Ensimmäinen haaste, Heather Rose

[Heather Rose]

Heather Rose | Taikakoulu Château | Pouffsouffle | ensimmäinen luokka

Heather kääriytyi tiukemmin kermanvalkoiseen talviviittaansa. Tytön hengitys huurusi talvipakkasessa, vaikka pakkaspoika ei sinä päivänä kovin antoisa ollut. Hänen ruskeat kiehkuransa olivat saaneet sekaansa valkoisia, huurteisia suortuvia ja kun tuo hengitti, huuru kohosi aina vaaleansiniselle taivaalle asti vapaana kuin kyyhkynen, joka piirtyi valkoiseen hankeen kuin valettu. Valkoisine talvisaappaineen tyttö seisoi tumput kädessä ja silmäli uteliaisuuden, innostuksen, että pelon sekaisin tuntein korkeita tiilimuureja, jotka siinä nököttivät vakavina ja jykevinä toivottaen jok'ikisen oppilaan tervetulleeksi pieneen sokkeloon pakattuun seikkailuun. Luoja sentään mihin hän on ryhtymässä - päivittelee neidin nenänpäätä pureva pakkaspoika pajun takana metsän reunassa. 

Heather astui lähemmäksi labyrintin sisäänkäyntiä; sinne juuri äsken joku oli hävinnyt ja pian koittaisi tuonkin neidin seikkailu. Katsellessaan sokkelon uumeniin Heather näki vain alituiseen mustaa taustaa, ei yhtäkään elonmerkkiä, mutta hän saattoi olla varma, että siellä pimeydessä on jotain häntä vaanimassa. Nallukka, tytön pehmonalle, roikkui tämän käsipuolesssa. Nalle toi neidille lohtua ja turvaa, kun hän puristi sitä rintaansa vasten. Tietenkin Heather tiesi kuinka kiellettyä oli raahata mukanaan sen ammottavaan kitaan taikasauvan lisäksi pehmonallea, mutta Nallukka oli purnannut koko aamun kuinka se halusi tulla mukaan. Ehkei kukaan sitä huomaisi. Ehkei kukaan siihen huomiota kiinnittäisi. 

Mustana hämyävää taustaa vasten Heatherin kuva piirtyi, kun hän astui tiilimuurien valtakuntaan. Lumi narahti pelottavasti ja neidin mielikuvitus lähti väkisinkin laukkaamaan. Hän sulki silmänsä toivoen, että se piilottaisi kaikki pelot, mutta ääniä se ei peittänyt. Silmät ummessa Heather otti eteenpäin varovaisia askeleita ja puristi Nallukkaa yhä tiukemmin ja tiukemmin. Astui hän varovasti eteen päin, yrittäen sulkea korvansa lumen narskunalta ja muilta ääniltä, jota hänen korviinsa kantautui, kunnes törmäsi johonkin kovaan ja puiseen. Vieläkään silloin, kun Heather irvisti törmäyksen johdosta hän ei tovin uskaltanut silmiään avata, peläten jästisatujen Pinokkion hyppäävän esiin. Kun hän niin viimein teki, näki hän edessään vanhan jykevän puuoven. Heather kallisti päätään sivulle ja kohautti sitten harteitaan laskien kätensä ovenkahvalle. Hitaasti tyttö painoi sen alas ja kiskaisi hieman - sitten kovempaa, mutta niin tanakkaa tekoa se oli, että periksi ei antanut. Jostain äkillisestä ideoimisen tuottamasta älyn väläyksestä Heather otti esiin taikasauvaansa osoittaen ovea ja sen lukkoa; "Alohomora." 
Kuului pieni napsahdus ja ovi aukesi kiltisti apposen ammolleen päästäen pienen kutsuvan narinan, kuin valittavan voihkaisun. 

Kun jo Heather seisoi oven toisella puolen, hän kääntyi ympäri ja veti sen hitaasti kiinni. Henkäisten syvään neiti katsahti taivaalle ja ahnehti valoa - valoa jota hän oli kauan jo kaivannut. Sininen taivas näytti lohduttavalta ja niin autuaalta, että Heather pystyi kuvittelemaan itsensä sitä vasten liittämässä kuin sitruunaperhonen kevätaamuna. Perhonen nautti kukkien tuoksusta ja vapaana liihotti. Yhtäkkiä viattomaan haaveiluun sekoittui tiheää siipien kahinaa, joka muistutti rätisevää radiota. Hitaasti laski tyttö katseensa ja näki sen lähestyvän sähkönsinisen otuksen, joka seisahtui aivan Heatherin nenän eteen ilkikurisesti virnistäen. Pian paikalle pörräsi monta suipponaamaista otusta ja ennen kuin tyttö ehti tajuamaan, ne kiskoivat neitiä hiuksista ja nipistelivät korvalehdestä. Voi sentään kuinka paljon niitä oli. Ne vetivät ja kiskoivat ja nappasivat sauvan tämän kädestä, eikä Heatherin huitominen auttanut. Sauvan napannut ilkiö lähti käkättäen lentämään pois päin, mutta Heather kohotti kasvot vihasta punaisena kätensä nipistäen olennon siivet yhteen. Sitten tyttö nykäisi sauvan itselleen näyttäen kieltä. 
"Yrititkö kenties viedä tämän? Tiedätkö, se ei onnistu", lainkaan tietämättä mitä hän teki, lausui tyttö loitsun, "Alasjo!" 
Ilkiöt alkoivat jonkin oudon voiman johdosta painua kohti maata, kuin Titanic oli vajonnut jäämereen. Vajosivat ne pitkään, aivan maankamaralle ja jatkoivat matkaansa työntyen lumeen, vejoten maahan, eikä pian niistä enää mitään jäljellä ollut muuta kuin vihaista kitinää, sekä purnausta. 

Tyytyväisenä nyökäten Heather matkaansa jatkoi - suoraan eteenpäin ovelta katsottuna. Pelko oli haihtunut ja tyttö vihelteli astuessaan pyöritellen sauvaansa kädessään. Niin huolettomasta vaikutti tyttö, että oli pakko ihailla. Heather hyppelehti eteenpäin ja tunsi kuinka toivo hänet valtasi. Nallukka näytti hymyilevän ja niin hymyili myös Heather kun kaksikko astui. Kaksi ensimmäistä haastetta olivat olleet sen verran helppoja, että Heather uskoi loppujenkin olevan. Mitäs siinä vihellellen kulkiessa. Huolen häivää ei ollut, eikä tyttö antanut minkään itseään lannistaa. 

Yhtäkkiä pouffsouffletyttö tunsi kuinka kylmä aalto valahti hänen lävitseen ja pian neidin keho oli viileyden syleilemä. Hän kohotti katseensa ja näki mustan hahmon lähestyvän. Mikä se oli? Sitä Heather ei heti tiennyt, mutta lähemmäksi kun se tuli näki hän ankeuttajan aavemaisen muodon. Tyttö oli vähällä kiljahtaa, mutta peitti suunsa pohtien alituiseen miten toimisi. Suojelusta hän ei osaisi loitsia, tai vastaloitsua lausua, mutta oli varmasti monia muitakin vaihtoehtoja. Ankeuttaja lähestyi aavemaisesti leijuen, eikä aikaa enää pohtimiseen ollut, niinpä empimättä neiti osoitti sauvallaan sitä ja kuiskasi; "Kutistuos." 
Sauvan päästä purkautui sinertävä valo - pahaksi onneksi väärästä päästä. Loitsu sinkoutui suoraan päin Heatheria ja saman tien tyttö oli vain pieni olento lumen seassa, kuin siro viaton keijukainen. Neiti silmäli jättimäistä pehmonallea, joka istui hangessa ja sauvaa, joka nökötti hänen edessään pitkänä ja suurena, kuin puunrunko. Ankeuttaja näytti tuosta näkökulmasta kahden kerrostalon korkuiselta, kun se lipui lähemmäksi. Heatheria se kuitenkaan ei nähnyt ja lipui kirjaimellisesti pienen tytön ohi labyrintin uumeniin. 

Heather huokaisi helpotuksesta ja kipitti taikasauvansa luokse. Hän kiipesi sen yli vaivanloisesti. Juuri yli päästyään Heather tunsi kuinka hänen kehonsa alkoi suurenemaan ja pian hän seisoikin normaalin kokoisena. Hän poimi maassa lojuvan taikasauvansa, sekä Nallukan ylös ja jatkoi matkaansa eteenpäin enemmän kuin iloisena. Kuinka käytännöllistä, hän oli selvinnyt ankeuttajasta vain pienellä mokalla, pohti Heather hyräillen.

Pieni noitanen labyrintin uumenissa, 
pieni noitanen labyrintin uumenissa, 
hän kulkee kautta sokkelon, 
umpikujat vältetään se paras reitti on. 

Kääntyi käytävä suuntaan jos toiseen, kun tyttö jatkoi matkaansa hyräillen pelon kartuttamiseksi. Risteyksen tullessa vastaan neiti arpoi jatkaen sitten valittuun suuntaan. Umpikujan vastaan tullessa kääntyi Heather kannoillaan ja kipitti takaisin päin taas siihen oikeaan suuntaan, aina toivoen että jos tuon mutkan takana olisikin aukko, josta hän voisi ulos sujahtaa. Tutki pouffsouffletyttö myös seiniä salakäytävien toivossa, mutta kertaakaan ei onnistunut. Oli sekin kuitenkin mahdollisuus. 

Pitkään ei astunut taaskaan tyttö, kun hänen edessään seisoi hevoskotka peittäen koko käytävän. Se katseli kotkansilmillään Heatheria seisten tukevasti paikallaan. Voiko tämä kovin vaikeaa olla? Heather hypähteli sen luokse ja kohotti kätensä silittääkseen sitä. Hevoskotka nousi kuitenkin aggressiivisesti takajaloilleen huitaisten samalla tyttöä. Heather sai iskun olkapäähänsä ja lensi selälleen lumihankeen. Lumi pöllähti hiukan kun hän siihen tömähti. Olento käänsi hänelle halveksivasti selkänsä ja Heatherin teki niin kovasti mieli vain lausua muutama ei-niin-toivottu loitsu, mutta malttoi hän mielensä. Tyttö tunsi kipua kun hän rämpi ylös ja katseli mietteliäästi olkapäätään pidellä hevosen ja kotkan risteytystä. Sitten hän muisti - hän muisti mitä hänelle oli noista olennoista puhuttu. Kuinka hän saattoi unohtaa? Heather kumarsi kotkalle varovasti. Sitten hän seisoi hiiren hiljaa jykevän olennon edessä. Hetken kuluttua se painoi päänsä ja Heather oli aivan varma, että se kumarsi hänelle. Neiti lähestyi sitä varoen ja silitti sitä hellästi. Pehmeä turpa tuntui niin miellyttävältä, että Heather olisi hyvinkin voinut kavuta sen selkään ja yrittää lentää pois, mutta se ei onnistunut. Hevoskotka väistyi hirnahtaen päästäen tytön kulkemaan ohitseen. 
"Kiitos", kuiskasi Heather ja läksi eteenpäin vilkaisten taakseen vielä vihoviimeisen kerran.

Jatkoi tyttö käytävää myöten eteenpäin puhellen itsekseen jotain seuraavan tyylistä; "En voi uskoa mistä olen jo selvinnyt! Mitähän sisareni mahtaisivat nyt ajatella?" tai, "Taidan kirjoittaa heille heti tämän jälkeen." Noin sanoessaan neiti oli tietämättään ajautunut aivan labyrintin seinän viereen ja liutti nyt kättään sen karhealla pinnalla. Tyttö tunsi kylmän muuratun tiilin kämmentään vasten ja maleksi hiljaksiin eteenpäin. Hän jopa painoi korvansa seinää vasten kuullakseen vihiääniä, mutta mitään ei kuulunut, ei edes pientä pihausta. Olisi se ollut kätevää, että vain kuulostelemalla olisi Heather löytänyt tiensä ulos. 

Mutkista kääntyen ja itsekseen puhellen hän jatkoi matkaansa, kunnes kuuli yht'äkkisen huudon takaansa; "Halkinaurus!" 
Valonsäde singahti aivan neidin vierestä kun tämä kääntyi ympäri vetäen sauvansa vaistomaisesti esiin. Uusia säteitä sinkosi mustan hahmon sauvan kärjestä ja Heather ne täpärästi väisti. Onni häntä seurasi. Herkeämättä toinen jatkoi ja taisi siinä muutama hampaita kasvattava loitsukin lentää, mutta nekin neiti väisti toivoen, ettei ulos päästessään majavaa muistuttaisi. Hetken syöksähdellen sinne tänne Heather osoitti sauvallaan vastustajaa ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Enempää odottamatta hän sitten huusi; "Kamppiherja!" 
Loitsun kohde kompastui, niin kuin toivoa saattoi, kun taas Heather enempää empimättä juoksi minkä jaloistaan pääsi. Juoksi tyttö kuin gebardi. 

Vasta muutaman pienen mutkan ja käännöksen jälkeen pysähtyi Heather hengityneenä. Kipu olkapäässä oli unohtunut kokonaan, mutta palasi sekin pikkuhiljaa takaisin. Olkapäätään pitäen tyttö jatkoi matkaansa ja risteykseen saapuessaan pysähtyi pohtimaan, kumpaan suuntaan kääntyisi. Oikea tuntui valinnalta oikealta ja sinne neiti suuntasi. Hän maleksi eteenpäin kuin valmiina mihin tahansa hirviöön ja välillä nieleksi pelkoaan. Hetken kuljettuaan sattui Heather kävelemään umpikujaan. Tiilimuuri esti hänen jatkamisensa ja kääntyi neiti jatkaen pitkän matkan suoraan tähyillen pienintäkin valonkajastusta. Hetken astuessaan kuuli Heather pientä sihinää. Varovasti tyttö kohotti katseensa, lumihangesta ja näki käärmeen vartalon. Se huojui edestakaisin ja Heather laski katseensa jälleen nopeasti kengänkärkiinsä. Basiliski. Hitaasti peruutti Heather, kunnes tunsi kylmän ja kovan tiilimuurin selkäänsä vasten. Käärme lähestyi häntä, kun tyttö varoi visusti katsomatta sen mustiin nappisilmiin. Hänen oli pakko tehdä jotain ja nyt heti. 

Pidättäen hengitystään Heather kohotti sauvansa ja kuiskasi ääni väristen; "Kangistumis tyystilys."
Kuului valtava tömähdys ja tyttö kohotti varovasti katseensa. Basiliski makasi maassa liikuntakyvyttömänä aivan paikoillaan, mutta vasta hetken kuluttua Heather uskaltautui ottamaan askeleen sitä kohti. Piti hän kuitenkin silmänsä vielä kiinni valuen hitaasti eteenpäin. Sitten - vasta sitten, uskalsi hän aukaista ne ja huokaisi helpotuksesta. Jossain sielun sisimmässä Heather tunsi olevansa lähellä - niin lähellä, että saattoi jo tuntea raikkaan ulkoilman, joka syleili häntä lohduttavalla viileydellään. 

Heather astui eteenpäin mutta varsin vekkulilla tavalla; takaperin. Hänen valppaat kastanjanruskeat silmänsä tarkkailivat tummaa, salaisuudet kätevää taustaa, kun tyttö perutti tiilimuurien väylää myöten. Kun astui hän astumistaan Heather ei laisinkaan huomannut, kuinka tiiliset muurit hälvenivät ja raitis ulkoilma otti hänet syleilyynsä. Ja kun neiti ympäri kääntyi näki pulppuavan onnen lähteen, Châteaun pihamaan, jonne hänen talvisaappaansa olivat kulkeneet.

[Mila Molina]

Heather Rose, Taikakoulu Château

Mila Molina, Taikakoulu Château
Pisteet: 7

Mukavan kattava osallistuminen! Kirjoitit hyvin sujuvasti ja kauniisti. Olit ehkä ymmärtänyt labyrintissä liikkumisen hieman väärin, sillä olit suorittanut haasteita hieman väärässä järjestyksessä. Heather kuitenkin osasi ikäänsä nähden paljon asioita ja selvisi hienosti erilaisten esteiden ohitse. Teit hauskoja ratkaisuja labyrintin aikana ja toit hahmosi luonteen hyvin esille. Hahmosi on symppis.

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 7

Haasteesta sai hyvin kuvan Heatherin luonteesta, ja hänen ratkaisukeinonsa tuntuivat hahmonmukaisilta. Teksti sisälsi mukavasti elävöittävää kuvailua, ja taikasauvavahingon kääntäminen onnenpotkuksi Heatherin kohdatessa ankeuttajan oli hyvä keksintö. Kutistustaika oli kyllä ehkä hieman korkeatasoinen ykkösluokkalaiselle, mutta muuten loitsuja oli käytetty hienosti, varsinkin ilkiöitä vastaan.

Kartan luvussa taisi tulla pieni erehdys, sillä Heather näyttää kulkevan reittiä, jota ei ohjeistuksen mukana olleessa kartassa ole (ilkiö-esteeltä suoraan ankeuttaja-esteelle, ja hevoskotkalta kaksintaisteluun, vaikka näiden esteiden välillä ei ole suoraa reittiä). Jouduin tästä virheestä ottamaan hieman pisteitä pois, mutta yleensäottaen haaste oli oikein hyvin suoritettu.

Aline, Pensieve
Pisteet: 7

Luot alussa hienosti tunnelmaa ja ihanan talvista maisemaa melkein runollisella tekstillä. Hahmon nuoruus ja persoona näkyvät hienosti tekstissäsi ja siinä, miten kuvailet Heatheria ja hänen tekemisiään.

Osa lauserakenteista oli varsin runollisia, mutta toisaalta osassa ne taas saattoivat hieman häiritä lukemista. Kohdat ”Mustana hämyävää taustaa vasten Heatherin kuva piirtyi, kun hän astui tiilimuurien valtakuntaan” ja ”Hitaasti laski tyttö katseensa”

-> Piirtyi Heatherin kuva, ja hitaasti tyttö laski katseensa olisi toiminut paremmin, jotta lause kuulostaisi selkeältä suomen kieleltä. Verbi subjekti objekti kuulostaa tavallisessa kerronnassa korvaani hieman erikoiselta.
(Esimerkkinä nykykielioppaan neuvo: Suomessa on periaatteessa vapaa sanajärjestys, mutta oikeammin olisi sanoa, että sanajärjestys muuttaa painotuksia. Sanajärjestys ei siis ole yhdentekevä. Normaalipainotteisessa lauseessa järjestys on suo¬mes¬sa ns. SVO-järjestys eli subjekti, verbi, objekti, siis esimerkiksi ”Pekka sai ison ka¬lan”. Siitä poikkeaminen herättää huomiota ja saattaa varsin paljonkin muuttaa painotuksia.)

Heather selvisi esteistä hienosti ja olit keksinyt luovia ratkaisuja. Välillä kaikki ei mennyt ihan putkeen ja Heather joutui selvittelemään uutta ongelmaa. Kuljetat tarinaa hyvin eteenpäin ja kuvailet jokaista tapahtumaa lukijalle selkeän laajasti. Kappalejako on selkeää ja tekstiä oli, pieniä lauserakenne juttuja lukuun ottamatta, helppo lukea.

Yhteensä 21 pistettä!