Tyypillinen englantilainen tyylitajuttomuus

[Anthony Underwood]

Anthony pisti merkille, että perääntyessään kohti ovea, Servan seurasi häntä haroen hiuksiaan. Tämä seurasi häntä aina ovelle asti ja hänestä se oli varsin pahaenteistä, mutta heidän päästyään luokkahuoneen oven luokse poika ei yrittänytkään mennä oven eteen vaan jäi nojailemaan sen viereen. Tämä ei varsinaisesti estänyt oven avaamista, mutta voisi kuitenkin estää sen helposti ihan vain liikuttamalla hiukan jalkaansa. Tai kättään. Tai nojautumalla vain vähän eteenpäin. Voi miksi oven piti aueta sisäänpäin eikä ulospäin? Jos ovi olisi auennut ulospäin, hän olisi voinut vain luikahtaa käytävälle ja kadota.

”Yksi asia vielä”, ranskalaispoika kuitenkin aloitti oven viereen nojaillessaan, ja Anthony miltei pidätti hengitystään. Hän ei halunnut kuulla enää yhtään asiaa, hän halusi lähteä pois. Pojan katse kiersi pitkin luokkahuonetta niin, että Anthonynkin oli pakko katsoa, mutta hän ei huomannut luokassa mitään erityistä. Pojan jatkaessa puhettaan ja kysyessä, oliko hän aivan varma, että tahtoi lähteä, Anthony tunsi kuitenkin kylmän hien nousevan otsalleen. Tämä oli aivan kuin jostain gangsterielokuvista. Puuttui vain se, että luokka olisi täynnä pojan kätyreitä, aseet suunnattuna suoraan häneen. …mitä jos nämä olivatkin jossain näkymättömissä? Anthony antoi katseensa kiertää vielä kerran luokan ympäri, mutta ei nähnyt kyllä yhtään mitään. Mutta eipä tietenkään, jos nämä olivat näkymättömiä.

”Öh… Olen… Kaverini on varmaan huolissaan, olen jo myöhässä”, hän mutisi ja vilkaisi asiaankuuluvasti ranteessaan olevaa kelloa. Hän puristi huispauslehteä ja käyntikorttia rintaansa vasten asettaessaan kätensä ovenkahvalle, odottaen koko ajan, että ranskalaispoika yrittäisi estää häntä. Tai että hän tuntisi viidenkymmenen luoden lävistävän itsensä. Miltäköhän se edes tuntuisi? Eläisikö hän niin kauan, että ehtisi tuntea sen? Sattuiko tappokirous? Hän veti syvään henkeä ja sen jälkeen hän veti ovenkahvasta.

[Servan Fabron]

((Luodit ainakin saisivat aikaan sen, että Anthonyn kauluspaita ei olisi enää niin steriili. Okei, huono vitsi sivuun ja takaisin roolipeliviestin pariin))

”Aika tosiaan rientää, kun on tällaisen kaunokaisen seurassa”, Servan lisäsi tottuneesti tytön kommenttiin ajankulumisesta. Onneksi aika olikin kulunut, sillä nuorukainen ei olisi tiennyt kuinka kauan olisi enää kestänyt näiden vieraskoulujen syntisten touhuamista ympäri kouluaan. Ehkei heidän koulujen professorit olleet kertoneet, että he saivat pukeutua muuhunkuin kuin vain ja ainoastaan koulupukuun.

Komistus antoi söpöläisen avata oven, mutta hän itse jäi kuitenkin vielä nojailemaan oven karmiin. Oven avautuessa sisälle päin luokkaa Servan siirsi askeleita sen verran, että oli elegantisti oviaukon toisella puolen. Hän tutkaili vielä hieman avoimen moittivasti tyttöä sekä yritti mielessään vähemmän härskisti kuvitella miltä toinen näyttäisi jossain muussa, esimerkiksi farkkuhameessa.

”Aikooko neiti lainkaan paljastaa minulle nimeään?” kysyi vaaleaverikkö ehkä hieman vaativasti koikkelehtiessaan ovelta takaisin tyttösen rinnalle. Sitä paitsi nimi olisikin yksi tärkeimmistä tiedoista. Jos Servan joskus kuulisi miten joku olisi vähemmän sivistyneesti yrittänyt korjata jonkun tytön vaatetusta, hän voisi aina kysyä minkä niminen tuo oli. Näin olisi paljon helpompi olla yhdistämässä tai yhdistämättä tämä aasialainen myöhemmin samaiseksi syntiseksi. Kaiken lisäksi Servan todella toivoi, että pikkuista kohdeltaisiin asianmukaisesti, sillä tämä vaikutti todella... omalaatuiselta. Kyllä, omalaatuinen taisi olla se soveliain sana, joilla kuvailla toista.

[Anthony Underwood]

((xDD Anthony ei kyllä olisi samaa mieltä! Mutta ellei Servan nyt vielä pysäytä Anthonya tai jotain muuta vastaavaa, niin tämä oli varmaan viimeinen vuoroni tähän peliin. Kiitos pelistä! :) Servan on ihana, vaikka Anthony päätyikin luulemaan häntä ranskalaiseksi mafiaksi. xD))

Anthony kohotti hiukan kulmiaan, sillä itsensä kutsuminen kaunokaiseksi – vaikka sitä ranskalaispoika eittämättä ehkä olikin – oli hieman… itseriittoista? Tosin ehkä hänen ei olisi pitänyt ihmetellä, sillä sitä pojalla tosiaan tuntui riittävän. Hänen onnekseen poika kuitenkin astui sen verran syrjään, että hän sai avattua oven, eikä luotiryöppyäkään tullut mistään. Kukaan ei pompannut esiin pulpettien takaa tai heittänyt näkymättömyysviittaa sivuun. Hänen ja paon välissä oli enää pieni kynnys. Yksi askel ja pian hän jo viilettäisi pitkin käytävää mahdollisimman kauas tästä hyvännäköisten seuran puheenjohtajasta.

Juuri, kun hän oli aikeissa ottaa sen ratkaisevan askeleen, poika kuitenkin kysyi taas jotain. Hän nimeään. Anthonyn aivot raksuttivat hetken ennen kuin hän vastasi mitään. Hän oli aina vihannut sitä, kun joutui esittelemään itsensä pojan nimellä. Hän ei itse ääneen ollenkaan koko etunimeään. Toisaalta, halusiko hän edes kertoa tälle pojalle oikeaa nimeään? Anthonylla ei ollut paljoa aikaa miettiä, jotta nimi ei vaikuttaisi selkeästi tekaistulta, ja niinpä hän päätyi lausumaan sen nimen, joka hänelle ensimmäisenä tuli mieleen.

”Yeong-Min”, hän vastasi, pyrkien lausumaan nimen mahdollisimman korealaisella ääntämyksellä. Hän oli ennenkin käyttänyt kikkaa vastaavanlaisissa tilanteissa. Ensinnäkin, kyseessä tavallaan oli hänen oikea nimensä eli hän ei varsinaisesti valehdellut ja toiseksi, useimmat englantilaiset – ja toivottavasti myöskään ranskalaiset – eivät osanneet sanoa korealaisista nimistä, kumman sukupuolen nimiä ne olivat. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tai itse asiassa kolme, sillä harvat myöskään muistivat täysin vieraskielistä nimeä kovin pitkään.

”Oli… hauska tavata”, Anthony pakotti itsensä vielä sanomaan ja yritti hymyillä hieman väkinäisesti vaalealle pojalle ennen kuin lähti harppomaan pitkin käytävää poispäin luokasta niin pitkin askelin kuin vain suinkin hame päällä kehtasi.

[Servan Fabron]

((Kiitos hauskasta pelistä tai ainakin Anthonyn tulkintoja oli tosi hauska lukea! :D ))

Ehkä vaativalla äänensävyllä oli vaikutusta tyttöön tai sitten se oli vain Servanin pureva charmi, jonka tämä nyt vasta ymmärsi. Olipa kyseessä kumpi tahansa tai sitten vain nuorukaisen älykkään ihana ilmestys, pikkuinen kertoi oman nimensä. Vaaleatukkaisen valinta ei ollut siis mennyt kauheasti pieleen, sillä toisella oli vielä oikein söpö aasialainen nimi. Ranskalainen ei tosin ollut koskaan katsonut tarpeelliseksi opetella kunnolla mitään aasialaisia kieliä, mutta se ei tietenkään estänyt tytön lausumistavan jäljittelyä. Servan kun oli todella hyvä kaikessa ja menestyi kaikessa mihin ryhtyi tai niin hän uskoi, joten luottamus olikin todella korkealla omasta takaa.

”Yeongmi, kaunis nimi”, hän totesi väläyttäen vielä yhden hyvin taitamistaan hymyistään. Poika käänsi päätään hieman sivummalle haroessaan lettejään hieman paremmin, jotta tyttösen mieleen painautuisi vielä paremmin Servanin komea sivuprofiili.
Söpöläinen vielä totesi olleen hauska tavata, mihin komistus olikin enemmän kuin tyytyväinen. Hänestäkin oli ollut varsin sykähdyttävää tavata uusi tyttönen, vaikka tämä olikin vaikuttanut varsin... persoonalliselta. Nuorimies vastasi Yeongmin hymyyn asiallisella hymyllä, jossa oli aavistuksen verran sekoitettuna kaikkea muuta kuin puhdasta asiallisuutta.

Aasialainen kääntyi sirosti ympäri ja Servan otti pari laskelmoivaa askelta taaksepäin, jotta voisi paremmin seurata toisen lähtöä.
”Sayonara”, nuorukainen vielä huikkasi tyttösen perään valmistuneena siihen, että jos tyttönen kääntyisi vielä ympäri, hän saisi vielä hetken ajan ihailla Servanin komeutta hehkuvaa ulkoista ilmentymää. Ranskalainen vain yksinkertaisesti oli komea ja auttaisi ritarin tavoin hädässä olevia neitoja. Servan löysensi hieman kravattiaan katsellessaan tytön perään. Mutta jos neito ei halunnut tulla pelastetuksi lohikäärmeiden kynsistä, ei Servan voinut sille mitään. Hän pystyi vain tarjoamaan suojelustaan, jonka tämä tyttö sentään oli ottanut vastaan käyntikortin muodossa.

[Mila Molina]

Huikean hyvä peli! Mukavaa, että pelasitte kahden koulun kesken. AM antaa Anthonylle hänen pisteensä, ja tässä on Servanin pisteet.

Servan Fabron: 21 + 5 = 26 p