Y L E I S T Ä
Nimi: Elijah Orion Frost
- Elijahilla ei varsinaisesti ole lempinimiä, mutta häntä kutsutaan usein sukunimellä johtuen pitkälti siitä, ettei hänellä ole juurikaan läheisiä tuttavuussuhteita. Pojan pikkusisko tosin kutsuu häntä Eli -nimellä.
Sukupuoli: mies
Syntymäpaikka ja –aika: 9. tammikuuta 2001, Vancouver, Kanada
Verisääty: Puhdasverinen
Taikasauva: Pähkinäpuuta, ydin yksisarvisen häntäjouhi. Ei juurikaan taipuisa, 13 ja 1/2 tuumaa. Sopii parhaiten muodonmuutoksiin.
Suojelius: Elijah on neljännellä luokalla, joten hän ei vielä osaa suojeliusloitsua. Jos/kun hän sen oppii, suojelius tulee olemaan ilves.
Kielet: Äidinkielinä englanti ja ranska, mutta Elijah puhuu sujuvasti myös italiaa ja espanjaa. Hän osaa myös venäjänkielen perustaidot ja on lukenut hitusen saksaa. Pojalla on hyvä kielipää, joten monen kielen opiskelu on ollut mahdollista.
U L K O N Ä K Ö

(kuvissa esiintyy IRL näyttelijä Logan Lerman muutama vuosi taaksepäin)
Frost on pitkä ikäisekseen, noin 178 senttimetriä. Kasvupyrähdys on tosin jo pysähtynyt, ja hän tuskin sitä pidemmäksi enää kasvaa. Ruumiinrakenne hänellä on aika lailla normaalia luokkaa – hän ei ole varsinaisesti lihaksikas, muttei myöskään täysin ruipelo. Elijahin ihonväri on kermanvaalea jossa on häivähdys vaaleanpunertavuutta. Frostin kasvot eivät ole enää täysin lapsen kasvojen luokkaa, mutta usein niillä vallitseva leikittelevä ilme peittää aikaisen murrosiän tuloksia. Myös sarkastinen hymy kuuluu pojan perusilmeisiin. Frostin huulet ovat hieman ohuehkot ja siniharmaat silmät hitusen isot muuhun kokonaiskuvaan nähden, mutta muuten pojan kasvonpiirteet ovat yllättävän sopusuhtaiset. Hänen kulmakarvansa ovat luonnolliset, eivät mitenkään erityisen paksut taikka ohuet. Elijahille on tavallista toisen kulman kohotus hänen epäillessään jonkun valehtelevan. Pojalla on suklaanruskeat, paksuhkot ja jokseenkin taipuisat mutta eivät varsinaisesti kiharat hiukset. Ne ovat usein takussa tai muuten vain pörrössä, sillä Frost ei nää pesemisen lisäksi niiden muuta huoltamista ja harjausta kovinkaan tärkeänä. ¬¬¬¬
Silloin kun ei ole pakko pukeutua koulupukuun, Elijah suosii kaulus- ja neulepaitoja sekä farkkuja. Joskus hän saattaa jopa käyttää kauluspaidan parina liiviä, se tosin on hieman harvinaisempaa.
L U O N N E
Luonteeltaan Elijah saattaa helposti vaikuttaa hermoille käyvältä. Hänellä on paha tapa olla pistävän sarkastinen ja vitsailla asioista melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa. Ei hän sitä pahuuttaan tee – yleisesti ottaen hän on kuitenkin suhteellisen hyväntahtoinen henkilö. Opettajia kohtaan Elijah on kunnioittava ja tekee kaikkensa, ettei vahingossa sattuisi väittämään vastaan professoreille. Hän on kuitenkin taitava suustaan ja hieman turhan kärkäs kommentoimaan, ja hyvät käytöstavat saattavat välillä osoittautua yllättävän hankaliksi.
Frostille oman mielipiteen esittäminen ja siitä kiinni pitäminen ovat helppoa. Hän ei kuitenkaan vaadi kaikkia muita olemaan ehdottoman samaa mieltä kanssaan, vaan kuuntelee yleensä mielellään myös muiden näkökulmat. Sarkastiset kommentit saattavat kuitenkin lipsahtaa pojan suusta vahingossa jos hän on täysin eri mieltä jostakin asiasta.
Pojalla on paha tapa olla joskus hyvinkin hajamielinen. Noin periaatteessa hänellä on hyvä muisti, lähes valokuvamainen, mutta jotkin asiat vain tuntuvat putoilevan pois hänen mielestään huomaamatta. Hän hukkaa tavaroita todella usein, ja on surkea etsimään niitä. Hajamielisyys aiheuttaa ongelmia myös siinä, ettei hän useinkaan muista, jos ei esimerkiksi ole puheväleissä jonkun kanssa. Myös läksyt unohtuvat ajoittain.
Elijah on vaikea suututtaa, eikä hän ota loukkauksia itseensä. Jos kuitenkin sattuu osumaan heikkoon kohtaan, poika tekee kaikkensa ettei paljastaisi miltä hänestä tuntuu. Muutenkin omien tunteidensa salailu on normaalia Frostille, sillä hän ei pidä ihmisten lähelle päästämisestä. Vaikka häntä helposti luullaan hyvin ulospäinsuuntautuneeksi, hänellä ei juuri ole hyviä ystäviä. Jos kuitenkin sattuu pääsemään pojan lähelle, voi huomata kuinka paksun sarkastisen ja leikkisän pinnan alla on ahdistavan tyhjää.
T A U S T A T J A M E N N E I S Y Y S
Elijah syntyi 9. tammikuuta vuonna 2001 esikoisena Vancouverissa asuville ranskalaissyntyiselle Sybil Frostille ja kanadalaiselle Kane Wrightille. Pojan äiti toimi mielenterveysterapeuttina ja isä taas omisti pubin. Lapsen hoito jäi pitkälti äidin vastuulle, ja poikansa edun vuoksi Sybil lopetti töissä käynnin pian Elijahin syntymän jälkeen – rahatilanne kuitenkin säilyi parempana kuin hyvänä kiitos Kanen menestyvän yrityksen. Sybil oli todella hyvä ja rakastava äiti, joka omistautui lapsensa hoidolle. Kanen kanssa poika vietti suhteellisen harvoin aikaa muutaman ensimmäisen elinvuotensa aikana, mutta hänellä oli silti pienestä pitäen suuri kunnioitus isäänsä kohtaan. Kun Elijah oli kolmevuotias, hänen vanhemmilleen syntyi toinen lapsi, tällä kertaa tyttö. Pian äidin aika alkoikin menemään enemmän pikkusisko Elisen hoitoon, joten Elijahin piti alkaa oppia tekemään monia asioita itse.
Muutaman vuoden päästä Elisen syntymästä, perheen isä alkoi juoda alkoholia enemmän kuin on hyväksi. Hän alkoi käydä väkivaltaiseksi, ja Elijahin ollessa viisivuotias, hän näki ensimmäisen kerran kun hänen isänsä löi äitiä. Pieni poika ei voinut uskoa silmiään, niin kunnioitettavana hän oli isäänsä pitänyt. Sybil peitteli asian ja vakuutti pojalleen että ”Niin ei enää tapahdu” ja että ”Se oli vain yksi kerta”. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Frostin isä löi poikaansa ensimmäisen kerran Elijahin syntymäpäivänä pojan täyttäessä seitsemän. Nyt poika puolestaan peitti asian äidiltään – hän ajatteli, että parempi se oli että isä löi häntä kuin äitiä. Sen jälkeen Elijah huomasi joutuvansa nyrkin alle harva se viikko. Yllättävää kyllä, poika onnistui piilottelemaan asiaa yli vuoden luoden mustelmilleen tekosyitä kuten kaatumiset ja rähinät muiden poikien kanssa. Joitakin kuukausia Frostin kahdeksanvuotispäivän jälkeen hänen äitinsä Sybil kuitenkin sattui astumaan perheen olohuoneeseen viisivuotias Elise sylissään Kanen lyödessä Elijahia. Vaikka Sybil oli jo kauan antanut itsensä tulla pahoinpidellyksi, lapsensa satuttamista hän ei aikonut katsella avuttomana. Hän kangisti Kanen ja kehotti lapsia aloittamaan pakkaamisen. Muutamassa tunnissa pakkaus oli valmista ja Sybil lähti Elijahin ja Elisen kanssa pois silloisesta kodistaan, eivätkä he sen jälkeen sinne enää palanneet.
Sybil vei lapsensa Ranskaan, Amiensiin. Aluksi he asuivat Sybilin vanhempien luona, mutta pian he muuttivat omaan asuntoon. Elijahilla oli vaikeuksia sopeutua ja saada uusia ystäviä, ja hän sulkeutui lähes kuukaudeksi omaan huoneeseensa omien ajatustensa pariin. Poika kuitenkin tajusi yhtenä yönä kuullessaan viereisestä huoneesta itkua, miten paljon hänen käytöksensä satutti hänen äitiään. Frost päätyi kehittämään itselleen sarkastisen mutta sosiaalisen kuoren, ja lopetti huoneeseensa lukittautumisen,
Elijah päätyi Châteauhun tavallaan vahingossa. Alunperin äiti oli aikonut laittaa pojan Tylypahkaan, mutta ystävien suositusten jälkeen päätyikin valitsemaan opinahjoksi Châteaun.
M U U T A
✖ Elijahilla on tempperamenttinen tornipöllö nimeltään Barbie.
✖ Frost ei voi sietää parsakaalia. Ei yhtään.
✖ Lempiaineina ovat muodonmuutokset ja taikajuomat.
✖ Frost on taitava piirtämään, ja hän pitää myös kirjoittamisesta ja lukemisesta.
✖ Elijah pitää useimmista eläimistä, muttei varsinaisesti ole eläinrakas.
✖ Hän osaa soittaa hieman kitaraa.
✖ Elijahilla on lähes poikkeuksetta ranteessaan hänen pikkusiskonsa tekemä ruskea leveistä nahkanauhoista punottu rannekoru.
✖ Vaikka poika asuikin Kanadassa varhaislapsuuden, hän ei koskaan oppinut luistelemaan kunnolla.
✖ Nuorempana Elijahilla oli tapana punastua nolostuessaan, mutta nykyään sitä tapahtuu paljon harvemmin.
✖ Frost on hyvä valehtelija.
✖ Pojalle tuottaa suuresti vaikeuksia pitää paikat siistinä ja olla pudottelematta tavaroita hieman minne sattuu.
✖ Elijah on aina pitänyt luudalla lentämisestä, ja on siinä itseasiassa ihan hyvä. Huispauskin onnistuu, mutta siinä Frost ei ainakaan tällä hetkellä ole mikään virtuoosi.
✖ Frostilla on lievä paniikkihäiriö.
✖ Elijahin mielestä on hauska lukea horoskooppeja.

