Toinen haaste, Andrejs Zimmek-Caune

[Harold Benson]

Andrejs Zimmek-Caune | Tylypahka AM | Puuskupuh | 3. lk

Ensimmäisen haasteen aikoihin Andrejs ei ollut vielä vaihtanut koulua saatikka muuttanut nykyiseen kotiinsa, Kelsoon. Ehkäpä sen takia hän ei oikeastaan tiennyt minkälaiset Turnajaisten haasteet voisivat olla, joten vastasikin olevansa Turnajaisiin osallistumisesta samaa mieltä kuin kysyjä itse. Andrejsin onneksi (tai epäonneksi) kysyjä itse aikoi osallistua tähän Turnajaisten haasteeseen, joten niin Andrejskin teki.

Andrejs joutui odottelemaan aika kauan, sillä hän oli vasta 3. luokalla sekä z-kirjain oli aikalailla aakkosten loppupäässä. Se ei häntä kyllä haitannut, sillä oli vain hienoa kun pystyi olemaan vielä muiden seurassa. Itse haasteesta tämä puuskupuh oli aika iloinen, sillä hän oli harrastanut suunnistusta ja pyöräsuunnistustakin. Andrejs ei kuitenkaan ollut yhtä innostunut ja malttamaton kuin ne joiden seuraan hän oli tunkeutunut.

Kun porukka oli jo huvennut aikalailla, oli Andrejsin vuoro lähteä liikkeelle. Hän kyllä sitä ennen vielä ystävällisesti lausui koko nimensä ääntäen sukunimensä niin hitaasti ja selvästi kuin osasi. Hänen uudessa koulussaan joillain kun tuntui olevan pienoisia vaikeuksia saada selville hänen sukunimensä. Oikeastaan se saattoi ehkä johtua siitä, että puuskupuh mielellään esitteli itsensä Andrejs Jan-Peter Matejs Toma Zimmek–Cauneksi. Sukunimi siis hukkui aika helposti etunimitulvan alle.


Kartan saatuaan Andrejs tarkasteli sitä ammattilaisen elkein jatkaen samalla matkaansa sähkönsinisten urheilulenkkareiden vilkkuessa jokaisella kerralla kun kantapää koski maata. Muutenkin puuskupuh oli tapansa mukaisesti vetänyt päälleen väljät harmaan eri sävyissä olevat urheiluvaatteensa. Hän oli saanut pitää taikasauvansa, mutta jostain syystä häneltä oli takavarikoitu digitaalinen rannekello ja otsalamppu. Andrejs olisi mielellään silloin esittänyt miksi -alkuisen kysymyksen, mutta hän tapansa mukaan jäi myötäilemään aikuista, joka aiemmin kertoi että hän saisi ne myöhemmin takaisin. Puuskupuh oli myös samaa mieltä siitä, että ajanotto aloitettaisiin.

Ollessaan hieman kauempana lähtöpisteestä, mutta vielä kartalla, Andrejs katsoi parhaaksi yrittää käyttää taikasauvaansa. Ehkä hän kilpailun edetessä ymmärtäisi miksi häneltä oli otettu ne toiset tavarat pois. Ne olivat ehkä kiellettyjä. Niin pääteltyään Andrejs ei sitten yrittänytkään kutsua tulejo –loitsun avulla rannekelloansa ja otsalamppuansa luokseen vaan pyörän. Hän oli nähnyt sellaisen hienon maastoon sopivan pyörän Châteaun lähellä sijaitsevassa Poudlardinen kylässä, kun he olivat menneet sen ohitse kouluun.

Polkupyörä oli näyttänyt ihan hyväkuntoiselta ja sen omistaja ei varmaan panisi pahakseen, jos Andrejs vähän vain sitä lainaisi. Pyörän tarkoituksenahan oli toimia poljettavana polkupyöränä, jonka avulla pääsi helposti yhdestä paikasta toiseen. Rauhallisesti paikallaan seisten puuskupuh vilkaisi hieman ympärillensä odottaen malttavin mielin sitä hetkeä, jona pyörä ilmestyisi hänen luokseen.

Kului tovi jos toinenkin ja Andrejs huomasikin miten jotkut toiset osallistujat kiirehtivät oikopäätä tavaroidensa ja luutiensa kanssa joihinkin toisiin suuntiin. Hänelle oli tietenkin myös annettu joku luuta, mutta vaikka Andrejs ei ollut mitään luutaihmisiä hän oli ottanut sen mukaansa. Puuskupuh ei kyllä ollut vielä aivan varma siitä mitä tekisi luudan kanssa nyt kun hänellä pian olisi maastopyöräkin. Luutaa ei voinut laittaa tavaratelineellekään, kun sellaista pyörässä ei tainnut olla.


Ensimmäisenä Andrejs havaitsi pyörän etuvalot ja sitten ne tavallisen maastopyörää paksummat renkaat. Se ei sittenkään ollut maastopyörä vaan fatbike kuten puuskupuh osasi nimetä. Luutaa ei kuitenkaan saatu mitenkään järkevästi kiinnitettyä pyörään ja Andrejs jo mietti jättävänsä sen tänne hangen keskelle, mutta niin sydämetön hän ei voinut olla.

Hän paikansi itsensä ympäristöä hyväksi käyttäen kartasta ja valitsi päämääräkseen läheisemmän kylän. Ehkä Andrejs tapaisi siellä sen pyörän oikean omistajan ja voisi selittää vain lainaavansa pyörää! Puuskupuh kiersi kartan tosi varovasti rullalle ja laittoi sen urheilutakkinsa taskuun ennen kuin hypähti pyörän satulaan ja otti vasemmalla kädellään luudan varresta kiinni.

Andrejs lähti varovasti polkemaan, sillä hän ei ollut koskaan ennen polkenut tällaisella pyörällä ja pitänyt toisella kädellään jotain luutaa. Kantaminen oli todella vaivalloista ja pariin otteeseen hän joutuikin pysähtymään ja vaihtamaan luutaa toiselle puolelle, sillä luuta ei ollut se kevyin. Hieman hitaampi vauhti sopi vallan hyvin puuskupuhille, mutta liian hitaasti hän ei myöskään voinut mennä sillä silloin vaarana olisi ollut pyörällä kaatuminen.


Kylän kattojen ilmestyessä näköpiiriin Andrejs oli aika varma siitä, että oli lähtenyt oikean kylän suuntaan, minkä vuoksi hän ei keskeyttänyt ajoa ja tarkistanut sitä kartasta. Kartan esiin ottaminen oli myös haastavaa siinä suhteessa, ettei hän halunnut vahingossa tiputtaa samassa taskussa olevaa taikasauvaansa. Oli vain helpompi luottaa siihen, että suunta oli oikea ja jos ei olisi, se ei haittaisi Andrejsta. Hän voisi sitten jatkaa matkaansa toiseen kylään, joka sitten varmaan olisi se oikea. Eihän hän turhaan kiirehtisi ja murehtisi tuollaisia, kun maailmassa oli niin paljon muita asioita joiden vuoksi kyyneleitä voisi vuodattaa.


Andrejs huomasi tummat lentävät oliot silloin, kun ne kaartoivat ja syöksähtelivät. Hän yritti polkea nopeammin ja nopeammin, sotkea oikein kunnolla ja karistaa ne kannoiltaan. Ne kuitenkin pysyivät puuskupuhin kimpussa ja hän jotenkin aavisti, etteivät ne halunneet tehdä hänelle mitään hyvää. Andrejs ei oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tällaisissa tilanteissa tehdä muuta kuin jatkaa polkemista.

Hän polki ja kaarteli vasemmasta oikeaan niin nopeasti kuin pääsi ja tunsi miten ne yrittivät laskeutua hänen päällensä ja tarttua takkiin ja jalkoihin. Andrejsilla ei ollut yhtään kättä vapaana, jotta voisi hätistellä ne pois ennen kuin hän sitten irrotti otteensa ohjaustangosta. Hän polki yhä ja tasapainotteli luudan kanssa pyörällä jotenkuten katse niitä lentäviä olioita suunnattuna. Puuskupuh yritti tumpulla huitoen saada ne pois.
Ainoa mitä hän sai sillä aikaiseksi oli se, että hän syöksyi päätä pahkaa pyörän kanssa ojaan.


Andrejs vilkaisi repeytyneitä vaatteitaan ja kosketteli varovasti kasvojaan mahdollisten vammojen ja haavojen vuoksi. Joko jotkut niistä tummista ja karvaisista olioista olivat purreet tai sitten Andrejs oli ojaan syöksymisestä saanut joko pyörästä tai jostain muusta viillon poskeensa, sillä tumput värjäytyivät punertaviksi hänen koskettuaan vasenta poskeaan.

Häntä itseään se ei haitannut, sillä hän oli tottunut kaikenlaisiin haavoihin ja muihin ikävyyksiin. Tällä hetkellä eniten suretti lainassa olevan fatbiken kohtalo, jonka ohjaustanko oli vääntynyt ikävännäköisesti havupuun paksua runkoa vasten. Andrejs pyyhki nenästään tulevan rään takkinsa hihaan ja avasi taskunsa, jossa oli sauva ja kartta. Kartta näytti olevan ihan hyvässä kunnossa kuten oma taikasauvakin, minkä vuoksi hän olikin aika huojentunut ja istahti lumiseen ojaan hetkeksi.


Puuskupuh muisteli osaamiaan loitsuja ja niiden heilautusliikkeitä mielessään. Hän voisi kokeilla saada pyörä vielä kuntoon tai sen hän ainakin otti vaatimattomaksi tavoitteekseen.
”Entistus”, Andrejs kokeili loitsia pariin otteeseen ennen kuin riisui toisen tumppunsa, jotta saisi taikasauvasta hieman paremman otteen. Neljännen loitsuyrityksen jälkeen pyörä näytti hieman paremmalta, joten puuskupuh nousi ja talutti sen pois ojasta kylän raitille. Hän kuitenkin kiirehti takaisin ojaan hakeakseen sieltä sen koululta olevan luudan. Luuta kädessään Andrejs tarkasteli pyörää ja totesi sen vielä ajokuntoiseksi ja laittoi taikasauvansa takaisin kartan kaveriksi taskuunsa. Tiellä ei ollut enää niin paljon lunta kuin siellä ojassa, ja siitä suunnasta, mistä hän oli alun perin tullut.


Andrejs paransi otettaan luudastaan yrittäen vasta sen jälkeen nousta takaisin pyörän satulaan. Häntä kolotti vähän joka paikkaan, muttei hän antanut sen häiritä vaan otti ohjaustangosta hyvän otteen ja polkaisi menemään. Tie, jolla hän jatkoi matkaansa sisemmälle kylään, leveni ja Andrejs oli aika varma siitä, että se oli se kartassa ollut päätie, joka johti aukiolle jossa rastin pitäisi olla.

Hän hymyili ihan iloisesti kaikille vastaantulijoille, joista osa tuntui katsovan häntä hieman kummeksuen. Andrejs ei itse sitä huomannut kummeksuvia katseita, sillä hän keskittyi hymyilemisen, polkemisen, pyörän ohjaamisen ja luudan kantamisen ohella jotenkin myös ihailemaan rakennusten arkkitehtuuria. Ehkä jonain päivänä hänkin voisi suunnitella yhtä hienoja taloja tai sitten suunnistaa ammatiksensa täällä kuka ties.


Aukiolle päästyään Andrejs ymmärsi sen jonkinlaiseksi toriksi tai ainakin siellä oli koju jos toinenkin. Hän sitten pysähtyi ja laski luutansa varovasti yhtä punertavaa rakennusta vasten ennen kuin nousi alas satulalta. Rastin pitäisi olla täällä jossain, minkä vuoksi hän avasikin taskun ja otti sieltä olevan kartan esille. Hiukan ympärilleen vilkaisten Andrejs osasi paikantaa itsensä torin luoteiselle osalle ja rastin olevan torin pohjoisella laidalla. Hän sitten laittoi kartan uudestaan pois ja varmisti kädellään, että taikasauva oli vielä mukana ja pyörä hyvin tuettuna luudan vieressä.


Torin poikki astellessaan Andrejs näki juustoa myyvän kojun ja vaihtoi suuntaansa sitä kohti. Juustokojun luokse päästyään puuskupuh katseli silmät suurina sen valikoimaa. Kojun myyjänä toimi eräs vanhempi herra, joka sanoi nopeasti ranskaksi monia asioita, joista Andrejs ei ymmärtänyt ensimmäistäkään. Miehen sitten tarjotessa juustoa Andrejs pudisteli päätänsä, vaikka tiesi että juusto olisi ollut hyvä lisä, jos hän seuraavan rastin takia menisi kartassa mainittuun metsään. Herra sanoi taas jotain ranskaksi mitä Andrejs ei taaskaan ymmärtänyt, joten Andrejs antoikin katseensa laskeutua omiin kenkiinsä.

”Mi-minulla ei ole yhtään ra-rahaa”, puuskupuh totesi englanniksi ja yritti olla kuulostamatta liian surulliselta pyöritellessään vielä verestä likaisena olevia tumppujaan. Hän sitten kohotti katseensa sen verran, kun uskalsi ja yritti hymyillä herttaisesti miehelle. Hammashymyn jälkeen puuskupuh kääntyi ja jatkoi matkaansa sinne missä sen rastin pitäisi olla.


Pienoisen etsinnän jälkeen Andrejs bongasikin laatan ja yritti piilotellen ottaa taikasauvansa esille. Se onnistui hyvin, mutta hän ei ennättänyt vielä koskea kojun vieressä olevaa laattaa, kun jo joku nainen puhutteli häntä englanniksi.
”Missä sinä poika oletkaan ollut? Annapa kun täti varovasti pyyhkii tuon pois”, nainen sanoi.
”En minä ole poika vaan”, Andrejs korjasi väärinkäsityksen niin tyynesti kuin vain taikasauva selkänsä takana osasi, ”minä olen vain… minä.”

Nainen kuitenkin oli Andrejsin korjauksen aikana ottanut laukustaan kangasnenäliinan, jota painoi hennosti ja harkitusti Andrejsin poskea vasten. Puuskupuh näki että nenäliinasta tuli nyt likainen ja hän olisi mielellään tehnyt jotain naisen puolesta, mutta tämä viittasi vain kintaalla Andrejsin tarjoamalle avulle. Puuskupuh sitten, naisen kadottua väkijoukkoon, kosketti sauvansa kärjellä laattaa ja näki laatan värin muutoksen.
Noin, ensimmäinen rasti oli nyt takanapäin.


Andrejs ujutti sauvansa takaisin takkinsa taskuun ja otti samaisesta taskusta sen jälkeen suunnistuskartan esille. Sitä hieman käännellen ja mahdollisia reittiä seuraavalle rastille pohtien hän kulki torin sille laidalle, jossa pyörä ja luuta vielä nököttivät. Totta puhuakseen puuskupuhia vielä särki kaatumisen johdosta ja hän toivoi, ettei metsään mentäessä ollut samanlaisia karvaisia öttiäisiä lentämässä ja yrittämässä syöstä hänet johonkin toiseen kuoppaan.

Andrejs hyppäsi pyörän satulaan varmistettuaan, että renkaissa oli vielä tarpeeksi ilmaa. Hän kääntyi pyörällänsä sen verran, että sai luudasta otteen, ja luutaa kädessä pitäen lähti pyöräilemään kylän sivukujia pitkin. Tottuneena suunnistajana puuskupuh muisti hyvin valikoimansa tien, sillä kujien jälkeen pitäisi tulla aukio ja sitten jossain edessäpäin piti olla se metsä. Hän ei kyllä ollut varma miten selviäisi metsästä ilman juustoa, mutta aivan varmasti metsä ja sen eläimet ja sielut ymmärsivät tämän. Ei puuskupuh muuten olisi uskaltanut lähteä etsimään rastia metsästä.


Andrejs polki leppoisaa vauhtia vähä väliä ilmaan vilkaisten varmistuakseen siitä, etteivät siellä lentäisi mitään karvaisia tummia olentoja. Metsä näytti puuskupuhista koko ajan kunnioitusta herättävämmältä mitä lähemmäs sitä pääsi ja Andrejs pohtikin minkälaisia sieluja ja persoonia siellä mahtoikaan asua – toivottavasti ystävällisiä.

Kuin vahinkotaian elkein alkoi yhtäkkiä satamaan tosi paljon sillä aukiolla jolla Andrejs oli matkalla metsää kohden. Maa antoi paikoitellen hieman periksi kaatosateen vuoksi ja hänen piti oikein kunnolla sotkea, jotta pääsi jatkamaan joidenkin ongelmakohtien yli.

Luudan paino tuntui myös merkittävältä kädessä, joten Andrejs hyppäsi kesken vauhdin satulan selästä. Pyörä kaatui maahan, muttei sillä ollut nyt niin paljon väliä. Puuskupuh yritti juosta nopeasti aukion ainoan suuremman kiven luo pyrkimyksenä asettaa luuta sinne suojaan. Hän ei ihan tiennyt saiko luutaa noin vain hylätä, minkä vuoksi hän kertoikin luudalle vielä sateen pauhun yli miten vielä palaisi tämän luokse. Andrejs tunsi olevansa kuin uitettu puhpallura eikä hän edes yrittänyt kiirehtiä takaisin polkupyörän luokse.


Sade olisi sillä aikaa kiillottanut polkupyörää entiseen loistoonsa ellei maaperä olisi antanut hieman periksi ja ohjaustangon toinen pää olisi uponnut maahan. Andrejs nosti pyörän ja pyyhki siinä olevan lian tumppuihinsa, jotka olivat jo aika likaiset. Tämän jälkeen hän nousi uudestaan pyörän satulaan ja polki kiirehtimättä metsää kohden.

Puuskupuh ei huomannut kaatosateen loppumista kuin vasta metsään päästyään. Hän oli todellakin aivan litimärkä ja aika varma siitä, että olisi vuoteen oma vähintäänkin kaksi seuraavaa päivää. Jos hän kerran oli jo vilustunut märkien sukkien takia, niin kahdet parit märkiä sukkia oli varmaan vielä pahempi juttu. Andrejs kun oli ottanut hieman opikseen ja varautunut nyt kahdella sukkaparilla, mutta ne eivät ne nyt auttaneet kun oltiin jo päästä varpaisiin ihan märkä.


Andrejs asteli yhden hienon puun viereen ja otti taskustaan kartan esille. Se oli myös kastunut, mutta siitä erotti vielä jotenkin joitakin pinnanmuotoja ja kiviä ja muuta maastoa. Andrejs ei kyllä yhtään tiennyt missä päin metsää oli, joten hän otti taikasauvansa myös esille. Harmi ettei hän vain tiennyt ja osannut yhtään loitsua, jolla olisi voinut kuivata vaatteensa tai taikoa varavaatteita itsellensä tai edes pyyhettä. Puuskupuh yritti sitten tasata hengitystään ja miettiä rauhallisesti mistä muusta loitsusta voisi nyt olla avuksi. Tulen tekeminen oli ehdottomasti poissa laskuista, sillä Andrejs ei halunnut saada kenenkään vihaa niskaansa ja hän tiesi että ilmastonmuutoksesta oli juuri kyse ilmaston lämpenemisestä. Hän ei halunnut tietoisesti edistää sitä loitsuvoimin.

Ainoa vähän suunnistamiseen liittyvä taika, jonka Andrejs keksi oli suuntaa minut –loitsu. Hän yrittikin sitä pari kertaa, mutta kun hän ei yhtään muistanut mitä sillä olisi saanut aikaan, siitä ei ollut kauheasti apua. Puuskupuh yritti hampaat kalisten jatkaa matkaansa metsässä välittämättä enää siitä missä kohtaa karttaa oli. Jos hän vain tarpeeksi hyvin käveli ja luotti aisteihinsa, ehkä metsän henget olisivat kilttejä ja osoittaisivat hänelle missä rasti oli tai sitten toisivat hänelle toiset vaatteet. Jotain lämmikettä toivoen Andrejs jatkoi matkaansa metsässä ja jaloissa tuntuivat jo päivän aikana tulleiden kolhujen ja pyörän polkemisen rasitukset.


Hän istahti varovasti yhdelle kannolle ja kuunteli metsässä olevien taikaolentojen ja muiden eläimien liikkeitä. Puuskupuh vilkaisi ylös taivaalle ja katseli ehkä hieman kohtaloaan surren puiden latvojen heiluntaa. Andrejs tiesi ettei hänen kohtalonsa ollut mitenkään paha. Olihan metsä ihan kaunis ja sen sielut myös sekä hän oli pitkästä aikaa taas päässyt suunnistamaan ja pyöräilemään. Hän ei kyllä tiennyt mitä pyörälle oli käynyt. Olikohan hän asettanut sen kauniisti kiveä vasten vai minne se oli joutunut?

Andrejs odotti kyllä malttamattomana omaa kuolemaansa tai pikemminkin sitä minkälaiseen välitilaan hän pääsisi ennen kuin hän syntyisi uudelleen maailmaan jonkun toisen nimen kanssa. Koko ajatus sai puuskupuhin kihelmöimään silkasta jännityksestä. Andrejs ei kauheasti miettinyt sitä mitä hänen omat vanhempansa ajattelisivat hänen poismenostaan. He kai tiesivät sen että hän syntyisi uudestaan tänne maailmaan tai niin Andrejs ainakin oletti. Puuskupuh oli aivan varma siitä, että uudelleensyntymisen kierre tulisi pysymään yllä niin kauan kuin maailma olisi vielä olemassa. Hän oli jo kerran itse todistanut Plup –kissansa persoonan muutosta, joten oma jälleensyntyminen olisi varmaan todella mielenkiintoinen kokemus.
Andrejsin oli kylmä, mutta hän ei ajatellut sitä yhtään sulkiessaan silmänsä – avatakseen ne myöhemmin uudestaan kuullessaan oman nimensä jonkun toisen lausumana.

[Vincent Coates]

Andrejs Zimmek-Caune, Tylypahka AM

Mila Molina, taikakoulu Château
Pisteet: 6

Pidin valtavasti ideastasi korvata luuta läskipyörällä. Se toi hauskoja mutkia haasteen varrelle. En todellakaan päästänyt hahmoasi helpolla, mutta siitäkin huolimatta hän pääsi eteenpäin hyvällä asenteellaan. Pidin tyylistäsi kirjoittaa, sillä tekstisi oli helppolukuista ja sujuvaa ja siinä oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Andrejs ei kuitenkaan saanut suoritettua haastetta kokonaan. Pahus!

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 6

Haaste oli erittäin hahmonomaisesti suoritettu. Pyörän käyttö haasteessa oli hauska ja oivaltava idea. Muutenkin koko haaste oli toteutettu hyvin omaperäisesti. Andrejs yritti selvästikin parhaansa, mutta nuoren ikänsä takia olikin ymmärrettävää, ettei hän saanut kaikkia rasteja haettua. Valitettavasti siitä kuitenkin täytyi vähentää pisteitä.

Aline, Pensieve
Pisteet: 9

Pyörän käyttäminen apuvälineenä oli hauska idea, eikä se sujunutkaan ihan mutkattomasti. Ihana ja erilainen idea. Hahmon persoona tuli esiin hänen ajatuksissaan ja tavoissaan toimia. Torin kuvaus tuntui hyvin aidolta ja olit hienosti ottanut huomioon ympäristön kaikkialla, missä haasteessa liikuttiin. Haasteen suoritus oli otettu hyvin huomioon ja rastien kerääminen sujui melko leppoisasti, vaikka lopussa metsä osoittautuikin sokkeloiseksi.
Teksti on selkeää ja kappaleet on jaettu hyvin. Haastetarinaa on helppoa sekä sujuvaa lukea.

Yhteensä 21 pistettä!