Uutisia

[Damianus Blackwell]

// Damianukselle varattu yksinpeli. Saa kertoa halukkuudestaan osallistua, jos siltä tuntuu.
// ajankohta 24.6., loppukokeet tässä tarinassa jo ohitse


Suurten salissa välkkyi aamuisen auringon valo, joka heijastui tupien pitkistä pöydistä ja hohtavista vadeista, aterimista ja muista astioista. Oppilaat istuskelivat aamiaisella ja koko sali oli täynnä hiljaista rupattelua.
Damien asteli pöydän vierustaa eteenpäin ja etsi katseellaan tupakavereitaan.

Kevään loppukokeet olivat ohitse. Enää muutama päivä jäljellä, edessä olisi koulun päättäjäiset ja matka kotiin. Damien tosin oli jäämässä kesäleirille kouluun ainakin viikoksi. Kotiin palaaminen tuntui silti olevan pelottavan lähellä. Koulussa sentään sai hieman hengähtää ja vanhempien kirjeitä oli helppo vältellä.

Edellisenä jouluna setä Renard oli pitänyt hänelle pitkän puhuttelun hänen arvosanoistaan ja täti Augusta oli selostanut kovaan ääneen joulupöydässä tyttärensä Rosalien mahtavia tulevaisuudensuunnitelmia, joihin oli hyvä verrata Damienin heikohkoa menestystä koulunsa alkuvuosina. Äiti ja isä olivat ottaneet asiasta kopin, tietenkin, ja vahtineet visusti koko kevään ajan Damienin suorituksia. Damien itse lopetti kirjeisiin vastaamisen sen jälkeen, kun hänen äitinsä kertoi käyneensä kirjeenvaihtoa yrttitiedon opettajan kanssa, joka kehotti Damienia vielä panostamaan aineeseen hieman enemmän.

Pöydän päässä istui porukka saman luokan poikia, joiden joukkoon Damien asettui. Hän tervehti tuttavallisesti hyvät huomenet, mutta ei jaksanut paneutua jutusteluun sen tarkemmin. Pojilla oli meneillään huispausksen tulevien mestaruuskilpailujen tulosten arvuuttelu, ja tietysti jokaisella oli oma suosikkinsa. Damien kahmi pöydästä joitakin aamiaistarpeita ja mutusteli paahtoleipää haaveillen tulevasta päivästä.

Jos aurinkoa riittäisi, hän voisi lähteä veden äärelle. Porukkaa olisi varmasti menossa myös pelaamaan turnausta kitakivillä ja osa suuntaisi huispauskentälle vielä viimeisiä pelejä pelaamaan. Jos Kevin ja Riggs jaksaisivat hetkeksi lopettaa kinastelunsa huispausjoukkueista, heitä voisi pyytää rantaan hengailemaan.

Samassa kuului humahdus ja siipien räpytystä, kun postipöllöt saapuivat saliin. Ihmiset nostivat kiinnostuneina katseensa ja seurasivat pöllöjen liitoa näiden etsiessä omistajiaan. Damien yllättyi tumman pöllönsä Noxin laskeutuessa eteensä vauhdikkaasti. Pöllö kaatoi siivellään kurpitsamehukupin ja Damien nappasi mehukannun pois otuksen tieltä, ennen kuin se olisi sirpaleina lattialla.

Nox tarjosi kirjettä koipi ojossa ja hieman kiukkuisen näköisenä. Damien muisti sen vieneen kirjeen kotiin (ilmoituksen loppukokeista ja lukuvuoden lopusta) joitakin päiviä sitten. Hän oli ihmetellyt pöllön hidasta palaamista. Poika irrotti kirjeen ja päästi linnun siirtymään pöllölään, jonka suuntaan se sujahtikin suuret siivet ilmaa läiskien.

Kirje oli sullottu kuoreen hieman hätäisesti. Damien vilkaisi allekirjoitus ja yllättyi huomatessaan siistit, kiireestä hieman viistot koukerot. Kirje oli Judith-tädiltä.

[Damianus Blackwell]

Ilmeisesti Nox oli kiertänyt myös tädin luona, ja sen vuoksi pöllöä ei ollut kuulunut viime päivinä takaisin. Höpötys pöydän ympärillä sumeni pojan korvissa ja haihtui jonnekin kaukaisuuteen. Damien tutkaili hämmästyneenä saamaansa kirjettä ja alkoi lukea.

"Hei Damien,

Toivottavasti kesä on alkamassa hyvin, loppukokeesi taitavat olla jo ohitse? Jouduin kirjoittamaan näin hätäisesti, sillä kirjeen piti ehtiä sinulle ennen kuin matkaat kotiin. Yritän varoittaa ennalta, ettet joudu yllättymään.
Tiedät, että vanhempiesi ja minun välit eivät ole olleet kovin lämpimät viime vuosina. Nyt äiti kuitenkin on päättänyt, että minun pitäisi pysyä erossa teistä kaikista, hän jopa kieltäytyi ottamasta viimeistä kirjettäni vastaan (pöllömme palasi takaisin sen kanssa). Riitelimme aika rajusti, Gwen taisi kuulla kinastelumme.
Syy taitaa olla, kuten tiedät, minun suhtautumisessani ei-taikoviin ihmisiin ja erityisesti Bernardiin, jonka kanssa olen viime aikoina viettänyt aikaa.

Älä haastaa riitaa äitisi kanssa, sinun ei tarvitse puolustella minua. Emme taida päästä kesällä käymään, älä kerro että olet kirjeenvaihdossa kanssani.
Olet aina tervetullut meille, samoin Gwen. Pierre ja Sasha erityisesti kaipaavat sinua, Myrskin noidankattilakoulun loma alkaa tässä kesäkuussa, he palaavat kotiin huomenna.

Älä murehdi asiasta liikaa. Parempi kuitenkin, että kuulet tästä ensin minulta, etkä vasta kotona.
Halauksia,
kummitätisi Judith"


Damien tuijotti pergamenttia ja yritti estää käsiään vapisemasta. Hän oli aina tiennyt, että äidin ja tämän sisarensa välit olivat tulenkatkuiset ja kireät. Olihan Judith alunperin nainut puoliverisen ja saanut tämän kanssa kolme lasta. Eron jälkeen äiti oli suhtautunut sisareensa hieman paremmin, olihan lasten kelvoton puoliverinen isä poissa maisemista. Judithin uusi kumppani Bernard oli kuitenkin vielä pahempi asia. Hän oli jästi.

Damien oli jo aiemmin tivannut selitystä äitinsä töykeälle käytökselle ja riidoille sukujuhlissa. Isä oli asettunut äidin puolelle ja puhunut Judithista niin ilkeillä sanoilla, ettei Damien ollut uskoa korviaan. Hänellä itsellään oli lämpimät välit kummitätiinsä, joka kuunteli ja opasti, kun omat vanhemmat eivät sitä tehneet.

Kiukku alkoi kasvaa pojan sisällä. Hän luki uudelleen muutaman rivin ja toisteli sanoja mielessään.
"Älä haasta riitaa äitisi kanssa", just joo. Hänen teki juuri sillä hetkellä mieli raapustaa sellainen haukkumakirje kotiin, ettei uskaltaisi enää kesälomaksi vanhempien luokse. Damien mietti pikkusiskoaan, joka pääsisi kouluun vasta vuodenkuluttua. Sisko kuunteli vielä kiltisti vanhempien paasausta puhdasverisyydestä ja toisteli kiltisti oppimiaan lausahduksia puhtaasta velhosuvusta. Sisko oli myös joutunut kuulemaan koko riidan. Hän ei voisi jättää siskoa täysin yksin. Gwendolyn tarvitsisi häntä, kunhan kasvaisi irti vanhempien ajatuksista.

Kun hän pääsisi kotiin, olisi vaikeaa olla näyttämättä kiukkuaan. Damien antoi kirjeen rypistyä nyrkissään ja päästi hieman repeytyneen kirjekuoren laskeutumaan pöydälle. Kevin hänen vieressään vilkaisi poikaa kummastuneena.
"Kaikki okei?" Kevin kysäisi. "Oliko se taas sun kotoa?"
"Mmm", Damien mutisi ärtyneenä. Hän ei jaksaisi ryhtyä selittämään. Kevin ei ehkä tajuaisi, ei hän ollut aiemmin puhunut suvun asioista kovinkaan monelle.
"Lähde pelaamaan huispausta. Greg on kysynyt muista tuvista porukkaa, saadaan sekajoukkueet ja voidaan pitää turnaus", Kevin ehdotti.

[Damianus Blackwell]

Damien mulkoili edessään olevalla lautasella kököttävää paahtoleipää, joka ei tuntunut enää maistuvan. Ruokahalu oli kadonnut jonnekin kirjeen lukemisen mukana ja viileä möykky oli laskeutunut vastanpohjalle kiusaamaan häntä. Poika ei pahemmin välittänyt lentämisestä, itseasiassa hän ei ollut kovin taitava luudan selässä.

"Taidan passata tällä kertaa", Damien sanoi ja sulloi kirjeen kaavun taskuun ennen kuin joku muista pojista huomaisi sen. Erityisesti Ericillä oli tapana pihistää muiden kirjeitä ja lukea niitä ääneen aamiaisaikaan. Kevin näytti hieman loukkaantuvan, mutta ei onneksi jäänyt vänkäämään asiasta. Damien ei olisi jaksanut.

Vanhempien puhdasverisyysvimma tuntui saavan Damienin oman veren kiehumaan. Hän vaihtaisi verensä vaikka ihan kiusaksi, jos voisi. Muuttaisi keskelle jästien asuinaluetta ja viettäisi niin paljon aikaa ei-puhdasverisen taikaväen kanssa, että vaikuttaisi kotona oikein tahriintuneelta. (Totta puhuen hän ei osaisi elää taikomattomana päivääkään.) Mutta hemmetti, ihan kuin verellä olisi jotain väliä.

Muut pojat ympärillä jatkoivat jutusteluaan ja Kevin nousi kavereineen pöydästä. Hän vilkaisi vielä Damianuksen suuntaan, mutta poika piti katseensa visusti paahtoleivässä, jota hän nyppi sormillaan murusiksi lautaselle. Poika tunsi tuijotuksen, odotti hetken ja uskaltautui vilkaisemaan, kun poikien selät loittonivat. Hän olisi tänään huonoa seuraa kaikille. Teki mieli motata jotakuta.

Kevin kaivoi taskustaan rypistyneen kirjeen ja vilkaisi pöydän päätyä kohti, jossa paloi kaunis, oranssi kynttilä. Siitä hän oli idean saanutkin. Hän kaivoi esiin taikasauvansa ja tarttui siihen vasemmalla kädellä varmalla otteella. Hän lausui taikasanan hiljaa, mutta päättäväisesti ja pieni lieska leimahti sauvan kärjestä. Damien ojensi toisessa kädessään olevaa kirjettä sitä kohti.

Liekki saavutti pergamentin nopeasti ja kahmaisi kiinni valkeasta pinnasta. Joku naapuripöydässä istuva taisi kiljaista. Pian joku opettajista varmaan saapuisi sättimään häntä, Damien ajatteli. Hän antoi kiukkunsa kasvaa ja toivoi ärsyttävänsä liekkiä

Savu leijaili hienoisesti ylöspäin ja liekki kahmaisi rajusti happea, roihahti suuremmaksi ja oli polttaa Damianuksen sormet, kun hän vetäisi kätensä viime hetkellä irti tuhkaantuvasta paperin kulmasta. Sormenpäät jäivät punoittamaan heinoisesti ja etusormea jopa hiukan kirveli.
Melkein kuin olisi päässyt purkamaan höyryjä tappalemalla. Melkein, mutta ei ihan.


// Valmis ja saa pisteyttää.

[Mila Molina]

Damianus Blackwell, Serpentard: 14 p

Kiitos pelistä!