kujalla oli tänään paljon väkeä. Huomasin erään epäilyttävästi veelaa muistuttavan tytön, joka näytti sillä hetkellä kuitenkin aika jurolta, ei ollenkaan nätiltä. Hoksasin vähän matkan päässä meistä kolme miestä, jotka ainakin hajun puolesta voisivat olla osittain peikkoja. Nyrpistin hieman nenääni, kun kävelimme ohi.

Katselin ympärilleni ja näin Qaino Vahvahqon jäätelöbaarin parinkymmenen metrin päässä, Matami Malkinin putiikin vieressä. mietin jo mielessäni, minkä jäätelön ottaisin. Kokeilisinko jotain uutta vai valitsisisinko turvallisen vakiojätskini, salmiakki- vaniljan? Päätin kokeila sitruuna-limeä, jota siskoni oli kerran kehunut erinomaiseksi. Toivoin hänen olevan oikeassa, kun astuin sisään jätskibaariin kellon kilahduksen saattelemana.

[London Morel]

Effie vastasi holvissa olevissa puuarkuissa olevan rahaa. London nyökkäsi vastaukseksi. Poika oli todella huono lukemaan tyttöjen mielialoja tai tuntemuksia, mutta tuntui siltä, ettei Effie olisi halunnut keskustella asiasta enempää. Tai sitten tyttö valehteli. Tai sitten Effie ei itsekään tiennyt, mitä puuarkuissa oli. London ei halunnut edes yrittää ottaa selvää tällä kertaa tämän tytön ajatuksista, vaan päätti jättää asian siihen. Tuskin vastaus niin tärkeä olisi ollut.

...

Londonin iloksi Effie vastasi myöntävästi tuon kysymykseen jäätelölle menosta. London hymyili tytölle ja lähti astelemaan Viistokujaa eteenpäin tuon vierellä. Viistokuja oli kuulemma aina lauantaisin täpötäysi - niin myös nyt. Kaksikon tuli nähdä suuri työ, että he pääsivät etenemään tungoksessa haluamaansa suuntaan. Kierrellen ja kaarrellen he kuitenkin pian saapuivat Qaino Vahvahqon jäätelöbaarin ovelle. Effie avasi oven kellon kilahduksen saattelemana, ja London astui hänen perässään sisälle.

Poika oli käynyt kyseisessä jäätelöbaarissa ennenkin, mutta se oli silti aina yhtä ihastuttava. Ei jästien jäätelöbaareissa ollut jäätelöaiheisia liikkuvia kuvia eikä - ymmärrettävistä syistä - taikuudella toimivia jäätelölaitteita. Lisäksi siellä tuoksui joltain vaniljan, sitruunan, inkiväärin ja rosmariinin yhdistelmältä. London käveli Effie rinnallaan tiskille. Heidän onnekseen siellä ei ollut tällä hetkellä jonoa lainkaan.

"Moi! Mä voisin ottaa valkosuklaa-mustikan", London kertoi tiskin takana olevalle punahiuksiselle, nuorelle myyjälle. Pojan lempimaut olivat toffee-kinuski sekä salmiakki-vanilja, mutta nyt hän päätti ottaa jotain ihan muuta. Hän oli kerran maistanut myös avocado-inkivääriä sekä appelsiini-mustapippuria, mutta ne olivat olleet jotain aivan järkyttävän pahaa. "Minkä sä otat?" London kysyi Effieltä, "Ota minkä haluat, mä voin maksaa", poika kertoi herrasmiesmäisesti ja virnisti heti perään. Tytöthän tykkäsivät siitä, että heille tarjottaisiin. Eikö totta?

[Effie Solender]

London tilasi valkosuklaa-mustikkajäätelön ja kysyi, mitä tilaisin. "Ota minkä haluat, mä voin maksaa.", poika sanoi virnistäen. Hymyilin hivenen ja tilasin sitruuna-limejäätelön. Huomasin kohteliaan eleen ja nojasin tiskiin pää hieman kallellaan, kun punatukkainen myyjä pyöräytti jäätelöpallot annoksiimme. Omaani tuli yksi sitruuna- ja yksi limepallo. Myyjä ojensi kulhot meille ja kiitin kohteliaasti.

"Voitaisiin istua ulkona, jos käy.", sanoin Londonille ja vastausta odottamatta valitsin baarin ulkopuolelta pienen pöydän, jonka ääressä oli kolme tuolia. Istuin yhdelle niistä, katse kadulle päin ja ristin jalkani. Otin lusikan käteeni ja lohkaisin palan sitruunapalloa. Se oli todella hyvää, sisko oli ollut oikeassa. Päätin kertoa siitä hänelle, ja kysäistä samalla, olisiko hänellä muitakin jätskimakuja suositeltavana.

"Onko hyvää?", kysyin pojalta, katse yhä kadulle suunnattuna. Koetin yrittää olla tuijottamatta Londonia tai hymyilemättä jatkuvasti. Aamuäreys oli tipotiessään ja olin taas enemmän oma iloinen ja vitsaileva itseni. Päätin sanoa jotain, enkä vain olla hiljaa ja hymyillä kadulle päin. Olinkohan minä kenties vähän typerä? Hymyilen kadulle. Kiva juttu.

"Jatkatko sä syksyllä Châteaussa? Mä en tiedä vielä, jatkanko vai en. Tätini olisi voinut järjestää mulle työpaikan ministeriöstä, ministerin omasta toimistosta ja mulla olisi siihen tarvittavat arvosanatkin, mutta en ole varma haluanko sitä työtä. Kai sekin pitäisi jossain vaiheessa päättää.", sanoin ja huokaisin. Olin ollut viime aikoina aika stressaantunut, osittain tulevaisuutta koskevien huolien takia. Minulla ei ollut hajuakaan mitä halusin tehdä työkseni. Olisi kyllä viisasta ottaa työpaikka vastaan kun tarjotaan. Ja vielä ministerin toimistosta! Sellaista ei satu eteen ihan joka päivä. Hieraisin otsaani ja vaivuin mietteisiini.

[London Morel]

Effie hymyili hivenen Londonin kohteliaisuudelle. Hänellä ei ilmeisesti ollut mitään sitä vastaan, että poika tarjoaisi hänelle. Tyttö ilmoitti haluavansa sitruuna-limejäätelön, eikä mennyt kauaakaan, kun myyjä oli pyöräyttänyt heille mieleiset jäätelöannokset; Effielle sitruunaa ja limeä, ja Londonille valkosuklaata ja mustikkaa.

"Voitaisiin istua ulkona, jos käy", Effie ehdotti.

"Mulle kyllä käy", London vastasi ja lähti Effien perässä astelemaan ulos.

Kaksikko asettautui istumaan pienen pöydän ääreen. He ryhtyivät syömään kumpikin omaa jäätelöään, ja London oli hetken aivan hiljaa. Hän seurasi ohi kulkevia ihmisiä ja lusikoi jäätelöä suuhunsa. Mitäköhän Donovanille ja muille kuului tällä hetkellä? Luultavasti he olivat edelleenkin Vuotavassa Noidankattilassa ja nukkuivat tai olivat jo menossa kohti uusia seikkailuja.

"Onko hyvää?", Effie kysyi seuraavaksi ja hymyili katse kadulle päin suunnattuna.

"On, tosi", London vastasi ja hymyili takaisin tytölle. Hän sentään pyrki katsomaan tyttöä kohti eikä enää vilkuillut kadulle päin. Kyllä hän mieluummin katselikin tätä tyttöä kuin kadulla käveleviä ihmisiä, joiden joukossa oli ties minkälaista kulkijaa. Koska kaksikko ei saanut tästä aiheesta aikaan sen suurempaa keskustelua, viritti Effie ilmoille uuden keskustelunaiheen.

"Jatkatko sä syksyllä Châteaussa? Mä en tiedä vielä, jatkanko vai en. Tätini olisi voinut järjestää mulle työpaikan ministeriöstä, ministerin omasta toimistosta ja mulla olisi siihen tarvittavat arvosanatkin, mutta en ole varma haluanko sitä työtä. Kai sekin pitäisi jossain vaiheessa päättää.", Effie kertoi.

"Kyllä mä ajattelin jatkaa", London vastasi, "Aluksi ajattelin, etten jatkaisi, koska koulu ei hirveästi kiinnosta, mutta työnteko kiinnostaa vielä vähemmän", poika kertoi. Jatko-opiskelu oli ehkä vähän rennompaa verrattuna tavalliseen koulunkäyntiin, joten ehkä tulevasta lukuvuodesta voisikin tulla ihan kiva. "Kyllä sunkin pitää sitten jatkaa koulussa! Tosin tuo sun työkin kuulostaa aika hienolta. Mulle ainakin kelpaisi paikka ministerin toimistosta, mutta mun arvosanoilla ei taida sellaiseen päästä."

London piti tauon puheissaan ja lusikoi jäätelöä suuhunsa ennen kun se ehtisi sulaa. Valkosuklaan ja mustikan yhdistelmä oli mielenkiintoinen, mutta tosi hyvä. "Haluatko maistaa?", London kysyi tytöltä ystävällisesti ja työnsi jäätelökulhoaan lähemmäs tuota. Aivan kuin poika olisi joskus aikaisemminkin pyytänyt tyttöä maistamaan omasta annoksestaan.

[Effie Solender]

"On, tosi.", London vastasi kysymykseeni, siitä, oliko jätski hyvää. "Sama juttu, tää on ihanan raikas.", sanoin ja lohkaisin viimeistä palaa limepallosta. Sitruunaa oli vielä puolet jäljellä. OLin säästänyt sen viimeiseksi, koska se oli paremman makuista kuin lime. Minä valitsin aika usein sitruunan makuiset ruoat tai juomat. Join sitruunalimsaa, sitruunateetä, söin sitruunajätskiä ja sitruunajogurttia. Voisin joskus kokeilla muitkin makuja, hah.

Selostin Londonille omia epämääräisiä suunnitelmiani siitä, mitä tekisin syksyllä, jatkaisinko jatko-opiskelua Châteaussa vai menisinkö ministeriöön töihin ministerin sihteeriksi. Kieltämättä minua houkutti ajatus sihteerinä toimimisesta. Helppo työ, hyvä palkka ja kiva työympäristö. Enempää en oikein osannut toivoakaan hyvältä työpaikalta. Poika kertoi omia suunnitelmiaan syksyksi ja kuuntelin tarkkaavaisena.

"Kyllä mä ajattelin jatkaa. Aluksi ajattelin, etten jatkaisi, koska koulu ei hirveästi kiinnosta, mutta työnteko kiinnostaa vielä vähemmän. Kyllä sunkin pitää sitten jatkaa koulussa! Tosin tuo sun työkin kuulostaa aika hienolta. Mulle ainakin kelpaisi paikka ministerin toimistosta, mutta mun arvosanoilla ei taida sellaiseen päästä.", poika selitti. Nyökkäsin hänen sanoilleen hieman poissaolevana. Minua ärsytti, kun en osannut päättää mitä tekisin. Ehkä kysyisin Londonilta mielipidettä tai sitten en. Hänhän oli jo sanonut, että kyllä sunkin pitää sitten jatkaa koulussa. Hän oli toisaalta myös sanonut hänellekin kelpaavan paikka ministerin toimistosta.

Sepä se! Kaikki muistuttelivat vain, miten tuollaista työpaikkaa ei tule eteen ihan joka päivä. Ja minä kun olisin halunnut olla Châteaussa vielä ainakin syksyn opiskelemassa ja valmistautumassa työtehtävään. Ministeri oli tädin mukaan maininnut myös sellaisen vaihtoehdon, että aloittaisin tehtävässä jouluna ja olisin syksyn Châteaussa. Se vaihtoehto kuulosti omaan korvaani kompromissiltä, jota ongelman ratkaisuun kaipasin.

London keskeytti, kysymyllä haluaisinko maistaa hänen jäätelöään. Hymyilin, nyökkäsin ja maistoin omalla lusikallani pienen palan. Pojankin jätski maistui hyvältä, mutta minun makuuni se oli hivenen liian makeaa. Pidin enemmän kirpeistä ja raikkaista mauista. "Ihan hyvää, mutta minun makuun vähän liian makeaa.", totesin ja lusikoin viimeisen palan omasta jätskistäni suuhuni.

"Syksyn suunnitelmista vielä, että ministeri ehdotti kyllä sellaistakin vaihtoehtoa, että tulisin syksyksi Châteauhon ja aloittaisin alivaltiosihteerinä joulun jälkeen. Se kuulostaisi minusta kyllä hyvältä vaihtoehdolta mutta en kuitenkaan osaa päättää.", sanoin huokaisten. Miksei elämä voinut olla helpompaa?

// Oletko ajatellut tässä pelissä tapahtuvan vielä jotain, vai lopetellaanko pikkuhiljaa? //

[London Morel]

// Voidaan kohta alkaa lopettelemaan. //

Kun London pyysi Effietä maistamaan omaa jäätelöään, tyttö hymyili ja teki juuri niin kuin käskettiin. Hän otti lusikallaan pienen palan pojan jäätelöstä, ja kertoi sen olevan ihan hyvää. Kuulemma aavistuksen liian makeaa. London kohautti harteitaan. Hänen mielestään jäätelö oli juuri sopivaa, ja sen pitikin olla makeaa.

Effie siirsi keskustelun takaisin hänen syksyn suunnitelmiinsa. Kuulemma ministeri oli ehdottanut myös sellaista vaihtoehtoa, että tyttö jäisi syksyksi Châteauhon ja aloittaisi alivaltiosihteerinä joulun jälkeen. Tyttö lisäsi vielä, että kyseinen vaihtoehto vaikutti hyvältä, muttei vielä osannut päättää.

London odotti, että suuri jäätelöpala suli hänen suuhunsa ja kertoi sitten oman mielipiteensä aiheesta. "Mutta mäpä tiedän mitä teet. Tulet nyt kouluun, ja jos jouluna tuntuu siltä, että teet mieluummin töitä, niin menet sitten ministeriöön. Aika yksinkertaista, eikö?", London esitti näkemyksensä ja hymyili pienesti vielä perään. Hän itse oli todella huono suunnittelemaan tulevaisuuttaan eteenpäin. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä haluaisi tehdä isona, tai edes mitkä muuta asiat häntä kiinnostaisi huispauksen lisäksi. Ehkä hänestä voisi tulla isona etsijä tai jahtaaja?

London lappoi jäätöä suuhunsa ja pian hän kaapi jo kulhon pohjaa. Jäätelö oli loppunut aivan liian nopeasti. Myöskään Effiellä ei näyttänyt olevan enää paljoa jäätelöä jäljellä. "Minne ajattelit mennä seuraavaksi?", London kysyi. Hän itse ei tiennyt, olisiko mieluummin jäänyt viettämään Effien kanssa aikaa, vai palannut Vuotavaan Noidankattilaan kavereidensa. Toisaalta Effien seura olisi ollut laadukkaampaa, mutta toisaalta hän tuntui kaipaavan taas jätkäseuraa parin tunnin tauon jälkeen.

// Ajattele, jos Effie olisikin päättänyt aloittaa työt jo nyt, niin hän olisi selvinnyt kurpitsajuhlasta! ;__; //

[Effie Solender]

// Jos minä lopetan pelin omalta osaltani tähän ja sinä ehkä kirjoitat vielä yhden viestin. //

"Mutta mäpä tiedän mitä teet. Tulet nyt kouluun, ja jos jouluna tuntuu siltä, että teet mieluummin töitä, niin menet sitten ministeriöön. Aika yksinkertaista, eikö?", London ehdotti. Jotenkin se kuulosti järkevältä. Saisin puoli vuotta lisäaikaa ja ministerikin hyväksyisi sen. Liian helppoa, ollakseen totta. Miten en ollyt tajunnut ratkaisua heti, vaan olin pohtimalla pohtinut ja menettänyt monet yöunet. Joskus aivoni olivat totta totisesti jäässä.

Londonin jäätelö loppui. Oma kulhoni ammotti tyhjänä. Jätski oli ollut hyvää ja olin unohanut ajan kulun täysin. Olin luvannut äidilleni, että hakisin Julien ajoissa, sillä äidin täytyi lähteä töihin, viikonloppuna! En käsittänyt miksi viikonloppuisin piti tehdä töitä. Minusteri oli kyllä minullekin sanonut että joskus voisi joutua töihin viikonloppuisinkin, mutta niin kävi harvoin, kuulemma.

"Ohhoh, vauva odottaa. Lupasin hakea vauvan ennen kuin äiti joutuu lähtemään töihin. Harmi ettei voida jutella pidempään. Mutta nähdään viimeistään pikajunassa!", sanoin pojalle hymyillen ja nousin ylös. Tarkistin, että sauvani oli varmasti laukussa, ennen kuin astuin kadulle ja liityin alati kasvavaan väenpaljouteen.

Viistokujalla oli yleensä viikonloppuisin ruuhkaista, joten yritin yleensä ajoittaa käyntini arkipäiviin. Tällä keraa se ei kuitenkaan ollut onnistunut. Olin sidottu vauvaan vielä koulun alkuun asti, jolloin äitini ottaisi sen hoivaansa, kunnes Ashlyn pystyisi itse huolehtimaan Juliesta. Nyt käsitin, ettei vauvan hoitaminen ollut mitään helppoa hommaa, vaan asia jota sitouduttiin tekemään 24/7. Itse en olisi aivan vielä valmis olemaan omille lapsilleni äitinä, jos niitä nyt yhtäkkiä mukamas saisin. Olin vielä liian nuori.

// Hah, olisipa. Mutta ei, hän tekee niin kuin London ehdottaa (; //

[London Morel]

Vaikkei Effie sanonutkaan mitään, vaikutti, että hän oli tyytyväinen Londonin ehdotukseen tuon tulevaisuuden suunnitelmista. Näin kaksikko saisi viettää yhdessä koululla aikaa vielä muutaman kuukauden, eikä tytön tarvitsisi vielä lähteä töihin. Tytöllä olisi kuitenkin varma työpaikka joulun jälkeen.

"Sitten, kun mä olen sun ikäinen - eli vuoden päästä - alan itsekin suunnittelemaan tulevaisuutta", London kertoi ja naurahti heti perään. Hän tiesi jo etukäteen, ettei se tulisi onnistumaan. Tulevaisuuden suunnittelu oli tylsää, sillä siihen kuuluisivat väistämättä työt sekä perheen perustaminen. Perheen perustamisesta puheen ollen... Effie vaihtoi puheenaiheen juuri siihen liittyväksi.

"Ohhoh, vauva odottaa. Lupasin hakea vauvan ennen kuin äiti joutuu lähtemään töihin. Harmi ettei voida jutella pidempään. Mutta nähdään viimeistään pikajunassa!", Effie kertoi nopeasti. Hän hymyili Londonille ja nousi ylös. Sitten hän katosi ihmisvilinään.

London heilautti tytölle hyvästiksi. Hänen olisi tehnyt mieli esitellä Effie hänen kavereilleen, jotka viettivät tällä hetkellä aikaansa Vuotavassa Noidankattilassa. Poika ei ollut kuitenkaan varma, olisiko halunnut esitellä kavereitaan Effielle. Kaverit nimittäin osasivat olla aika omalaatuisia.

London nousi pöydästä ja vilkaisi taivaalle. Oli edelleen hyvin kaunis päivä. Hän voisi ehdottaa kavereilleen, että he menisivät istuskelemaan läheiseen puistoon syömään ja juomaan jotain hyvää. Se sopisi jatkoksi tälle päivälle paremmin kuin hyvin. London astui jäätelöbaarin terassialueelta ulos ja ryhtyi kävelemään kohti Vuotavaa Noidan kattilaa ja sen epäsiistiä hotellihuonetta.

// Kiitos peliseurasta! //

[Evelyn Clément]

// Pelin pisteytys. Lisään myös päättyneestä pelistä 5 pistettä kummallekin!

• London Morel = 22+5 = 27p.
• Effie Solander = 19+5= 24p.

Lukitsen pelin. :) //