/ Liittyy kurpitsajuhlan sivujuoneen. Lloydille ja Rosalielle klo 21.00.

Kävelin käytävillä hiljaa. Olin karannut kurpitsajuhlan humusta, sillä halusin vähän levähtää ja hengähtää. Nojasin seinään, kolmannessa kerroksessa. Kuulin portaiden alapäästä kikattelua ja huudahduksia, mutta äänet loittonivat nopeasti.

Kuuntelin käytävillä kaikuvan rumban alkusointuja ja naurua, laulua ja tanssivia askeleita. Juuri sitä mitä rakastan. Rakastan juhlia.. Tanssia, laulua... mikään ei VOI pilata juhlatunnelmaa. Varsinkin, jos sinulla on mukanasi parhaat kaverisi.

Mutta minulla ei ole. Minulla ei ole ketään. Ei kukaan huomaisi minua tanssimassa jossain nurkassa. Ei kukaan minusta välittäisi. Ei kukaan. Kuulin kolahtelua alakerrasta.

Mutta en tietänyt, mikä uhka minua odottaa.

Juhlat olivat menneet ihan kivasti tähän asti, ei tarvinnut tanssia kenenkään kanssa, ja sai vain nauttia siitä, kun ei ollut tavalliseen tapaan oppitunteja. Ei sillä että olisin muuten kauheasti karttanut oppitunteja, sillä jotkut tunnit sentään olivat vielä ihan mielenkiintoisia, mutta kun piti jaksaa keskittyä aiheeseen ja kaikkea muuta, se oli hieman tyhmää.

Kurpitsajuhlan melua ei kuitenkaan jaksanut koko ajan, joten oli ihan hyvin vaihteen vuoksi käydä käytävillä kävelemässä. Ei siellä käytävillä kauheasti muita tainnut olla tai mitä nyt aurinkolasien läpi pystyi erottamaan. Pari ihmistä tuli vastaan ja käännyttyäni summamutikassa seuraavasta käytävien risteyksestä oikealle siellä näytti istuvan pieni ruskea pussukka.

Se näytti aivan yksinäiseltä, joten päätin ottaa sen mukaan sillä kuka tiesi jos joku oli sen hukannut. Sen unohtanut varmaan ilahtuisi ikiajoiksi, jos saisi sen takaisin vaikka sen sisältö kauhean painavalta tuntunut. Pussin sisältö ei myöskään vaikuttanut olevan kovin terävä tai mitään, sillä mitään pistäviä kulmia tai mitään ei tuntunut läpi sen kankaan läpi.

Seuraavaksi näin jonkun vaaleatukkaisen tytön ja ehkä juuri hiuksien takia hänet pystyikin erottamaan käytävien seinistä. Otin pari askelta häntä kohti riiputtaen hieman pussukkaa ennen kuin tajusin, että olisi varma parempi ottaa siitä paremmin kiinni pitäen siitä sen pohjasta toisella kädellä. Jos se olisikin tuon tytön eikä sitä sopinut roikottaa ja kantaa muutenkaan huolimattomasti.

”Hei, olisiko tämä sinun?” kysyin samalla, kun vedin pussukkaa suljettuna pitävät nyörit auki.

/ Oikeesti ei oo nyt ollu vaa aikaa eikä inspii :D:

Nojailin seinään, kunnes huomasin vähän minua vanhemman (?) pojan. Poika oli pitkä ja ruskea-vihreäsilmäinen. Hän tuli minua kohti kädessään pieni, ruskea pussukka. Tuo oli jo niin lähellä, että tiesin jotain tapahtuvan. "Hei onko tämä sinun?" Poika kysyi. Huomasin tuon käden siirtyvän pussin suusta sen nyörille, ja pussin sisälto kaatui maahan, ja se levisi koko käytävään. Pulveria. Hetken päästä en nähnyt mitään. Yritin suunnistaa seinän avulla pois käytävästä, mutta se oli aika vaikeaa...

”Oho, anteeksi”, sain sanottua ja hieman nielaistua pussukasta lehahtanutta outoa pulveria, joka peitti tytön miltei näkyvistäni. Hieman köhien ja käsillä hapuillen sain ehkä hänestä otteen tai sitten siellä käytävällä oli jokin siivouskomeron luuta, jonka olin vahingossa tarttunut. Ei ollut varmaan sittenkään kovin järkevää noukkia ja noin vain avata tuntemattomien jättämiä pussukoita.

Sen oikealla omistajalla oli varmaan ollut jokin syykin jättää se tänne ja ehkä oli odottanutkin, että joku hyväsydäminen tulisi ja avaisi sen. Yritin sitten ohjailla nuoremman pois pulverin aiheuttamasta pimeästä pilvestä. Hieman sivummalle, ellei sitten kokonaan ulos.

”Mennään ulos… Siellä pitäisi olla raitista ilmaa”, selvensin ja toivoin vaaleahiuksisen tytön edes luottavan minuun, minkä todennäköisyys oli siinä ja siinä. Ulos meneminen olisi varmaan paras ratkaisu, sillä ainakin itse halusin ulos ja selventää pääni edes jotenkin. Pussukan sisältämä aine ei ainakaan vaikuttanut kaikkein harmittomammalta.

"Oho, anteeksi", poika sanoi, ja yski. Peruutin taaksepäin. Huomasin, kun poika käsillään työnsi minua pois pulverin seasta (tai jotenkin niin, ihan sama :D). Hengitin hetken tasaisesti. "Mennään ulos, siellä pitäisi olla raitista ilmaa", poika sanoi. Päätin lähteä tuon perässä portaita alas, ulos (?).


/ Sano jos on liikaa autohinttausta :D

Portaita alaspäin ja käytävää pitkin ja sieltä ulos oli suunnitelmani ja se näytti onnistuvankin aika hyvin tai ainakin vaaleahiuksinen tyttö oli vielä mukana. Sille että mitä pussukassa oikein oli ollut, ei ollut aikaa miettiä sillä, kun vihdoin pääsimme ulos.
”Helpottaako yhtään?” sillä vaikka nyt oltiinkin ulkona ja täällä piti olla raitista ilmaa, en tuntenut sitä yhtään. Ulkona tuntui paljon pahemmalta kuin sisällä käytävällä. Nostin kurpitsajuhlan naamiaisteemaan kuuluvat tummat aurinkolasit hieman ylöspäin, jotta ehkä näkisin jotain paremmin ulkona. Missä päin koulun pihamaita olimme edes nyt?

Otin pari askelta yhteen suuntaan poispäin koulusta, sillä ehkä siellä olisi hieman parempi hengittää ja käydä mielessä koko tilanne läpi uudestaan. Kaikki vain tuntui olevan kysymysmerkkejä sekä päätä särki hieman.

"Helpottaako yhtään?", poika kysyi. Virnistin, ja yskin vähän. Mitähän siinä pussissa oli ollut? Pölyä? Hiukkasia? Jotain taika-ainetta?



/ Ei oikeesti nyt ei vain inspiroi..

//Ajattelin nyt tällä tavalla omalta osaltani päättää pelin. Kiitos peliseurasta.

Tyttö vain yski eikä vastannut kysymykseen. Ehkä tämä ei pystynyt vastaamaan kysymykseen? Ehkä se pussukassa ollut aine, aiheutti toiselle allergiaa tai jotain, minkä vuoksi hän ei voinut puhua. Aineella ei tainnut olla samankaltaista vaikutusta minuun, sillä pystyin puhumaan. Vai pystyinkö? Ehkä olin vain ajatellut sanovani jotain, mutten todellisuudessa ollutkaan sanonut mitään...

Selvää olikin aina se, ettei aine ollut siitä parhaimmasta päästä eikä raitis ilma tuntuvat tuottavan sitä toivottua, parantavaa, vaikutusta. Todella tyhmä juttu. Olisi vain pitänyt mennä eri reittiä eikä ottaa muilta unohdettuja tavaroita mukaan.
Kävelin hieman paremmin koulun pihamaalle ja kuikuilin ympärilleni. Olisi varmaan hyvä lähteä etsimään jotain aikuista, joka saisi vaaleatukkaisen kuntoon, sillä tämä vaikutti hieman säälittävältä ja huonolta. Kai voisin jättää hänet hetkeksi yksin. Ei tämä näyttänyt, siltä kuin kävelisi suoraan metsään eläinten silpottavaksi saatikka kauempana olevaan järveen.

”Mmm, mitä jos pysyisit tässä hetken ajan... Pystytkö siihen? Sillä aikaa, kun käyn hakemassa jonkun aikui- jonkun henkilökunnasta tänne. Okei?” yritin selventää aikomuksiani tytölle ja toivoin, etten vain kuvitellut puhuvani ääneen vaan oikeastikin puhuisin ääneen. Sepä olisi mahtavaa, jos menisin apua pyytämään eikä toinen ymmärtäisi mitään muuta kuin sen, että jokin olisi oudosti.

Aikaa ei varmaan ollut hukattavaksi, minkä vuoksi lähdin heti siihen suuntaan, jossa luulin juhlijoiden olevan.

Rosalie Smith: 1 p
Lloyd Frankowski: 7 + 5 = 12 p
Melody Wood: 3 p

En tiennyt yhtään oliko Frankowskin seurana Rosalie vai Melody vai molemmat, joten annoin pisteitä molemmille. Kiitos pelistä!