Ensimmäinen haaste, Jay Attwater

Labyrintti, josta tulee päästä mahdollisimman nopeasti ulos käyttäen älyään ja taitojaan monipuolisesti. Reitin varrella on erilaisia haasteita kuten taikaolentoja, loitsuja sekä muita taikamaailman pulmia, joiden ohi tulee päästä parhaaksi havaitsemallaan tavalla.

Roolipelillisesti haaste sijoittuu lauantaihin 16.1. IRL osallistumisaikaa on 18.1. - 17.2.

Ensimmäinen haaste, Jay Attwater

ViestiKirjoittaja Amalie Morgenstern » 25 Tammi 2016, 23:04

Jay Attwater | Tylypahka AM | Puuskupuh | 4. luokka

Jay oli juuri astunut sisälle labyrinttiin, turnajaisten ensimmäiseen haasteeseen. Ei hänellä ollut minkäänlaista tarkkaa suunnitelmaa siitä, kuinka pääsisi labyrintin toiselle puolen, antaisi vaistonsa johdattaa. Se harvoin johdatti harhaan. Hetken kuljettuaan hän saapui risteykseen, jossa toisella puolen näkyi ovi ja toisella valtava olento. Jay oli jo kääntymässä oven suuntaan, kun vaisto sanoi, että toinen suunta on parempi. Hän katseli hetken aikaa olentoa, ennen kuin päätti, mitä aikoisi tuon suhteen tehdä. Hän lähti juoksemaan kohti olentoa jäämättä miettimään päähänpistoaan toista kertaa. Lähempänä olentoa Jay haistoi tuon, mätänevää kalaa vaikuttavan tuoksun, josta tuli jotenkin mieleen oman koulun järvi. Ei hän ollut ihan varma, mistä tämä mielleyhtymä tuli. Mutta kumminkin, ollessaan tarpeeksi lähellä olentoa, ponnisti hän ilmaan, laskeutuen olennon selkään ja jatkaen juoksemista tuon selkää pitkin. Pian hän hyppäsi alas olennon selästä ja lähti vielä kovemmalla vauhdilla juoksemaan suoraan yhden risteyksen ohitse. Onneksi vaisto ei käskenyt sinne menemään. Kun Jay pääsi turvallisesti oikealle turvaan kääntymään, rekisteröi hänen aivonsa hajun, joka lähti palavasta kaavusta. Jay seurasi siispä jälleen vaistoaan kunnes näki seuraavan olennon, joka sai hänet hyvin nopeasti palaamaan nurkan taakse. Kyseiseen olentoon ei varmasti juoksemistekniikka auttaisi. Mantikori. Sen Jaykin tunnisti.

Lopulta Jay sai kasattua itsensä ja teki kävi mielessään läpi ideansa, alkaen riisumaan kauluspaitaansa ja kenkiään. Hetken mietittyään Jay riisui vielä sukatkin, minkä jälkeen maa tuntui hieman turhan kylmältä. Sen jälkeen hän meni jälleen kulman ympäri ja heitti kauluspaitansa mantikorin kasvoille, sokaisten tämän. Olennon sohiessa hännällään sokeana Jay heitti sukkansa, joiden hajulla oli selvästi pyörryttävä vaikutus. Lopuksi menivät vielä kengät, joiden jälkeen Jay lähti juoksemaan niin kovaa kuin pääsi mantikorin ohitse, ennen kuin tuo pääsisi jälleen takaisin tolkkuihinsa. Jay ei olisi kateellinen seuraavalle, joka tuon olennon kohtaisi, sillä luultavasti tuo oli nyt vihainen. Hyvin vihainen. Jay ei todellakaan aikonut jäädä ottamaan vaatteitaan mukaansa.

Seuraavan risteyksen kohdalla Jayn vaisto suorastaan huusi poikaa kääntymään ja hän luotti siihen. Vielä yhden kulman kuljettuaan Jay ymmärsi hyvin, miksi vaisto oli häntä tänne vienyt. Vettä. Hetkessä Jay oli luopunut housuistaankin ja pelkissä uimahousuissaan hän hyppäsi veteen, tuntien sen tervehdyksen ihollaan. Vesi oli kaikkialla ja koko haaste oli painunut kauas pojan mielestä tämän uidessa ympäri vesiestettä, aivan sama vaikka voitto olisi siinä mennyt.
Amalie Morgenstern
Oppilas
 
Viestit: 11
Liittynyt: 22 Tammi 2016, 10:38
Tupa: Serdaigle

Re: Ensimmäinen haaste, Jay Attwater

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 28 Helmi 2016, 11:53

Jay Attwater, Tylypahka AM

Mila Molina, Taikakoulu Château
Pisteet: 5

Harmi, ettet läpäissyt labyrinttiä, mutta yritys oli hyvä! Tätä oli mielettömän hauska lukea ja keksit tosi omaperäisiä ratkaisuja esteiden selvittämiseksi. Harmi, että vesieste tuli vastaan, muuten poika olisi varmasti suoriutunut mainosti. Suoritumisesta en voi hirveästi pisteitä antaa, mutta olihan tämä tosi hyvin ja hauskasti kirjoitettu. Huomattavasti erilainen osallistuminen muihin verrattuna.

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 5

Haaste oli hyvin hahmonmukaisesti kirjoitettu. Räiskeperäisen sisuliskon yli juokseminen kuulostaa erittäin riskialttiilta puuhalta, ja epäilen vähän, ettei se kovin helposti onnistuisi. Ratkaisu oli kuitenkin omaperäinen, samoin kuin mantikorin kanssa. Ihmettelin tosin sitä, ettei Jay ei myöskään reagoinut palavaan kaapuunsa mitenkään. Koska Jay suoritti vain kaksi (tai kolme, jos vesieste lasketaan) estettä, eikä läpäissyt koko labyrinttiä, pisteet jäivät melko mataliksi. Toivottavasti Jay ei palellu vesiesteessä tammikuun pikkupakkasissa!

Aline, Pensieve
Pisteet: 7

Jay on erikoinen persoona ja tarinaa oli oikeastaan varsin hauskaa lukea, vaikka siinä ei mukana mitään erityistä huumoripläjäystä ollutkaan. Onnistut tuomaan esiin hahmon persoonan ja tämän tavan toimia haasteessa. Pidän siitä, miten kuvaat Jayn käyttävän vaistoaan ja luottavan siihen. Tarinassa on myös kuvattu haasteeseen osallistumista, kuten pitikin, vaikka haaste jääkin pojalta tämän uimaan pääsy innon myötä kesken. Ehkä haaste kuvailussa olisi voinut olla hieman enemmänkin pituutta.

Tarina on selkeä ja helppolukuinen. Erityisesti hahmon luonteen noudattaminen (vesieste ja uiminen) toivat tarinaan omanlaistaan luovuutta.

Yhteensä 17 pistettä!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Ensimmäinen haaste

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa