Ei oppi ojaan kaada

Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 23 Helmi 2020, 22:45

In-game:28.2.2020
[b]Peli on avoinna kenelle tahansa, joka uskaltaa liittyä seuraan[/b]

Heatheria ärsytti ja ihan urakalla. Tutkielmia, läksyjä, harjoituksia ja jotain yrttien opiskelua. Lista oli loputon ja Heatheria kyllästytti ja ärsytti. Ovi kolahti äänekkäästi, kun tyttö käveli sisään kirjastoon, miettien samalla miten näistä tehtävistä pääsisi vähemmällä. Sitä paitsi, hän oli varma, että reputtaisi koulusta tämän vuoden ja sen jälkeen äiti valittaisi ihan urakalla. Minkäs Heather sille voi että ei ollut saanut älykkyyden geenejä yhtä paljon kuin olisi ollut tarpeen?

Tyttö lysähti istumaan pöydän ääreen, mahdollisimman nurkkaan kirjastossa. Suurin toive tietenkin oli, että kukaan muu ei ollut tajunnut, ettei Heather ihan kaikkea edes ymmärtänyt. Tai ymmärsi, mutta silti jotenkin kaikki tuntui takkuavan. Niin kauan kuin pysyttiin käytännössä, kaikki oli okei. Teoreettisempaa... No, siinä vaiheessa Heatherin teki mieli heittää opettajaa yleensä kirjalla. Tai vaikkapa useammallakin.

Heather haroi huksiaan ja kaivoi kirjansa ja pergamenttinsa esille. Olisko sittenkin pitänyt mennä huispaamaan... Tai... tekemään jotain ihan muuta? Tämä oli kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, hän oli lukenut numerologian jutut sataan kertaan, eikä voinut tajuta vieläkään miksi ei vaan osaa. Miksi laskee joka ikinen kerta väärin? Jos kokeilisi taikahistoriaa... Ei, kello ei ollut vielä tarpeeksi paljon, että Heather viitsisi alkaa nukkumaan. Kasattuaan koulukirjansa pöydälle, Heather katsoi niitä kauhuissaan. Ei ei ei! Mikään noista kirjoista ei houkuttanut, jokainen niistä oli omanlaisensa suo. Mutta jostain piti aloittaa.

Dramaattinen huokaus ja Heather kumartui kaivamaan laukustaan vielä loputkin tavaransa, tiputtaen vahingossa mustepullonsa lattialle. "Voi helvetin helvetti" Tyttö kirosi äänekkäästi ja katsoi kuinka muste levisi hitaasti lattialla lasinsirujen seassa.
Heather O'Hara
Oppilas
 
Viestit: 300
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja London Morel » 29 Maalis 2020, 04:28

Tähän mennessä pimeyden voimilta suojautumisen opiskelu oli luonnistunut jatko-opiskelija Londonilta varsin hyvin. Vampyyrien, ihmissusien sekä erilaisten olioiden ja kirousten opiskelu oli ollut varsin sujuvaa, eikä suurempia ongelmia ollut tullut vastaan. Tämänkertainen oppimistehtävä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin sujuva ja ongelmaton. London olisi halunnut tunkea esseensä (anteeksiantamattomat kiroukset eri taikasauvan ytimien näkökulmasta tarkasteltuna) sinne, minne aurinko ei paista.

London pujotteli kirjaston hyllyjen välitse ja yritti etsiä jonkinlaista lähdettä esseetään varten. Jos hän ei pian löytäisi kirjaa, jossa olisi suora vastaus kysymykseen, hän luovuttaisi. Koska poika oli päättänyt, että hänestä tulisi tulevaisuudessa huispaaja, ei hän kuitenkaan olisi tehnyt taikasauvatietoisuudella yhtään mitään.

Londonin kirjaetsinnät keskeytyivät, kun hyllyn toiselta puolelta kuului räsähdys, jota seurasi kiroamisen ääni. Poika kohotti kulmiaan ja siirtyi hyllyn toiselle puolelle seuraamaan, mitä oikein oli tapahtunut.

"Tarvitseeko neiti apua?", London esitti kysymyksensä, kun huomasi edessään vaaleahiuksisen, sievän tytön. Tytöllä oli kapeat kasvot, suuret vihreät silmät sekä paljon meikkiä. Poika tiesi entuudestaan, ettei tyttö ollut jatko-opiskelija, mutta ulkonäöstä päätellen, tuon täytyi olla täysi-ikäinen. Seuraavaksi London siirsi katseensa lattialla lojuvaan mustepulloon. "Sulla näyttää sujuvan opiskelut melkein yhtä hyvin kuin mulla", poika naurahti leikkisästi. Hän kaivoi taikasauvan taskustaan ja loitsi mustepullon takaisin ehjäksi. Harmi, että suurin osa musteesta jäi kuitenkin lattialle jättäen siihen ikävän, tumman tahran.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 31 Maalis 2020, 23:43

Heather toivoi juuri nyt, että olisi voinut imeytyä musteen sekaan ja kadota. Tämä oli järkyttävän noloa, miksi hän oli näin kömpelö? Olisi edes kaatanut mustepullon numerologian kirjansa päälle niin olisi voinut selittää sen, että miksi ei ole tehnyt läksyjään. Voisi toteuttaa tämän tosin myöhemmin, eihän professorin tarvinnut tietää MILLON ja MITEN se mustepullo oli kaatunut.

Tyttö keskeytti ajatusketjunsa ja katsoi pullonkorjaajaa tarkemmin. Poika... tai oikeastaan nuori mies näytti tutulta, oli aivan varmasti nähnyt tuon käytävällä, mutta Heatherilla ei ollut mitään hajua kuka tämä oli. Mutta söpö hän oli, sitä tyttö ei voinut kieltää.

Pieni huulten mutristus ja Heather katsoi auttajaansa. "Sitten sullakin taitaa sujua opiskelut huonosti" Hieman lannistunut ja reppanan näköinen tyttönen, jonka ranskan aksentti vaatisi vieläkin vähän hiomista. Heather ei kyllä halunnut korjata sitä, koska sillä aksentilla jäi mieleen. "Tuntuu, että mikään ei opiskelu ei onnistu tänään" Vihreiden silmien katse skannasi Londonia vähän uteliaana. "Anteeksi kun vain valitan, kiitos avusta... mikä on nimesi?" Pieni hymy kohosi Heatherin huulille, pitihän auttajalle nyt hymyillä nätisti. Hyvännäköiselle auttajalle varsinkin.
Heather O'Hara
Oppilas
 
Viestit: 300
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja London Morel » 02 Huhti 2020, 21:56

London kuunteli hetken aikaa tytön murheita. Tuosta tuntui, ettei mikään opiskelu onnistunut tänään. Tytöllä oli erilainen ja jollain tapaa jopa suloinen aksentti äänessään. Poika aavisteli, että tyttö oli kotoisin jostain muualta kuin Ranskasta. Ehkäpä Tanskasta - tai Norjasta?

"Mä olen London", poika esitteli itsensä vastaamalla tytön kysymykseen ja ojensi kohteliaasti käden kätelläkseen. Hän osasi olla näköjään aikamoinen herrasmies, kun sille päälle sattui. Harmi vain, että nykyään pojan herrasmiesvaihde unohtui monesti jonnekin taka-alalle. "Mikä sun nimi on?", poika esitti vastakysymyksen.

"Musta tuntuu, että nää opiskeluongelmat on tarttuva tauti, koska mulla ja mun kaikilla kavereilla on tää sama ongelma. Eli jos tiedät jonkun, joka kykenee vielä opiskelemaan, niin lahjoitan mun pvs:n esseen mielelläni eteenpäin", London kertoili ja virnisti. Hän yritti poistaa lattiassa olevan mustetahran sauvaa heilauttamalla, muttei onnistunut siinä. Mitähän ihmemustetta tyttö oikein käytti, koska yleensä perusloitsut onnistuivat tältä pojalta hyvin. "Turhaan sä anteeksi pyydät, kyllä mulle saa valittaa", poika sanoi rohkaisevasti ja vei katseensa tytön vihreisiin silmiin.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 02 Huhti 2020, 23:49

Heather katsoi Londonia tarkasti, tutkivasti. Ikäänkuin tyttö yrittäisi porautua pojan mieleen, sillä hän ei keksinyt mitään syytä miksi tuo tuli yhtäkkiä auttamaan. Ehkä poika oli vain mukava? Hän ainakin vaikutti siltä. Heather hymyili ja tarttui Londonin käteen ja kätteli tuota. London. Onkohan hänellä sisko, jonka nimi on Paris? Ajatus huvittu Heatheria, jonka silmissä näkyi pieni ilkikurinen tuike.

"Olen Heather... Heather O'Hara" Tyttö vastasi ja hymyili pojalle. Kädenpuristus oli vahva ja äänessä vähän enemmän varmuutta. Heather osasi sentään esittää itsevarmempaa kuin olikaan, mikä antoi pelivaraa useammassakin tilanteessa. Jos edes esittää olevansa tilanteen tasalla, niin asiat saattavat mennä paremmin.

Tyttö naurahti ja irroitti otteensa Londonin kädestä. Poika ei todellakaan tiennyt mitä Heatherin ongelmat olivat, sitä paitsi joku muukin voisi tehdä hänen pvs:n esseen. Tai laskea nämä typerät numerologian läksyt. "Kerron, jos tiedät jonkun joka haluaisi laskea puolestani melkein miljoona numerologian tehtävää" Heather sulki numerologian kirjansa. "Ei kiinnostaisi mitenkää hirveämmin, ja professori Travere syö minut vielä elävältä tätä menoa" pieni huulten mutristus.

Poika yritti hienosti puhdistaa lattiaa. Heather kurtisti kulmiaan huvittuneena, sillä musteen pitäisi olla ihan perusmustetta. Jopa hän saisi sen puhtaaksi, loitsut oli sentään helpommin hoidettavissa kuin jotkut numerologian läksyt. Tai muut läksyt ylipäätänsä. Heather otti sauvansa ja puhdisti tahran lattiasta, nostaen katseensa Londoniin. "En yleensä harrasta valittamista, ei kuulu luonteeseeni. Nyt vain ärsyttää..." Pahoitteleva hymy.

"Voisit vastapainoksi kertoa jotain kivaa, jotta en valita sulle kaikkia ongelmiani, tai yritä huijata sua auttamaan läksyissäni" Heatherin silmät tuikkivat iloisesti kun hän katsoi Londonia.
Heather O'Hara
Oppilas
 
Viestit: 300
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja London Morel » 04 Huhti 2020, 22:29

Heather - Londonin täytyi painaa tuo nimi mieleen. Ei olisi ensimmäinen kerta nimittäin, että hän kutsuisi tyttöä aivan väärällä nimellä. Poika muistaa edelleenkin, kun kutsui cerfeurtyttö Jeannaa vahingossa Jasminiksi, minkä jälkeen kyseinen tyttö piti hänelle mykkäkoulua kaksi viikkoa. London toivoi, ettei tulisi sekoittamaan Heatheria esimerkiksi Harriettiin tai Heidiin.

"Pitäisikö mun ja sun viedä nää tehtävät jollekin serdaiglehikarille? Se varmaan maksaisi meille siitä, että saisi lisää opiskeltavaa", London heitti vitsikkäästi ja virnisti tytölle jälleen. Poika ei ollut ajatellut sitä mahdollisuutta, että kyseinen tyttö olisi serdaigle. Ei tuo voisi olla, sillä serdaiglet olivat harvoin noin hyvännäköisiä. Tuo ei myöskään vaikuttanut luonteeltaan tylsältä serdaigletytöltä.

Poika ei uskonut, että professori Travere söisi tytön elävältä, sillä kyseinen professori ei vaikuttanut siltä, että tuota kovinkaan paljoa kiinnostaisi, jos joltakulta jäisi läksyt tekemättä. Heather kertoi, ettei yleensä harrastanut valittamista ja pyysi Londonin kertomaan jotain kivaa. Kivoja asioitahan Londonilla riitti.

"Mä sain viime kuussa lahjakortin yhteen Poudlardinen kahvilaan, haluatko sä lähteä joskus mukaan?", London päätti ehdottaa. Hänen mielestään ei ollut lainkaan liian aikaista ehdottaa moista. Olivathan he vaihtaneet tytön kanssa jo monta sanaa. "Tai jos sä tykkäät huipauksesta niin tuu joku päivä katsomaan Cerfeurin harjoituksia. Tai mennään yhdessä lentelemään", poika jatkoi ehdotteluaan. Hän toivoi, että tyttö vastaisi myöntävästi. Olisi erittäin poikkeuksellista ja vähän noloa, jos tyttö ei suostuisikaan hänen ehdotuksiinsa. Hän pyöritteli käsissään yhtä pimeyden voimilta suojautumisen kirjaa, jonka oli aiemmin napannut hyllystä.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 05 Huhti 2020, 00:21

Londonin ehdotus oli loistava. Miksei Heather itse keksinyt sitä? Tottakai joku serdaiglelainen tekisi tehtävät. Heather virnisti Londonille. "Loistava idea, et tietäisi ketään innokasta?" Tyttö itse ei tuntenut ketään mahdollista ehdokasta. Toisaalta, voisi vain kysyä joltain omalta ikätoveriltaan, eiköhän joku hullu suostuisi sieltä. Ainakaan poika itse ei tainnut olla serdaigle entiseltä tuvaltaan, eikä Heather osannut sijoittaa poikaa vielä varmasti mihinkään. Tai no... nuori mieshän tuo oli.

Heather katseli tätä valloittavan näköistä nuorta miestä, joka vaikutti itsevarmalta ja hurmaavalta. Sitä paitsi, kukaan vanhempi ei ollut koskaan kiinnittänyt Heatheriin samalla tavalla huomiota, joten tämä oli imartelevaa.

...mitä? Pyysikö London häntä juuri äsken ulos? Treffeille? Olisko ne treffit? Miksi? Toisaalta... se voisi olla kivaa. Ajatukset virtasivat Heatherin päässä kun hän mietti tilannetta. Plussia ja miinuksia. Plussaa, London vaikutti kivalta ja on hyvännäköinen, sekä tarjoaisi kahvilareissun. Miinus... Oliko niitä? No, hän ei tuntenut Londonia tai mitään, toisaalta voisi tehdä taustatyötä. Sitä paitsi, siellähän sitä tutustuisi.

Vai olisiko lenteleminen parempi vaihtoehto? Heather oli hyvä lentämään, mutta tuo oli kuitenkin parempi. Toisaalta, tuolta voisi saada hyviä neuvoja ja oppeja. Heather tunsi olonsa vain häkeltyneeksi, hymyillen kuitenkin Londonille. "Heitätkö useinkin tytöille kahvilakutsuja?" Kysymys karkasi tytön huulilta ja silmät hymyilivät ilkikurisesti. Ei hän voinut suostua suinpäin tämmöiseen, hänhän saattaisi vaikuttaa epätoivoiselta.

"Taikka lentämistä..." Heather jatkoi ja katsoi Londonin reaktiota. Eikä sitä paitsi osannut päättää kumpi olisi hauskempaa, miten olisi molemmat? Ensin lenteleen ja sitten kahvilaan... Tai sitten kaksi eri kertaa. Ai niin, häiritseeköhän Londonia mun ikä. No, ehkä en kerro sitä ihan heti. Ei hän ole edes kysynyt, oma moka.
Heather O'Hara
Oppilas
 
Viestit: 300
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja London Morel » 05 Huhti 2020, 10:00

London ei oikeastaan harrastanut kaveeraamista serdaigleoppilaiden kanssa muutoin kuin vahingossa, eli hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, kenelle heidän läksyt voitaisiin lahjoittaa. Jos läksyt vietäisiin aamulla Suurten Salissa Serdaiglen tupapöytään, eiköhän ne olisi tehty valmiiksi aamupalan aikana. London virnuili Heatherille.

Tyttö ei ainakaan suoraan ottanut vastaan Londonin treffipyyntöä - toisaalta ei tuo kieltäytynytkään. Vaikutti siltä, että tyttö mietti hetken, ennen kuin vastasi mitään. Poika katsoi tiiviisti Heatherin silmiin. Tyttöjen ajatuksia oli välillä niin hankala lukea. Samalla hän pohti Heatherin ikää. Tuo tyttö olisi varmasti paljon häntä nuorempi, mutta silti varmasti täysi-ikäinen, ja se oli Londonille tärkeintä.

"Välillä", London vastasi Heatherin kysymykseen siitä, heittikö hän useinkin tytöille kahvilakutsuja. Poika ei voinut olla naurahtamalla tytön kysymyksille. Tuo selvästi yritti kiertää treffipyynnön. London tuijotti kohti tytön ilkikurisia silmiä. "Jos sä kieltäydyt, niin joudun häpeämään loppuelämäni, enkä voi enää ikinä näyttäytyä Cerfeurin tuvassa", poika sanoi teatraalisesti ja virnisti tytölle.

"Jos sä osaat lentää, niin voitaisiin mennä ekana lentämään ja sitten kahville. Voisin opettaa sulle pari temppua luudalla ja toki tarjoaisin siellä kahvilassa", London yritti tehdä tarjoksestaan mahdollisimman houkuttelevan. Pimeyden voimilta suojautumisen kirjan hän oli jo tunkenut kirjahyllyyn, satunnaisten kirjojen väliin. Kirjastonhoitajalle tulisi jälleen ylimääräistä tekemistä.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 05 Huhti 2020, 11:50

Heatherilla oli ristiriitaiset tunteet treffipyynnöstä. Edelleen. Poika luki sitäpaitsi melkein ajatuksia, sillä Londonin luettelema treffiehdotus oli kuin suoraan Heatherin toiveista. Mutta, tuon katse oli vain jotenkin ihana. Silti tuo sama jätkä heitteli useinkin tytöille treffipyyntöjä, ja hän olisi vain yksi tyttö muiden joukossa. Olisko se niin paha?

Heather nauroi heleästi kun London kertoi joutuvansa häpeämään silmät päästään. "Tuskin sentään, saat korkeintaan jonkun suhdeoppaan kavereiltasi" Heather virnisti. "Voisin melkein siitä ilosta kieltäytyä, jotta saat pyydettyä mua uudelleen" Tyttö jatkoi ja nojasi kyynärpäillä pöytään, numerologia oli ainakin unohtunut. Täydellisesti. Mikä numerologia? Voiko sitä syödä? Se ei varmaankaan ole järin vegaanista.

"Osaan lentää, mutta uskaltaisinko ottaa riskin tulla nolatuksi mahdollisesti paremmalle lentäjälle? Vai tulisiko sulta hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen..." Heather pohdiskeli ääneen ja haroi hieman hiuksiaan. "Ja ajattelinkin että tarjoiaisit, tuskin muuten olisit maininnut tästä lahjakortista..." Heather näytti hetken täysin viatonta naamaa. "Mitä paikkaa muuten pelaat? Tai olet pelannut" Näppärä aiheenvaihdos, jotta Heather saisi hetken aikaa ajatella. Sitä paitsi ajatus siitä, että tuo naistenmies joutuisi elään hetken jännityksessä, oli viihdyttävä.
Heather O'Hara
Oppilas
 
Viestit: 300
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Ei oppi ojaan kaada

ViestiKirjoittaja London Morel » 06 Huhti 2020, 18:32

Londonin mielestä Heather vaikutti hieman vaikeasti tavoiteltavalta tytöltä. Tai sitten tämä vain yritti esittää sellaista. Voisin melkein siitä ilosta kieltäytyä, jotta saat pyydettyä mua uudelleen. Poika pohti tytön kommenttia ja virnuili tuolle vastaukseksi. Jos London osasi yhtään lukea rivien välistä, kyseinen kommentti tarkoitti suostumista.

Jos pojalla olisi ollut jotain juotavaa tai syötävää suussaan, olisi hän tukehtunut siihen kuullessaan tytön seuraavan kommentin. Tuo nimittäin kertoi, että saattoi olla poikaa parempi lentäjä! Oli pakko myöntää, että Heatherin itsevarmuus teki vaikutuksen Londoniin. Yleisesti ottaen poika piti itsevarmoista ja sanavalmiista tytöistä, ja tämä tyttö vaikutti olevan juuri sellainen. Miten sattuikaan, että huispauksesta pitävät tytöt löysivät aina tiensä London luokse. Häneen oli varmasti asennettu jokin sisäinen magneetti.

"Mä otan haasteen vastaan!", London ilmoitti tytölle, "Mä en ole ikinä hävinnyt mitään haastetta, mikä liittyy lentämiseen tai huispaukseen", poika kertoi hivenen liiotellen. Näköjään itsevarmuus kasvoi hänenkin sisällään. "Mä olen sydämeltäni etsijä, mutta tänä lukuvuonna olen joutunut olemaan jahtaaja, koska yksi idiootti vei mun paikkani Cerfeurin joukkueessa. Mä en ymmärrä, miksi hän sai paikan, koska mä olen paljon parempi. Olen nopeampi, mulla on jyrkemmät käännökset ja mun reaktiokyky on parempi"

Poika alkoi lähes huomaamattaan kehua itseään. EI hän omasta mielestään liioitellut lainkaan, mutta ulkopuoliseen korvaan nämä kommentit saattoivat kuulostaa hieman kerskumiselta. Hän oli itse vain ylpeä siitä, että osasi tehdä jotain paremmin kuin muut.
London Morel (23): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 447
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Seuraava

Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron