Ensimmäinen haaste, Melody Wood
Lähetetty: 23 Tammi 2016, 10:21Melody Wood / 4lk / Serpentard / Chateau
Katselin ruskeita tiilimuureja, jonka välissä oli aukko, jonka välistä oppilaat menisivät labyrinttiin. Edessäni oli viisi ihmistä, nelos- tai vitosluokkalaisia. Tärisin vähän. Labyrinttiin meno jännitti, vaikka tiesinkin että olennot siellä eivät ole tappavia. "Melody, sä pystyt tähän. Ihan rauhassa. Yritä edes... miks päätit osallistua jos et aio mennä?" mietin itsekseni. Katselin ympärilleni. En tuntenut ketään edessäni enkä takanani olevaa. Liikehdin hermostuneesti. Onneksi en ollut ainoa nelosluokkalainen. Yksi toisensa jälkeen käveli hiljaa, jotkut epävarmasti, jotkut reippaasti labyrinttiin suorittamaan ensimmäistä haastetta. Jono edessäni hupeni ja hupeni, kunnes itse olin ensimmäisenä. Jännitti. Mitä olentoja siellä on? Selviänkö? Jaksanko? Pystynkö? Kysymyksiä oli enemmän kuin tarpeeksi.
Kävelin epävarmoin askelin eteenpäin. Talviaurinko painui piiloon tummien tiiliseinien taakse. "Melody, sinä pystyt tähän. Katso molempiin suuntiin ja päätä sitten", mietin itsekseni. Katsoin molempiin suuntiin. Toisessa suunnassa oli joku olento. Olento, joka tukki koko tien, ja syöksi tulta vähän väliä. Oikealla puolella oli ovi. Astelin hiljaisin askelin oven eteen, sillä se tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin... mikä se oli... räiskeperäinen sisulisko jos oikein muistan. "Alohomora" kuiskasin osoittaen sauvallani ovea. Kliks, pieni kilahdus ja ovi oli raollaan. Astelin oven kynnyksen yli, toiselle puolelle. Painoin oven takaisin lukkoon, sillä vaikka sisulisko ei mahtuisi ovesta, en tiennyt pitikö se jättää auki vai kiinni.
"Noniin, rauhassa Melody. Selvisit ensimmäisen esteen, joten selviät loputkin. Ehkä", ajattelin itsekseni. En aikonut luovuttaa. En halunnut luovuttaa. Oven jälkeen kävelin eteenpäin. Matka tuntui pitkältä. Ehkä se johtui jännityksestä, mikä minulla oli ollut mukana alusta alkaen. Tai sitten siitä, etten ollut ajatellut minkälainen koettelemus tästä tulisi. Kun eteeni tuli seinä, päätin kääntyä vasemmalle, missä oli loputon käytävä. Paitsi keskellä oli jotain. Jotain, mitä pelkäsin eniten. "Ei, se ei voi olla täällä. Se on mörkö, Melody, se on mörkö", ajattelin itsekseni, ja yritin pitää itseni rauhallisena. Joku hauska asia, joku hauska asia... hmm... naurahdin ajatukselle hassunnäköisestä vieteriukosta, joka pomppi ympäriinsä. "Naurretavus!" Huudahdin, ja osoitin sauvallani hämähäkkimörköä. Huomasin loitsun onnistuvan. Pomppiva vieteriukko oli vain paikallaan, ja ohitin tuon juosten. Huh. Möröstä ohi.
Kävelin sokkeloista tietä eteenpäin. Vähään aikaan en ollut nähnyt mitään viittaustakaan maalista, enkä myöskään edessä olevista esteistä. Jatkoin silti eteenpäin, vaikka tiesin, että vaara kohta olisi edessäni. Kun käännyin vasemmalle, näin edessäni suuren tulipalon. "Voi ei... Melody, aquatulio. Tiedät kyllä, aquatulio. Tee se. Kokeile.", ajattelin itsekseni. "Aquatulio!" Huudahdin ja osoitin sauvallani tulipaloa. Savun keskellä huomasin sauvastani tulevan vettä. Mahtavaa! Sammutin koko tulipalon. Vihdoin voin jatkaa. Tulipalon jälkeen edessäni oli mahdollisuus kääntyä vasemmalle, mutta päätin jatkaa suoraa. Kun katsoin taakseni, näin tulipalon syttyneen uudelleen, seuraavalle koettelijalle.
"Oikealle vai vasemmalle?", kysyin itseltäni mielessä. Päätin jatkaa oikealle, missä oli vain suora käytävä. Juoksin eteenpäin, kunnes tunsin painovoiman kääntyvän, ja itsekin. Onnistuin säilyttämään tasapainoni. Maailma oli kääntynyt ylösalaisin. "Taidan olla lähellä maalia", tuumin. "Jatka vain, Melody", ajattelin itsekseni, ja lähdin juoksemaan kohti käytävän päätä, kunnes maailma kääntyi takaisin. Huh. Käännyin risteyksestä vasemmalle ja juoksin eteenpäin. Taas yksi este ylitetty. Tuntuu siltä, että olen pian maalissa. Pian poissa täältä. Mutta ei tähän asti ole kuitenkaan ollut hirveän vaikeaa. Vielä.
Juoksin kovaa eteenpäin, kunnes huomasin seinien tulevan hitaasti lähemmäs. Juoksin kovempaa, ja huomasin ettei käytävän päähän ollut paljoa matkaa. "Juokse Melody, juokse!", mietin itsekseni, ja näin käytävän pään edessäni. Seinät koskettelivat melkein jo käsiäni. HUH! "Se on ohi...", mietin itsekseni. Huomasin risteyksen vasemmalle, mutta jatkoin eteenpäin.
Mikä tuo on? Edessäni oli joku olento. "Olen lukenut noista", mietin itsekseni. Sfinksi. "Jos vastaat oikein, pääset eteenpäin. Jos et, joudut odottamaan seuraavaa kysymystä.", Sfinksi sanoi. "Olen valmis", sanoin. "Mikä tulee sinua vastaan, kun kävelet, mutta kun käännyt nurkan taakse, se ei häiritse sinua?", Sfinksi sanoi. Arvoitus. "Melody, tiedät kyllä. Tämä on viimeinen kysymys. Tee se", sanoin itselleni. "Tuuli?", kysyin epävarmasti. En halunnut hävitä. Sfinksi nyökkäsi ja päästi minut eteenpäin. Huomasin oikealta kajastavan valon. Käännyin ja näin maata. Olin tehnyt sen! Pääsin labyrintin läpi! En luovuttanut, niinkuin lupasin. Tämä oli helpompaa kuin luulin.
Katselin ruskeita tiilimuureja, jonka välissä oli aukko, jonka välistä oppilaat menisivät labyrinttiin. Edessäni oli viisi ihmistä, nelos- tai vitosluokkalaisia. Tärisin vähän. Labyrinttiin meno jännitti, vaikka tiesinkin että olennot siellä eivät ole tappavia. "Melody, sä pystyt tähän. Ihan rauhassa. Yritä edes... miks päätit osallistua jos et aio mennä?" mietin itsekseni. Katselin ympärilleni. En tuntenut ketään edessäni enkä takanani olevaa. Liikehdin hermostuneesti. Onneksi en ollut ainoa nelosluokkalainen. Yksi toisensa jälkeen käveli hiljaa, jotkut epävarmasti, jotkut reippaasti labyrinttiin suorittamaan ensimmäistä haastetta. Jono edessäni hupeni ja hupeni, kunnes itse olin ensimmäisenä. Jännitti. Mitä olentoja siellä on? Selviänkö? Jaksanko? Pystynkö? Kysymyksiä oli enemmän kuin tarpeeksi.
Kävelin epävarmoin askelin eteenpäin. Talviaurinko painui piiloon tummien tiiliseinien taakse. "Melody, sinä pystyt tähän. Katso molempiin suuntiin ja päätä sitten", mietin itsekseni. Katsoin molempiin suuntiin. Toisessa suunnassa oli joku olento. Olento, joka tukki koko tien, ja syöksi tulta vähän väliä. Oikealla puolella oli ovi. Astelin hiljaisin askelin oven eteen, sillä se tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin... mikä se oli... räiskeperäinen sisulisko jos oikein muistan. "Alohomora" kuiskasin osoittaen sauvallani ovea. Kliks, pieni kilahdus ja ovi oli raollaan. Astelin oven kynnyksen yli, toiselle puolelle. Painoin oven takaisin lukkoon, sillä vaikka sisulisko ei mahtuisi ovesta, en tiennyt pitikö se jättää auki vai kiinni.
"Noniin, rauhassa Melody. Selvisit ensimmäisen esteen, joten selviät loputkin. Ehkä", ajattelin itsekseni. En aikonut luovuttaa. En halunnut luovuttaa. Oven jälkeen kävelin eteenpäin. Matka tuntui pitkältä. Ehkä se johtui jännityksestä, mikä minulla oli ollut mukana alusta alkaen. Tai sitten siitä, etten ollut ajatellut minkälainen koettelemus tästä tulisi. Kun eteeni tuli seinä, päätin kääntyä vasemmalle, missä oli loputon käytävä. Paitsi keskellä oli jotain. Jotain, mitä pelkäsin eniten. "Ei, se ei voi olla täällä. Se on mörkö, Melody, se on mörkö", ajattelin itsekseni, ja yritin pitää itseni rauhallisena. Joku hauska asia, joku hauska asia... hmm... naurahdin ajatukselle hassunnäköisestä vieteriukosta, joka pomppi ympäriinsä. "Naurretavus!" Huudahdin, ja osoitin sauvallani hämähäkkimörköä. Huomasin loitsun onnistuvan. Pomppiva vieteriukko oli vain paikallaan, ja ohitin tuon juosten. Huh. Möröstä ohi.
Kävelin sokkeloista tietä eteenpäin. Vähään aikaan en ollut nähnyt mitään viittaustakaan maalista, enkä myöskään edessä olevista esteistä. Jatkoin silti eteenpäin, vaikka tiesin, että vaara kohta olisi edessäni. Kun käännyin vasemmalle, näin edessäni suuren tulipalon. "Voi ei... Melody, aquatulio. Tiedät kyllä, aquatulio. Tee se. Kokeile.", ajattelin itsekseni. "Aquatulio!" Huudahdin ja osoitin sauvallani tulipaloa. Savun keskellä huomasin sauvastani tulevan vettä. Mahtavaa! Sammutin koko tulipalon. Vihdoin voin jatkaa. Tulipalon jälkeen edessäni oli mahdollisuus kääntyä vasemmalle, mutta päätin jatkaa suoraa. Kun katsoin taakseni, näin tulipalon syttyneen uudelleen, seuraavalle koettelijalle.
"Oikealle vai vasemmalle?", kysyin itseltäni mielessä. Päätin jatkaa oikealle, missä oli vain suora käytävä. Juoksin eteenpäin, kunnes tunsin painovoiman kääntyvän, ja itsekin. Onnistuin säilyttämään tasapainoni. Maailma oli kääntynyt ylösalaisin. "Taidan olla lähellä maalia", tuumin. "Jatka vain, Melody", ajattelin itsekseni, ja lähdin juoksemaan kohti käytävän päätä, kunnes maailma kääntyi takaisin. Huh. Käännyin risteyksestä vasemmalle ja juoksin eteenpäin. Taas yksi este ylitetty. Tuntuu siltä, että olen pian maalissa. Pian poissa täältä. Mutta ei tähän asti ole kuitenkaan ollut hirveän vaikeaa. Vielä.
Juoksin kovaa eteenpäin, kunnes huomasin seinien tulevan hitaasti lähemmäs. Juoksin kovempaa, ja huomasin ettei käytävän päähän ollut paljoa matkaa. "Juokse Melody, juokse!", mietin itsekseni, ja näin käytävän pään edessäni. Seinät koskettelivat melkein jo käsiäni. HUH! "Se on ohi...", mietin itsekseni. Huomasin risteyksen vasemmalle, mutta jatkoin eteenpäin.
Mikä tuo on? Edessäni oli joku olento. "Olen lukenut noista", mietin itsekseni. Sfinksi. "Jos vastaat oikein, pääset eteenpäin. Jos et, joudut odottamaan seuraavaa kysymystä.", Sfinksi sanoi. "Olen valmis", sanoin. "Mikä tulee sinua vastaan, kun kävelet, mutta kun käännyt nurkan taakse, se ei häiritse sinua?", Sfinksi sanoi. Arvoitus. "Melody, tiedät kyllä. Tämä on viimeinen kysymys. Tee se", sanoin itselleni. "Tuuli?", kysyin epävarmasti. En halunnut hävitä. Sfinksi nyökkäsi ja päästi minut eteenpäin. Huomasin oikealta kajastavan valon. Käännyin ja näin maata. Olin tehnyt sen! Pääsin labyrintin läpi! En luovuttanut, niinkuin lupasin. Tämä oli helpompaa kuin luulin.