Liian myöhässä karkauspäivästä

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Liian myöhässä karkauspäivästä

ViestiKirjoittaja Alice Juniperintytär » 03 Huhti 2016, 18:02

//Peliin odotetaan Heather Rosea. Päivä on 3.3.2016//

Saapumisestani oli jo kauan. Olin jo monia päiviä asustellut sairaalasiivessä ja kuunnellut kaikkialta tulleita ääniä. Siihen kyllästyneenä päätin lähteä, vaikka nuo ihmiset eivät siihen varmastikaan suostuisi. Halusin myös päästä kotiin. Kaikki kyllä sanoivat, että olemme kaukana Brasiliasta mutta tarkoittaako se, että heitä pitää uskoa?

Kurkistin sänkyni ympärillä olevien verhojen välistä oville. Ei näkynyt ketään. Olin hetken hiljaa ja kertasin suunnitelmaani. Tai no eihän se kummoinen ollut: Kellon ollessa sen verran, että kaikki ovat tunnilla, mene käytävälle ja nopeasti ulos. Olihan tänään tunteja ja näyttihän kello oikeaa aikaa? Toivottavasti. Aloin kuitenkin kävelemään ovia kohti aina välillä vilkuillen ympärilleni. Se oli hidasta.

Pari kertaa tuntui kuin joku olisi huomannut minut. Kun vilkaisin taakseni, kompastuin johonkin ja kaaduin. Nousin äkkiä pystyyn ja piilouduin vähäksi aikaa mahdollisilta kuulijoilta. Kohta jatkoinkin matkaani ja yritin olla välittämättä kasvavasta epävarmuudesta. Ihmisistä huolimatta täällä on ihan mukavaa ja parempi täällä kuin ulkona... Ei, älä ajattele noin!
Alice Junperintytär, iloinen ja arka harpyija.

Toinen hahmoni: Jasmin Blackbird.
Alice Juniperintytär
 
Viestit: 10
Liittynyt: 28 Tammi 2016, 15:56

Re: Liian myöhässä karkauspäivästä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Elo 2016, 20:06

Alice Juniperintytär: 2 p

Kiitos pelistä!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron