Sivu 1/2

C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 21 Maalis 2016, 15:38
Kirjoittaja Mila Molina
Turnajaisten kolmantena lisäaktiviteettina on kortin lähettäminen kaverille, tutulle tai tuntemattomalle. Kortti lähetetään hahmon näkökulmasta ja se voi käsitellä haluamasi aihetta. Esimerkiksi nyt pääsiäisen kynnyksellä kyseessä voi olla kortti pääsiäisen kunniaksi tai jos kortin saajalla on tulossa syntymäpäivät, voi kortti toimia syntymäpäivätoivotuksena. Voit lähettää kortin myös toivottaaksesi esimerkiksi hyvää kevättä tai ihan muuten vain tervehdykseksi.

Kortti voi olla haluamasilainen. Voit askarrella kortin itse, ottaa siitä kuvan ja liittää mukaan tai vaihtoehtoisesti piirtää jollain ohjelmalla. Jos et jaksa itse piirtää tai askarrella, voit myös kuvailla, miltä kortti näyttää ja mitä tekstiä siinä on. Siinä tapauksessa pyri kuvailemaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti kortin ulkonäköä.

Liitä tekemäsi kortti vastauksena tähän artikkeliin, jotta saat tupapisteet kyseisestä aktiviteetistä. Voit halutessasi lähettää kortin henkilökohtaisesti myös kortin saajalle esimerkiksi yksityisviestitse, sähköpostitse tai hahmon foorumialueelle. Saat jokaisesta tekemästäsi kortista 5 pistettä, kuitenkin maksimissaan 10 pistettä.

Osallistumisaika
  • Päättyy 21. toukokuuta

Pisteytys
  • 5 pistettä / kortti (max 10 pistettä)

Jos sinulla on aktiviteettiin liittyviä kysymyksiä, voit esittää niitä tässä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan ilostuttamaan hahmoja korteillaan.

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2016, 13:46
Kirjoittaja Matthias Frankowski
Kirjekuori:
Kuva

Kortti: ((in-game tuossa ei tietenkään lue Sylviane Gren))
Kuva

Kortin teksti: ((Kortti on niin hieno, että taikasauvan näpäytyksen avulla teksti rullaa alas-ylös-alaspäin))
KuvaKuva
Kirje: ((lähetän yksityisviestitse.)) ((Anteeksi tämän viestin pituus ja kuvatulva :3 ))

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 25 Maalis 2016, 00:28
Kirjoittaja Heather Rose
Heather lähetti kortin Katrinelle kuukauden Ikimusteen välissä. Tyttö oli askarrellut kortin päälyspuolelle korin, jossa on pääsiäismunia, sekä lisäillyt hieman kauniita yksityiskohtia. Kortti tuoksuu narsisseilta ja liljoilta. Heather loitsi myös kortittiin musiikkia, joka kuuluu aina tavanomaisesti kun Katrine pitää sitä kädessä.

Kuva

Kortin kääntöpuolella lukee koukeroisin, kultaisella musteella kirjoitetun teksti;

Heij, minun ihana, uskomaton, kaunis ja mahtava ystäväni <3 Kirjoitin tämän kortin sinulle muistaen meidän ystäiset hetkemme ja sen kun ensimmäistä kertaa tapasimme. Siitä kun yhdessä taivalsimme salakäytävässä kohti valoa on vierähtänyt jo tovi, mutten koskaan tule unohtamaan sinua - eikä tule myöskään Nallukka, joka pyysi muuten kertomaan ettei muistele pahalla sitä että miltei pudotit sen kuilluun :)
Meillä on yhdessä paljon muistoja, kuten se kun vahinkovarastimme sen korun tai valmistimme yhdessä taikalientä. Tai se, kun jouluna avasimme lahjoja leikkien totuutta ja tehtävää. Haluaisin kokea nuo kaikki hetket uudestaan, mutta tiedän kuitenkin että meillä tulee olemaan vielä pitkä yhteinen historia ^^ Olet ollut minulle erittäin tärkeä tapaamisestamme asti ja sen haluan nyt sinulle osoittaa.
Mutta Katrine, nyt on pääsiäinen ja iloitkaamme siitä! :3 Syö paljon suklaata (niin minä ainakin teen) ja toivota pääsiäispupu tervetulleeksi. Herkut ovatkin parasta pääsiäisessä. Hmm... äiti haluaisi tavata sinut. Haluaisitko tulla meillä vaikka pääsiäisaterialle? :)

kyselee ystäväsi,
Heather.


Lähetän kortin Katrinen/Katrinen pelaajan pöllölään :)

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 25 Maalis 2016, 14:16
Kirjoittaja Marceau Forest
Marceau kiittää Frankowskia suuresti kortista, kirjeestä ja muistamisesta. Pakkohan hänen oli lähettää vastauksena oma pääsiäiskorttinsa. Toivottavasti Frankowski ei järkyty pojan järkyttävän huonosta piirrustustyylistä ja kirjoitusvirheistä.

Etupuoli
Kuva

Takapuoli
Kuva

Pääsiäiskorttinsa on ansainnut myös Marceaun ystävä Katrine Wall. Tässä ole hyvä!

Kuva

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 26 Maalis 2016, 11:17
Kirjoittaja Lýdia Laxness
Lýdia puolestaan antoi kortin Evelynille ollessaan tämän kotona kylässä. Kortti on valkoista pahvia, jossa on vihreä, kimalteleva kehys, sekä pitsireunus. Korttiin tyttö oli myös askarrellut pääsiäismunia hauskoista pahviarkeista. Se tuoksuu piparmintulle.

Kuva

Kortin toisella puolella lukee teksti;

Kiitos, Evelyn. Minulla ei ole ollut ystäviä sitten koko Château aikanani. Tai ehkä on, mutta ei niin läheisiä kuin sinä. Kiitos, että tulit luokseni ja autoit minua kirjoittamaan esseeni. Kiitän sinua myös siitä että sain tulla vierailemaan teille näin pääsiäisen aikaan. Olet minulle tärkeä ja toivon että ystävyytemme kestää ikuisesti ♡ Haluatko tulla käymään meillä kesällä? Olen kertonut sinusta paljon Léolle ja vanhemmilleni. Heidän mielestään sinä vaikutat oikein kivalta tytöltä ja arvaa mitä minä sanoin. "Voi, hän on ihanin ihminen minkä olen koskaan tavannut!" Ja se on totta. Kuka tahansa ei olisi lohduttanut minua silloin. Minusta tuntuu että olemme kuin kaksi sydämen palasta jotka löysivät toisensa

kertoilee uskollinen ystäväsi
Lýdia.


Lähetin kortin yksärinä.

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2016, 14:39
Kirjoittaja Katie Chang
Kirje kuori on kultainen ja siinä lukee punaisella Heather Rose.






Kuva löytyy täältä

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 28 Maalis 2016, 19:18
Kirjoittaja Katrine Isabell Wall
//Anteeksi kuvat, en saanut niitä oikeaan kokoon, niin ovat linkkejen takana :/ Jostain syystä yksi kuva toimi... Laitoin nyt kaikki kuusi tänne, vaikka en tiedä, saiko :) //

----------------------------------------------------
Yksi pääsiäskorteista lähti Fanny Wiestille. Kortti oli sujautettu valkoiseen kirjekuoreen ja päälle oli taiteiltu Fannyn nimi Katrinen hieman suttuisella kaunolla. Kun kuoren avasi, sisältä paljastui tällainen kortti. Kortin kääntöpuolella oli vielä tällainen tekstinpätkä:

Hyvää pääsiäistä, Fanny!

Anteeksi kuva, en osannut piirtää lammasta, joten käytin piirtosabluunaa. Se ei kyllä onnistunut silläkään. Eikä kanakaan onnistunut. Kuitenkin tarkoitin sanoa, että pidä hauska pääsiäisloma ja nähdään taas!

Katrine


-------------------------------------------------------

Seuraava kortti oli vaaleanvihreässä kuoressa, ja päälle oli kirjoitettu Marceaun nimi tummanvihreällä musteella (jota Katrine hankki pääsiäistä varten). Kuoresta paljastui alla oleva kortti.

Kuva

Toisella puolella oli seuraavanlainen lyhyt teksti mustalla musteella:

Hyvää pääsiäistä Marceau!

Kiitos kortista, se on hauska. Sinäkin olet kiva. Vietä hauska pääsiäinen, nähdään taas!

Katrine


------------------------------------------

Seuraava kuori oli voinkeltainen ja päälle oli taiteiltu Sophie Brownin nimi vihreällä musteella. Kuori oli myös vähän paksumpi kuin aikaisemmat. Sisältä ei nimittäin paljastunutkaan perinteistä korttia, vaan sen sijaan muutama Katrinen leipoma pääsiäispipari sekä pieni valkoinen kirjelappunen, jossa luki samalla vihreällä musteella seuraavat sanat:

Hyvää pääsiäistä Sophie!

En tiedä, pidätkö pipareista, mutta ajattelin kuitenkin lähettää niitä. Tein ne itse koulun keittiössä kotitonttujen avulla. Ne eivät maistu yhtään jouluiselta, vaan ovat enemmänkin kuin keksejä ja kuorrute maistuu sitruunaiselta. Toivottavasti pidät niistä. Tarkoitus oli kuitenkin sanoa, että pidä hauska loma ja nähdään taas!

Katrine


-----------------------------------------------

Seuraava kortti lähti Ivan Kushnirille, ja valkoiseen kuoreen oli kirjoitettu tummanvihreällä musteella saajan nimi. Sisältä paljastui vihreä pääsiäiskortti, jonka kääntöpuolella oli lyhyt viesti mustalla kaunolla.

Hyvää pääsiäistä Ivan!

Olen kamalan pahoillani siitä mitä tapahtui siellä juhlissa. En olisi saanut suuttua sinulle, ethän sinä tarkoittanut mitään pahaa. Ajattelin melkein heti tulla pyytämään anteeksi, mutta en enää löytänyt sinua. Annathan minulle anteeksi? Olen oikeasti hirveän pahoillani.

Ja anteeksi kamala kortti, olen hirmu huono piirtämään ja sitten yritin käyttää piirrossabluunaa, mutta kynästä katkesi terä ja nyt kaikki tiput ovat eri värisiä. Tarkoitin kuitenkin vain toivottaa mukavaa pääsiäistä. Älä ole vihainen, tavataan taas,

Katrine


--------------------------------------------

Seuraavan vaaleanpunaisen kuoren on tarkoitus löytää Heather Rose -nimisen noidan luo, ainakin päällä olevasta mustasta kaunokirjoituksesta päätellen. Kun kuoren avasi, sisältä paljastui Katrinen askartelema pääsiäiskortti, ja sen toiselta puolelta seuraava vihreällä musteella kirjoitettu teksti:

Hyvää pääsiäistä luova, ystävällinen, iloinen, kaunis ja paras ystäväni!

Kiitos hurrrrrrjan paljon kortistasi! Se on ihana!

Kiva ettei Nallukka ole minulle vihainen, en tykkää suututtaa ihmisiä tai nalleja. Olisi tosi kiva tulla pääsiäisaterialle, jos se käy äidillesi. Missä päin asuitkaan? Luulen joka tapaukessa pääseväni, äitihän voi vaikka ilmiinnyttää minut. Tiesitkö, että hän vie joka päivä isän töihin ja hakee sileltä kimppailmiintymällä? Isä kun on jästi ja hän käy töissä niin kaukana.

Joka tapauksessa mielettömän hyvää pääsiäistä ihana ystäväni, syö sinäkin paljon sulkaata ja pidä hauskaa! Puhutaan vielä tuosta pääsiäisjutusta, minun pitää kysyä äidiltä.

Katrine


---------------------------------------------

Vielä yhden kuoren sai Katrinen pöllö kantaa. Se oli osoitettu Renéelle ja nimi oli kirjoitettu mustalla beigeen kuoreen. Kuori oli hieman paksumpi, sillä sisällä oli kaksi pupupiparia sekä valkoinen kirje, joka oli kirjoitettu vihreällä musteella:

Hyvää pääsiäistä Renée!

Toivottavasti pidät pipareista, jotka leivoin. Ne eivät tarkalleen kyllä ole pipareita, ainakaan ne eivät maistu joululta. Ne maistuvat oikein paljon pääsiäiseltä ja sitruunaiselta. Ajattelin ensin tehdä yksisarvisia, mutta niiden liian ohuet sarvet kärähtivät, niin tein sitten pupuja. Niissä lukee "Hyvää" ja "Pääsiäistä", jos et saa selvää. Olen aika huono käsittelemään kuorrutetta.

Tarkoitin kuitenkin toivottaa hyvää pääsiäistä. Nähdään taas, tietysti vain jos haluat.

Katrine

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 03 Huhti 2016, 09:37
Kirjoittaja Rebecca Hope
(Ei ny liity ollenkaan aiheeseen mut oon ihan varmasti nähny ton Marceaun piirtämän kissan joskus :D)

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 04 Huhti 2016, 15:24
Kirjoittaja Sophie Brown
Kuorena toimi punainen kirjekuori joka on ympäröitysinisellä nauhalla. Päällä lukee Katrine Wall.

Hei, vaan Katrine!




Piparit olivat ihania, kiitos. Itse en saanut mitään näitä muffineja parempaa. Hyvää pääsiäistä,



ystäväsi Sophie Brown



Kuoressa on siis kuvitteellisesti mansikka muffineita.

Re: C. Kortti kaverille

ViestiLähetetty: 12 Touko 2016, 14:49
Kirjoittaja Renée Mason
Kesäkuun lähestyessä Renée päätti raapustaa Fanny Wiestille syntymäpäiväkortin. Kortin etukansi meni Renéen mielestä aivan pieleen, mutta sille ei mahtanut mitään, tärkeämpi oli viesti kortin sisällä.

//Anteeksi, kun kuvat ovat aika isoja :D//

Kuva

Kuva

Toinen kortti on menossa vastaukseksi Katrinen ihanaan pääsiäistervehdykseen. ((KORTTI TULEE KATRINELLE INGAME PÄÄSIÄISENÄ. Olin vaan unohtanu koko jutun xD)) Sen mukana tulee maalattu Mignon-muna. Se on maalattu kokonaan vaaleansiniseksi, ja joka puolella munaa on valkeita pilviä. Osat pilvistä kyllä ovat hieman epämuodostuneita, koska Renéen käsi heilahteli aina välillä.

Kuva

Kuva