"Hmm, enpä usko, en ole muistanut ääntä ennen tätä päivää", Célina kertoi, joka oli hiukan omituista. Minähän en häntä tuntenut, enkä siis tiennyt, mitä Célinan vanhemmille oli tapahtunut, muuta, kuin että he olisivat kuolleet. Kävikö tyttö kesäisin laitoksessa? Tai orpokoteja ne kai olivat... Vaikka halusinkin tietää, jätin kysymyksen sikseen, koska en halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta, mitä kysymys luultavasti olisi ollut.
Vaikka väärinpäin luinkin, sain selvää, että Célina oli kirjoittanut heti alkuun "Hei äiti!", joka sai minut vieläkin hämmentyneemmäksi. "Kyllä, se on osoitettu 'äidille', ei tietenkään aidolle, vaan sille, joka minut kasvatti", hän selitti minulle. Hänet oli siis kasvattanut joku muu, eli sijaisperhe. Uskoakseni se oli parempi, kuin orpokoti.
Célina kirjoitti niin pienellä ja siistillä käsialalla, ainakin omasta mielestäni, joten en saanut siitä selvää väärinpäin ollessani pergamenttiin nähden. Lopulta hän oli kirjeen kirjoittanut, ja lopussa erotin olevan hänen nimensä.
"Mikä nimesi on?" Célina kysyi. Niimpä tietenkin, tytön esittäydyttyä, olin unohtanut itse esittäytyä! Hyvä minä... "Ah, ai niin, Katherine Westwood", esittäydyin hymyillen. Ajatukseni päätyivät taas kirjeeseen. "Ajattelitko lähettää sen nyt?" kysyin, nyökäten pergamenttiin päin.
Aloin tahtomattanikin miettimään, että jos omat vanhempani olisivat kuolleet, ja eläisin jonkun toisen luona. "Millainen nykyinen äitisi on?" kysyin, ennen kuin ehdin ajattelemaan. Luultavasti mukava, koska sellainen Célinakin oli.
