Myöhässä koulusta

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 05 Elo 2015, 18:51

//Tässä roolipelissä mukana Liina Lehtinen ja Fanny Wiest//

Liina tallusteli aurinkoisella pihalla. Lounas oli mennyt, ja tytön vatsa oli täynnä ja olo tuntui oikein mukavalta. Liina huokasi, ja käyskenteli kauemmas. Taikaliemien oppitunti alkaisi vasta puolen tunnin
päästä. Saattoi hyvin oleilla ihanassa ulkoilmassa vielä hetken.

Ai niin. Riistanvartija oli pyytänyt hänet lounaan jälkeen tuomaan kirjeen tuvalleen. Pöllö oli tuonut
kirjeen ruokasaliin, ja lehahtanut Pöllölään tehtävänsä jälkeen.
Liina varmisti, että kirje oli keltaisen kaavun taskussa. Tallessa, nyt piti vain luikahtaa Kiellettyyn metsään
jonka takana riistanvartija asui. Liina ei tavannut ketään mennessään.
Vai, liikkuiko tuolla joku? Liina pysähtyi metsänreunaan, ja kuunteli. Tulija ei onneksi ollut kukaan henkilökunnasta. Tuo näytti oppilaalta.
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Fanny Wiest » 05 Elo 2015, 22:45

Fanny käveli reippaasti metsän reunaa eteenpäin. Hän pysähtyi ja vilkaisi ympärilleen. Ei mitään. Silti työstä tuntui, että joku tarkkaili häntä. Aivan varmasti joku katsoi häntä. Fanny oli päättänyt mennä metsään. Aivan, tyttö oli ollut kiltisti koko kesän ajan, mutta nyt siihen tuli muutos. Hän halusi tuntea kun adrenaliini kuohui suonissa. Ja niin hän oli päättänyt mennä metsään.


Fanny säikähti, nähdessään tytön, oppilaan joka seisoi vähän matkan päässä hänestä metsän reunassa. Serdaigle puristi sauvaa kaapunsa laskoksissa. Hän ei halunnut käyttää sitä jos ei olisi pakko. Fanny inhosi väkivaltaa.

"Hei", Fanny sanoi rauhallisella äänellä. "Mitä sinä täällä teet?"
Pieni, aurinkoinen, mutta sisukas arpinaamainen punapää Serdaiglesta.

Muut hahmoni: Linda Brown, Sirena Rover.
Fanny Wiest
Oppilas
 
Viestit: 130
Liittynyt: 06 Kesä 2015, 00:03

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 06 Elo 2015, 20:03

Liina rauhoittui todettuaan, että tulija oli oppilas. Serdaigle.
Toinen ei näyttänyt olevan aikeissa marssia kertomaan henkilökunnalle, päinvastoin.
Tuohan oli ollut menossa metsän suuntaan.

"Hei", tyttö sanoi rauhallisesti. "Mitä sinä täällä teet"? Liina muisti kirjeen, ja otti sen esille.
"Vien riistanvartijalle kirjeen, pöllö oli loukannut siipensä, eikä pystynyt lähtemään Pöllölästä," Liina selitti
toiselle. "Minne olet menossa?" Liina tajusi, että kysymys kuulosti hieman kömpelöltä.
Pouffsouffleksi häntä ei olisi joskus kyllä uskonut.
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Fanny Wiest » 07 Elo 2015, 08:20

"Vien riistanvariaalle kirjeen, pöllö oli satuttanut siipensä, eikä pystynyt lähtemään pöllölästä", tyttö selitti. "Hienoa", Fanny ajatteli ärtyneenä. Hän oli tavannut juuri sen oppilaan jolla oli hyvä syy mennä metsään. Tyttö hätääntyi, mitä hän nyt tekisi? "Minne olet menossa", Liina kysyi kömpelösti.

"Saanko tulla mukaan", Fanny töksöytti. "Oli parasta mennä jonkun toisen kanssa", hän mietti.

//Anteeksi lyhyt viesti. Olen leirillä ja kaikki päivät on pakattu täyteen, joten aikaa on vain illalla:D//
Pieni, aurinkoinen, mutta sisukas arpinaamainen punapää Serdaiglesta.

Muut hahmoni: Linda Brown, Sirena Rover.
Fanny Wiest
Oppilas
 
Viestit: 130
Liittynyt: 06 Kesä 2015, 00:03

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 09 Elo 2015, 19:43

//Juu eipä mitään :D//

"Voinko tulla mukaan?" serdaigletyttö kysyä töksäytti näyttäen hiukan hätääntyvän.
Liina tiesi, ettei hän ollut menossa suoraan riistanvartian mökille, joten ei haitannut mitään että
toinen tulisi mukaan.

"Tietysti", Liina sanoi iloisesti. Olisi hauskempaa mennä jonkun kanssa kuin itsekseen.
Liina katsoi ympärilleen. Ei ketään näkyvillä, paitsi hän ja seerdaigletyttö, jota Liina
ei tuntenut entuudestaan.
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Fanny Wiest » 10 Elo 2015, 10:10

"Tietysti!" Tyttö vastasi iloisesti Fannyn kysymykseen. Fanny hymyili helpottuneena. Tyttö jota hän ei tuntenut ja jonka nimeä hän ei tiennyt oli lupautunut lähtemään hänen kanssaan noin vain metsään. "No mikäs siinnä" Fanny ajatteli, jotkut eivät olleet niin ennakkoluuloisia kuin toiset. Ennakkoluuloinen hän ei ollut, ei mitään sellaista! Vain utelias tutustumaan tuohon.

"Mikä sinun nimesi on?" Fanny kysyi. " Minä olen Fanny Wiest", tämä jatkoi. " Hetkinen! Sinä kai olet, ööö Liina?" Hän lisäsi vielä epävarmasti. Fanny oli kuullut Pouffsoufflen kangistumisesta ja uskoi tytön olevan Liina.
Pieni, aurinkoinen, mutta sisukas arpinaamainen punapää Serdaiglesta.

Muut hahmoni: Linda Brown, Sirena Rover.
Fanny Wiest
Oppilas
 
Viestit: 130
Liittynyt: 06 Kesä 2015, 00:03

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 28 Elo 2015, 21:39

Uusi tyttö oli esittäytynyt Fannyksi. Liina hymyili pienesti.
"Kyllä, minä olen Liina. Liina Lehtinen", hän vastasi.
Kaikki taisivat tietää basiliskin hyökkäyksestä. Hänen kangistumisestaan.
Hän ei jaksanut miettiä sitä nyt kun päätäkin vihlaisi ilkeästi.

Liina ei ollut ennakkoluuloinen, ja Fanny ei vaikuttanut pelottavalta, vaan uteliaalta
tutustumaan häneen, ja Liina halusi tutustua toiseen paremmin, koskapa tuo vaikutti
ystävälliseltä.
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Fanny Wiest » 29 Elo 2015, 21:58

"Kyllä, minä olen Liina. Liina Lehtinen." tyttö vastasi. Liina oli varmasti arvannut, että Fanny tiesi basiliskin hyökkäyksestä. Fanny punastui nähtävästi, tämä ei nimittäin halunnut loukata ketään.

"Mennäänkö?" Fanny kysyi reippaasti. Hän halusi jo rynnätä metsään eikä jäädä seisoskelemaan. "Tunnetko Lindan" hän kysyi Liinalla. "Toivoisin, että näen hänet", Fanny huokaisi. Hän oli tutustunut Lindaan ensimmäisenä päivänä kun tuo oli tullut metsään. Ja heistä oli tullut hyviä ystäviä.

//Anteeksi kirjoitusvirheet ja kaikki muu. Jouduin kirjoittamaan puhelimella:))
Pieni, aurinkoinen, mutta sisukas arpinaamainen punapää Serdaiglesta.

Muut hahmoni: Linda Brown, Sirena Rover.
Fanny Wiest
Oppilas
 
Viestit: 130
Liittynyt: 06 Kesä 2015, 00:03

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Liina Lehtinen » 30 Elo 2015, 16:18

//Juup, ei mitään :)//

Liina huomasi, että Fanny punastui, tuo ei selvästi halunnut loukata ketään.
Liinan tapoihin ei kuulunut loukkaantua pienestä, ei loppujen lopuksi ollut ihme, että lähes koko Chateaun
väki tiesi Pouffsoufflen kangistumisesta. Liina huokaisi mielessään, ja hymyili. Oli ihanaa olla ulkona ja nauttia auringonpaisteesta.

"Mennäänkö?" Fanny kysyi reippaasti, eikä Liinakaan halunnut enää jäädä seisomaan siihen paikkaan.
"Mennään".Liina vastasi iloisesti, ja lähti tallustamaan kohti metsää.
"Tunnetko Lindan"? Fanny kysyi. "Toivoisin, että näen hänet".
Liina oli nähnyt Lindan vain kerran, ja tuo vaikutti mukavalta.
"Tiedän hänet kyllä", Liina vastasi hengähtäen syvään vihreää, lämmintä tuoksua, jota metsä huokui auringonpaisteessa.
Kakkosluokkalainen keppostelia Pouffsouflesta, iloinen ja ystävällinen Liina Lehtinen.

Puoliaktiivinen ainakin marraskuun ajan, vastaan roolipeleihin säännöllisesti.
Avatar
Liina Lehtinen
Oppilas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 13 Touko 2015, 10:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Myöhässä koulusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Elo 2015, 15:25

Pelin väliaikainen pisteytys:

Liina Lehtinen, Pouffsouffle: 7 p
Fanny Wiest, Serdaigle: 5 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte molemmat 5 lisäpistettä!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron