Rangaistuksen pelko, antakaa jo tästä asiasta selko!

[Heather Rose]

//Alueen on varannut Katrine Wall, Heather Rose, sekä Mila Molina. Ajankohta on siis 17.10.2015(?)//

Heather saapui Katrinen kanssa(?) Châteaun syksyiselle pihalle. Metsän puut olivat saaneet ruskaiset lehdet, jotka hohtivat punaisena, keltaisena, sekä ruskehtavina levittäen syksyn sanomaa. Normaalisti tuo tyttö iloitsisi tästä ihanasta maisemasta, mutta nyt hänen sisällään kiiri vain alituinen rangaistuksen pelko ja Heatherin vatsassa myllersi joka kerta kun hän ajatteli professorien tuimia ilmeitä jotka levisivät heidän kasvoilleen kun he astuisivat Katrinen kanssa varkaina, sekä sääntöjen rikkojana heidän halveksuvien silmiensä eteen.

Maleksiessaan pihan poikki tyttö pyöritteli oikeassa kädessään pehmonalleaan, joka sointui syksyiseen maisemaan kuin valettu. Tuo neiti joka nyt asteli empien jokaista askeltaa, oli varastanut keski-ikäisen naisen korun+ hukannut+ matkustanut Poudlardineen luvatta. Ei sillä että Heather kovasti pelkäisi sääntöjen laiminlyömistä, mutta noin monta rikettä kerralla ja vielä pöllö kotiin, sekä kouluun meni jo yli. Oliko joku heitä vastassa? Joka tapauksessa toivottavasti se oli mukava ymmärtävä opettaja, joka päästää heidät vähällä rangaistuksella.
"Minua jännittää samalla tavalla kuin silloin, kun pudotin äidin antiikkiruukun ja se meni sirpaleiksi. Olin silloin seitsemän vuotta vanha ja ryömin sängyn alle peloissani ja suostuin tulemaan pois vasta kun äiti on antanut anteeksi. Tiedätkö tunteen?" Heather selitti elehtien käsillään. "Se oli sellainen kukkasin koristeltu ruukku, jossa säilytettiin hunajaa. Säilytetäänkö teillä hunajaa ruukussa?"

Heather puhui yhä kuin viimeistä päivää. Mikään ei voinut riistää tytön lahjaa jutella ja sepittää pitkiäkin kertomuksia- ei edes se että hän saisi pian luultavasti jälki-istuntoa ja tyhjentäisi Pouffsoufflen tiimalasin sinne kertyneistä tupapisteistä. Ehkä hän voisi kertoa tupatovereilleen kertomuksen kuinka he olivat Katrinen kanssa joutuneet väärin ymmärtyksi tai kuinka heidät oltiin lavastettu syyllisiksi tähän. Valehteleminen oli rumaa. Ei, ei Heather voisi valehdella.

Jännitys kasvoi askel askeleelta hänen kävellessä kohti rangaistuksen kuilua.

[Katrine Isabell Wall]

//Otin vapauden kirjoittaa seuraavan viestin :) Kiva nimi muuten//

Tap, tap, tap, tap... Katrine kuunteli hiljaisuudessa hänen ja Heatherin askelia. Rytmi pysyi samana, kun he kävelivät koulualueelle. Välillä oksa napsahti kengän alla tai kuivanut lehti rusahti. Oli melko hiljaista, sillä ulkona ei näkynyt sillä hetkellä muita. Kaikki olivat linnassa suojassa tuulelta tai Poudlardinessa nauttimassa päivästä.

Niin, siellä hekin olivat juuri olleet, ja joutuneetkin melkoiseen seikkailuun. Miten Katrine onnistuikin aina Heatherin seurassa joutumaan pulaan. Heidän ensimmäisellä tapaamisellaan he olivat seikkailleet salakäytävissä etsien tietään ulos, ja nyt he olivat varastaneet korun ollessaan luvattomasti Poudlardinessa. Mitähän seuraavalla kerralla tapahtuisi – jos Heather haluaisi siis enää nähdä Katrinea tämän aiheuttamien ongelmien jälkeen. Ehkä he eksyisivät metsään. Koulu saattaisi syttyä tuleen heidän toimestaan. Katrinea alkoi jopa hieman hymyilyttää hänen miettiessä omaa katastrofaalisuuttaan.

Heatherkin oli hiljaa. Mitähän tyttö mietti? Luultavasti edessä odottavaa. Syksyisen pihamaan takana kohoavaa linnaa, jonka ovilla vastaan tulisi luultavasti joku opettajista. Katrine ei enää jaksanut elätellä kauhukuvia niistä rangaistuksista, joita he tulisivat saamaan, hän oli ehtinyt panikoimaan jo pari tuntia Poudlardinessa ja yli puolet paluumatkasta, kunnes hän oli käynyt läpi mielessään kaikki mahdolliset tapahtumaketjut, jotka voisivat tästä seurata, ja nyt hänen ajatuksensa alkoivat luisua muihin asioihin jälki-istunnoista ja räyhääjistä.

Ensinnäkin Katrinella oli nälkä. Hän ei ollut syönyt pitkään aikaan, ja viimeeksikin vain yhden leivoksen. Hän kaipasi siis päivälliselle Suurten saliin, ja toivoi opettajien tulevan vasta heidän ehdittyään syömään. Sitten hänelle tuli mieleen: missähän hänen medaljonkinsa mahtoi olla? Tietysti se saattoi olla kiltisti odottamassa yöpöydällä, mutta vasta nyt hänelle tuli mieleen, että jos taskussa oli ollut reikä, saattaisi medaljonkikin olla pudonneena jonnekin. Niin, taskussa oli reikä, pitäisiköhän se paikata...

”Minua jännittää samalla tavalla kuin silloin, kun pudotin äidin antiikkiruukun ja se meni sirpaleiksi. Olin silloin seitsemän vuotta vanha ja ryömin sängyn alle peloissani ja suostuin tulemaan pois vasta kun äiti oli antanut anteeksi. Tiedätkö tunteen? Se oli sellainen kukkasin koristeltu ruukku, jossa säilytettiin hunajaa. Säilytetäänkö teillä hunajaa ruukussa?” Heather keskeytti Katrinen mietteet yllättävällä kertomuksella ja hymyilin hänelle varovaisesti. Hän oli saanut tarinankertomiskykynsä takaisin. Tai sitten hänellä ei vain ollut ollut mitään kerrottavaa pastilleista.

”En oikeastaan”, Katrine vastasi ensin esitettyyn kysymykseen. ”Nuorempana en oikein pelännyt vihaa ja vanhempana olin aina niin varovainen, etten ole rikkonut yhtäkään tavaraa yli kolmeen vuoteen. Ja ei – meillä hunaja on kannussa.” Hunajaruukusta tuli hänelle mieleen Nalle Puh, jästien kirja ja piirretty, jossa lelunalle seikkailee muiden lelujen kanssa metsässä. Nalle Puh piti erityisesti hunajasta, ja sillä oli aina hunajaruukkuja. ”Pitääkö nallesi hunajasta?” Katrine kysyi. Ehkä vähän outo kysymys, mutta hänen oli pakko saada kuulla. Sitä paitsi kummallisista asioista puhuminen vei ajatukset pois edessä häämöttävästä.

[Heather Rose]

//Pelattaisiinko vielä pari viestiä ja sitten Mila Molina tulee mukaan, vai?//

[Katrine Isabell Wall]

Käy, mutta mietin tässä vaan, että mitäs pelattavaa tuossa oikeastaan ennen Molinaa on? No muytta voidaan toki :)

[Heather Rose]

//Aa juu, odotetaan vain Molinaa :)//

[Mila Molina]

// Ahaa, en huomannutkaan että haluatte minut jo nyt mukaan. Täältä pesee! :) //

Arvoisa Taikakoulu Châteaun rehtori

Minun on ilmoitettava Teille valitettavasta tapahtumasarjasta,
joka tapahtui tänään 17. lokakuuta Poudlardinessa. Oppilaanne
Katrine Wall (Serdaigle, 1 luokka) sekä Heather Rose
(Pouffsouffle, 1 luokka) varastivat arvokkaan medaljongin
Helisevät Smaragdit -myymälästä.

Haluan kuitenkin huomauttaa, että tytöt tekivät varkauden
vahingossa, ja medaljonki on nyt palautettu omistajalleen.

Taikalainvartijoilla tai Helisevät Smaragdit -myymälällä ei ole
mitään vaatimuksia tapahtumaan liittyen. Haluasimme
tapahtuman kuitenkin tietoonne välittömästi, sillä koskeehan
asia tiiviisti teidän kouluanne ja oppilaitanne.

Mukavaa syksyn jatkoa teille ja koko koulullenne!

Ystävällisin terveisin,
Denver Durant
Taikalainvarioiden päämaja
Poudlardinen yksikkö

Mila Molina rytisti kirjeen kämmenensä sisään niin pieneksi mytyksi kuin vain kykeni. Hänen kasvoillaan oli hyvin ankara ilme. Tämä oli viimeinen asia, jolla nainen toivoi häirittävän hänen lounastaan. Tämä oli oikeastaan viimeinen asia, jolla hän toivoi häirittävän häntä yhtään missään. Hänen koulunsa oli juuri häväisty hänen oppilaidensa toimesta, ja hän itse olisi siitä vastuussa. Tosin nainen olisi varma siitä, että myös neidit Wall ja Rose saisivat vastata teoistaan.

Rehtori nousi ryminällä ulos tuolistaan ja käänsi tahtomattaan muiden Suurten Salissa ruokailijoiden katseet itseensä. Hän keikautti opettajien pitkää ruokapöytää niin, että pikarit kaatuilivat pöydälle ja niiden sisältö levisi pöydälle ja lattialle. Siitä välittämättä nainen kohensi ryhtiään, suoristi kaapunsa helmaa ja lähti lampsimaan Suurten Salin ovelle päättäväinen ilme kasvoillaan.

***

Professori Molina seisoi ulkona, aivan koulun ulko-oven edessä ja odotti. Hän tiesi, että neidit Wall ja Rose saapuisivat minä hetkenä hyvänsä. Hän odotti, odotti ja odotti. Sitten hän näki kaukaa edessään kaksi nuorta tyttöä. Toinen tytöistä oli pukeutunut kultaiseen toppiin ja pinkkiin minihameeseen, ja toinen vaaleanpunaiseen neuleeseen ja tummiin farkkuihin. Professori tihrusti tyttöjä pienillä silmillään ja tunnisti heidät juuri heiksi, joita oli odottanut. Hän tuijotti tyttöjä tiiviisti kulmakarvojensa alta. Hänellä oli kasvoillaan hyvin ankara ilme ja hän seurasi tyttöjen jokaista liikettä. Pian tytöt olivat vain pienen matkan päässä naisesta. Vaikka he olisivat varmasti kuulleet naisen äänen sellaisenakin, oli hänen pakko huutaa.

"MITÄ IHMETTÄ TE OLETTE TEHNEET? Neiti Wall, neiti Rose - SELITTÄKÄÄ!"

Sylki roiskui naisen suusta ja hän rutisti nyrkkiään, jonka sisällä kirje oli. Hän halusi vastauksen - HETI.

[Heather Rose]

Heather irvisti kuvitellessaan tulevia tapahtumia. Jokaisen askeleen astuessaan hän harkitsi juoksemista pakoon tai pakoa metsään. Kuin peura joka puikkelehtisi metsän siimekseen kadoten sitten horisonttiin. Niinpä hän oli kiitollinen Katrinelle, joka keskeytti tämän mietteet vain harkinnoiksi jotka eivät tulisi toteutumaan ei nyt, eikä luultavasti koskaan.

”En oikeastaan. Nuorempana en oikein pelännyt vihaa ja vanhempana olin aina niin varovainen, etten ole rikkonut yhtäkään tavaraa yli kolmeen vuoteen. Ja ei – meillä hunaja on kannussa.”

Heather hymyili väkisinkin. Hän oli miltei täydellinen vastakohta Katrinelle. Pouffsouffletyttö ei varonut tavaroiden rikkomista tai mitään vastaavaa. Hän kuitenkin osasi katua ja hyvin usein huono omatunto valtasi hänet kauttaaltaan. Heather tunsi monia jotka säilyttivät hunajaa kannussa. Äiti oli kuitenkin ihastunut kirsikankukin koristeltuun ruukkuun niin, että päätti omistaa sen hunajan säilömiseen. Heather muisti elävästi kuinka ruukku tipahti keittiön pöydän kulmalta ja räsähti moniksi sirpaleiksi hänen jalkojensa juureen. Hunaja oli levinnyt keittiön lattialle. Sitä piti kuurata ties kuinka kauan.

"Pitääkö nallesi hunajasta?” Katrine kysyi ja Heather vilkaisi nalleaan sanoen; "Nallukka rakastaa hunajaa. Otin sen kotona aina mukaan ruoka-aikana ja varasin sille oman posliinikipon johon kaadoin sitä. Ihme kyllä minusta tuntui että kun olimme syöneet kippo oli aina yhtä hunajaa täynnä, mutta ehkä nallen suupalat ovat niin pieniä että en huomannut kuinka lautanen tyhjeni. Jätin kulhon kuitenkin aina pöydälle jos Nallukalle tulisi taas nälkä. Se kävi aina ilmeisesti syömässä hunajan loppuun sillä kun palasin seuraavan kerran se oli syönyt viimeisetkin rippeet ja tiskannut kipon."

Heather muisteli aikaansa kotona ja valui hiljalleen kohti Châteaun pääovia. Sitten hän avasi suunsa esittäen kysymyksen; "Nukutko sinä pehmolelun kanssa? Isoveljeni sanovat että se on lapsellista mutta kaikilla on oikeus nukkua pehmolelun kanssa jos huvittaa."

Pian Heather kuitenkin hätkähti kuullessaan vihaa uhkuvan tomeran huudon; "MITÄ IHMETTÄ TE OLETTE TEHNEET? Neiti Wall, neiti Rose - SELITTÄKÄÄ!"

Heather kohotti katseensa ja katseli suoraan Mila Molinaan. Hän rutisti jotain nyrkissään. Pouffsouffletyttö nielaisi ja piirteli tennarillaan kuvioita maahan sopertaen jotain. Sopertaminen ei ollut osa tytön luonteenpiirteitä, mutta professori Molinan huuto sai hänet lyyhistymään.

"Ei- ei mitään muuta kuin matkustanut Poudlardineen ja vanhinkovarastettiin arvokas riipus..."

[Katrine Isabell Wall]

Heather vilkaisi nalleaan. ”Nallukka rakastaa hunajaa”, hän kertoi. ”Otin sen kotona aina mukaan ruoka-aikaan ja varasin sille oman posliinikipon johon kaadoin sitä. Ihme kyllä minusta tuntui, että kun olimme syöneet, kippo oli aina yhtä hunajaa täynnä, mutta ehkä nallen suupalat ovat niin pieniä, että en huomannut, kuinka lautanen tyhjeni. Jätin kulhon kuitenkin aina pöydälle jos Nallukalle tulisi taas nälkä. Se kävi aina ilmeisesti syömässä hunajan loppuun, sillä kun palasin seuraavan kerran, se oli syönyt viimeisetkin rippeet ja tiskannut kipon.”

Minua alkoi taas hymyilyttaa Heatherin pitkä kertomus ja mielikuva Nallukasta tiskaamassa. Mitenkähän se oli yltänyt tiskipöydälle?

”Nukutko sinä pehmolelun kanssa?” Heather kysyi. ”Isoveljeni sanovat, että se on lapsellista, mutta kaikilla on oikeus nukkua pehmolelun kanssa jos huvittaa.”

”En, mutten kyllä nää siinä yhtään mitään lap-”

Lauseeni keskeytti edestäpäin kuuluva huuto, joka sai minut kääntämään katseeni Heatherista: ”MITÄ IHMETTÄ TE OLETTE TEHNEET? Neiti Wall, Neiti Rose – SELITTÄKÄÄ!”

Vaikka olin odottanutkin jonkun tulevan vastaan, kauhistuin silti nähdessäni koulun rehtorin vihaisen – erittäin vihaisen – hahmon huutamassa minulle. Pysähdyimme kuin tuomitut ja Heather soperteli jotain piirrellen kengänkärjellään maahan. Minä vain seisoin hiljaa paikallani tuijottaen alas. Kunpa maa nielaisisi minut tai muuttuisin näkymättömäksi. Tai mitä tahansa. Professori Molina oli kyllä pyytänyt selittämään, mutta tuskin hän sai kovin paljoa irti Heatherin puolikkaasta virkkeestä. Minäkään en voinut muuta kuin mutista ”Anteeksi.” Sillä ei kyllä rehtorin vihaa laannutettaisi. Hän varmaan enemminkin suuttuisi lisää meidän vaisuista puolusteluistamme.

[Mila Molina]

Molemmat tytöt näyttivät säikähtäneen suunnattomasti professori Molinan äkkinäistä huutoa. Kaksikko pysähtyi kuin seinään, kun näkivät naisen vihaiset kasvot, jotka vaativat selitystä. Neiti Rose piirteli kengänkärjellään kuvioita maahan ja sopersi jotain epäselvää, neiti Wall sen sijaan tuijotti alas, kohti maata. Molemmat näyttivät häpeävän tekoaan, mutta se ei professorille riittänyt.

"Ei- ei mitään muuta kuin matkustanut Poudlardineen ja vanhinkovarastettiin arvokas riipus...", vastasi neiti Rose.

"Anteeksi", sanoi neiti Wall.

Professori Molina tuhahti tyttöjen vastauksille, joista hän ei saanut mitään irti. Hän olisi toivonut hieman kattavampaa selitystä päivän tapahtumista. Mitä oli tapahtunut, miksi, miten, missä ja kenen kanssa? Hän oli lukenut jo taikalainvartijoiden version tapahtumista, mutta olisi mieluusti kuullut saman myös tyttöjen suusta. Nämä tytöt eivät nimittäin olleet aikaisemmin tehneet mitään tällaista. Tämä oli käsittämätöntä.

"Ole hyvä ja kerro, neiti Rose, miten voi varastaa vahingossa?!"

Nainen tiuskaisi tiukan kysymyksen ja katsoi neiti Rosea ankarasti kulmiensa alta. Hän ei ollut koskaan kuullut, että varastaminen tehtäisiin vahingossa. Yleensä siihen ryhdyttiin ihan tarkotuksella, yleensä silloin, kun ei ollut varaa ostaa. Ilmeisesti kaksikon viikkorahat olivat käyneet vähiin. Seuraavaksi professori käänsi katseensa neiti Wallin puoleen.

"Neiti Wall, eikö sinulla oikeasti ole muuta sanottavaa?"

Hän kysyi ankarasti ja tuijotti tyttöä syvälle silmiin. Hän halusi kuulla nyt täyden totuuden tapahtumista, ilman valheita tai kiertelyjä.

[Heather Rose]

”Anteeksi", mutisi Katrine.

Heatherista tuntui, että nuo professori Molinan vihasta liekehtivät silmät voisivat halutessaan sulattaa hänet häpeässä. Vain tomuksi, joka heitettiin metsään muiden tallattavaksi. Koskaan - siis koskaan ennen tyttö ei ollut joutunut noin suuren vihan valtaa. Heather nielaisi. Kumpa hän voisi vain kadota, juosta metsään yhdessä Katrinen kanssa ja elää salaperäisten taikaolentojen keskuudessa koko loppu elämänsä. Nääntyen nälkään. Ehkä joskus professori Molina kuljeksisi metsässä ja löytäisi hänen elottoman ruumiinsa ja katuisi vihaansa. Niin ei kuitenkaan koskaan kävisi. Heather tiesi sen.

"Ole hyvä ja kerro, neiti Rose, miten voi varastaa vahingossa?!" professori Molina katseli tyttöä ankarasti, sitten hän käänsi katseensa Katrinen puoleen.
"Neiti Wall, eikö sinulla oikeasti ole muuta sanottavaa?"

Heather vavahti. Hän ei uskaltanut kohottaa katsettaan. Hän vain puristi Nallukkaa tiukasti rintaansa vasten. Tyttö kokosi voimia. Heather oli aina ollut herkkä ja nytkin Châteaun rehtorin edessä kyyneleet pyrkivät esiin. Neidin alahuuli tärisi, kun hän yritti keksiä jotain sanottavaa. Viimein hän avasi suunsa ja aloitti katkonaisen puheen tukahtuneella tärisevällä äänellään; "Me emme tienneet professori Molina - emme me tienneet että olemme liian nuoria Poudlardinen reissulle. Muutenhan emme olisi menneet..." Heather piti tauon ja pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan. "Me menimme sellaiseen korukauppaan ja näimme sen riipuksen. Katselimme sitä, mutta sitten otimme sen vahingossa mukaamme. Emme me oikeasti tienneet että koru oli meillä, hyvä Molina! Sitten kadotimme sen. Etsimme sitä kauan ja sitten kun sen löysimme kävimme sen palauttamassa. Se oli vahinko professori Molina."

Heather huomasi katsovansa suoraan Mila Molinan silmiin omilla kyyneleisillä silmillään. Tytön katse oli katuva, mutta anova. Hän katseli syvälle professori Molinan silmiin kyynelten vieriessä hänen poskiaan pitkin. Hän todella katui kaikkea - ja niin katui Katrinekin.