Ensimmäinen haaste, Alexander Barnett

[Alexander Barnett]

Alexander Barnett, Tylypahka AM, Puuskupuh, 1. luokka

Odottaessaan vuoroaan labyrinttiin Alex ei voinut olla pohtimatta miksi ihmeessä hän oli täällä. Miksi hän, ensimmäisellä luokalla oleva jästisyntyinen poika oli päättänyt osallistua turnaukseen? Ehkä siksi, että kukaan ei ollut kieltänyt näin nuorta osallistumasta. Tai ehkä siksi, että hän oli uskonut saavansa tästä hyvän kokemuksen ja uusia ystäviä. Ehkä jopa oppivansa jotain uutta ja hienoa. Puuskupuh ajattelua selvästi. Eihän hänellä olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä tässä turnauksessa, ei alkuunkaan.
Ainakin Alex oli ylpeä tuvastaan Puuskupuhista, ja tämä oli niitä hetkiä kun hän oikeasti tunsi kuuluvansakin Puuskupuhiin. Tällä hetkellä Alex olisi kyllä ehkä mieluummin mäyrä, kuin labyrintin sisäänkäynnin edessä tikku kädessä seisova nuorimies.

Kun Alex sai luvan astua sisään labyrinttiin, hän koitti tehdä sen niin huolettoman oloisesti kuin kykeni. Eihän hän ollut yhtään huolissaan, ehei. Alex vilkutti ja virnisti vielä ystävälleen Islalle, joka oli tullut seuraamaan haastetta. Toivottavasti Isla tulisi katsomaan Alexia myös sairastupaan, jos hän sinne vielä päätyy. Alex otti muutaman reippaan askeleen ja oli sisällä labyrintissä.

Montaa askelta Alex ei päässytkään, ennen kuin hän kohtasi seinän. Olisi valittava kääntyykö poika tästä oikealle vai vasemmalle. Alex tajusi ettei hän osannut mitään hienoa loistua jonka avulla suunnistaa.
"Voihan kökkö." Poika tokaisi ääneen ja katsoi taikasauvaansa. No, hänellä oli taikasauva oikeassa kädessään, kai sen oli oltava merkki jostain? Alex päätti kääntyä oikealle. Siellä näyttäisi olevan ovi. Alex käveli oven luokse, hieman epäileväisenä. "Miksi labyrintissa olisi ovi?" Alex pohti ääneen, ja painoi korvansa ovea vasten kuulostellakseen toiselle puolelle. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Poika kohautti olkiaan ja koetti kädellään kahvaa, vain voidakseen todeta että ovi ei auennut. "Ensimmäinen este, tähän ehkä voisi toimia ensimmäisen luokan loitsukin..." Alex mumisi, tosin hieman epäileväisenä. Alex kohotti sauvaansa ja huitaisi sillä kohti oven lukkoa "Alohomora!"

Ovi pelmahti auki, ja Alex hypähti taaksepäin säikähtäessään että sieltä olisi tullut joku läpi. Ovesta ei kuitenkaan näyttänyt tulevan mitään eikä ketään, joten Alex uskalsi kurkistaa siitä eteenpäin. Oli vaikea sanoa mitä edessäpäin olisi, ja labyrintti näytti myös haarautuvan vasemmalle. Alex päätteli että jos hän jatkaa eteenpäin hän päätyy kauemmaksi labyrintin keskustasta, joten hän päätti kääntyä vasemmalle.
Edestäpäin alkoi kuulua kovaa surinaa, hälinää ja… naurua? Hyvin ilkikurista räkätystä vieläpä. Montaa hetkeä Alexin ei tarvinnut pohtia mistä äänet olivat peräisin, sillä poikaa kohti tuli aivan liian nopeasti sekalainen joukkio jotain lentäviä pieniä öttiäisiä. Ne näyttivät hyvin rumilta pikkuihmisiltä joilla oli siivet? Alex otti muutaman askeleen taaksepäin, mutta ennen kuin hän ehti kääntyä ensimmäiset öttiäiset olivat jo hänen kimpussaan. Yksi tarttui Alexin takkiin hartian kohdalta ja yritti riepottaa poikaa ilmaan. Toinen varasti hänen piponsa ja liisi nauraen karkuun sen kanssa. ”Ääääähhh mitäääää!” Alex huusi ja yritti rimpuilla öttiäisten otteesta. Hänellä ei ollut mitään käsitystä mitä ne olivat ja miten niistä pääsisi eroon. Lisää öttiäisiä tarttui Alexia jaloista ja ne nostivat hänet pienen matkaa ilmaan. Alex rimpuili ja repi takkiaan pois päältä että pääsisi eroon edes jostain niistä. Takki aukesikin ja irrotti Alexin hartioissa olleesta öttiäisestä, ja hän tömähti maahan melkein tallaten kaksi muuta. Alex ravisti takkiaan levällään ja yritti saada torjuttua sillä öttiäisiä, ja yritti samalla puskea eteenpäin niiden läpi.

Hetkinen. Yksi öttiäisistä oli melko tyytyväisenä lähtenyt Alexin pipon kanssa. Alex levitty takkinsa niin isoksi kuin sai ja heitti sen ilmaan, toivoen että öttiäiset tarttuvat takkiin. Samalla hän itse syöksyi juoksuun eteenpäin niin kovaa kuin vain pääsi, ja ravisti jalassaan roikkuvaa öttiäistä pois kimpustaan. Alex pääsi vähän eteenpäin, mutta kompastui ja kaatui mahalleen. Näytti kuitenkin siltä että öttiäiset riepottivat nyt hänen takkiaan. Alex konttasi hätääntyneenä eteenpäin, ja huomasi saapuneensa kulmaukseen. Poika nousi vikkelästi ylös ja juoksi kulman taakse minkä jaloistaan pääsi, toivoen että öttiäiset eivät seuraisi häntä.

Alex oli paniikissa öttiäisistä ja hän huohotti juostessaan eteenpäin. Hän juoksi niin pitkälle kuin pääsi, ja saavuttuaan seinälle hän nojasi siihen kädellään ja pysähtyi hengittämään. Näytti siltä että hän oli umpikujassa. Alex katsoi taaksepäin tulosuuntaansa. Oliko hän juossut risteyksien ohi?
Nyt ilman takkia rämpivä Alex ei voinut jäädä pitkäksi aikaa paikalleen, kun kylmyys alkoi kalvata.
Todettuaan tosiaan olevansa umpikujassa, Alex lähti palaamaan hieman taaksepäin reitillään. Ensimmäinen vastaantuleva risteys oli käännös oikealle, joten sinne hän kääntyi.

Melkein heti käännyttyään Alexia kuitenkin tuijotti kasvoihin suuren hevosen kokoisen eläin, jolla oli kotkan pää. Otus levitteli siipiään ja tuhahti päin Alexin kasvoja. Miten se olikin yhtäkkiä niin lähellä että Alex tunsi kasvoillaan eläimen hönkimisen? Tämän eläimen Alex jopa tiesi, se oli hevoskotka! Tieto ei tosin juurikaan auttanut häntä pääsemään eläimen ohi, etenkään yksilön joka vaikutti hyvin vihaiselta. Eläin alkoi paiskomaan siipiään jotka osuivat labyrintin seinään molemmin puolin. Alex peruutti pelästyneenä ja otti hieman etäisyyttä hevoskotkaan, joka jäi tuhahtelemaan paikalleen.
Alex koitti kovasti miettiä mitä ihmettä hevoskotkat mahtoivat syödä. Heinää? Tuskin, niillä oli nokka. Matoja? Mahdollisesti. Lihaa, kalaa? Todennäköisesti. Ihmisiä? Toivottavasti ei. Taikaolentojen hoito oli ollut Alexista kiinnostavaa, mutta eivät he olleet ensimmäisellä luokalla mitään hevoskotkia käsitelleet. Alex oli vain lukenut niistä kirjastaan. Mainittiinkohan siinä edes mitä ne syövät? Miksei labyrintissä ollut mieluummin vaikka fletkumatoa, niistä Alex olisi selvinnyt. Hetkinen! Alex muisti kuulleensa tunnilla että fletkumatoja pystyi kutsumaan Tulejo-loitsulla. Paitsi että ei tästä tiedosta ole mitään hyötyä! Alex pudisti päätään koittaen selvittää ajatuksiaan. Fletkumadot eivät liittyneet tähän mitenkään, eikä hän edes osannut Tulejo-loitsua.

Tuskanhiki alkoi kohota Alexin niskaan. Miksi ihmeessä hän oli täällä labyrintissa?
Koska hevoskotka näytti siltä että sitä ei kiinnostanut Alexin liikkumiset niin kauan kuin poika ei lähestynyt sitä, Alex päätti peruuttaa ja antaa eläimen olla. Alex liikkui takaperin varmistaakseen että hevoskotka ei lähtenyt juoksemaan hänen peräänsä, ja kääntyi ympäri vasta päästessään takaisin risteykseen. Alex ei halunnut palata takaisin lentävien ja räkättävien otusten luokse tai umpikujaan, joten hänellä oli vielä yksi suunta jäljellä. Poika ei ollut ihan varma halusiko hän oikeasti jatkaa labyrinttihaastetta, vai olisiko hänen parempi luovuttaa että pääsisi elävänä pois. Ennen labyrinttiin tuloa Alex oli vitsaillut että mitä jos hän kuolee haasteessa, ja nyt se ei tuntunut edes kovin epätodennäköiseltä. Jos täällä oli hevoskotka, mitä ihmettä muuta täältä voisi löytyä?

Alexin käveltyä jonkun matkaa suuntaan jossa hän ei ollut vielä käynyt, hän huomasi maan tuntuvan yhtäkkiä kostealta ja jotenkin… upottavalta? Alexin vasen jalka upposi nilkkaa myöten mutavelliin, ja hän horjahti taaksepäin. Alex otti kaatumisen käsillä vastaan ja sai kuin saikin ryömittyä itsensä takaisin tukevalle maalle. Poika nousi seisomaan ja koitti saada enimmät mudat pois vaatteistaan. ”No johan nyt! Ensin hevoskotka, ja nyt suo! Kumpihan on pahempi…” Alex alkoi pohtia mahdollisuuksiaan ylittää suo. Hän voisi riisua loputkin vaatteensa ja tehdä niistä sillan. Ei, hänellä oli nyt jo liian kylmä. Alex pomppi tasajalkaa lämmittääkseen itseään ja miettien samalla kuumeisesti. Mitä hän osasi? Mistä olisi apua? Leijutusloitsu? Luultavasti Alex ei saisi leijutettuaan itseään suon yli. Yhtäkkiä Alexilta löytyi ajatus. He olivat oppineet pehmennysloitsun, missä Alex oli vieläpä ollut melko hyvä! Tuurilla hän saisi muutettua suo-alueen pesusienimäiseksi materiaaliksi ja pomppia siitä yli. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten olisi ainakin yritettävä. Alex kääri hihansa ja valmistautui tähänastisen velhouransa suurimpaan loitsuun. Hieno ura hänellä olikin.

Alex arvioi että suo olisi noin 10 metrin pituinen. Syteen tai saveen. Poika sulki silmänsä ja kohotti sauvansa. ”Pyyhkäis!” Alex huusi minkä keuhkoistaan lähti, ja osoitti sauvallaan maahan. Toivottavasti huutaminen tehostaa loitsimista, Alex pohti avatessaan silmänsä. Mitään muutosta ei näkynyt. Toiveikkaana Alex ojensi jalkaansa ottaakseen askeleen suolle. Yllätykseksi pojan jalka ei uponnut, vaan pongahti ylöspäin suon pinnasta. Loitsu oli onnistunut, vaikka muutos ei näkynyt! Suon pätkä oli nyt kimmoisa ja Alex pystyi kävelemään siitä yli, pompahdellen askelillaan kuin trampoliinin päällä. Alex oli riemuissaan onnistumisestaan, ja ei voinut olla hymyilemättä hyppiessään suon reunalle. ”Jesss!” Alex huudahti viimeisellä hyppäyksellään kovalle maalle. Nyt hänellä ei ollut enää edes kovin kylmä, pomppiminen oli lämmittänyt mukavasti. Alex jatkoi matkaansa suolta eteenpäin ja saapui taas risteykseen. Viimeksi tällainen risteys oli ollut alussa, ja silloin hän oli mennyt oikealle. Jos nyt sitten kokeillaan vasenta, Alex ajatteli ja lähti vasemmalla häämöttävän kulmauksen suuntaan.

Käännyttyään kulmasta Alexia seisoi vastassa joku ihmishahmo. Alex käveli lähemmän. Oliko se toinen oppilas? Mitähän ihmettä. ”Älä tule lähemmäs!” Toinen huusi ja kohotti taikasauvansa kohti Alexia. Alex pysähtyi kuin seinään. ”Haastan sinut kaksintaisteluun!” Tämä jatkoi.
Alex säikähti ja peruutti muutaman askeleen. ”E-entä jos en osaa!” Alex huusi mystiselle ihmiselle takaisin. ”No nyt alat opetella ja äkkiä!” hahmo heilautti kaapunsa pois tieltä ja alkoi vihaisesti tömistellen lähestyä Alexia.
Alex hätääntyi ja lähti perääntymään kohti kulmausta. Uhkaava hahmo heilautti sauvaansa ja huusi tainnutusloitsun. Ensimmäinen loitsu ei osunut, mutta Alex säikähti ja kääntyi paniikissa ympäri juostakseen karkuun.

Se oli virhe, sillä seuraava loitsu läjähti suoraan Alexin selkään, ja Alex kaatui eteenpäin tajuttomana. Alexilla oli sauva kädessään, mutta ei hän ehtinyt tehdä sillä mitään ennen kuin makasi maassa tietämättömänä mitä tapahtui. Toinen hahmo harppoi maassa makaavan Alexin luokse nauraen. Se pysähtyi ja osoitti sauvallaan kohti taivasta.
Sauvasta karkasi punaiset kipinät yläilmoihin.
Hetken päästä hahmo katosi savuna ilmaan, jättäen tajuttoman Alexin odottamaan jotakuta noutamaan hänet pois labyrintista.

[Mila Molina]

Alexander Barnett, Tylypahka AM

Mila Molina, Taikakoulu Château
Pisteet: 6

Vaikkei hahmollasi vielä ole paljon taikamaailman taitoja, suoriutui hän siihen nähden hienosti. Varsinkin kamppailu ilkiöitä vastaan oli hienoa luettavaa, ja suosta selviytyminen oli omaperäistä. Oli rohkeaa, että annoit hahmosi epäonnistua labyrintissa. Kirjoitit oikein sujuvasti ja teksti oli helppolukuista. Tekstisi puolesta olisit voinut saada enemmänkin pisteitä, mutta hahmon epäonnistumisesta joudun rokottamaan.

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 6

Vaikka Alex ei suorittanutkaan haastettaan loppuun asti kaksintaisteluhäviön takia, pärjäsi hän silti ikänsä huomioon ottaen erittäin hyvin. Ikä oli yleensäkin ottaen huomioitu haasteessa hienosti heti alusta lähtien, kun syy Alexin osallistumiseen selitettiin, ja Alexin käyttäytyminen ja ajatteleminen tuntui hyvin ikäänsä sopivalta (tosin taikaeläinten hoitoa aletaan opiskella vasta kolmannella luokalla!). Pidin myös siitä, että säätila oli pidetty mielessä kirjoittaessa, ja ilman takkia koikkeloiva Alex reagoi sen mukaisesti. Suoesteen ratkaisu oli nokkela ja omaperäinen.

Aline, Pensieve
Pisteet: 7

Teksti on selkeästi luettavaa ja kappalejaot on merkitty hyvin. Hahmon nuoruus ja hänen luokkatasonsa tuli hyvin huomioitua tarinassa. Jokaiseen haasteen vaiheeseen oli panostettu, eikä mitään ohitettu vain yhdellä kuvauksella. Pojan ajatuksen juoksussa on myös jotain hauskaa, mikä tulee tekstissä hyvin esille. Lukijana syntyi kova kiinnostus hänen etenemiseensä labyrintissä.

Loppu jäi mielenkiintoiseksi ja oli hienoa huomata erilainen ratkaisu siihen, että haastetehtävä jäi pojalta kesken. Kokonaisuudessaan hienosti toimiva haastetarina, josta vähennyksenä vain se, ettei poika lopulta tullut maaliin asti.

Yhteensä 19 pistettä!