Ensimmäinen haaste, Nagi Blackthorn

[Nagi Blackthorn]

Nagi Blackthorn // Tylypahka AM // 5. luokka // Korpinkynsi

Nagi astui sisään labyrinttiin ja värähti kylmästä. Hän oli kuvitellut, että etelässä olisi lämmintä. Mutta ei, Ranskassa oli pirullisen kylmä. Ranskalaisen isäntäkoulun pihamaata peitti lumi ja pakkasta oli pari astetta. Ei hiekkarantoja, uimapukuisia tyttöjä eikä edes lämpöä. Nagi huokaisi. Aina ei voinut voittaa. Eikä tässä kisassa saanut edes lentää luudalla.

Vaikka Tylypahka AM:in viidesluokkalainen korpinkynsi Nagi Blackthorn olikin ilmoittautunut kisaan puhtaasti siksi, että voisi kertoa tytöille osallistuvansa turnajaisiin, hän otti silti haasteen vakavasti. Nagi oli iältään kuudesluokkalainen, mutta oli jäänyt luokalleen kerran aiemmin. Luokalle jääminen ei tarkoittanut Nagin tapauksessa huonoa koulumenestystä, vaan lukuisia poissaoloja. Taidoiltaan hän tiesi olevansa lähes kuudesluokkalaisten tasolla, mikä paransi mahdollisuuksia pärjätä turnajaisten ensimmäisessä haasteessa.

Seistyään ensimmäisessä risteyksessä aikansa Nagi päätti lähteä oikealle. Oikea tuntui... no, oikealta. Hän käveli hetken, kunnes tuli lukitulle ovelle.
”Alohomora”, Nagi mutisi toiveikkaasti ja napautti lukkoa taikasauvallaan. Olisi ehkä liian helppoa, jos lukko aukeaisi yksinkertaisimmalla avausloitsulla. Nagin yllätykseksi se kuitenkin kilahti hänen auki. Tämä oli vähän liian helppoa. Tällä menolla hän veisi voiton kotiin ja iskisi pari ranskalaista kaunotarta palkinnoksi.

Nagi käveli tiilimuurin reunustavaa käytävää, josta pian haarautui käytävä vasemmalle. Jos labyrintti oli neliönmuotoinen, kuten Nagi päätteli, hänen olisi pian suunnattava vasempaan. Poika kääntyi sisemmälle labyrinttiin ja eteni varovasti seuraavaan käytävään.

Uudelta käytävältä alkoi muutaman askeleen jälkeen kuulua kimakkaa lärpätystä. Ikäväkseen Nagi myös tunnisti äänen.
”Ilkiöitä”, hän mutisi ja sadatteli. Lapsena Nagi oli juossut kotitalonsa lähellä metsään, jossa oli törmännyt lähialueen ilkiöihin. Siitä lähtien hän oli visusti välttänyt joutumasta tekemisiin kyseisten olentojen kanssa.
Ei kulunut kauaakaan, kun Nagi näki kohti lentävät, siniset, häijysti virnuilevat ilkiöt. Poika huokaisi. Jos hänellä olisi luuta, hän olisi kiitänyt jo käytävän päähän karkuun. Ei ollut järkeä uhrata energiaa kokonaisen parven kangistamiseen. Sen sijaan hän pyrähti juoksuun. Ilkiön eksyessä liian lähelle hän kangisti olennon kangistusloitsulla.

Juostessaan ilkiöiltä karkuun Nagi ohitti kaksi oikealle kääntyvää käytävää, mutta hän uskoi vakaasti, että suoraan jatkaminen veisi hänet kohti labyrintin uloskäyntiä. Suunta oli varmasti oikea. Niinpä Nagi jaksoi juoksemista, kunnes ilkiöiden äänet loppuivat, hidasti askeleensa kävelyksi ja....

...saapui umpikujaan.

”Hitto”, Nagi kirosi. Hän katsoi ympärilleen. Muuria. Kaikkiin suuntiin muuria, paitsi paluusuuntaan. Oli pakko palata takaisin.

Koska Nagi ei enää halunnut törmätä ilkiöihin, hän kääntyi ensimmäisestä mahdollisesta tienhaarasta. Käytävä vei oikealle, mikä sai Nagin olon tuntumaan turvalliselta. Oikea oli aina hyvä. Tunne ei kuitenkaan jatkunut kovin kauaa, kun Nagi huomasi nelijalkaisen olennon seisomassa keskellä käytävää. Olento nakkeli päätään ärtyneen oloisesti. Sillä oli hevosen alaruumis ja kotkan pää – hevoskotka.

Nagi ei ollut ikinä elämässään kohdannut hevoskotkaa, mutta koska ne olivat hänen mielestään kiinnostavia, hän kyllä tiesi, mitä sellaisen kanssa piti tehdä. Hevoskotkat tunnettiin ylpeinä ja helposti loukkaantuvina olentoina, joten Nagi käveli varovasti olentoa kohti. Hän piti katseensa hevoskotkan silmissä, koska muualle katsominen saattoi olla kohtalokasta.

Nagi pysähtyi muutaman metrin päähän hevoskotkasta. Enää piti osoittaa vain kunnioitus hevoskotkaa kohtaan, ja se tapahtui kumartamalla. Nagi oli vähällä virnistää. Entä jos hän kuvittelisi, että hiirenharmaa hevoskotka oli poikkeuksellisen kaunis neito, jota hän yritti iskeä..?
Nagi taivutti selkänsä suoraan, syvään kumarrukseen kätkeäkseen virneensä. Saatuaan ilmeensä peruslukemille hän uskaltautui katsomaan hevoskotkaa, koska jos olento ei kumartaisi takaisin, olisi syytä juosta.

Uskomatonta mutta totta, hevoskotka kumarsi päätään. Sen jälkeen kaunis olento väistyi hiukan Nagin tieltä, ja hän jatkoi matkaansa.
Seuraavaksi käytävä kaarsi vasemmalle. Nagilla oli riittävän tarkka suuntavaisto tietääkseen, että hän oli kulkemassa kohti lähtöpistettä. Hänen pitäisi päästä kääntymään oikealle ja pian.

Pian tuli vastaan risteys – mutta ei oikealle, vaan vasemmalle. Se johtaisi luultavasti takaisin edelliselle reitille tai umpikujaan, koska hiljattain kuljettu käytävä oli jäänyt vasemmalle. Nagi ohitti kaksi risteystä vasempaan kääntymättä niihin – mikä oli varsinainen onnenpotku, koska jälkimmäisessä tienhaarassa olisi ollut vastassa veela, naisista kaunein. Jos Nagi olisi osunut veelahaasteeseen, hän olisi saattanut lumoutua veelan kauneudesta niin, ettei olisi pystynyt jatkamaan matkaansa.

Autuaan tietämättömänä ohittamastaan kaunottaresta Nagi palasi risteykseen, josta häämötti labyrintin alkupiste. Hänen ja alkupisteen välissä tosin oli inhottavan oloinen olento, jonka kohtaamiselta Nagi välttyi. Poika vilkutti olennolle ja lähti tienhaarasta oikeaan. Hänen pitäisi nopeuttaa askeliaan, jottei tekisi täysin onnetonta aikaa labyrintissa. Edellinen kierros oli ollut täysin turhaa harhailua, koska hän oli lähes palannut alkupisteeseen.

Seuraavassa risteyksessä Nagi kääntyi uudelleen oikealle, sillä oikea tuntui edelleen oikealta suunnalta. Käytävä oli pitkä ja suora, mutta joidenkin metrien jälkeen sinne lankesi äkillinen, musta pimeys. Nagi tosin ei pelännyt pimeää, vaan lähinnä sitä, mitä pimeässä saattoi olla. Niinpä hän loitsi valoloitsun ja jatkoi matkaansa sauvalampun valossa.

Pimeydestä ei tullut mitään. Nagi kuunteli ja katseli, mutta häntä vastassa oli vain hiljainen pimeys. Juuri, kun Nagi ajatteli pääsevänsä vähällä, hän näki liikettä pimeässä. Kun liike tuli lähemmäs, Nagi näki, että se oli uusi parvi pienehköjä taikaolentoja lentämässä häntä kohti.
”Taas ilkiöitä?” Nagi mutisi turhautuneena. Hän katsoi tarkemmin. Ei. Nämä eivät olleet ilkiöitä. Olentoja peitti musta karva ja niillä oli kaksi paria käsiä ja jalkoja. Taikasauvan valossa oli vaikea erottaa yksityiskohtia, mutta Nagi oli silti aika varma näkemästään.
”Hutsuja”, Nagi totesi itsekseen. Hän oli törmännyt näihinkin lentäviin olentoihin kerran – tutkimusretkellä autiossa talossa isoäitinsä kodin lähimaastossa. Lisäksi hutsuihin törmäsi mainintana aina silloin tällöin Tylypahka AM:issa. Koulussa nimittäin liikkui huhu, että johtokunta kaupitteli kauppakiellossa olevia hutsujen munia tienatakseen rahaa. Nagi ei voinut käsittää, miten kukaan ylipäätään halusi olla tekemisissä niin inhottavien olentojen kanssa. Hutsujen hampaat olivat myrkyllisiä, ja ne olivat siksi inhottavampi vastus kuin ilkiöt.
Nagi kirosi. Hän oli jo kyllästynyt lentäviin siivekkäisiin.

”Kangistumis tyystilys!” Nagi loitsi ensimmäistä hutsua kohti. Hutsu väisti loitsun ja loitsu käräytti tumman jäljen labyrintin tiilimuuriin. Nagi loitsi uudelleen, hutiin, ja kirosi jälleen. Loitsut eivät osuneet, ja hutsuja oli liian monta. Piti keksiä jotain muuta.

”Lenne!” Nagi loitsi.

Loitsu sai taikasauvasta purkautumaan valkoisen kyyhkysparven. Yleensä Nagi käytti kyseistä loitsua tehdäkseen vaikutuksen tyttöihin – nämä kun yleensä pitivät kyyhkysistä – mutta tällä kertaa tarkoitus oli hiukan eri.

”Oppugno!”

Jälkimmäinen loitsu sai kyyhkyset käyttäytymään kaikkea muuta kuin kujertelevan suloisesti. Linnut hyökkäsivät hutsujen kimppuun, mikä aiheutti hämmennystä hutsuparvessa. Ei kyyhkysistä niille vastusta ollut, mutta linnut olikin tarkoitettu harhautukseksi.

Nagi pyrähti juoksuun. Taas. Hän kiitti onneaan siitä, että oli urheilullinen ja juoksi kovaa. Ei se tietenkään luudalla lentämistä voittanut, mutta juoksu oli ollut hänen suosikkiharrastuksiaan ennen velhokouluun tuloa.

Nagi juoksi täyttä vauhtia kohti edessä olevaa T-risteystä. Taas valinta siitä, kääntyisikö oikealle vai vasemmalle. Nagi jarrutti pysähdyksiin ja punnitsi vaihtoehtojaan. Seistessään siinä hän näki silmäkulmastaan liikettä ja käänsi päätään.

Yksi hutsu oli seurannut häntä käytävän päähän.

Ennen kuin Nagi ehti edes kirota huonoa tuuriaan, hutsu lensi kohti. Nagi ei ehtinyt loitsia, joten hän heilautti kättään toiveenaan huitaista hutsu pois. Hän onnistuikin, mutta olento oli ehtinyt avata terävähampaisen kitansa ja Nagi raapaisi kämmenselkänsä myrkkyhampaisiin.

”Kangistumis tyystilys!” Nagi loitsi. Hän oli hengästynyt ja sydän hakkasi. Hutsun tiputtua kangistettuna maahan Nagi vilkaisi kämmenselkäänsä. Naarmu oli pinnallinen, mutta siitä oli saattanut silti mennä myrkkyä verenkiertoon.

Onneksi Nagi ei ollut parantajan poika turhaan. Vaikka hänen äitinsä olikin ammatistaan huolimatta (tai sen takia) joutunut itse mielisairaalaan, hän oli sentään ehtinyt opettaa pojalleen muutaman kikan myrkkyjen varalta. Nagi imi pintaan jääneen myrkyn kämmenselästään, varoi nielemästä ja sylkäisi myrkyn ulos. Kaikkea hänen oli mahdoton poistaa, mutta tällä hän pärjäisi ehkä maaliviivalle asti.

Nagi jatkoi matkaansa oikealle. Hän todella toivoi, että olisi kohta maalissa, koska nyt labyrintti olisi kisa aikaa vastaan. Myrkkyä oli varmasti päässyt elimistöön, ja hän tarvitsisi pikapuoliin vastalääkettä.

Kun Nagi riensi käytävää eteenpäin, hän piti aistinsa valppaina. Ei ollut varaa enemmille virheille, jos hän mieli maaliin. Ja hän todella tahtoi maaliin ja kisan voittoon, koska Nagi oli erittäin kilpailuhenkinen. Ei ollut järkeä osallistua mihinkään, jos ei tosissaan tähdännyt voittoon. Nyt ei ollut oikea aika luovuttaa.

Tarkkaavaisuutensa vuoksi Nagi huomasi ajoissa, että käytävällä seisoi hahmo. Se näytti tällä kertaa ihmiseltä. Nagi hidasti askeleitaan ja lähestyi varovasti. Varovaisuus kannatti, koska pian hänen suuntaansa lensi loitsu. Nagi torjui sen loitsimalla pikaisesti kilpiloitsun, joka kimposi kohti tulleen loitsun sivuun.

”Karkotaseet”, Nagi loitsi käytävällä seisovaa miestä kohti. Hänen kaksintaistelukumppaninsa väisti loitsun ja loitsi uuden. Nagi torjui ja loitsi uuden aseistariisuntaloitsun. Sama toistui monta kertaa, kunnes Nagi päätti vaihtaa taktiikkaa.
Hän loitsi uudestaan kyyhkysparven, joka peitti vastustajan näkyvyyden, pyrähti juoksuun vasemmalle ja loitsi kangistusloitsun.

Se tehosi. Hänen vastustajansa kaatui maahan kangistettuna.

”Sori”, Nagi totesi velholle ja riensi ohi. Ollessaan turvallisesti nurkalla Nagi purki kangistusloitsunsa ja pakeni kulman taa. Hän ei ollut niin sydämetön, että olisi jättänyt labyrinttiin pestatun velhon kangistettuna makaamaan. Varsinkaan, kun hutsut tuntuivat seuranneen häntä aika pitkälle.

Käytävä kääntyi epäilyttävästi kaksi kertaa vasempaan. Nyt Nagista tuntui siltä, että hän kiersi ympyrää. Hutsukohtaus oli saanut hänen suuntavaistonsa katoamaan, ja Nagi tunsi uupumusta. Hän kokeili kevyesti otsaansa. Lämmin. Pienikin annos hutsun myrkkyä sai näköjään ruumiinlämmön nousemaan.

Vastaan tuli taas risteys. Koska Nagilla ei ollut harmaintakaan aavistusta sijainnistaan, hän kääntyi oikealle. Oikea oli aina oikea. Heti käännöksen jälkeen tuli tilaisuus kääntyä uudelleen oikealle, mutta tällä kertaa se tuntui väärältä. Nagi jatkoi matkaansa ja saapui risteykseen, jossa pääsi taas valitsemaan: oikea vai vasen?

”Oikea”, Nagi totesi hiljaa itsekseen. Jos piti valita, hän valitsi oikean.

Jonkin matkaa oikealle käveltyään Nagi melkein katui valintaansa. Tie oli tukossa, sillä käytävän tukki sakea, läpipääsemätön risukko. Nagi kyykistyi maahan. Mitä nyt? Häntä ei huvittanut enää kohdata lisää vastoinkäymisiä, koska kuume tuntui nousevan. Otsa oli tulessa, ja Nagin teki mieli vain käpertyä johonkin nurkkaan ja luovuttaa.

Ei, tässä ei saa luovuttaa, Nagi ajatteli. Hän ei ikinä enää valittaisi kylmää, sillä parhaillaan hänestä tuntui siltä, kuin iho ja kaikki sen alla olisi palanut.

Hetkinen, palanut?

Nagi virnisti. Siinäpä se.

”Sytyjo”, poika loitsi. Risukko hänen edessään otti tulta, syttyi iloisesti roihuaviin liekkeihin ja paloi vähä vähältä pois. Kun keskelle oli palanut riittävä aukko, Nagi sammutti pensaan aquatuliolla. Este oli selätetty helposti.

Päästessään risukon ohi ja sitä seuraavaan tienhaaraan Nagi näki vasemmalla maalin. Hän hölkkäsi viimeiset metrit labyrintin ulko-ovelle, avasi sen ja astui ihanaan, tuuliseen ulkoilmaan.

Oli jo aikakin.

[Mila Molina]

Nagi Blackthorn, Tylypahka AM

Mila Molina, Taikakoulu Château
Pisteet: 9
Hieno suoritus! Hahmosi suoriutui labyrintistä ikänsä mukaisella tavalla. Hän keksi erilaisia tapoja suorittaa esteet etkä päästänyt häntä helpolla. Etenkin hutsujen kohdalla ratkaisusi oli hyvin mielenkiintoinen. Kirjoitit sujuvasti ja kuvailit hyvin hahmosi suoriutumiset. Hahmollasi meni varmasti paljon aikaa labyrintin suoritukseen, mutta pääasia, että hän onnistui suorituksessaan muuten erinomaisesti.

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 9

Haaste oli tehty hyvin hahmonmukaisesti – olisi ollut mielenkiintoista kyllä nähdä Nagi kohtaamassa veela, mutta ehkä haasteen suorittamisen kannalta näin oli parempi :) Nagi käytti esteisiin luonteensa mukaisia keinoja, ja vaikka lenne onkin ehkä vähän korkeamman tason loitsu, se sopii hyvin hahmolle. Risukon läpäisyyn oli keksitty hienosti toimiva ja nopea ratkaisu.

Aline, Pensieve
Pisteet: 8

Tarina alkoi mukavalla pohjustuksella, jonka myötä lähdettiinkin sitten etenemään haasteisiin. Hahmon huumori tuli kivasti esille tarinassa ja jännittävistä kohdista huolimatta tulin naurahtaneeksi useammassakin kohtaa. Hahmon persoona tulee esiin tekstissä ja pysyy eheänä läpi tarinan. Käsittelit useampia haasteita ja pysähdyit kuvailemaan jokaista kohtaa melko kattavasti. Haastekohdatkin tuli ratkaistua eri keinoin, eivätkä kaikki haasteet olleet hahmolle turhan helppoja.

Teksti oli selkeää ja helposti luettavaa.

Yhteensä 26 pistettä!