//Tähän odotetaan Ivan Kushiria mukaan

Harmonia oli tullut Taikakoulu Châteauhun muiden Tylypahka AMista saapuneiden mukana. Hänen oli tarkoitus osallistua seuraavana päivänä pidettävään turnajaisten ensimmäiseen haasteeseen. Mikä tuo haaste sitten olikaan, toivottavasti jotakin hauskaa. Harmonian harmiksi oli ensimmäisenä iltana kumminkin järjestetty jokin alkajaisseremonia, jonka ideaa tyttö ei vain kyennyt ymmärtämään. Kuka siellä jaksaisi (ainakaan niin kauaa) olla, ei Harmonia ainakaan. Hän oli lähtenyt hyvin pian seremonian alkamisen jälkeen pois sieltä, ajatuksenaan lähteä tutkimaan uutta ympäristöä tarkemmin. Harmonia oli jo vuosia sitten oppinut, että jos tahtoi kadota mahdollisimman huomaamattomasti, kannatti valita paikkansa mahdollisimman läheltä ovea tai muuta poistumisreittiä. Ja viime syksynä hän oli lupautunut opettamaan omaa äidinkieltään Morgensternille ja vastapalvelukseksi tuo oli antanut hänelle vinkkejä erikoisalastaan (mikä sattui huomaamattomuus olemaan). Johtui se sitten Morgensternin opeista tai ei, oli hän oletettavasti päässyt poistumaan kenenkään huomaamatta.

Eksyiltyään jonkin aikaa vieraan koulun käytävillä, löysi Harmonia vihdoin tiensä ulos. Hänen onnensa oli, että luultavasti kaikki muut olivat kiltisti alkajaisseremoniassa, eikä hän siis kohdannut ketään epämääräisiä ihmisiäkään käytävillä. Vasta ulkona Harmonia tajusi kirota sitä, ettei ollut muistanut ottaa ulkoiluun sopivia vaatteita mukaansa, ulos lähtiessä. Ulkona oli kumminkin melko kylmä, ainakin verrattuna siihen, mitä kotona olisi tähän aikaan vuodesta ollut. Mutta ei sille nyt mitään voinut, Harmonia ei ollut aikeissa kääntyä takaisin, eikä hän kumminkaan aivan heti jäätyisi. Sen sijaan Harmonia lähti kulkemaan kohti suuntaa, jossa oli tullessaan järven nähnyt. Tai siis järven jään, mutta kumminkin. Järven rantaan päästyään istahti hän alas, jääden kuuntelemaan kaikkea ympärillään.

Ivan alkoi tylsistyä alkajaisseremoniassa ja vilkuili vähän väliä oven suuntaan miettien, kehtaisiko lähteä ennen seremonian päättymistä pois. Tällaiset tilaisuudet eivät olleet kovinkaan suuresti Ivanin mieleen. Kun Ivan huomasi jonkun vieraskoulujen oppilaista katoavan ovesta (mikä melkein jäi huomaamatta), vilkaisi hän nopeasti opettajien suuntaan, ennen kuin lähti poistuneen perään. Ovesta ulos päästyään Ivan huokaisi helpotuksesta. Hän oli luultavasti päässyt ulos kiinnittämättä opettajien huomiota itseensä. Ivan jäi oven taakse hetkeksi tasailemaan sydämensä sykettä, joka oli kohonnut seremoniasta karkaamisen tähden. Tuon hetken aikana poika teki päätöksen, että lähtisi ensiksi etsimään näkemänsä henkilöä pihalta. Tätä varten pojan täytyi kumminkin aivan ensiksi suunnata tupaansa hakemaan takkiaan.

Takin mukaansa saatuaan Ivan suuntasi nopeasti pihalle, sillä ei todellakaan tahtonut törmätä johonkuhun, joka olisi ehkä jo huomannut hänen poissaolonsa salista. Niin kuin joku huomaisi yhden oppilaan katoamista, kun paikalla oli kolmesta koulusta väkeä. Pihalla poika ei joutunut kovinkaan pitkään etsimään, kun huomasi jo hahmon järven läheisyydessä. Hän suuntasi suoraan tuonne, pysähtyen aivan henkilön, tytön, viereen. Hän kyykistyi ja hymyili tytölle. “H-hei!” hän tervehti tuota. “Olen Ivan Kushnir, Se-se-se—”, Ivan aloitti esittäytymisen, jääden sitten hiljaa pohtimaan. “Tuvasta, joka on m-melkein sama kuin teidän lu-luihuinen”, hän kertoi, ojentaen kättään kätelläkseen tyttöä.

Harmonia kuuli kuinka joku oli tulossa jo paljon ennen kuin tuo pysähtyi hänen viereensä. Katseensa hän kumminkin käänsi toiseen vasta, kun toinen alkoi puhumaan. Poika, kuten Harmonia tunnisti, esittäytyi Ivaniksi tuvasta, joka oli sama kuin luihuinen Tylypahka AMissa. Harmonia tarttui pojan käteen, vaikka tuntuikin hieman hupsulta kätellä istualteen. “Harmonia Gemberling”, tyttö esittäytyi hymyillen. “Puuskupuhista”, hän jatkoi vielä, päästäen sitten irti toisen kädestä.

“Siellä oli vähän turhan paljon porukkaa”, Harmonia totesi kuin selitelläkseen karkaamistaan. Se toisin ei ollut tytön todellinen syy poistumiseen. Ties vaikka poika menisi ilmiantamaan hänet saman tien jollekulle opettajalle. Ei Harmonia ongelmiin tahtonut, etenkään heti ensimmäisenä iltanaan Ranskassa.

“H-hauska tu-tutustua, n-neiti Ge-ge-gemberlig”, Ivan lausui hymyillen päästäessään irti tytön kädestä. Hän laskeutui kyykkyasennostaan istumaan tytön viereen ja hymyili. Ivan nyökytteli hieman päätään toisen todetessa juhlallisuudessa olleen paljon väkeä. Mitä muutakaan olisi voinut odottaa, suureen saliin oli tungettu kaikkien Châteaun oppilaiden lisäksi lukuisia oppilaita kahdesta muustakin koulusta, sekä henkilökuntaa niistä jokaisesta. Ivan ymmärsi kyllä, jos joku sellaisesta väenpaljoudesta ahdistuisi. Vaikka hänestä se tuntuikin paljon paremmalta kuin vain muutaman ihmisen porukka, jossa varmasti saisi osan huomiosta itsellensä. “S-sielä oli v-vähän tylsää”, Ivan totesi naurahtaen. Hän luotti siihen, ettei tyttö kertoisi hänen harharetkistään professoreille. Sillä silloin tytön täytyisi myös kertoa, miksi oli itse pihalla vaellellut, kun olisi suuressa salissa pitänyt olla.

Jaana katseli puiden takaa kahta hahmoa, jotka istuivat vedenrajassa. Hänen mustat kiharansa olivat tiukalla nutturalla. Hän oli perinyt äitinsä kasvot ja hiukset, mutta hänellä oli isänsä silmät.
Niin isän silmät. Isä oli jättänyt hänet äitinsä kanssa kahdestaan juuri ennen, kuin nousi pimeyden ruhtinaaksi. Hänen isänsä oli, kuin olikin Voldemort. Tylypahkassa siitä oli noussut suuri kohu, kun Voldemortin oikea sukunimi tuli julki. Siksi Jaana vaihtoi koulua.
Hän katsahti vielä kahteen hahmoon rannassa, kunnes kääntyi pois. Hän halusi ystäviä ja myötätuntoa. Sitä hän ei saanut isältä ja vähemmän äidiltä. Jaana oli karannut äitinsä luolta metsään, kun isä oli lähtenyt. Äiti taas oli kuollut seuraavana päivänä. Juuri sinä päivänä jolloin juna saapui asemalle ja pimeänpiirto hänen kädessään haalistui melkein olemattomiin.

Amalie Morgenstern, Serdaigle: 3 p
Ivan Kushnir, Serpentard: 3 p

(Jaana03-hahmoa ei valitettavasti ole koulun listoilla)

Kiitos pelistä!