PVS ja väärinkäsitysten korjausta

[Sharnee Ispahan]

//Pelialue on varattu Sharneelle ja Shanietalle, muita ei valitettavasti tällä kertaa oteta mukaan.

"Sharnee Ispahan ja..." Sharnee oli katsonut toiveikkaasti Noran suuntaan, kurottanut kättään ystäväänsä kohti. "Shanietta Kei." Hymy oli valahtanut intialaistytön kasvoilta, kun tämä oli vilkaissut vaaleahiuksista tyttöä muutaman pulpetin päässä. Ja Sharnee tiesi, että se oli ilkeää, mutta hänen ensimmäinen ajatuksensa oli ollut "Miten hän voisi toimia Shanietan kanssa, kun tyttö ei tuntunut koskaan edes puhuvan?"

- - -

Sen tunnin jälkeen Sharnee oli käynyt nopeasti sopimassa, tai oikeastaan ilmoittamassa, että he voisivat nähdä vaikka tänä iltana kirjastossa, heti kun viimeiset tunnit olisivat loppuneet. Ja koska he olivat päässeet taikaolentojen hoidon tunnilta aikaisemmin, Sharnee istui nyt yhden kirjastossa olevan pöydän ääressä, ympärillään muutama Pimeyden Voimilta Suojautumisen kirja. Ne olivat vain perustietoja, sillä heidän pitäisi aivan aluksi päättää Shanietan kanssa, mistä kolmesta vaihtoehdosta he tekisivät projektinsa; Pimeistä olennoista, pimeistä loitsuista ja kirouksista vai pimeistä esineistä.

Sharneen tiedot Shanietasta perustuivat oikeastaan pelkästään juoruihin, eivätkä ne olleet kovinkaan imartelevia. Erakko, friikki, hullu olivat vain alkua niille nimille millä hän oli kuullut Shaniettaa kutsuttavan. Oli Sharnee kuullut jotain Shanietasta myös Loran kautta, mutta hänen vanhempi ystävänsä ei tiennyt Serdaigletytöstä oikeastaan muuta kuin että tämä oli orpo ja hyvin arka. Se sai Sharneen omatunnon kolahtamaan, sillä hän muisti kyllä erittäin hyvin ne kerrat kun oli naureskellut Shanietalle kavereidensa kanssa, joko tuon selän takana tai naaman edessä.

Ja vaikka ajatus siitä, että hänen pitäisi työskennellä useampikin ilta Shanietan seurassa, sai Sharneen epävarmaksi, hän yritti olla näyttämättä sitä. Sen sijaan hän yritti antaa itsestään paremman vaikutelman kuin oli antanut ystäviensä seurassa; hän oli hakenut keittiöstä vähän naposteltavaa ja anonut kirjastonhoitajalta, että saisi tuoda ne sisään. Luvan saatuaan Sharnee oli asetellut syötävät pöydälle ja hakenut sitten ympärille muutaman kirjan, oikeastaan pelkästään näön vuoksi. Hän ei ollut vielä edes aloittanut työskentelyä, ainoastaan vilkuili ympärilleen levottomana.

Ja kun hän sitten huomasi parinsa liikkuvan kohti, Sharnee loi kasvoilleen ystävällisimmän hymynsä ja heilautti kättään.

[Shanietta Kei]

// No niin, katsotaan mitä tästä tulee... :') Naureskelin tätä kirjoittaessani jatkuvasti Shanietan ahdingolle, olen tosi ihana häntä kohtaan x) :'D //

Ympärilläni oli kaikki katastrofin ainekset. Inhosin paritehtäviä! Paitsi jos parin sai päättää itse, ja joku tunnetusti kiva ihminen sattui huomioimaan minut. Kuten Renée – mutta ei! Nyt parini oli yksi ehkä pahimmista mahdollisista vaihtoehdoista; tytön nimi oli Sharnee, ja minulla oli ainoastaan huonoja muistoja hänestä. Hän oli yksi niistä kymmenistä oppilaista, jotka aina välillä kiusasivat minua.

Siksi mietinkin, pitäisikö minun vain olla menemättä tänä iltana kirjastoon kuten Sharnee oli ajatellut – määrännyt? - ja tehdä koko juttu yksin minun ja Sharneen nimellä. Tai sitten olla tekemättä koko tehtävää. Mutta tykkäsin pimeyden voimilta suojautumisesta! Useimmiten. Käytännön tehtävät olivat minulle kyllä usein todella vaikeita. Mutta tämä tehtävä ei ollut käytäntöä, vaan puhdasta, turvallista teoriaa. Tiedon etsimistä, tekstin synnyttämistä, kirjoittamista. Aiheesta oli annettu kolme vaihtoehtoa: pimeät olennot, pimeät loitsut ja kiroukset tai pimeät esineet. Itse olisin valinnut harkitsematta pimeät olennot – jostain syystä taikaolennot kiehtoivat minua todella paljon. Mieleeni ilmestyi kuva thestralista, ja sitten auguurista. Olivatkohan ne pimeitä olentoja? Eivät ne tietääkseni kovin vaarallisia olleet. No, varmaan voisi aloittaa ankeuttajasta ja ihmissudesta...

Mutta. Ongelman nimi oli Sharnee, parini. Miksi tällainen tehtävä pitikään tehdä parityönä? Selviäisin ihan hyvin yksikseni – paremmin kuin parin kanssa! Ei, en todellakaan ollut sosiaalinen. Tämä tuntui henkilökohtaiselta kidutukselta. Ja Sharnee oli kaiken lisäksi jo muodostanut mielipiteensä minusta.

Pakotin kuitenkin itseni kulkemaan kohti kirjastoa. Sinne saavuttuani etsin katseellani Sharneeta ja toivoin, ettei hän olisi tullut ja joutuisin – eli saisin – tekemään kaiken yksin. Mutta ei, toivo oli turha. Paikansin Sharneen, keräsin hetken rohkeutta saaden aikaan vain pahenevan hermostumisen, ja lähdin sitten askeltamaan kohti Sharneeta ja tytön valtaamaa pöytää. Olin pujottanut koululaukkuni toisen olkapääni ja pääni yli kuten tavallisesti, sillä niin se pysyi matkassa hyvin. Laukkuun olin pakannut pimeyden voimilta suojautumisen kirjan ja muistiinpanovälineet. Lisäksi olin ottanut mukaan taikaolentojen hoidon kirjan, koska... no, pystyin sillä hetken huijaamaan itseäni. Mutta siitä ei ollut hyötyä enää.

Kun Sharnee huomasi minut, hän heilautti kättään ja – hymyili! En uskonut siihen hymyyn. Kyllä minä tiesin millainen hän oli, ainakin yleensä. Olin nähnyt, vaikken olisi halunnut. Teki oikeasti mieli kääntyä ympäri. Mutta olin vahvempi nyt. Asiat olivat niin paljon paremmin. Hestian rohkaisun sanat pyörivät päässäni ja antoivat minulle voimia lähestyä tyttöä.

Pöydän luo saavuttuani otin laukkuni käsiini, istuuduin suunnilleen vastapäätä Sharneeta ja siirsin laukun lattialle jalkani viereen. Silmäilin nopeasti pöytää, jolle Sharnee oli koonnut joitakin kirjoja – ja ruokaa, jostain syystä. Ei, minulla ei ollut ruokahalua. Ei siinä tilassa. Ei kiitos. Torjuin kaiken heti. Mutta kai Sharnee oli ottanut itselleen evästä. Se oli... okei. Ihan sama. Nostin laukkuni hetkeksi syliini ja otin sieltä muistiinpanovälineet sekä PVS:n oppikirjan. Vilkaisin nopeasti Sharneeta toivoen, että hän aloittaisi, ja siirsin sitten katseeni syliini. Näpräsin kaapuni hihoja, olin hermostunut ja jonkinasteisen ahdistunut. Koetin rauhoittaa itseäni sillä ajatuksella, että olisin vapaa lähtemään milloin vain. Se ei juuri tuottanut tulosta.

[Sharnee Ispahan]

Shanietta käveli hiljaa pödän ääreen ja istui sitten, Sharneen kädenheilautuksesta välittämättä ja tervehtimättä. Intialaisneito hillitsi kulmiensa kohoamisen ja ainoastaan laski kätensä syliinsä. Hetken päästä hän nosti ne pöydälle, vilkaisten nuorempaa tyttöä kulmiensa alta.
"Hei." Sharneeta ärsytti se, kuinka epävarmalta hänen äänensä kuulosti, ja sen unohtaakseen tyttö alkoi näpräämään hiuksiaan, aivan kuin ne olisivat kaivanneet jotakin korjaamista. Tosiasiassa hiukset olivat kahdella tiukalla letillä(click), eikä yhtäkään hapsottavaa hiusta näkynyt. Ymmärtäessään, kuinka turha hiusten koskettelu oikein huusi hermostuneisuudesta, tyttö laski kätensä uudestaan pöydälle.
"Tuosta saa ottaa mitä haluaa." tyttö viittasi nopeasti kädellään ruokiin pöydällä, ja kuin sanojaan vahvistaen nappasi itselleen yhden noidankattilakakun. "Pyysin kotitonttuja valmistamaan samanlaisia ruokia mitä Tylypahkassa tarjottiin. Sinähän kävit myös Tylypahkaa?" Tällä kertaa Sharnee nosti katseensa Shaniettaan, uteliaana. Hänellä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa tytöstä Tylypahkan ajoilta, mutta toisaalta tuo oli kai aina ollut vähän seinäruusu.

"Tuota... Mistä aihealueesta sinä haluaisit tehdä tämän projektin? Minä ajattelin pimeitä olentoja. Entä sinä?" Jos Sharnee olisi saanut yksin valita, hän olisi valinnut pimeät olennot ihan vain sen takia, että taikaeläinten hoito oli toinen hänen valinnaisaineistaan. Tyttö oli aikoinaan valinnut aineen ainoastaan sen takia, että ajatteli sen olevan helppoa, mutta ajan myötä hän oli oppinut pitämään siitä. Ei yhtä paljon kuin muodonmuutoksista ja tähtitiedosta, hänen lempiaineistaan, mutta enemmän kuin monesta muusta aineesta.
"Lisäksi meidän pitäisi varmaan suunnitella työnjako, tai siis että mistä kumpikin etsii tietoa. Heti sen jälkeen kun aihe on päätetty, siis." Sharnee yritti pitää äänenvoimakkuutensa matalla, ihan vain sen takia etä he olivat kirjastossa. Lisäksi hän ei kuitenkaan halunnut säikäyttää Shaniettaa, joka oli selvästikin jännittynyt ja näytti siltä että saattaisi juosta karkuun minä hetkenä hyvänsä.

Seuraavana hiljaisena hetken Sharnee rykäisi ennen kuin kohotti katseensa taas Shaniettaan.
"Pelkäätkö sinä minua?" Se ei ollut pilkkaava kysymys, vaan ennemmin sekoitus uteliaisuutta ja ennen kaikkea haikeutta. Huomaamattaan intialaisneito kallisti vähän päätään oikealle, tarkastellessaan pariaan muutaman sekunnin ajan ennen kuin jälleen käänsi katseensa. Jostakin syystä Sharnee ei kyennyt katsomaan tyttöä pitkään. Shanietta vaikutti niin hauraalta, että hän pelkäsi omien tummien silmiensä katseen rikkovan tytön.
"Minä, tuota... Tai siis, en voi puolustella tekemisiäni, mutta minä... Tai siis en tahdo... Tai siis..." Sharnee ei meinannut saada kokonaista lausetta muodostettua, joten tyttö nosti jälleen kätensä hiuksiinsa ja tuijotti pöydänkantta.
"Minä lupaan etten oikeasti ole niin urpo. Tai ainakin yritän vähentää." Vedettyään kerran syvään henkeä Sharnee vilkaisi Shaniettaa, vain parin sekunnin ajan, ennen kuin avasi lähimpänä olevan kirjan, selaillen sitä hajamielisesti. Tämä ei nyt mennyt yhtään niin kuin hän oli ajatellut.

[Shanietta Kei]

Sharnee aukaisikin suunsa – helpotuksekseni, yritin itselleni vakuuttaa. ”Hei”, hän sanoi. Hän kuulosti epävarmemmalta kuin olin odottanut, ja vastaukseksi vilkaisin kohti hänen kasvojaan kulmat kurtussa. Tyttö räpläsi hiuksiaan, jotka kuitenkin olivat leteillä, eli tuosta ei paljon ollut hyötyä tai mitään.

”Tuosta saa ottaa mitä haluaa”, Sharnee jatkoi kohta ja seurasin katseellani hänen käsiään, jotka viittasivat pöydällä olevaan ruokaan. Hän valitsi itselleen leivoksen, jonka muistin olevan noidankattilakakku. Mutta miten... Ajatukseni keskeytyi, kun Sharnee selitti: ”Pyysin kotitonttuja valmistamaan samanlaisia ruokia mitä Tylypahkassa tarjottiin. Sinähän kävit myös Tylypahkaa?”

Minua vihlaisi ikävä. Tylypahkassa sentään olisin halutessani ymmärtänyt jokaisen sanan ympärilläni.. toisin kuin täällä. Ja Elysia... Ja Korpinkynsien tuvanjohtaja professori Lipetit loitsujenopettajana... ja professori Kalkaros liemissä. Hyviä ja huonoja puolia. Niin kuin joka ikisessä paikassa. Mutta pidin Tylypahkasta enemmän kuin Châteausta. En silti syytellyt ketään siitä, että siirryin tänne.

Nostin katseeni Sharneeseen, joka katsoi minua kasvoillaan ilme, jossa en nähnyt merkkiäkään ilkeydestä – mikä oli hämmentävää, ja kurtistinkin jälleen kulmiani. Sitten vastasin kuitenkin hiljaa hänelle: ”Joo, kävin”, ja laskin katseeni syliini siirtyen taas räpläämään kaapuni hihoja.

”Tuota...” Sharnee avasi jälleen suunsa. ”Mistä aihealueesta sinä haluaisit tehdä tämän projektin?” hän kysyi ja jatkoi: ”Minä ajattelin pimeitä olentoja. Entä sinä?” En voinut estää itseäni nostamasta hämmästynyttä katsettani häneen. Hetken huuliltani oli havaittavissa häivähdys hymyä. ”Minäkin”, totesin ja siirsin katseeni jälleen syliini. Vilkaisin kuitenkin koululaukkuani, koska sormeni lähes syyhysivät halusta päästä selaamaan taikaolentojen hoidon kirjaa.

Pidin katseeni sylissäni kun Sharnee jatkoi vielä: ”Lisäksi meidän pitäisi varmaan suunnitella työnjako, tai siis mistä kumpikin etsii tietoa. Heti sen jälkeen kun aihe on päätetty, siis.” Tähän vain nyökkäsin. Tajusin kyllä, että Sharnee johti projektia. Nolotti hieman se, että hänen piti hoittaa kaikki tuo, kaikki puhuminen ja kyseleminen. Mutta sellainen minä olinkin. En tuntenut häntä ja tähän asti olin vaan pelännyt häntä. Mutta...

Hätkähdin hieman kun Sharnee rykäisi. ”Pelkäätkö sinä minua?” kuului kysymys. En edes tulkinnut äänensävyä vaan nostin heti säikähtäneen, pelokkaan katseeni Sharneeseen. Puristin käteni nyrkkiin ja jännityin jälleen. Tyttö katsoi minua pää kallellaan, mutta käänsi sitten katseensa pois. Minä laskin katseeni hitaasti syliini, jälleen, mutta sitten taas nopeasti Sharneeseen, tarkkaillakseni häntä. Nytkö hän riisuisi tämän hämmentävän naamion?

Ei. Kuuntelin, miten hän yritti vaikeankuuloisesti muodostaa kokonaista lausetta hapuilevilla sanoillaan. Sitten hänen huuliltaan purkautui vihdoin lause – jopa kaksi: ”Minä lupaan etten oikeasti ole niin urpo. Tai ainakin yritän vähentää.” Kun hän vilkaisi minua, hän kohtasi katseeni, joka oli täynnä epäilystä. Jäin siihen katsomaan häntä niin, odottamaan hänen seuraavaa siirtoaan, sillä en enää tiennyt, mitä oli odotettavissa.

[Mila Molina]

Lukitaan keskeneräisenä.

Sharnee Ispahan, Gryffondor: 6 p
Shanietta Kei, Serdaigle: 6 p