Kadonnut nalle

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Bianca West » 12 Maalis 2016, 19:31

//tämä alue on varattu Heather Roselle ja hahmolleni Bianca Westillle.//



Bianca käveli käytävillä kaapu heiluen ja pupu laukusta pilkistäen. Yhtäkkiä kirkkaat ruskeat silmät suurenivat kun pikkutyttö huomasi nallen lattialla. Hän kipitti nallen luokse ja nosti sen. "Kenenköhän tämä on?" Bianca mietti ääneen ja katseli ympärilleen. Ei näkynyt ketään joka kaipaisi sitä. Bianca päätti ottaa sen mukaan varmuuden vuoksi. Eihän nallesta olisi mukavaa makoilla kylmällä lattialla pitkin päivää jos kukaan ei löytäisi sitä. Hän nousi lattialta ja lähti kävelemään nalle kädessään pälyillen samalla ympärilleen jos löytäisi nallen omistajan. Bianca vaelteli muiden oppilaiden lomassa. Onneksi tunnit olivat loppuneet. Muuten hänen olisi pitänyt viedä nalle opettajanhuoneeseen ja olisi menettänyt mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä. Pikkutyttö alkoi pälyillä ympärilleen entistä enemmän. Jos häneltä vaikka jäi joku huomaamatta. Bianca alkoi jo turhautua. Eikö kenelläkään ollut kadonnut nalle. Hän otti taskustaan pinnin ja kiinnitti suklaaneuskeat hiukset pois silmiltä. Sitten hän otti laukustaan pupunsa ja otti sen käteensä nallen kaveriksi. Eikö kukaan todellakaan kaivannut nallea.
BIanca West: Iloinen pikkutyttö Gryffondorista joka kantaa pehmopupua mukanaan.

Saatan olla vaihtelevasti epäaktiivinen. Aika ei riitä kunnolla :'c
Bianca West
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 25 Tammi 2016, 20:56

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 01 Huhti 2016, 19:12

//Mikä olisi pelin ajankohta?//

Heather hyppelehti eteenpäin. Oikeassa kädessä roikkuva tinakattila heilui tämän käden liikkeen tahtiin ja samalla myös kattilassa istuva nalle nuokkui puolelta toiselle. Sen pää keinui edestakaisin kun Heather jatkoi matkaansa. Tyttö oli pirteä kuin peipponen. Oppitunnit olivat päättyneet ja vapaa-aika alkanut. Mitä hän voisikaan tehdä? Ehkä mennä ulos leikkimään tai vain käpertyä oleskeluhuoneen takkavalkean eteen runoja kirjoittamaan. Mitä tahansa se sitten olisi, Heatherin oli pakko keksiä jotain ennen kuin kuolisi tylsyyteen.

Sinä päivänä oli hän solminut ruskeat hiuksensa kahdelle saparolle punaisella silkkinauhalla ja vetänyt päälleen punaisen mekon, jossa oli oransseja kukkia. Heather hyppelehti paljain jaloin eteenpäin määrätiedottomasti pälyillen ympärilleen. Silloin tällöin hänen silmänsä osuivat johonkin mielenkiintoiseen ja silloin neiti seisahtui paikalleen tutkien tuon asian perinpohjaisesti. Pian hän kuitenkin jatkoi matkaansa.

Heather ei huomannut siinä kipittäessään, kuinka Nallukka putosi lattialle. Se ei kestänyt sitä pyöritystä, joka oli aivan samanlaista kuin jästien karuselli laitteessa. Se mätkähti maahan jääden oppilaiden tallomaksi. Hetken aikaa kuljettuaan tyttö kuitenkin katsahti kattilaan; se oli tyhjä. Missä Nallukka oli? Heather käännähti kannoillaan ja juoksi väkijoukossa etsien nallea katsellaan. Hän puikkelehti siellä tällä, mutta ei nähnyt merkkiäkään pehmolelustaan. Tyttö nyyhkäisi; kuinka hän voi koskaan tehdä ystävälleen noin? Nallukka oli hänen ystävänsä. Hän oli hylännyt sen. Heather pyyhki silmistään vuotavia kyyneliä ja jäi seisomaan paikoilleen.
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Bianca West » 01 Huhti 2016, 19:32

Näin itkevän, suunnilleen minun ikäisen tytön joka seisoi väkijoukossa. Ehkä nalle kuului hänelle. Kipitin tytön luokse ja kysyin: "Onko tämä nalle sinun? Löysin sen lattialta. Minä olen Bianca West ja tämä on Pupunen", esittelin itseni ja näytin Pupusta.

//Tuli kauheen lyhyt :c Ajatukset ei kulje ku on pää kipeenä :c//
BIanca West: Iloinen pikkutyttö Gryffondorista joka kantaa pehmopupua mukanaan.

Saatan olla vaihtelevasti epäaktiivinen. Aika ei riitä kunnolla :'c
Bianca West
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 25 Tammi 2016, 20:56

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 03 Huhti 2016, 11:07

Heather kuuli kuinka joku kipitti hänen luokseen. Tyttö ei kuitenkaan vaivautunut kohottamaan katsettaan kengänkärjistään, vaan seisoi vain mielimaassa, aivan kuin mikään ei voisi saada häntä piristymään. Kyyneleet vain vuosivat poskipäitä myöten ja sillon tällöin hän nyyhkäisi surullisesti. Nyt kun Nallukka oli kadonnut ei mikään voisi enää palata ennalleen. Hetki sitten tyttö oli ollut iloinen ja kirmannut käytävällä kuin villivarsa, mutta nyt hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja nyyhkytti katkerasti. Tinakattila hänen kädessään oli pudonnut lattialle ja sisältö levinnyt pitkinpoikin.

"Onko tämä nalle sinun?" Heather kuuli jonkun kysyvän. Tyttö kohotti katseensa ja näki suunnilleen ikäisenä tytön pitelevän Nallukkaa. Pouffsoufflen silmät kirkastuivat ja hän oli juuri ottamassa pehmolelua vastaan, kun toinen jatkoi; "Löysin sen lattialta." Heather parahti ja otti nallensa syliinsä ja rutisti sitä kaikinvoimin. Kyyneleet alkoivat vuotaa uudelleen ja tyttö sulki silmänsä halaten Nallukkaa. "Oi, anna anteeksi", hän nyyhkytti. Hänestä kyllä tuntui että nalle ei voinut koskaan antaa anteeksi. Ei milloinkaan. Se oli ollut Heatherille niin hyvä ja rakastava, mutta kiittämättömänä hän vain hukkaa sen huolimattomuudestaan.

"Minä olen Bianca West ja tämä on Pupunen", Heather pyyhki kyyneleensä ja katseli Pupusta suurin silmin. Biancalla oli pitkä, ruskea tukka suuret ruskeat silmät. He näyttivät miltei siskoksilta. "Minä olen Heather Rose ja tämä on Nallukka", Heather näytti nalleaan.
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Bianca West » 03 Huhti 2016, 14:18

Tytön, jolle olin nallen ojentanut, silmät kirkastuivat ja hän otti nallen syliinsä rutistaen sitä. "Oi, anna anteeksi", tyttö nyyhkytti nallelleen. Kun olin itse esitellyt itseni, tyttö kertoi nimekseen Heather ja nallen nimi oli kuulemma Nallukka. "Kiva nimi", sanoin ja tarkastelin Heatheria päästä varpaisiin. Heatherissa oli aika paljon samoja piirteitä kuin minussa. "Missä tuvassa olet ja minkä ikäinen?" kysyin ja hymyilin Heatherille.

/Sori ku tuli taas näin lyhyt :c//
BIanca West: Iloinen pikkutyttö Gryffondorista joka kantaa pehmopupua mukanaan.

Saatan olla vaihtelevasti epäaktiivinen. Aika ei riitä kunnolla :'c
Bianca West
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 25 Tammi 2016, 20:56

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 03 Huhti 2016, 14:45

"Kiva nimi", sanoi Bianca. Heather hymyili. Hän oli huomannut kuinka moni oppilas oli kehunut hänen nimeään. Oliko tuo sattumaa? Vai vain kohteliaisuus, jonka he keksivät omasta päästään? Vai oliko Heather kiva nimi? Tyttö ei miettinyt sitä sen enempää vaan hymyili sanoen; "Biancakin on kiva nimi." Hän mittasi tyttöä katsellaan ja yritti arvioida tuon ikää. Hän ei näyttänyt paljoa Heatheria vanhemmalta, eikä nuoremmaltakaan. He näyttivät yhtä vanhoilta. Heather oli pannut merkille että heidän silmänsä olivat aika tavalla saman näköiset. Myöskin hiukset olivat samankaltaiset. Aivan kuin Bianca olisi hänen kaksoisolentonsa. Heillä oli jopa kummallakin pehmolelut. Nyt Heatherista tuntui siltä että heistä voisi tulla hyvätkin ystävät.

"Missä tuvassa olet ja minkä ikäinen?" kysyi Bianca hymyillen. Heather ei vastannut. Hän vain tuijotti tuota ja tuon hymyä. Aivan kuin hän olisi katsellut omaa peilikuvaansa. Niin samalta he näyttivät.

Hetken kuluttua hän kuitenkin havahtui ja vastasi nopeasti toisen esittämään kysymykseen; "Olen Poufsouffle ensimmäiseltä luokalta. Oletko sinäkin Pouffsoufle? Minä luulen että voisit olla vaikka en ole nähnyt sinua ennen. Näytät myös ikäiseltäni. Ovatkohan Nallukka ja Pupunen myös yhtä vanhoja? Tiedätkö voivatko pehmolelut olla yhtä vanhoja? Minä luulen että voivat koska onhan niilläkin pakko olla joku ikä. Minun nalleni on yhtä vanha kuin minä. Kuinka vanha Pupunen on? Tykkäätkö se hunajasta. Nallukka tykkää hunajasta." Heather puhui taas kuin viimeistä päivää. Bianca saattoi hieman hämmästyä yht'äkkisestä puhetulvasta. Toivottavasti hän ei pitäisi Heatheria ärsyttävänä. Heather ei halunnut olla ärsyttävä.

"Mennäänkö vaikka yhteiseen oleskeluhuoneeseen? Jutellaan siellä", Heather jatkoi ja otti hetken mielijohteesta tyttöä kädestä ja lähti viemään häntä käytävää pitkin. Hän oli innokas saamaan uuden ystävän. Hän halusi tietää tästä kaiken aina lempiruuasta sukupuuhun. Heather halusi myös kertoa itsestään kaiken.
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Bianca West » 03 Huhti 2016, 15:12

"Olen Poufsouffle ensimmäiseltä luokalta. Oletko sinäkin Pouffsoufle? Minä luulen että voisit olla vaikka en ole nähnyt sinua ennen. Näytät myös ikäiseltäni. Ovatkohan Nallukka ja Pupunen myös yhtä vanhoja? Tiedätkö voivatko pehmolelut olla yhtä vanhoja? Minä luulen että voivat koska onhan niilläkin pakko olla joku ikä. Minun nalleni on yhtä vanha kuin minä. Kuinka vanha Pupunen on? Tykkäätkö se hunajasta. Nallukka tykkää hunajasta", Heather kyseli. "Minä olen Gryffondor vaikka olisin halunnut olla Pouffsouffle ja minäkin olen ekalla. Pupunenkin on yhtä vanha kuin minä ja tykkää hunajasta", vastailin kysymyksiin hymyillen. "Mennäänkö vaikka yhteiseen oleskeluhuoneeseen? Jutellaan siellä", Heather jatkoi, otti minua kädestä ja lähti viemään minua käytävää pitkin. "Joo", sanoin ja seurasin Heatheria.
BIanca West: Iloinen pikkutyttö Gryffondorista joka kantaa pehmopupua mukanaan.

Saatan olla vaihtelevasti epäaktiivinen. Aika ei riitä kunnolla :'c
Bianca West
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 25 Tammi 2016, 20:56

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 03 Huhti 2016, 16:47

"Minä olen Gryffondor vaikka olisin halunnut olla Pouffsouffle ja minäkin olen ekalla. Pupunenkin on yhtä vanha kuin minä ja tykkää hunajasta", vastaili Bianca hymyillen Heatherin kysymyksiin. Tyttö hymyili takaisin aurinkoisesti. Hänestä oli mukavaa että Biancassa ja hänessä oli niin paljon yhteistä. Ehkä Nallukasta Pupusesta tulisi myös ystävät. Hehän ovat yhtä vanhojakin.

Kun Heather oli ehdottanut että he menisivät yhteiseen oleskeluhuoneeseen, Bianca vastasi myöntävästi. He lähtivät käsi kädessä puikkelehtimaan käytävällä. Heather väisteli vastaan tulevia ihmisiä ja oli miltei törmätä Châteaun professoriin, joka kiirehti heitä vastaan valtavan paperipinkan kanssa. "Se oli täpärällä", Heather mumisi sen jälkeen niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli. Hän oli nimittäin useasti meinannut törmätä viattomaan vastaantulijaan. Ihan kirjaimellisesti.

He kääntyvät kulmasta ja ohittivat elävän taulun. Se esitti merimaisemaa. Kivellä, keskellä merta, istui kaunis merenneito, joka huiskutti heille tetvehdykseksi. Heather heilutti takaisin ja kääntyi Biancan puoleen; "Minä pidän lumotuista tauluista. Varsinkin niistä kilteistä jotka tervehtivät kun kuljen ohi. Meillä on kotona taulu, se esittää myyrää. Nallukka on solminut ystävyyssuhteen herra Myyrän kanssa."

Tovin kuljettuaan he saapuivat yhteiseen oleskeluhuoneeseen. Paikka oli aivan hiljainen, sillä suurinosa oppilaista oli ulkona ihanassa päivänpaisteessa. Heather pomppelehti huoneen halki ja lysähti pehmeään nojatuoliin takkavalkean eteen. "No, kerro jotain itsestäsi."
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Bianca West » 03 Huhti 2016, 19:38

Heather istahti nojatuoliin ja käski kertomaan jotain itsestäni. Istuin säkkituoliin Heatheria vastapäätä. "Mitä kertoisin?" kysyin ja mietin hetken. "Vanhempani olivat kouluaikoina molemmat Pouffsouffleja ja olisin luullut että minäkin mut en kai sitten", sanoin ja mutristin huultani.
BIanca West: Iloinen pikkutyttö Gryffondorista joka kantaa pehmopupua mukanaan.

Saatan olla vaihtelevasti epäaktiivinen. Aika ei riitä kunnolla :'c
Bianca West
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 25 Tammi 2016, 20:56

Re: Kadonnut nalle

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 06 Huhti 2016, 19:13

"Mitä kertoisin?" Biancakin istuutui Heather odotti kärsivällisenä polvet rintaansa vasten ja katseli toista tyttöä kiinnostuneena. Hän oli innokas tutustumaan tähän. Bianca vaikutti oikein kiinnostavalta oppilaalta. Tytön miettiessä Heather tutkaili ympäristöään; yhteinen oleskeluhuone oli mukavasti sisustettu. Koko tila oli hyvin tunnelmallinen. Siellä täällä oli pieniä, pyöreitä pöytiä ja takassa ritisi tuli, joka levitti lämmintä hohdettaan. Heather hymyili. Tämä oli juuri sellainen paikka missä hän väsäsi parhaat runonsa. Täällä saattoi olla rauhassa.

"Vanhempani olivat kouluaikoina molemmat Pouffsouffleja ja olisin luullut että minäkin mut en kai sitten", sanoi Bianca hetken päästä. Heather katsoi tyttöä. Hän oli havainnut myös sen tosi seikan, että Bianca muistutti myös Pouffsoufflea. Ehkä hänessä oli kuitenkin sen verran rohkea, rohkeampi kuin Pouffsoufflet ja pääsi sen vuoksi toiseen tupaan.

"Gryffondor on aivan yhtä hyvä tupa", sanoi Heather kun huomasi Biancan mutristavan huuliaan. "Minulla on kuusi sisarta. He kuitenkin syrjivät minua, mutta minä en niinkään välitä. Minun isäni on maailmalla, mutta hän kirjoittaa minulle kirjeitä. Hänen nimensä on Timothy. Minun äitini nimi on Clara. Onko sinulla sisaruksia? Mikä sinun äitisi nimi on? En oikein tiedä, mutta olen kuullut äidillä olevan sisko. Hän asuu kuitenkin jossain kaukana enkä liiemmin tunne häntä. Haluaisin kyllä", kertoi Heather.
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron