//peli varattu Damian Moonille ja Günther Schwillingerille. Sijoittuu aamuun ystävänpäiväjuhlien jälkeen.//
Damian heräsi unestaan Serdaiglen makuukamarissa. Hän hieroi silmiään ja nousi istumaan sängyn laidalle. Viimeiset serdaiglepojat olivat jo lähdössä aamiaiselle. Damian nousi ja alkoi pukeutua. Samalla tämä mietti merkillistä unta, jonka oli nähnyt viimeyönä. Hän ei ollut varma oliko se sittenkään vain unta vai todellisia tapahtumia.
Unessa Damian oli suudellut koulun nuorempaa koululääkäriä Güntheria tulisesti Suurten salissa. Uni ei toisaalta ollut kovin erikoinen. Olihan poika nähnyt samankaltaisia unia koulun pojistakin. Mutta jokin siinä, että kyseessä oli koulun henkilökunnan jäsen sai Damianin olon hermostuneeksi.
Hän pujotti mustan bändi t-paidan päänsä läpi. Jalkoihinsa hän pisti mustat farkut, joista roikkui kettinkejä. Vyöttäessään housuja, muistot iskivät hänen mieleensä tuoden viime illan tapahtumat takaisin. Kylmä hiki valui hänen selkäänsä pitkin, kun hän kääntyi katsomaan sänkyään.
Siinä se oli. Koululääkärin vyö, jonka Damian oli ottanut mukaansa paetessaan paikalta lemmenjuoman vaikutuksen lakatessa. Hän hengitti syvään ja rukoili joltakin, että juhlissa ei ollut tapahtunut mitään vakavampaa. Tämä voisi olla hänen ja nuoren miehen uran loppu Châteaussa.
Epätoivo valtasi pojan mielen. Mitä hänen tulisi tehdä? Ketkä tästä tiesivät? Ja mitä hänen pitäisi tehdä vyölle? Oli selvää, että Damian ei voisi pitää sitä. Pois heittäminen tai tuhoaminen ei myöskään tuntunut oikealta. Näyttihän se melko kalliilta. Hänen olisi ehkä pakko palauttaa vyö Güntherille.
Damian laittoi kiireesti jalkaansa mustat sukat ja heitti päälleen mustan nahkatakin. Hän heitti vyön kiireesti laukkuunsa ja poistui makuukamarista sukkelasti. Jos hän olisi nopea, vyö saisi oikean omistajansa ja viimeillan tapahtumat voitaisiin unohtaa. Ehkä poika ehtisi aamiasellekin.
Mustat hiukset hulmusivat hänen kiitäessä linnan käytäviä. Mitä lähemmäs hän saapui sairaalasiipeä, sitä tiheämmäksi hänen hengityksensä kävi ja hikeä valui hänen selässään.
Saapuessaan sairaalasiipeen Damian alkoi vilkuilla pelokkaana ympärilleen muiden varalta. Hän ei halunnut jäädä kiinni ja selittää, mitä hän teki sairaalasiivessä.
Poika löysi Güntherin toimiston oven. Hän hidasti tahtiaan. Kasvoilla alkoi tuntua kuumotusta ja Damian oli varma, että hän oli punastumassa. Oven kohdalla poika pysähtyi ja hengitti syvään. "Syteen tai saveen," hän tuumasi ja koputti ovea.