Ensimmäinen haaste, Aimee Russell
Lähetetty: 17 Helmi 2016, 18:46Aimee Russell - Puuskupuh - 7. luokka - Tylypahka AM
Aimee oli ollut innoissaan ja hyvin hermostunut ensimmäisestä koetuksesta koko päivän. Hänen hermostuneisuutensa oli näkynyt siinä, että hän oli höpötellyt vielä tavallistakin runsaammin kaikille jotka olivat jaksaneet kuunnella. Hänen onnekseen tutustunut eilisen illan avajaisseremoniassa kahteen todella mukavaan Châteaussa opiskelevaan tyttöön, jotka olivat pitäneet hänelle seuraa tänäkin päivänä. Aimee ei ollut aivan varma kuinka hyvin he olivat ymmärtäneet englantia, mutta ainakin he olivat kuunnelleet Aimeen juttuja hyvin ystävällisesti ja kiinnostuneen oloisesti. Aimee oli muutenkin todella vaikuttunut tähänastisesta turnajaismeiningistä. Oli todella hienoa päästä vierailulle Ranskaan ja vieläpä näin hienoon ympäristöön. Ja mikä mahdollisuus päästä itsekin kisaamaan. Eihän tämän parempaa voinut ollakaan.
Monet olivat jo menneet sisään labyrinttiin ennen häntä. Hän toivoi sydämestään että kaikilla sujuisi kisa hyvin, eikä kenellekään sattuisi mitään vakavaa. Jännitys kasvoi hetki hetkeltä, mutta onneksi pian olikin jo hänen oma vuoronsa ja hän suuntasi labyrinttiin. Äänet vaimenivat ja hän keskittyi katselemaan ympärilleen. Nyt olisi tärkeää keskittyä ja selviytyä mahdollisimman nopeasti labyrintista ulos. Ja tietysti nauttia tästä hienosta mahdollisuudesta.
Ensimmäisen risteyksen kohdalta Aimee kääntyi oikealle, ilman mitään tiettyjä perusteluja. Hän tuumi, että eiköhän labyrintista löytäisi ulos, kunhan vain luottaisi vaistoonsa ja toimisi sen mukaisesti. Kuljettuaan vähän matkaa Aimee saapui ovelle ja kokeili sen kahvaa. Ovi oli kuitenkin lukossa. Kummemmin miettimättä Aimee kokeili oveen alohomora-loitsua. Hän muisti hyvin kuinka se oli ensimmäisiä loitsuja joita hän oli Tylypahka AM:issa oppinut. Monia vuosia oli sen jälkeen kulunut, mutta loitsu osoittautui edelleenkin käyttökelpoiseksi, sillä ovi lennähti auki. Iloisena ensimmäisen esteen selvittämisestä Aimee jatkoi matkaansa.
Seuraavasta risteyksestä Aimee kääntyi vasemmalle. Polku näytti tyhjältä ja se kaareutui vasemmalle. Aimee jatkoi matkaa ja heti kun hän kääntyi kulman taakse, hänet ympäröi suuri lauma pieniä, sinisiä, lentäviä otuksia. Aimee säikähti melkoisesti, muttei ehtinyt reagoida taikomalla ennen kuin otukset ympäröivät hänet. Aimee tunnisti sähkönsiniset otukset ilkiöiksi, ja oli jotakuinkin helpottunut, sillä ne eivät olleet erityisen vaarallisia otuksia. Pari ilkiötä oli kuitenkin jo vienyt häneltä korvakorut korvista, kolmas veti häntä hiuksista ja neljäs teki tuhojaan hänen viittansa kankaalle. Aimee päätti pistää juoksuksi ja samalla huitoi ilkiöitä kimpustaan. Pari sopivalla etäisyydellä ollutta ilkiötä hän myös kangisti.
Aimee juoksi seuraavasta mutkasta oikealle, jossa polku ja seinät olivat vihreän kasvin peittämät. Aimee jatkoi juoksuaan jonkun matkaa ja ilkiöt vähitellen perääntyivät. Aimee pysähtyi polulle ja katsoi taakseen niin että näki ilkiöiden palaavan takaisin mistä tulivatkin. Aimee seisoi hetken paikallaan ja tasasi hengitystään. Hän aikoi jatkaa matkaansa eteenpäin, mutta samalla kun hän otti ensimmäisen askeleen, hän kaatui rähmälleen maahan saaden polviinsa mojovat mustelmat ja samalla ote taikasauvasta kirposi, niin että taikasauva vieri kolahdellen vähän matkan päähän. Hämmentyneenä ja yllättyneenä Aimee katsoi jalkoihinsa nähdäkseen mihin oli kompastunut. Hän näki kuinka vihreä kasvi oli hänen huomaamattaan kietonut köynnöksensä tiiviisti hänen nilkkojensa ympärille ja jatkoi matkaa hitaasti jalkoja ylöspäin. Aimee yritti pyristellä jalkojaan, mutta tunsi köynnösten kiertyvän vain tiukemmalle. Tyttö tunsi paniikin yltyvän, mutta yritti pitää päänsä kylmänä. Hän yritti kurottautua taikasauvaa kohden, mutta se oli liian kaukana ja köynnös piti hänet paikallaan. Aimee pinnisti voimansa äärimmilleen ja kurotti niin pitkälle kuin pääsi ja sai kuin saikin lopulta taikasauvan näppiensä tuntumaan. Aimee nappasi sauvansa käteensä ja taikoi tuliloitsun kohti kasvia, joka oli jo kiertänyt köynnöksensä Aimeen polviin saakka. Taikasauvan kärjestä ilmestynyt sininen tulipallo ei sytyttänyt kasvia tuleen, mutta ärsytti sitä sen verran, että Aimee tunsi köynnösten otteen hellittävän. Aimee potki köynnökset nopeasti pois jalkojensa ympäriltä ja juoksi niin lujaa kuin pääsi takaisin sinne mistä oli tullutkin, sillä ei edessään nähnyt mihin asti pirunnuoraa olisi vielä ollut. Risteyksestä hän kuitenkin juoksi oikealle, eli poispäin aiemmin kohtaamistaan ilkiöistä.
Nyt enemmän varuillaan kuin aiemmin Aimee kääntyi seuraavasta risteyksestä oikealle. Tie kaartui vasemmalle ja Aimee kääntyi kulman taa taikasauvan valmiina ja nyt erityisen tiukasti kädessään. Edessä ei kuitenkaan näkynyt mitään elollisia olentoja, vaan ilmeisesti pitkä ja uhkaavan näköinen suo. Hän oli kuitenkin ollut elämänsä aikana retkeilemässä, joten suo ei ollut hänestä esteistä pelottavimmasta päästä. Niinpä Aimee jatkoi matkaansa ja astui sellaiseen kohtaan suota, joka näytti tukevalta. Aimeen jalat kastuivat nilkkoja myöten ja pohja tuntui niljakkaalta, mutta hän ei kuitenkaan uponnut sen syvemmälle. Aimee jatkoi varovasti kokeillen ja tunnustellen eteenpäin. Muutaman kerran hän oli lähellä suonsilmäkettä, mutta kykeni väistämään ne. Hän oli näkevinään myös muutaman hämykeijun, jotka omalta osaltaan auttoivat Aimeen taivalta, auttoivathan ne suonsilmäkkeiden paikantamisessa. Lopulta Aimee pääsi suon toiselle puolelle, mutta oli yli polviin saakka märkä, viluissaan ja mutainen. Hän oli kuitenkin vain iloinen siitä, että oli päässyt ehjin nahoin taas toivon mukaan vähän lähemmäksi uloskäyntiä.
Tien päässä hän kääntyi oikealle ja jatkoi matkaa reipasta vauhtia eteenpäin. Edessä ei näkynyt minkäänlaisia esteitä, mikä sai Aimeen vielä varautuneemmaksi. Yhtäkkiä tapahtui jotain todella kummallista ja Aimeen suusta pääsi pieni kirkaisu. Maailma oli kääntynyt ylösalaisin. Aimeen jalat tuntuivat olevan tukevasti kiinni maassa, joka oli nyt vain vaihtanut paikkaa taivaan kanssa. Aimee koitti varovasti toisella jalalla saisiko sen irti maasta… Tai siis taivaasta? Vai maasta joka oli taivaan paikalla. Hämmennyksestä huolimatta Aimee sai jalkaa siirrettyä ja kun toinen oli tukevasti alhaalla (vai ylhäällä) hän siirsi taas toista. Hän jatkoi varovasti ja melko hitaasti matkaa eteenpäin. Oikeastaan kun oloon tottui, se oli aika hauskaa. Tai jännittävää. Harvoin sai tuolla tavalla kulkea taivaassa. Eteneminen oli vain turhan hidasta ja vaivalloista eikä hän tiennyt miten pystyisi reagoimaan jos jotain uutta estettä tulisi eteen. Aimeen ei kuitenkaan tarvinnut ratkaista tätä pulmaa, sillä samassa hän siirtyi loitsun vaikutusalueelta ja kaikki palautui normaaliksi. Aimee löysi taas itsensä rähmällään maasta, nousi ylös ja jatkoi matkaansa.
Tien päässä hän kääntyi vasemmalle ja sitten taas tien loputtua vasemmalle. Tie näytti taas autiolta. Aimee jatkoi matkaansa. Äkkiä hän huomasi jotain liikettä. Vähän aikaa mietittyään hän huomasi, että seinät lähestyivät vähitellen häntä molemmilta puolilta. Aimee ei tiennyt oliko kyseessä joku samanlainen loitsulla aiheutettu harha kuin maan ja taivaan vaihtaessa paikkaa, mutta ei jäänyt ottamaan selvää. Hän lähti juoksemaan eteenpäin kovempaa kuin varmaan koskaan elämässään. Ahdistus ja paniikki oli melkoinen, kun seinät yhä lähestyivät eikä hänellä ollut aavistustakaan ehtisikö ajoissa turvaan. Spurtti tuotti kuitenkin tulosta, sillä lopulta Aimee huomasi seinien taas leventyneen. Hän pysähtyi ja varmistettuaan että seinät eivät todella enää lähentyneet hän lysähti hetkeksi nelinkontin jotta saisi taas henkeä. ”Kaikenlaista ne keksivät”, oli ainoa ajatus mikä hänellä kävi mielessä.
Pienen hetken kuluttua Aimee taas kokosi itsensä ja jatkoi matkaa. Hän toivoi, että olisi jo aika lähellä maalia. Nyt edessä näkyi joku otus ja Aimee terästäytyi jälleen kerran, vaikka tuntuikin jo siltä, että hänen takkinsa oli melkoisen tyhjä. Vähän lähempänä hän jo tunnisti olion sfinksiksi. Ja voi miten kauniilta se näyttikään. Aimeen olo kirkastui vähän katsellessaan tuota kaunista olentoa. Sfinksi kertoi, että hän oli jo lähellä päämääräänsä, mutta päästäkseen eteenpäin, hänen tulisi vastata oikein arvoitukseen. Aimee kuunteli sfinksin kertoman arvoituksen useampaan kertaan. Hän joutui todella miettimään ja pohtimaan ja käveli vähän aikaa edestakaisin polulla saadakseen aivonystyränsä paremmin liikkeelle. Lopulta vastaus välähti hänen mieleensä ja hän kiljahti riemuissaan. Hän kääntyi kohti sfinksiä ja kertoi onnellisena oikean vastauksen. Sfinksi päästi hänet hymyillen ohitseen. Aimee kiitteli olentoa vuolaasti ja kääntyi sitten seuraavasta ristyksestä oikealle. Näin Aimee pääsi labyrintista ulos.
Vaikka Aimee oli aivan poikki, hän oli märissään ja kylmissään, mustelmilla ja naarmuilla hän oli silti onnensa kukkuloilla. Hän oli ylpeä itsestään ja oli sitä mieltä, että oli selviytynyt kohtalaisen hyvin. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan kaikille, minkälaisista koettelemuksista oli selvinnyt ja myös kuulemaan, mitä muut olivat kohdanneet labyrintin uumenissa.
Aimee oli ollut innoissaan ja hyvin hermostunut ensimmäisestä koetuksesta koko päivän. Hänen hermostuneisuutensa oli näkynyt siinä, että hän oli höpötellyt vielä tavallistakin runsaammin kaikille jotka olivat jaksaneet kuunnella. Hänen onnekseen tutustunut eilisen illan avajaisseremoniassa kahteen todella mukavaan Châteaussa opiskelevaan tyttöön, jotka olivat pitäneet hänelle seuraa tänäkin päivänä. Aimee ei ollut aivan varma kuinka hyvin he olivat ymmärtäneet englantia, mutta ainakin he olivat kuunnelleet Aimeen juttuja hyvin ystävällisesti ja kiinnostuneen oloisesti. Aimee oli muutenkin todella vaikuttunut tähänastisesta turnajaismeiningistä. Oli todella hienoa päästä vierailulle Ranskaan ja vieläpä näin hienoon ympäristöön. Ja mikä mahdollisuus päästä itsekin kisaamaan. Eihän tämän parempaa voinut ollakaan.
Monet olivat jo menneet sisään labyrinttiin ennen häntä. Hän toivoi sydämestään että kaikilla sujuisi kisa hyvin, eikä kenellekään sattuisi mitään vakavaa. Jännitys kasvoi hetki hetkeltä, mutta onneksi pian olikin jo hänen oma vuoronsa ja hän suuntasi labyrinttiin. Äänet vaimenivat ja hän keskittyi katselemaan ympärilleen. Nyt olisi tärkeää keskittyä ja selviytyä mahdollisimman nopeasti labyrintista ulos. Ja tietysti nauttia tästä hienosta mahdollisuudesta.
Ensimmäisen risteyksen kohdalta Aimee kääntyi oikealle, ilman mitään tiettyjä perusteluja. Hän tuumi, että eiköhän labyrintista löytäisi ulos, kunhan vain luottaisi vaistoonsa ja toimisi sen mukaisesti. Kuljettuaan vähän matkaa Aimee saapui ovelle ja kokeili sen kahvaa. Ovi oli kuitenkin lukossa. Kummemmin miettimättä Aimee kokeili oveen alohomora-loitsua. Hän muisti hyvin kuinka se oli ensimmäisiä loitsuja joita hän oli Tylypahka AM:issa oppinut. Monia vuosia oli sen jälkeen kulunut, mutta loitsu osoittautui edelleenkin käyttökelpoiseksi, sillä ovi lennähti auki. Iloisena ensimmäisen esteen selvittämisestä Aimee jatkoi matkaansa.
Seuraavasta risteyksestä Aimee kääntyi vasemmalle. Polku näytti tyhjältä ja se kaareutui vasemmalle. Aimee jatkoi matkaa ja heti kun hän kääntyi kulman taakse, hänet ympäröi suuri lauma pieniä, sinisiä, lentäviä otuksia. Aimee säikähti melkoisesti, muttei ehtinyt reagoida taikomalla ennen kuin otukset ympäröivät hänet. Aimee tunnisti sähkönsiniset otukset ilkiöiksi, ja oli jotakuinkin helpottunut, sillä ne eivät olleet erityisen vaarallisia otuksia. Pari ilkiötä oli kuitenkin jo vienyt häneltä korvakorut korvista, kolmas veti häntä hiuksista ja neljäs teki tuhojaan hänen viittansa kankaalle. Aimee päätti pistää juoksuksi ja samalla huitoi ilkiöitä kimpustaan. Pari sopivalla etäisyydellä ollutta ilkiötä hän myös kangisti.
Aimee juoksi seuraavasta mutkasta oikealle, jossa polku ja seinät olivat vihreän kasvin peittämät. Aimee jatkoi juoksuaan jonkun matkaa ja ilkiöt vähitellen perääntyivät. Aimee pysähtyi polulle ja katsoi taakseen niin että näki ilkiöiden palaavan takaisin mistä tulivatkin. Aimee seisoi hetken paikallaan ja tasasi hengitystään. Hän aikoi jatkaa matkaansa eteenpäin, mutta samalla kun hän otti ensimmäisen askeleen, hän kaatui rähmälleen maahan saaden polviinsa mojovat mustelmat ja samalla ote taikasauvasta kirposi, niin että taikasauva vieri kolahdellen vähän matkan päähän. Hämmentyneenä ja yllättyneenä Aimee katsoi jalkoihinsa nähdäkseen mihin oli kompastunut. Hän näki kuinka vihreä kasvi oli hänen huomaamattaan kietonut köynnöksensä tiiviisti hänen nilkkojensa ympärille ja jatkoi matkaa hitaasti jalkoja ylöspäin. Aimee yritti pyristellä jalkojaan, mutta tunsi köynnösten kiertyvän vain tiukemmalle. Tyttö tunsi paniikin yltyvän, mutta yritti pitää päänsä kylmänä. Hän yritti kurottautua taikasauvaa kohden, mutta se oli liian kaukana ja köynnös piti hänet paikallaan. Aimee pinnisti voimansa äärimmilleen ja kurotti niin pitkälle kuin pääsi ja sai kuin saikin lopulta taikasauvan näppiensä tuntumaan. Aimee nappasi sauvansa käteensä ja taikoi tuliloitsun kohti kasvia, joka oli jo kiertänyt köynnöksensä Aimeen polviin saakka. Taikasauvan kärjestä ilmestynyt sininen tulipallo ei sytyttänyt kasvia tuleen, mutta ärsytti sitä sen verran, että Aimee tunsi köynnösten otteen hellittävän. Aimee potki köynnökset nopeasti pois jalkojensa ympäriltä ja juoksi niin lujaa kuin pääsi takaisin sinne mistä oli tullutkin, sillä ei edessään nähnyt mihin asti pirunnuoraa olisi vielä ollut. Risteyksestä hän kuitenkin juoksi oikealle, eli poispäin aiemmin kohtaamistaan ilkiöistä.
Nyt enemmän varuillaan kuin aiemmin Aimee kääntyi seuraavasta risteyksestä oikealle. Tie kaartui vasemmalle ja Aimee kääntyi kulman taa taikasauvan valmiina ja nyt erityisen tiukasti kädessään. Edessä ei kuitenkaan näkynyt mitään elollisia olentoja, vaan ilmeisesti pitkä ja uhkaavan näköinen suo. Hän oli kuitenkin ollut elämänsä aikana retkeilemässä, joten suo ei ollut hänestä esteistä pelottavimmasta päästä. Niinpä Aimee jatkoi matkaansa ja astui sellaiseen kohtaan suota, joka näytti tukevalta. Aimeen jalat kastuivat nilkkoja myöten ja pohja tuntui niljakkaalta, mutta hän ei kuitenkaan uponnut sen syvemmälle. Aimee jatkoi varovasti kokeillen ja tunnustellen eteenpäin. Muutaman kerran hän oli lähellä suonsilmäkettä, mutta kykeni väistämään ne. Hän oli näkevinään myös muutaman hämykeijun, jotka omalta osaltaan auttoivat Aimeen taivalta, auttoivathan ne suonsilmäkkeiden paikantamisessa. Lopulta Aimee pääsi suon toiselle puolelle, mutta oli yli polviin saakka märkä, viluissaan ja mutainen. Hän oli kuitenkin vain iloinen siitä, että oli päässyt ehjin nahoin taas toivon mukaan vähän lähemmäksi uloskäyntiä.
Tien päässä hän kääntyi oikealle ja jatkoi matkaa reipasta vauhtia eteenpäin. Edessä ei näkynyt minkäänlaisia esteitä, mikä sai Aimeen vielä varautuneemmaksi. Yhtäkkiä tapahtui jotain todella kummallista ja Aimeen suusta pääsi pieni kirkaisu. Maailma oli kääntynyt ylösalaisin. Aimeen jalat tuntuivat olevan tukevasti kiinni maassa, joka oli nyt vain vaihtanut paikkaa taivaan kanssa. Aimee koitti varovasti toisella jalalla saisiko sen irti maasta… Tai siis taivaasta? Vai maasta joka oli taivaan paikalla. Hämmennyksestä huolimatta Aimee sai jalkaa siirrettyä ja kun toinen oli tukevasti alhaalla (vai ylhäällä) hän siirsi taas toista. Hän jatkoi varovasti ja melko hitaasti matkaa eteenpäin. Oikeastaan kun oloon tottui, se oli aika hauskaa. Tai jännittävää. Harvoin sai tuolla tavalla kulkea taivaassa. Eteneminen oli vain turhan hidasta ja vaivalloista eikä hän tiennyt miten pystyisi reagoimaan jos jotain uutta estettä tulisi eteen. Aimeen ei kuitenkaan tarvinnut ratkaista tätä pulmaa, sillä samassa hän siirtyi loitsun vaikutusalueelta ja kaikki palautui normaaliksi. Aimee löysi taas itsensä rähmällään maasta, nousi ylös ja jatkoi matkaansa.
Tien päässä hän kääntyi vasemmalle ja sitten taas tien loputtua vasemmalle. Tie näytti taas autiolta. Aimee jatkoi matkaansa. Äkkiä hän huomasi jotain liikettä. Vähän aikaa mietittyään hän huomasi, että seinät lähestyivät vähitellen häntä molemmilta puolilta. Aimee ei tiennyt oliko kyseessä joku samanlainen loitsulla aiheutettu harha kuin maan ja taivaan vaihtaessa paikkaa, mutta ei jäänyt ottamaan selvää. Hän lähti juoksemaan eteenpäin kovempaa kuin varmaan koskaan elämässään. Ahdistus ja paniikki oli melkoinen, kun seinät yhä lähestyivät eikä hänellä ollut aavistustakaan ehtisikö ajoissa turvaan. Spurtti tuotti kuitenkin tulosta, sillä lopulta Aimee huomasi seinien taas leventyneen. Hän pysähtyi ja varmistettuaan että seinät eivät todella enää lähentyneet hän lysähti hetkeksi nelinkontin jotta saisi taas henkeä. ”Kaikenlaista ne keksivät”, oli ainoa ajatus mikä hänellä kävi mielessä.
Pienen hetken kuluttua Aimee taas kokosi itsensä ja jatkoi matkaa. Hän toivoi, että olisi jo aika lähellä maalia. Nyt edessä näkyi joku otus ja Aimee terästäytyi jälleen kerran, vaikka tuntuikin jo siltä, että hänen takkinsa oli melkoisen tyhjä. Vähän lähempänä hän jo tunnisti olion sfinksiksi. Ja voi miten kauniilta se näyttikään. Aimeen olo kirkastui vähän katsellessaan tuota kaunista olentoa. Sfinksi kertoi, että hän oli jo lähellä päämääräänsä, mutta päästäkseen eteenpäin, hänen tulisi vastata oikein arvoitukseen. Aimee kuunteli sfinksin kertoman arvoituksen useampaan kertaan. Hän joutui todella miettimään ja pohtimaan ja käveli vähän aikaa edestakaisin polulla saadakseen aivonystyränsä paremmin liikkeelle. Lopulta vastaus välähti hänen mieleensä ja hän kiljahti riemuissaan. Hän kääntyi kohti sfinksiä ja kertoi onnellisena oikean vastauksen. Sfinksi päästi hänet hymyillen ohitseen. Aimee kiitteli olentoa vuolaasti ja kääntyi sitten seuraavasta ristyksestä oikealle. Näin Aimee pääsi labyrintista ulos.
Vaikka Aimee oli aivan poikki, hän oli märissään ja kylmissään, mustelmilla ja naarmuilla hän oli silti onnensa kukkuloilla. Hän oli ylpeä itsestään ja oli sitä mieltä, että oli selviytynyt kohtalaisen hyvin. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan kaikille, minkälaisista koettelemuksista oli selvinnyt ja myös kuulemaan, mitä muut olivat kohdanneet labyrintin uumenissa.