Peliseuraa Vickylle?

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 23 Kesä 2015, 01:31

Heippa! Nyt kun kesä, aikaa riittää ja sitä rataa, olisi ihan mukavaa pelata peli tai pari jonkun kanssa. Siitä kun on nääs aikaa kun viimeksi oppitunteja lukuun ottamatta olen mitään roolinut ja tuumin tuossa muutama viikko takaperin että tämä asia täytynee korjata.

Seuralla ei ole juuri väliä, mutten haluaisi välttämättä kauhean päätä huimaavia ikäeroja hahmojen välille. Pelimme voisi sijoittua jonnekin päin Poudlardinea tai jotakin toista velhokylää (tai miksei jästikylääkin), olen nimitäin ajatellut että Vicky viettäisi kesäänsä mahdollisesti perheensä kanssa kesäasunnollaan (Vickyn nykyisen talon sijainti on minullekin yhä arvoitus, ^^'..), joka sijaitsisi Poudlardinen lähellä.

Itselläni ei ole pelin suhteen vielä mitään lopullista ja lukkoon lyötyä ideaa, joten sana on vapaa. Mutta vaikka sinullakaan ei pyörisi parin heinäpallon lisäksi päässä tällä hetkellä sen kummempia, olisi sinänsä ihan hyvä että kertoisit millaisiin väleihin hahmomme pelin lopuksi päätyvät. Alkavatko he kovastikin inhoamaan toisiaan vai tuleeko heistä oikeat sydänystävät?
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Renée Mason » 23 Kesä 2015, 10:42

Morjens! Renée viettää kesää koululla, joten olisi mahdollista, että hän eksyy myös Poudlardineenkin. Ikäeroa taitaa olla vuosi. Jos Renéen seura kelpaa, niin mielelläni pelaisin kanssasi. :)

Heinäpallojen lisäksi aivoissani taitaa olla muutama kärpänen. Ei mitään ideaa, mutta kun lukaisin hahmoesittelysi, tytöt voisivat viihtyäkin toistensa seurassa. Lisäksi Renée ei ole sitä tyyppiä, joka inhoaa toisia ihmisiä.
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.


EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia
Avatar
Renée Mason
Oppilas
 
Viestit: 563
Liittynyt: 15 Touko 2015, 13:18
Tupa: Gryffondor

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 23 Kesä 2015, 17:00

pääseekö vielä mukaan :3
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 23 Kesä 2015, 19:00

Ohhoh! Tämähän kävi vikkelään. :D Järjestettäisiinkös nyt yksi kolmen vai kaksi kahden peliä? Itselläni ei ole juuri väliä, kunhan vain saisin tämän pirullisen tylsyyden kaikkoamaan, haha.

Hmm, tosiaan. Riippuen tästä meidän järjestelystämme onko kenelläkään ideoita miten hahmot tapaisivat toisensa? Itselläni ei ole juuri käväissyt mielessä mitään erityisen ihmeellistä, mutta ehkä joku perusvahinkohommeli voisi tähänkin sopia. Taikka yksinäisyys, hahmot vain ajautuisivat jotenkin yhteen seuran puutteessa. Tai ehkäpä kyseessä olisi jokin ohjattu retki paikkaan x, yms. Muuta ei toistaiseksi tule mieleen.
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 23 Kesä 2015, 19:11

kaikki sopii
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Renée Mason » 23 Kesä 2015, 21:05

Minullekin käy sekä kahden että kolmen pelit. Jos tapaaminen on Poudlardinessa, he voisivat olla vaikka hunajaherttuassa ja törmätä (Ihan fyysisestikin) toisiinsa (Ja tämä on siis kahden peli. En usko, että kolme ihmistä törmää samaan aikaan toisiinsa :D). Siitä lähtisi juttu käyntiin. Tai seuran puutteessa eksyvät samaan kahvilaan tai jtn. No ei minullakaan mitään ihmeempiä ideoita ole. :D
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.


EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia
Avatar
Renée Mason
Oppilas
 
Viestit: 563
Liittynyt: 15 Touko 2015, 13:18
Tupa: Gryffondor

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 23 Kesä 2015, 21:20

Hmm, minä saan siis päättää.. Nooh, tehdään vaikka kaksi kahden peliä, se on varmaankin itselleni helpompaa ja mieluisampaa puuhaa, ainakin tällä hetkellä. Voisin Renéen pelata jonkinmoisen törmäyspelin ja Rosen kanssa taas hahmomme voisivat vain ajautua jotenkin yhteen. Tehdäänkö muutes mitään loppuratkaisuja tai juonipisteitä näihin peleihin? :)
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Renée Mason » 24 Kesä 2015, 10:04

Sopii! Olisiko meidän peli siis hunajaherttuassa vai jossakin muualla? Ja minulla ei ole mielessä mitään (ylläri, ylläri :D) loppuratkaisua, mutta voidaan kehitellä sellainen jos halutaan. :)
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.


EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia
Avatar
Renée Mason
Oppilas
 
Viestit: 563
Liittynyt: 15 Touko 2015, 13:18
Tupa: Gryffondor

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 24 Kesä 2015, 22:38

Juu, hunajaherttuassa se olisi. En huomannutkaan unohtaneeni pistää sitä edelliseen viestiin. :D Nooh, pikkuvikoja. ~ Ja tosiaan, loppuratkaisu.. Hm, voidaan vaikka sitä miettiä viimeisten viestien kohdalla, jos näyttää että peli uhkaa jämähtää oikein kinkkisesti. Jos haluat, sinä voit aloittaa.
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Peliseuraa Vickylle?

ViestiKirjoittaja Renée Mason » 25 Kesä 2015, 12:23

Peli löytyy siis täältä: viewtopic.php?f=11&t=1089
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.


EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia
Avatar
Renée Mason
Oppilas
 
Viestit: 563
Liittynyt: 15 Touko 2015, 13:18
Tupa: Gryffondor


Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron