Yksi lensi alta pöllön jalan

[Louis Caldwell]

// Tämä pelialue on varattu Louis Caldwellille ja Katrine Wallille. Peli sijoittuu sunnuntaihin 3.4.2016 aamuun n. klo 9 aikoihin. Pahoittelen otsikkoa XD //

Yleensä Louis nukkui aina sunnuntaisin pitkään eikä toisinaan jopa suostunut nousemaan sängystään ennen kuin vasta lounasaikaan. Tänään hän oli kuitenkin noussut poikkeuksellisen aikaisin ja suunnannut askeleensa huispauskentälle heti aamiaisen syötyään. Aamu oli kauniin keväinen; aurinko loi lämpimiä säteitään huispauskentän karheaan nurmikkoon ja lumi oli jo sulanut lähes kokonaan jättäen jälkeensä vain yksittäisiä lumilaikkuja sekä mutaisen maan. Metsän rajassa linnut toivottivat kevättä tervetulleeksi liverrellen laulujaan.

Auringon paisteesta huolimatta ilma oli kuitenkin vielä aamuisen kirpeä, ja siksi Louis oli kiskonut ylleen paksun, tummanvihreän jumpperin, johon oli kirjailtu Kenmaren Kanahaukkojen tunnus rintaan. Lisäksi pojalla oli päällään lentämiseen soveltuvat, hieman ratsastushousujen näköiset housut, musta pipo sekä ohuet hansikkaat. Pukukoppien läheisestä huispausvarastosta hän oli löytäny mukaansa kaadon, jolla hän aikoi nyt harjoitella.

Louis asettui luutansa Nimbus 2001:n selkään kaato kainalossaan ja ponkaisi itsensä ilmaan huispauskentän mutaisesta maasta. 5 jalkaa, 10 jalkaa, 20 jalkaa..pian hän oli jo noussut maalisalkojen korkeudelle 50 jalkaan ja hänen edessään avautuivat upeat näkymät koulun tiluksille. Louis ei ollut kuitenkaan nyt kiinnostunut maisemien ihailusta, oli aika aloittaa ankara harjoittelu!

Poika nojautui luudallaan eteenpäin ja kiihdytti vauhtiaan. Tuuli humisi pojan korvissa vauhdin kiihtyessä ja hänen lähestyessä päädyssä sijaitsevia maalisalkoja. Louis päätti kuitenkin tehdä pari harjoituskierrosta ennen kuin aloittaisi kaadon heittelyn ja niimpä hän ohitti maalisalot kaartaen niiden takaa suunnaten nyt kohti toista päätyä. Vauhti hurmasi taas kerran Louisin pään ja leveä virne levisi pojan huulille. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt mitään parempaa koko maailmassa kuin tunne, joka hänet valtasi aina lentäessä.

Kierrettyään kentän pariin otteeseen Louis palasi maalisaloille, tällä kertaa viskaten kaadon keskimmäisen maalisalon läpi ja sitten täysillä syöksyen hakemaan sen maalisalon toiselta puolelta ennen kuin kaato ehti iskeytyä maahan. Poika jatkoi harjoittelua samaan tapaan aina välillä lentäen hieman kaueammaksi maalisaloista saadakseen paremmin vauhtia ja voimaa heittoihinsa. Oikeastaan Louis tykkäsi pelata enemmän pitäjän paikkaa, mutta koska hän toisinaan pelasi myös jahtaajaa ja koska pitäjän harjoittelu oli hankalaa yksin, oli tähän tyytyminen.

[Katrine Isabell Wall]

Suurten sali oli lähes tyhjä. Siellä täällä pari oppilasta nuokkui murokulhojensa yläpuolella. En ihmetellyt salin oppilasvajetta, olihan melko aikainen sunnuntaiaamu, kello oli vasta puoli yhdeksän, eikä kovin moni jaksanut nousta tähän aikaan, saati raahautua aamiaiselle.

Kävelin reippaasti Serdaiglejen tupapöytään ja istahdin puoleenväliin yksikseni. Kyllä minuakin hieman väsytti, mutta pian kirpsakka huhtikuinen ilma virkistäisi minua pian. Kaadoin rauhassa muroja kulhoon, kun kulhooni tipahti sanomalehti. Olin tilannut itselleni viikonloppuisin tulevan lehden. Nostin lehden kulhosta ja oikaisin sen. Etusivun uutinen kertoi jästin nähneen seitsemänvuotiaan taikovan, joten näköjään maailma oli rauhallinen tällä hetkellä. Selasin vähän lehteä ja voitelin leipää, kun leivälleni tipahti kortti ja olalleni laskeutui tuttu paino.

”Daicy, mikä teitä pöllöjä tänään riivaa?” Kysyin huvittuneena ja annoin sille palan leivästäni. Viirupöllö huhusi hiljaa ja lehahti pois. Pudistelin päätäni ja katsoin korttia. Kortissa oli pääsiäistipu ja toisella puolella pääsiäistervehdys äidiltä ja isältä. Tietysti viikon myöhässä. Hymähdin ja nousin. Ruokailusta ei nyt tullut oikein mitään kun pöllöt tipauttelivat kirjeitä jatkuvasti niskaan.

Otin penkiltä vierestäni luutani ja laukkuni ja tungin kirjeen ja lehden sinne. Syventyisin niihin myöhemmin, tämän aamun suunnitelmissa oli nimittäin suunnata kentälle ennen kuin kukaan muu ehtisi. Lähdin kävelemään salin poikki ja sieltä aulan kautta ulko-oville. Pian olinkin ulkona. Hengitin raikasta ilmaa ja kävelin alas mäkeä kentälle päin. Kun olin melkein kentällä, pysähdyin sitaisemaan hiukeni ponnarille, kuten lähes aina huispatessani. Sitten nousin luutani selkään, ponnistin maasta vauhtia ja sain nauttia tuulesta kasvoillani ja kutkuttavasta tunteesta vatsanpohjassa. Lensin kentälle alta aikayksikön, ja pysähtyminenkin kävi sukkelaan, kun huomasin, ettei kenttä sittenkään ollut vapaa: joku vihreäpaitainen poika lenteli maalisaloilla.

Lennähdin hiljaa katsomoon ja toivoin, että poika lähtisi pois, jos vähän odottaisin. Istahdin ylimmälle penkkiriville ja laskin luutani vierelleni. Vedin laukustani Twilight-kirjan, ja syvennyin vampyyrien ja ihmissusien suhteisiin. Minulle tuli pian vähän kylmä, joten vetäisin valkoisen tuulitakkini vetoketjun kiinni ja pengoin laukusta vaaleanpunaisen pipon. Se kyllä saisi lähteä siinä samassa kun pääsisin lentämään, se olisi silloin vain tiellä. Niin, kun pääsisin lentämään, poika kieppui yhä yläilmoissa, eikä näyttänyt olevan lähdössä. En viitsinyt mennä kysymään häneltä, pääsisinkö jo lentämään, joten yritin vain jatkaa lukemista.

[Louis Caldwell]

Louis oli ehtinyt harjoitella vasta tovin, kun hän huomasi silmäkulmastaan jonkun saapuvan paikalle Käännyttyään katsomaan kunnolla hän huomasi tuon jonkun olevan ruskeahiuksinen tyttö, joka oli lentänyt kentälle luutansa selässä. Louis valmistautui jo ilmoittamaan tytölle kentän olevan varattu, mutta sille ei ollutkaan tarvetta, sillä tuo vaikutti itsekin todenneen saman ja istuutui katsomoon.

Katsokoon sieltä, Louis ajatteli. Hyvän tovin saisikin katsoa, sillä Louisilla ei ollut aikomustakaan lähteä vielä vähään aikaan. Eihän hän ollut ehtinyt harjoitella vielä läheskään tarpeeksi. Poika lennähti takaisin maalisalkoja kohti ja paiskasi kaadon kierteellä kohti oikeanpuoleista maalisalkoa. Kaato kolahti maalivanteen reunaan, mutta meni läpi. Onneksi, sillä olisi aika noloa epäonnistua nyt kun hänellä oli kerran katsojakin.

Vaikka Louis oli päättänyt olla välittämättä katsomossa istuvasta tytöstä, ei mennyt kovin kauaa ennnen kuin yksin lenteleminen alkoi tympiä poikaa. Kaadon hakeminen kävi työlääksi eikä maalien tekeminen ollut läheskään niin hauskaa, kun kukaan ei ollut edes torjumassa heittoja. Louis vilkaisi katsomon suuntaan, ja sai ajatuksen...

Louis nappasi kaadon viimeisen kerran kainaloonsa, kiersi maalisalot ja liisi sitten kohti katsomon osaa, jossa tyttö istui lukemassa. Hän pysähtyi ilmaan katsomon eteen. Lähempää katsottuna tyttö vaikutti olevan hieman nuorempi kuin Louis, siis ensi- tai toisluokkalainen. "Mitä luet?" Louis kysyi tytöltä hämmästellen sitten kysymystään. Miksi hän nyt sellaista kysyi, eihän hän välittänyt tuon taivaallistakaan siitä, mitä toinen nyt sattui lukemaan. "Huvittaisiko heitellä?", poika kysyikin heti perään heittäen kaadon ylös ilmaan ja napaten sen sitten takaisin kainaloonsa.

[Katrine Isabell Wall]

Keskeytin lukemiseni, kun huomasin sivusilmällä pojan lentävän katsomoa kohti. Nostin hämmentyneenä katseeni, miksi hän tänne oli tulossa? Vilkaisin ympärilleni, mutta katsomo oli minua lukuun ottamatta tyhjä, joten ei poika ollut tullut ystäviäänkään moikkaamaan.

Sen sijaan hän pysähtyikin eteeni. “Mitä luet?” Poika kysyi. “Huvittaisiko heitellä?”

Kohotin kirjani kantta vastaukseksi ensimmäiseen kysymykseen, niin, että poika saattoi itse katsoa, mitä luin, joskin epäilin kysymystä vain kohteliaisuudeksi, hän kun ei vaikuttanut olevan muuten kovin kiinnostunut kirjastani. Olin vähän epäluuloinen, en oikein ymmärtänyt, miksi poika halusi yhtäkkiä ottaa minut mukaan harjoituksiinsa, mutta en viitsinyt kieltäytyäkään - minähän olin itse toivonut pääseväni kentälle.

“J-joo”, mutisin ja nousin tunkien kirjani laukkuun. Jalkani olivat ehtineet vähän puutua ja niitä pisteli. Tyrkkäsin laukun penkin alle, ettei kukaan tulisi nappaamaan sitä, ja nousin sitten luutani selkään ponkaisten ilmaan. Pitäisiköhän minun esittäytyä? Poika vaikutti aika välinpitämättömältä, mutta päätin kuitenkin sanoa nimeni varmuuden vuoksi.

“O-olen Katrine Wall”, sanoin epävarmasti saapuessani pojan luo.

//Haha, en tiedä, oliko tuo kovin Katrinemaista esittäytyä, mutta mie en ite jaksa koko ajan kirjoittaa vaan “poika” :D

[Louis Caldwell]

Lukemassa ollut tyttö kohotti kirjaansa vastaukseksi Louisin ensimmäiseen kysymykseen. Twilight. Louis ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta vaikka ei sillä, että hän ylipäätäänkään tietäisi juuri mitään kirjoista tai kirjallisuudesta. Tärkeintä oli, että tuo laittoi kirjansa sivuun ja suostui heittelemään Louisin kanssa. Tyttö sysäsi laukkunsa penkin alle ja nousi sitten luutansa selkään.

Ilmaan päästyään tyttö esitteli itsensä Katrine Walliksi. Tämän ääni oli hento ja kuulosti hieman epävarmalta, tokkopa tuo olisi kovin hyvä huispauksessakaan, Louis päätteli. Mutta joka tapauksessa kai Katrinekin nyt olisi tyhjää parempi. Louis vastasi esittelyyn lyhyellä nyökkäyksellä. "Louis Caldwell", hän tokaisi heittäen kainalossaan olevan kaadon Katrinelle. "Minä pelaan pitäjää, sinä voit heitellä vapareita", Louis sanoi ilmoitusluontoisesti antamatta Katrinelle sen kummemmin vaihtoehtoja ja suuntasi sitten luutansa kurssin kohti maalisalkoja.

Poika asettui lentelemään maalisalkojen eteen valmiina nappaamaan Katrinen heitot. Ensimmäiset heitot Louis onnistui nappaamaan hyvin, olihan hänet sentään jopa kahtena vuonna palkittu tupansa parhaana huispauspelaajana, eikä sellaisia palkintoja varmasti jaettu turhaan. Heittelyn jatkuttua Louis alkoi kuitenkin päästellä heittoja renkaiden läpi. Todennäköisesti syy oli siinä, että hän oli kuvitellut Katrinen olevan paljon huonompi kuin mitä tämä todellisuudessa oli, mutta itselleen Louis uskotteli, että se johtui vain kohmeisista käsistä tai väärästä tuulen suunnasta tai kenties ehkä pojan luudan oikkuilusta (isä saisi luvan hankkia hänelle uuden!).

Päästettyään omasta mielestään aivan liian monta maalia - todellisuudessa ei edes niin kovin montaa - Louis ei kestänyt enää. "Äh, tämä on ihan tylsää", hän ilmoitti Katrinelle lennähtäen tämän luokse. "Lennetään mieluummin kilpaa", hän sanoi, siinä hän takuulla voittaisi tytön. Olihan hänellä nyt sentään paljon enemmän kokemusta lentämisestä, ja sitä paitsi hän oli vanhempikin. "Se voittaa, kumpi kiertää ensin nuo maalisalot ja ehtii takaisin", Louis julisti osoittaen kentän toisessa päädyssä sijaitsevia maalisalkoja.

// Anteeksi kamala tökstöks viesti, inspiraatio on hukassa. Toivottavasti tuo loppu ei mennyt autohittaamisen puolelle, pelaaminen vaan voisi olla tosi hidasta, jos jokainen heitto on käsitelty omassa viestissään :c //

[Mila Molina]

Louis Caldwell, Pouffsouffle: 8 p
Katrine Wall, Serdaigle: 5 p

Lukitaan keskeneräisenä, kiitos!