Kirjojen pahoinpitelyä

[Ruth Rousseau]

//Peliin odotetaan neiti Diouria.

Oli lämmin huhtikuinen päivä, kun Ruth Rousseau käveli Châteaun kirjastoon ensimmäistä kertaa elämässään. Naista hävetti myöntää itselleen, ettei hän ollut käynyt koulun kirjastossa ennen ja ettei hän varmasti olisi käynytkään, ellei olisi kipeästi tarvinnut erästä loitsukirjaa. Parantajalle kirjaston näkeminen oli kuitenkin suuri kauhistus, eikä suinkaan ihastus. Kyllähän hän rakasti kirjallisuutta, mutta juuri nyt häntä ei huvittanut harhailla tunteja kirjastossa yhden ainoan kirjan takia.

Ruthilta kesti hetki löytää hyllyt joilla sijaitsivat parantamiseen liittyvät kirjat. Sairaanhoitajalta kesti vielä toinen tovi huomata ylähyllyillä kököttävät opukset, joissa selitettiin parantavista taioista. Nainen osoitti ylähyllyä taikasauvallaan ja mumisi yksinkertaisen taian. Jokin meni kuitenkin pahasti pieleen. Kaikki ylähyllyn kirjat nimittäin ponnahtivat äkkinäisesti pois hyllyltä ja putosivat rymisten maahan.

Parantaja pelästyi ja kumartui nopeasti nostelemaan kirjoja ylös maasta. Ruth tunsi kuinka puna levisi hänen kasvoilleen. Metelöidä kirjastossa tällä tavalla ja- "Voi ei", parantaja sanoi itselleen ja katsoi pahasti kärsinyttä kirjaa (ei silmästä silmään vaan) silmästä kanteen. Kun hän nosti kirjan käsiinsä, muutamia(kymmeniä) sivuja levisi maahan. Irtoilevien sivujen lisäksi myös takakansi näytti olevan repeämässä irti.

Tästä ei hyvä seuraisi, nainen ajatteli kauhuissaan ja keräsi sivuja takaisin kirjan väliin. Kyllä Ruth olisi korjannut kirjan, mutta hän ei enää muistanut liikettä mikä sauvalla piti tehdä. Se oli jotenkin nöyryyttävää neiti Rousseaun mielestä. Hän oli rikkonut jotain, eikä hän osannut korjata rikkomaansa ilman teippiä, liimaa ja saksia? Parantaja jatkoi sivujen keräämistä ja pudonneiden kirjojen pinoamista vikkelään tahtiin.

[Zahra Diouri]

Zahra viettänyt päivää järjestellen kirjoja liikuntaosastolla. Joku oli laittanut kaikki kirjat kyseisellä osastolla aivan sekaisin ja Zahra oli jo kolmatta päivää niitä laittamassa järjestykseen. Joku oli nähnyt vaivaa laittaakseen nuo lukuisat hyllymetrit kaaokseen, josta kukaan ei kyennyt löytämään etsimäänsä. Naisen työskentelyn keskeytti ryminä, joka ei voinut kuulua mistään muusta, kuin hyllyltä putoavista kirjoista. Hän kiirehti äänen lähdettä kohden vauhdilla, joka olisi saattanut saada jonkun kommentoimaan sitä, ettei kirjastossa saa juosta, jos lähettyvillä vain olisi ollut tuo joku.

Uupumuksesta huolimatta Zahra pääsi parantamiseen liittyvien kirjojen osastolle, jolla näki naisen keräilemässä kirjoja. “Mitä ihmettä te kuvittelette tekevänne?” Zahra kysyi naiselta hieman uupumuksen sävyttämällä äänellä, katse tuon pitelemässä, rikkonaisessa kirjassa. Kyseessä ei edes ollut typerä oppilas vaan aikuinen nainen. Hän nappasi lattialta muutamia irtonaisia sivuja ja ojensi kättään, odottaen toisen antavan rikkonaisen kirjan Zahralle. Zahra ei todellakaan olisi jaksanut tällaisia riehujia tänään kirjastossaan.

[Ruth Rousseau]

Nopeat askeleet pysähtyivät ja joku puhui uupuneella, mutta sitäkin kauniimmalla äänellä. Ruth käänsi pahoittelevan katseensa puhujaan ja nousi ylös pikaisesti. "Öhm", parantaja äännähti ja mietti kuumeisesti miten muotoilisi selityksensä. Kun toinen ojensi kättään rikkinäistä kirjaa kohti, Ruth antoi opuksen hänelle. Kirjan luovutettuaan, tuli sairaanhoitajalle jotenkin orpo olo. "Yritin ottaa kirjan alas tuolta, mutta sitten öhm", hän sopersi hermostuneena, taikasauvaansa kädessään pyöritellen. Rousseaun katse harhaili tyhjällä ylähyllyllä ja pian sen jälkeen lattialla makaavissa kirjoissa. "En oikein ylettänyt, niin loitsin - tai siis ainakin yritin -, mutten onnistunut ja noh.. näin kävi?"

Sairaanhoitajalla oli selityksen jälkeen tyhjä olo. Oliko hän juuri äsken myöntänyt tehneensä virheen, kiertelemättä ja kaartelematta? Kuinka kamalaa. Nainen mietti vielä anteeksipyyntöä, mutta päätti pysyä hiljaa. Eiköhän hän ollut jo tehnyt ja sanonut tarpeeksi. Ja sitä paitsi hänhän hyvittäisi riehumisensa laittamalla kirjat takaisin hyllyyn. Niinpä Ruth nappasi kirjoja käsiinsä lattialta. "Näillä oli varmasti jokin järjestys? Aakkosittain kirjailijan sukunimen mukaan, vai jotenkin toisin?.."

[Zahra Diouri]

Zahra otti rikkinäisen kirjan vastaan ja alkoi laittamaan irtonaisia sivuja oikeaan järjestykseen. Saatuaan kirjan sivut järjestykseen nainen heilautti sauvaansa niin, että kirja oli jälleen uuden veroinen. Tai ainakin niin paljon, kuin vanha kirja saattoi olla. Zahra nyökytteli hieman päätään toisen selittelylle. “Ja teille ei tullut mieleen, että voisitte käyttää tikkaita, kuten kaikki muut kirjaston käyttäjät?” Zahra kysyi viitaten kädellään hieman kauempana olevia tikkaita kohden.

Zahra katseli, kun toinen otti kirjoja lattialta. Tuolla oli melko kauniit kädet ja Zahra kykeni kuvittelemaan, kuinka tuon kosketus olisi lempeä ja lämmin. Tosin lähes kenen tahansa kosketus olisi lämmin Zahran iholla. “Mmm… Kyllä…” Zahra lausui vielä toisen käsiä ihaillen. “Kyllä, sukunimen mukaan”, Zahra täydensi vielä toiselle, nostaen itsekin muutaman kirjan lattialta hymyillen toiselle naiselle.

[Ruth Rousseau]

Nätti kirjastonhoitaja korjasi kirjan nopeasti ja huomautti tikkaista. Nainen vielä viittasi kädellään niitä kohti ja parantaja katsoi kauempana nököttäviä hurrrjan korkeita tikkaita. Eivätpä ne olleet Ruthin mielessä käyneet. Hosutessa ja turhia kiirehtiessä ne olivat oikeastaan jääneet täysin huomaamatta. "Olisin kuitenkin pudonnut", parantaja mumisi, ottamatta kantaa toisen retoriseen kysymykseen. Hän nosti kirjoja lattialta ja kysyi kirjojen järjestämisestä.

"Mmm.. kyllä." Ruth huomasi kirjastonhoitajan katselevan kirjaa, jota parantaja piti käsissään. “Kyllä, sukunimen mukaan”, nainen kertoi ja hymyili lämpimästi. Harmaahapsi nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja vastasi toisen hymyyn. Rousseau kyykistyi lattialla olevien kirjojen lähelle ja alkoi keskittyneesti laittamaan teoksia järjestykseen. "Öhm.. tämä ei kyllä ehkä liity millään lailla kirjoihin, mutta mikä nimesi on?" parantaja rohkeni kysyä kirjastonhoitajalta, leijuttaessaan muutaman kirjan takaisin paikalleen.

[Zahra Diouri]

Zahra ei kommentoinut mitenkään toisen naisen putoamismutinaan. Mitä sellaiseen olisi pitänyt edes sanoa? Joten Zahra ei sanonut mitään vaan katseli, kuinka toinen toimi kirjojen kanssa. Zahralla meni aivan liian pitkään ymmärtää, mitä toinen oli häneltä kysynyt. Selvä merkki siitä, että hän oli tehnyt liikaa töitä. “Zahra. Zahra Diouri”, Zahra vastasikin lopulta parin minuutin jälkeen. “Entä teidän nimenne?” hän kysyi vielä kohteliaasti. Hän oli jo tunnistanut toisen koulun parantajaksi, mutta valitettavasti ei muistanut tuon nimeä. Olikohan sitä edes koskaan kuullut?
“Onko teillä sairaalasiivessä jotakin, mikä auttaisi uupumukseen?” Zahra päätti hetken kuluttua vielä kysyä. Täytyi tämäkin asia pois päiväjärjestyksestä hoitaa, sillä työelämässä Zahra ei ilman lääkitystä pitkään selvinnyt. Mutta kyllä Zahra muualtakin lääkkeet saisi, jos koulun sairaalasiivestä ei sellaisia löytynyt.

[Ruth Rousseau]

Sekunnit kuluivat hitaasti - kuin madellen. Ruthin kysymyksen jälkeen kummallinen hiljaisuus oli päättänyt pilata kaiken. Vastauksen viipyminen sai parantajan miettimään liikaa (ja hieman turhiakin ehkä). Inhosiko kirjastonhoitajatar häntä, koska hän oli pudottanut kirjoja ja vieläpä rikkonut niistä yhden? Aivan varmasti inhosi, Ruth ajatteli. Tai sitten häntä ei oltu kuultu. Tai kenties nuorempi nainen ei muistanut omaa nimeään?

"Zahra. Zahra Diorin." Ruth kohotti kulmiaan yllättyneenä. Zahra ei ollutkaan menettänyt puhekykyään ja ainoa asia minkä hän oli unohtanut, näytti olevan asia nimeltä ajankulu. Harmaahapsi hymyili vinosti ja maisteli erikoista nimeä suussaan. Hän toisteli nimeä mielessään, tietäen ettei osaisi lausua sitä oikein (ainakaan ensi yrittämältä). "Entä teidän nimenne?" neiti Diorin kysyi kohteliaasti ja hymy Ruthin kapeilla huulilla kasvoi hieman.

"Ruth Rousseau", nainen vastasi nopeasti ja katsoi Diorinia hymyillen ystävällisesti. "Nimenne on kaunis", hän kertoi ja antoi sinisten silmiensä katseen lipua takaisin kirjoihin. Ruth heilautti sauvaansa ja kirjoja leijui ylimmälle hyllyriville.

“Onko teillä sairaalasiivessä jotakin, mikä auttaisi uupumukseen?” Zahra kysyi hetken kuluttua ja parantaja nyökkäsi. "Minkälaisesta uupumuksesta on kyse?"

[Zahra Diouri]

Zahra katseli toista naista hymyillen. “Kiitos, teidän nimenne myös”, Zahra vastasi hymyillen parantajanaiselle, katselleen jälleen tuon käsiä. Parantajan kädet olivat hyvin kauniit, mutta Zahran täytyi kumminkin irrottaa katseensa niistä, siirtää se toisen kasvoja tutkimaan. Ei kasvoissakaan mitään valittamista ollut, tuo toinen oli oikein kaunis. Zahralla meni jälleen luvattoman kauan ymmärtää, mitä toinen oli häneltä kysynyt. “Jatkuvaa, loppumatonta”, Zahra kertoi lopulta, kun sai kysymyksen sisäistettyä. “Minulla on Bissetten syndrooma”, hän kertoi vielä hetken mietittyään, ei parantajalta kannattanut asiaa salata, kun liittyi niin vahvasti oireeseen johon kaipasi apua.

[Ruth Rousseau]

Zahra sanoi Ruthin nimen olevan myös kaunis. Vanhempi nainen hymyili hymyään ja katsoi kirjastonhoitajaa jälleen. "Ei kuitenkaan yhtä kaunis kuin teidän", hän huomautti ja vinkkasi silmää neiti Diourille. Parantajalta kesti pieni hetki tajuta mitä hän oli mennyt tekemään ja sanomaan. Ei kai hän vain - ah, kyllä hän vain. Harmaahapsi käänsi katseensa pois kirjastonhoitajasta. Jostain syystä Ruthia ei hävettänyt tai edes kaduttanut se mitä hän oli tehnyt. Oikeastaan hän oli varsin tyytyväinen itseensä.

Puheenaihe kääntyi uupumukseen. "Jatkuvaa, loppumatonta", hän kuvaili. "Voi sinua", Ruth voivotteli, miettien lääkkeitä ja liemiä jotka saattaisivat auttaa Zahraa. "Minulla on Bissetten syndrooma." Sairaanhoitaja ei ollut kuullutkaan moisesta ennen ja siksi hän nyt janosi lisätietoja. Nainen ei kuitenkaan kysellyt liikoja. Hän löytäisi vastaukset kirjoistakin. "Oh, onko sinulla ollut siihen jotain tiettyä lääkitystä aiemmin?" harmaahapsi kysyi. Ennen kuin Ruth leijutti loput kirjoista paikalleen, hän nappasi kirjojen joukosta sen jota oli tullut hakemaan.

[Zahra Diouri]

Zahra punastui hieman ja käänsi katseensa, kun toinen vinkkasi silmää hänelle. Hän ei ollut tottunut sellaiseen, mutta kokosi itsensä nopeasti kääntäen katseensa takaisin toiseen (kasvot yhä hieman punertavina). “Teissä on muutakin kaunista, kuin vain nimenne”, Zahra sanoi hieman flirttailevaan sävyyn, hymyillen samalla. Parantaja ei ollut ainoa, joka tämän leikin osasi. Zahra nuolaisi nopeasti huuliaan tutkaillessaan toisen kasvonpiirteitä.

Zahra kohautti olkiaan parantajan kysymykselle, että oliko hänellä jotakin tiettyä lääkitystä ollut aikaisemmin. “Ei minulla ole viimeiseen neljään vuoteen mitään ollut”, Zahra vastasi hymyillen. Ei hän nähnyt tarvetta kertoa toiselle olleensa työttömänä kyseiset neljä vuotta, minkä takia ei ollut nähnyt tarpeelliseksi käyttää minkään kaltaisia lääkitystä uupumukseen. Antaa olla uupunut, jos on, kun ei kumminkaan ollut mitään, mitä olisi pakko tehdä silloin, kun ei yksinkertaisesti jaksanut.