Kortti on suljettu vaaleanvihreään kirjekuoreen, jonka päälle on kirjoitettu siistein, koukeroisin kirjaimin smaragdinvihreällä musteella Atlas Ironwood. Kuoren sisältä löytyy käsin askarreltu kortti:
Kortin sisäpuolelle on kirjoitettu oikein siistillä, pienellä, tasaisella käsialalla viesti:
Atlas,
no niin, voit lopettaa jo nauramisen. Ei se ollut NIIN hauskaa. En osaa piirtää. Piste. Mutta yritin! Muista, että sellaiset taiteelliset ihmiset kuin sinä voivat hyötyä kyvystään taloudellisesti vain siksi, koska on olemassa sellaisia täysin taiteelliseen työhön kykenemättömiä ihmisiä kuin minä. Yritin pistää tähän korttiin kaikki lahjani peliin, koska ajattelin, että arvostaisit sitä, mutta tyhjästä on selkeästi vähän paha nyhjäistä. Mutta sitähän sanotaan, että ajatus on tärkein. Minun mielestäni kyllä lopputuloskin on usein aika oleellinen, mutta toivottavasti sinä uskot enemmän sanontaan.
Ja ai niin, jos kaipaat vaaleanpunaista värikynääsi, se on edelleen minulla. Lainasin sitä tämän kortin tekemiseen enkä saanut palautettua vielä, koska typerä makuusalitoverisi hengasi siellä eikä minulla ollut koko päivää aikaa odotella hänen häipymistään. Koetan muistaa tuoda sen vielä ennen kesälomaa. Ajattelin, ettet varmaan kuitenkaan tarvitse sitä, kun et vaikuta sellaiselta, että piirtelisit kauheasti mitään vaaleanpunaista. (Ja jos piirtelit niin en halua kuulla siitä ja oli jo korkea aikakin lopettaa.)
Joka tapauksessa! Tein sinulle tämän kortin sanoakseni juuri sen, mitä Cassidy (KYLLÄ, se on Cassidy, älä naura!) kortin etupuolella jo sanoikin eli... kiitos... avustasi Turnajaisissa. Ja vähän kaikesta muustakin, mutta keskitytään nyt Turnajaisiin. Tai en tiedä, voinko puhua varsinaisesta avusta, no ehkä voinkin, mutta ainakin sellaisesta... henkisestä tuesta. Ranskaan asti raahautuminen kolme kertaa vain katsomaan, kun oksennan aamupalani, itken silmät päästäni ja olen kaikilla muillakin tavoin hermoraunio ei ole varmaan ollut kauhean mieltäylentävä kokemus, mutta se tekeekin siitä varmaan helposti ystävällisimmän asian, minkä kukaan on koskaan eteeni tehnyt. Joten... kiitos.
Tuo kuulosti kyllä vähän laimealta. Olen oikeasti kiitollinen. Niin kiitollinen, että tarjoutuisin kirjoittamaan sen muodonmuutosten esseesi, jonka kanssa olet tuskaillut koko viikonlopun, mutta se olisi erittäin vahingollista oppimisesi kannalta ja todella moraalitonta minulta muutenkin. Ja ei, ei tarvitse muistuttaa kaikesta muusta moraalittomasta, mitä olen tehnyt. Sitä paitsi, olet varmaan jo saanut sen esseesikin tehtyä. Ja jos et ole, niin sinun pitäisi olla kirjoittamassa sitä eikä lukea tätä.
No, kuitenkin. Jos saat sen esseesi valmiiksi ensi viikolla, niin voin tarjota sinulle jonkun leivonnaisen Tylyahossa. Jos siis haluat. Noin niin kuin kiitokseksi. (Mutta ei siinä kamalan pinkissä kahvilassa. Luulen, että saan diabeteksen, jos edes astun kynnyksen yli. Olen kyllä kuullut, että siellä olisi parhaat leivonnaiset.) Toivottavasti sinulla ei ollut turnajaisissa ihan kamalaa. Minulla enimmäkseen oli, mutta teit siitä siedettävämpää.
Rakk...olevät eivät kasva järvissä,
Anthony
