Vaivannäöstä itku & uusi ystävä

[Lýdia Laxness]

//Peli varattu Lýdia Laxnessille ja Emelyn Coucoulle. Ajankohta on 19.3, kello neljän aikaan.//

Lýdia kaivoi matkatarroin kuorrutetusta arkustaan mustepullon, sekä sulkakynän ja laski ne sitten koulukirjojensa vierelle kirjaston pöydälle. Oli hiljaista - niin kuin kirjastossa kuuluikin olla, mutta osasto missä Lýdia teki läksyjään oli tyhjä lukuunottamatta tyttöä itse ja niitä satoja pölyisiä kirjoja kirjahyllyissä. Neiti oli juuri kaivanut esille taikuuden historian kirjat ja avasi läksyksi tulleen aukeaman. Tyttö otti esille myös vanhan vihkon ja ryhtyi kirjoittamaan tehtävien vastauksia pergamentille kynä sauhuten. Väli Lýdia puri kirjoitusvälineensä päätä miettelijäänä, mutta jatkoi sitten kirjoittamista. Tyttö oli vakaasti päättänyt että loppu kouluvuodesta hän panostaisi opiskeluun enemmän kuin koskaan ja osoittaisi Léolle, kuinka tomera noita hänestä oli kasvanut. Hän ei voisi pettää isoveljeään, joka oli opettanut hänet lukemaan, laskemaan ja piirtämään - hän ei voisi.

Hetken kuluttua Lýdia otti esiin läjän pergamenttia huuahtaen. Heidän oli määrä kirjoittaa essee pirunnuorasta. Se oli ihmeellistä, sillä eiväthän he olleet käsitelleet tunnilla edes kyseistä aihetta. Lýdia ryhtyi taas hommiin ja kirjoitti pitkän ja kattavan esseen, joka saisi professorit toivon mukaan tyytyväisiksi. Kirjoittaessaan tyttö oli täyttänyt jopa paperin molemmat puolet ja piirtänyt hienon kuvan pirunnuorastakin; työ oli täyden kympin arvoinen.
Lýdia luki tekstin vielä kerran läpi ja sattui siinä lukiessaan vilkaisemaan kirjansa sivun ylänurkkaa, jonne hän oli kirjoittanut läksyn nopeasti ylös rientäessään huispausta pelaamaan. Tyttö irvisti lukiessaan sanat; essee alruunoista. Voi ei, hän oli kirjoittanut vaivoin esseen väärästä aiheesta. Kaikki se vaivan näkö meni hukkaan, Lýdia parahti mielessään ja sattui tänäisemään mustepulloa, joka kaatui sisällön levitessä tämän koulukirjan päälle. Hän yritti turhaan putsata sotkua hihallaan. Se muuttui vai entistä pahemmaksi. Neiti ei voinut mitään sille, että kyyneleet alkoivat tulvia hänen silmistään tipahdellen pilalle menneen esseen päälle. Lýdia itki haudaten kasvonsa käsiinsä. Onneksi kirjastonhoitaja ei ollut tuolloin paikalla, muuten hän olisi nähnyt itkevän tytön, jonka hartiat hyrkyivät nyyhkytyksen tahtiin ja kyyneleet valuivat vuolaasti pitkin hänen poskiaan.

[Emelyn Coucou]

Emelyn oli menossa kirjastoon. Hänellä oli mukanaan reppu, jonka vetoketjun hän oli loihtinut, ettei kukaan voisi vahingoittaa hänen koulukirjojaan. Ne kun olivat Emelynille kovin tärkeitä.
Emelyn kulki portaita ylös ja tuli kirjaston ovelle. Hän meni sisään ja valitsi sopivan osaston. Hän meni sinne. Siellä ei ollut ketään hänen lisäkseen kuin tyttö, joka teki läksyjä. Emelyn meni samaan pöytään kuin tuo tyttö. Hän otti taikasauvansa esille ja osoitti reppunsa vetoketjua. Vetoketju liukui auki ja Emelyn otti läksykirjansa esille. Hän selasi sivun, otti vihkon esille ja alkoi kirjoittamaan. Tytöt olivat kumpikin hiljaa ja ainoa ääni, joka kuului oli kynän rapina pergamentilla. Kesken läksyjen Emelyn laski kynän kädestään ja nousi ylös. Hän käveli kirjahyllyn luo ja katosi sen taa. Hän etsi tietokirjaa muodonmuutoksista ja hoki koko ajan itsekseen "missä se on...missä se on...missä se on?". Emelyn hätkähti kun yhtäkkiä alkoi kuulua nyyhkytystä. Emelyn kurkkasi hyllyn takaa ja näki, että se tyttö, joka oli samassa läksypöydässä kuin hänkin itki hillitsemättömästi. Emelyn meni tämän luokse ja kysyi "Mikä hätänä?". Hänen katseensa osui tytön koulukirjaan ja hän voihkaisi. Emelyn otti taikasauvansa pöydältä ja osoitti sillä mustetta. "Haihtuus!" Hän sanoi ja muste katosi näkymättömiin. Tyttö nosti kasvonsa käsistä, vaikka ei lopettanut itkemistään. Hänen kasvonsa olivat kyynelistä märät, mutta hän hymyili vähän. "Hankitaan sinulle uutta mustetta. Minulla on tarpeeton purkki sitä. Saat sen.". Emelyn sanoi ja lohdutti tyttöä. Tyttö ei puhunut vielä mitään, mutta hän näytti läksy tekstiä. "Aa! Sinun täytyy tehdä essee alruunoista. Voin auttaa jos et osaa.". Tyttö pudisti päätään. Hän osoitti kirjoittamaansa esseetä pirunnuorasta ja Emelyn otti sen käteensä. Hän luki. Hän käänsi paperin toisen puolen esille ja luki. "Tämä olisi kympin arvoinen, mutta eikö sinun pitänyt tehdä essee alruunasta." Emelyn kysyi. Tyttö hautasi taas kasvot käsiinsä ja mumisi jotain. Emelyn kohautti olkapäitään ja marssi kirjahyllylle. Hän nappasi sieltä taikakasvikirjan ja kiikutti sen pöytään. Tyttö nielaisi kyyneleensä ja katsoi Emelyniä, joka selasi kirjaa. Hän etsi sieltä tietoa alruunasta ja alkoi lukea: "Alruuna tai mandagora on tehokas vahvistajakasvi. Alruunalla palautetaan kirotut tai muodonmuutoksen kokeneet ihmiset ennalleen. Alruuna on myös vaarallinen, sillä sen parku on tappava kuulijalleen. Nuorena Alruunan parku jähmettää muutamaksi tunniksi. Alruuna on pieni, tupsumainen ja sinipunertavan vihreä kasvi, joka muistuttaa rumaa vauvaa." Tyttö kirjoitti kaiken tuon ylös. "Pidän tästä kirjasta, koska minulla on samanlainen kotona. Äitini on ihastuttava jästi. Hän ostaa velhomaailmaan liittyviä kirjoja, vaikka ei itse taio. Äitini on siis jästi ja isäni surkki. Olen Emelyn voit sanoa Emmyksi. Oltaisiinkos kavereita. Minulla kun heitä ei erityisesti ole." Emelyn höpötti. Tyttö kuunteli ja vastaili hieman.

[Lýdia Laxness]

Itkiessään Lýdia ei ollut huomannut ollenkaan tuon toisen tytön puuhia - joka oli jostain ilmestynyt samaan pöytään missä hän istui. Ilmeisesti Lýdia oli ollut niin keskittynyt läksyjen tekoon, että ei ollut oikein tiedostanut ympäristöään. Tuo toinen tyttö etsi jotain kirjahyllystä, mutta kun kuuli Lýdian katkeran itkun hän tuli hänen luoksensa ja kysyi; "Mitä hätänä?" Sen jälkeen tyttö voihkaisi ilmeisesti huomatessaan tytön koulukirjat. Tuo otti taikasauvansa pöydältä ja osoitti mustetahraa mumisten loitsun. Lýdia, joka oli tuohon asti vain nyyhkyttänyt käsiensä varjossa kohotti nyt katseensa. Kun hän huomasi toisen oppilaan aikaansaannoksen hän hymyili hiukan. Hänen kasvonsa olivat kuitenkin kyynelistä märät ja katse katkera. "Hankitaan sinulle uutta mustetta. Minulla on tarpeeton purkki sitä. Saat sen", sanoi tyttö lohduttaen. Lýdia kuitenkin nyyhkäisi. Hän olisi kieltäytynyt tarjouksesta, mutta ujoutensa tähden hän ei uskaltanut sanoa mitään. Hän kuitenkin näytti läksy muistiinpanoja arasti. "Aa! Sinun täytyy tehdä essee alruunoista. Voin auttaa jos et osaa", sanoi nyt toinen tyttö, mutta vastauksesi Lýdia vain pudisti jälleen päätään ja viittasi essettään, jonka hän oli erehdyksessään kirjoittanut pirunnuorasta. Tuntematon oppilas otti sen käteensä ja luki kysyen sitten; "Tämä olisi kympin arvoinen, mutta eikö sinun pitänyt tehdä essee alruunasta?" Lýdia nyyhkäisi ja mumisi jotain epämääräistä haudaten kasvonsa jälleen käsiinsä itkien jälleen. Toinen tyttö kohautti olkapäitään ja kipitti kirjahyllylle ja nouti jonkun kirjan alkaen lukea tekstiä ääneen Lýdialle, jonka kirjoitti kaiken paperille kyynelten yhä vuotassa vuolaasti. Kun hän oli lopettanut sanoi tyttö; "Pidän tästä kirjasta, koska minulla on samanlainen kotona. Äitini on ihastuttava jästi. Hän ostaa velhomaailmaan liittyviä kirjoja, vaikka ei itse taio. Äitini on siis jästi ja isäni surkki. Olen Emelyn voit sanoa Emmyksi. Oltaisiinkos kavereita? Minulla kun heitä ei erityisesti ole." Lýdia katseli nyt Evelyniä. Tyttö oli aika lyhyt ja vaaleahiuksinen. Tuolla oli ruskeat silmälasit ja hän näytti aika ystävälliseltä. Lýdia nyökkäsi kun tuo oli kysynyt voisivatko he olla kavereita. Silloin hän keräsi rohkeautensa ja niiskutti; "Olen Lý-Lýdia Laxness. Mi-minun äitini työskentelee joka päivä kahvilassa ja isä käy pi-pitkillä työmatkoilla. Olen silloin veljeni kanssa ka-kaksin kotona, mutta kun isoäiti oli e-elossa niin hän oli kanssamme." Kyyneleet alkoivat vuotaa jälleen hänen silmistään, kun hän mainitsi isoäitinsä. "Nä-näin hänet kerran hänen ku-kuolemansa jälkeen pe-peilissä."

[Emelyn Coucou]

"Oliko se peili hirnyrkki?" Emelyn kysyi ja astui varmuudenvuoksi askeleen taaksepäin hieman hädissään. Hän tönäisi vahingossa kirjahyllyä, josta putosi kokonainen rivi paksuja kirjoja. "Oho!" Hän huudahti ja alkoi nostelemaan kirjoja. Kun kirjat oltiin nostettu takaisin hyllyyn Emelyn meni takaisin pöydän ääreen ja jatkoi läksyjä. Tytöt juttelivat samalla kun tekivät kumpikin omia läksyjään. Kun molemmat olivat valmiita he jäivät vielä hetkeksi kirjastoon. Emelyn katseli hetken kirjoja hyllyssä. Hän otti mukaan muutaman ja tytöt lähtivät kirjastosta. He kävelivät samaa matkaa, kunnes molemmat tytöt lähtivät eri suuntiin. Tytöt olivat virallisesti päättäneet olla parhaita ystäviä.

Emelyn hyvästeli Lydian ja hän lähti kävelemään kohti Serdaidlen pesää. Lydia lähti Serpentardin valtakuntaan. "Lydia on todella mukava. Kysyn häneltä huomenna voisimmeko taas tehdä yhdessä läksyjä." Emelyn puhui itsekseen (ääneen). Ohikulkijat katsoivat häntä kummeksuvasti, mutta Emelyn tuskin välitti. Kun hän pääsi Serdaiglen pesään Emelyn meni saman tien tyttöjen makuusaliin. Hän otti vihkon esille ja alkoi kirjoittaa mitä tänään oli tapahtunut. Toisin sanoen tämä vihko oli päiväkirja, joka ei ollut kirja. :D

[Anna Pretre]

Pelin pisteytys:

Lýdia Laxness - 4 tupapistettä
Emelyn Coucou - 4 tupapistettä

Kiitos pelistä!