Lauluvibojen yllättävä haihtuminen

[Alwine Eldridge]

Pyydettyäni anteeksi omaa käytöstäni, huomasin Louisin kasvoilla hymyn. "Öh, sinäkin saat anteeksi", hän vastasi hetken kuluttua. Tutkailin poikaa katseellani tarkemmin nyt, kun en enää vihannut tätä aivan sydämeni pohjasta. Poika oikeastaan näytti aika hauskalta, paljonkin hauskemmalta. Olin kai kuvitellut mielessäni jonkun ylisuuren puhuvan mutanttirotan... tai ainakin jotain siihen suuntaan. Satuin kai näkemään negatiiviset asiat huonoina, mutta nyt poika kuitenkin näytti silmissäni paljon miellyttävämmältä ja ystävällisemmältä, joten hymyilin tyytyväisesti takaisin. "Kiva", vastasin.

Kysyin pojalta, että pitäisikö käytävää testata. Omasta mielestäni se tietysti olisi hyvä idea. Vahtimestarin koppiin yhtäkkiä ilmestyminen ja jälki-istunto kuulostivat minusta aika kammottavalta, mutta saattaisihan se olla varsin eksoottinenkin kokemus. En ole ollut ikinä jälki-istunnossa, mutta jos joskus joutuisin sellaiseen, se mitä todennäköisimmin olisi äidilleni suuri pettymys. Toisaalta Briankin oli ollut keväällä jälki-istunnossa, eivätkä vanhempani olleet suuttuneet. Brian tosin oli muutenkin niin täydellinen, ettei hänelle voitaisi huutaa. Hän veteli huikeita tuloksia kaikkialta niin helposti, mutta minä jouduin aina raatamaan niska limassa, että yltäisin samalle tasolle. Siksi jälki-istunto ei kuulostanut mieleiseltä, etenkin jos joutuisin sinne varautumatta. "Ei, olet oikeassa. En haluaisi päätyä vahingossa rehtori Molinan makuutiloihin", Louis vastasi virnistäen. "Molinan makuutiloihin?" naurahdin. "Haluaisin nähdä hänen ilmeensä."

Katselin, kuinka Louis kaivoi sauvansa esille ja sytytti siihen valon. Hän oli kääntynyt lähteäkseen tutkimaan salakäytävää tarkemmin ja minä olin lähdössä takaisin Gryffondorin oleskeluhuoneeseen ylös länsitorniin ajatellen Louisin haluavan mennä yksin, kun poika vielä kysyi: "Tulethan mukaan?" Käännyin katsomaan Louisia kysyvästi, mutta kohta aloin hymyillä. "Okei, mutta minulla ei ole sitten sauvaa mukana. Unohdin sen meidän oleskeluhuoneeseen", vastasin irvistäen ja lisäsin: "Huomasin sen silloin, kun suunnittelin kiroavani sinut."

"Ollaanko me menossa?" kysyin jälleen vakavana ja vilkuilin vuoroin poikaa, salakäytävää ja käytävää, jolla seisoin. Ketään muuta ei näyttänyt olevan lähistöllä. "Mene sinä edellä", sanoin ja tuuppasin poikaa varovaisesti selkään vasemmalla kädelläni.

[Louis Caldwell]

"Molinan makuutiloihin? Haluaisin nähdä hänen ilmeensä", Alwine vastasi Louisin vitsailuun naurahtaen eikä Louis voinut olla naurahtamatta itsekin tytön kommentille. Tyttö saattoi olla nirppanokka, mutta ainakin hänellä oli huumorintajua, edes jonkin verran.

Vaikutti siltä, että Alwine oli ollut lähdössä ennen Louisin esittämää kysymystä, mutta kuultuaan pojan sanat tämä kääntyi ja suostui tulemaan mukaan. Tosin, hän kertoi unohtaneensa sauvansa oleskeluhuoneeseen, mikä tarkoitti, että heidän kohdatessa ongelmia Louis olisi ainoa, joka voisi tehdä jotain. Se ei saanut Louisia hihkumaan innosta, sillä tunnetusti poika ei ollut kuulunut koulun parhaimmistoon mitä taikomiskykyihin tuli. Todennäköisesti hän ei kuulunut edes keskivertotaikojiin. "Huomasin sen silloin, kun suunnittelin kiroavani sinut", Alwine ilmoitti. "No, olipa sitten onni, että unohdit sen - sinun kannaltasi siis", Louis sanoi hymyillen nyt ärsyttävän omahyväistä hymyään toivoen hiljaa sisimmässään, ettei Alwine ollut kiinnittänyt häneen paljoakaan huomiota loitsutunneilla.

"Ollaanko me menossa?" Alwine kysyi vilkuillen vuoroin Louisia ja vuoroin pimeää käytävää. "Mene sinä edellä", tyttö jatkoi tuupaten Louisia selkään merkiksi siitä, että tämän tulisi liikkua. "Ei kai sinua vain pelota?" Louis kysyi virnistäen kiusoittelevasti, mutta astui kuitenkin eteen päin käytävällä osoittaen sauvallaan koko ajan sinne suuntaan mihin he olivat menossa. Häntä itseään nyt ei ainakaan pelottanut vaikka käytävä näyttikin aika synkältä ja vähän epäilyttävältä nyt kun hän tarkemmin katsoi...

Hitaasti Louis lähti kävelemään salakäytävää pitkin vilkuillen hieman hermostuneesti eteen päin ja tuntien sydämensä sykkeet rinnassa. Tämä kaikki oli Alwinen syytä. Jos hän ei olisi kommentoinut sitä, kuinka käytävä saattoi päätyä mihin tahansa, olisi Louis kirmannut käytävään normaaliin tapaansa suin päin olematta yhtään hermostunut. Nyt hän vain pelkäsi päätyvänsä.. no, ties minne. Pienikin äännähdys tai risahdus sai pojan hätkähtämään ja huitomaan vimmatusti sauvallaan nähdäkseen äänen lähteen.

[Alwine Eldridge]

"No, olipa sitten onni, että unohdit sen - sinun kannaltasi siis", Louis vastasi ja huomasin hänen kasvoillaan todella ylimielisen oloisen hymyn. Katselin poikaa hymyillen huvittuneesti, mutta samalla ymmälläni. "Ai miten niin minun kannaltani?" kysyin kohottaen kädet puuskassa toista kulmaani. "Pitäisikö minun olla iloinen siitä, etten pääse puolustautumaan, jos joku hyökkää kimppuuni?" En tajunnut pojan äskeisiä sanoja ja se oikeastaan ärsytti minua hivenen, mutta samapa tuo. Eihän kukaan voinut kaikkea ymmärtää.

"Ei kai sinua vain pelota?" Louis virnuili ja tuhahdin vastaukseksi, kun poika astui käytävällä eteenpäin. "Ei tietenkään. Oletko sinä sitten huolissasi jostain?" hymyilin itsevarmasti, vaikka poika ei sitä nähnytkään. Toisaalta minua jännitti, mitä edessä tuleman piti, mutta toisaalta oloni oli aika levollinen, kun seurasin Louisia käytävällä noin metrin päässä pojasta. Hän käveli omasta mielestäni aika hitaasti enkä käsittänyt miksi. Ei se oikeastaan minua hirveästi haitannutkaan, joten miksi valittaisin?

Kävellessäni kuljin eteenpäin melko huolettomasti. Maassa oli muutama oksa, jotka poljin kuuluvasti katki. "Kuka sinulle siis kertoi tästä käytävästä?" kyselin. "Ärsyttää, kun pääsen vasta ensi lukuvuonna hyödyntämään tätä paremmin", jatkoin selittämistäni. "Tiedätkö mitään muita salakäytäviä?", ehdin kysyä ennen kuin kompastuin johonkin ja rysähdin äänekkäästi polvet edellä maahan, mutta otin seinästä tukea ja salamana olin taas ylhäällä häpeämässä itseäni, posket kuumottavina ja naama punaisena pudistelemassa vaatteitani ja mumisemassa: "Anteeksi." Sen jälkeen en enää sanonut mitään, koska olin onnistunut nolaamaan itseni uudestaan ja mietinkin, pitäisikö vain livistää paikalta. Jatkoin silti pojan perässä kävelyä aivan hiirenhiljaa.

[Louis Caldwell]

//Kestipäs ikuisuus vastata..Pahoittelen, jaksaminen roolipelaamiseen oli vähän tauolla :) //

"Ai miten niin minun kannaltani? Pitäisikö minun olla iloinen siitä, etten pääse puolustautumaan, jos joku hyökkää kimppuuni?", Alwine sanoi vaikuttaen hieman kiihtyneeltä. "No, ei tietenkään, mutta jos meinasit kerran kirota minut, niin oli parempi, että jätit sauvan muualle. Peittoaisin sinut kaksintaistelussa vaikka kädet selän taakse sidottuna". Se oli tietysti vale, ja vieläpä aika räikeä sellainen. Louis ei ollut varma Alwinen kaksintaistelutaidoista, mutta ei tarvinnut olla mikään kovin kummoinen sauvanheiluttelija ollakseen Louisia parempi.

-

He jatkoivat matkaa käytävällä eteen päin Louisin kävellessä edellä ja Alwinen tullessa perässä. "Kuka sinulle siis kertoi tästä käytävästä?", Alwine kysyi ja lisäsi sitten: "Ärsyttää, kun pääsen vasta ensi lukuvuonna hyödyntämään tätä paremmin". Louis vilkaisi tyttöä hymähtäen jälkimmäiselle kommentille. Jos hän haluaisi, hän voisi mainiosti väittää itse hoksanneensa käytävän olemassaolon vaikka se ei ehkä olisi uskottavaa ottaen huomioon, että hän oli tarkoituksenmukaisesti etsinyt sitä nimenomaista haarniskaa, joka vartioi salakäytävää. Yhtä hyvin hän siis voisi kertoa totuuden.

"Se oli yksi tyyppi Gryffondorista. Sitä vissiin nyppi kun pieksin sen huispauksessa, ja niinpä se lipsautti tämän käytävän olemassaolosta. Yritti kai ylpeillä ja kuvitteli olevansa minua parempi jossain", Louis selosti. Nyt poikaa hymyilytti, kun hän ajatteli miten gryffondorpojan naama venähtäisi tämän kuullessa, että Louis oli löytänyt käytävän helposti. Sitä iloa hän ei kuitenkaan mitä luultavimmin saisi kokea, sillä oli järkevämpää jättää kertomatta asiasta vaikka se kuinka houkuttelisi. Tuo saattaisi muuten aivan hyvin kannella jollekin opettajalle, ihan vaan näpäyttääkseen Louisia vaikka sitten menettäisikin myös oman mahdollisuutensa käyttää käytävää, jos se suljettaisiin. Sellaisia gryffondorit Louisin mielestä olivat; kuin raivotautisia koiria peikon älykkyydellä varustettuna.

"Tiedätkö mitään muita salakäytäviä?" Alwine uteli, mikä sai Louisin kohottamaan kulmiaan. Ei kai tuo nyt kuvitellut, että hän paljastaisi kaikki tietonsa heti kättelyssä. Sitä paitsi mitä harvempi tiesi salakäytävistä, sitä parempi. Liiallinen käyttäjämäärä voisi vetää puoleensa epähaluttua huomiota opettajilta, mikä voisi vaarantaa niiden käytön kokonaan. Louis oli vastaamassa kysymykseen kun Alwine yhtäkkiä kompastui kaatuen kivilattialle polvilleen. "Öhh, oletko kunnossa?", Louis kysyi kömpelösti Alwinen kavutessa takaisin seisomaan.

"Joka tapauksessa, en voi paljastaa ammattisalaisuuksia", Louis vastasi tytön aiempaan kysymykseen virnistäen heidän jatkaessa matkaansa käytävällä. "Mutta jos satut joskus olemaan myöhässä yrttitiedon oppitunnilta, niin toisen kerroksen oikeanpuoleisesta käytävästä pääsee kasvihuoneille sen ruman noidan maalauksen takaa. Lauot vaan sille jonkun kohteliaisuuden niin se päästää lävitseen", Louis myöntyi kertomaan. Siitä ei varsinaisesti olisi vaaraa, sillä kyseinen käytävä ei johtanut linnasta pois.

Vihdoin edessä häämötti puinen, noin puolentoista metrin korkuinen puuovi. Louis joutuisi takuulla kumartumaan reilusti päästäkseen ovesta läpi. Innokkaana poika tarttui oven kahvaan ja työnsi, mutta niin kuin hän oli pelännytkin, se oli lukossa. Koska Alwinella ei ollut taikasuavaansa mukana, Louisin ei auttanut muu kuin ottaa omansa ja demonstroida aikaisemmin kehuskelemiaan loitsutaitojaan - tai lähinnä niiden olemattomuutta. Louis ryki hieman hermostuneesti ennen kuin hän osotti lukkoa ja lausui: "Alohomora". Ovi ei kuitenkaan suostunut vieläkään aukeamaan. "Sauvani on..öhh..vähän temppuileva", Louis tokaisi nopeasti tuntien hennon nolostumisen punan poskillaan ennen kuin kokeili loitsua uudestaan. Tällä kertaa loitsu onneksi toimi ja he pääsivät oven toiselle puolen.

Kävi ilmi, että ovi vei heidät jättimäisen tynnyrirykelmän taakse johonkin, joka vaikutti jonkinlaiselta varastotilalta. Huoneen seinät oli vuorattu hyllyillä, jotka notkuivat laatikollisista pulloja sekä erilaisia purnukoita ja paketteja. Vaikutti siltä, että he olivat tulleet Poudlardinessa sijaitsevan baarin varastohuoneeseen. "Ooh, siistiä", Louis tokaisi riemastuneena katsellessaan ympärilleen. "Madame Fournier, Sima 2005", luki tynnyreissä, joiden taakse ovi oli heidät tuonut. Mikä onnenpotku! Kukaan ei saisi koskaan tietää, jos hän kävisi hakemassa täältä juomia Pouffsoufflen bileisiin ja muihin tarpeisiin. Hänhän voisi vaikka ruveta tekemään kauppaa! Innostuneena Louis astui lähemmäs tynnyreitä, mutta ei ehtinyt astua kuin pari askelta kun huoneen ovelta kuului kolistelua.

"Hiiskatti, parempi häippästä", Louis tokaisi kääntyen Alwineen päin. Jos he jäisivät kiinni täällä, he olisivat todella isoissa ongelmissa.

// Jätin tämän kohtaan, josta voit halutessasi lopettaa pelin seuraavalla viestillä, kun olet kerran tauolla, niin ei sitten jää peli roikkumaan :) //

[Mila Molina]

Lukitaan keskeneräisenä.

Alwine Eldridge, Gryffondor: 22 p
Louis Caldwell, Pouffsouffle: 22 p