"Eihän tämä tapa?"
Lähetetty: 15 Syys 2015, 21:15// Alue varattu Benjamin Blanchardille ja Lauren Ispahanille. Muita ei tällä kertaa oteta mukaan.
Lauren oli aiemmin vain voinut kuvitella, millainen Château on. Sharneen kuvailut olivat olleet erittäin yksityiskohtaisia, mutta silti laimeita verrattuna todellisuuteen. Joka puolelta löytyi jotain maagista, jota Lauren tutki ehkä vähän liiankin innostuneena. Minkä hän voi sille, että kaikki taikuuteen liittyvä oli vain... No, vielä taianomaisempaa jästille, joka opiskeli tällä hetkellä tuikitavallisessa yliopistossa liikunta-alaa?
Jo aula oli ollut upea, ja tanssisaliin päästessään Lauren oli hämmästynyt siitä, kuinka jokainen nuotti tuntui suorastaan valuvan hänen korvistaan sisään ja kutsuvan tanssimaan. Eikä tyttö ollut vastustellut tätä kutsua, vaan tanssinut luultavasti parikin tuntia tauotta. Hitaiden tanssiminen yksin oli kuitenkin lievästi nolostuttavaa, ja siksi tyttö olikin livennyt tarjoilusalin puolelle, nauttien nyt viileästä sisäilmasta.
Koska tanssiessa tuli jano, tyttö siirtyi erään sivupyödän luo tutkimaan juomatarjoiluja. Valitettavasti missään ei lukenut nimeä, saatika sitten sisällysluetteloa, ja Lauren puri huultaan muistaen, kuinka Sharnee oli vitsaillut siitä, että hän joisi vielä vahingossa jotain mikä on oikeasti myrkkyä jästeille. Tai, ainakin Lauren uskoi että Sharnee oli vitsaillut. Siitä tytöstä ei koskaan tietänyt, ja siksi tyttö ei uskaltanut koskea mihinkään. Ei todellakaan olisi kivaa, että tämä ilta jäisi hänen viimeisekseen, vaikka hänen viimeiset hetken olisivatkin siinä vaiheessa olleet satumaiset.
Laurenin onneksi juomapyödälle pysähtyi joku muukin. Tyttö käänsi katseensa tähän, ja arvioi miehen olevan noin kolmikymppinen, luultavasti opettaja tai jonkun vanhempi. Taikovaan väestöön tämä kuului, sen lauren tiesi. Hän ei ollut edes varma miksi hän tiesi sen, mutta kai tästä huokui sellainen aura, että mies oli kuin kotonaan täällä ja tottunut kaikkeen ympärillä tapahtuvaan.
Rykäisten pienesti Lauren kääntyi kokonaan tummahiuksisen miehen puoleen.
"Anteeksi, mutta... Osaattekohan te kertoa, mitä tässä on?" tyttö puhui englantia, ja toivoi että mies ymmärsi. Hänen ranskantaitonsa kun olivat olemattomat. "Tai siis... Eihän tämä tapa? Jos siis on jästi?" Lauren lisäsi, ja punastui tajutessaan kuinka tyhmältä kuulosti. Nolona tyttö käänsi katseensa ballerinojensa kärkiin ja veti kasvoiltaan muutaman hikiset hiussuortuvan, jotka olivat karanneet hänen letistään ja liimaituneet ihoon kiinni.
Saadessaan itseluottamuksensa taas takaisin, Lauren kohotti katseensa ja veti syvään henkeä. Olisi kohteliasta esitellä itsensä, vaikka he eivät tulisi tapaamaan enää koskaan.
"Olen Lauren Ispahan. Tunnetkin ehkä pikkusiskoni Sharneen." tyttö ojensi kätensä, puristaen hetkeksi silmänsä kiinni. Älä nyt enää sano mitään tyhmää... Nopeasti hän kuitenkin avasi ne taas uudestaan, kohdaten tällä kertaa miehen vaaleansiniset silmät.
Lauren oli aiemmin vain voinut kuvitella, millainen Château on. Sharneen kuvailut olivat olleet erittäin yksityiskohtaisia, mutta silti laimeita verrattuna todellisuuteen. Joka puolelta löytyi jotain maagista, jota Lauren tutki ehkä vähän liiankin innostuneena. Minkä hän voi sille, että kaikki taikuuteen liittyvä oli vain... No, vielä taianomaisempaa jästille, joka opiskeli tällä hetkellä tuikitavallisessa yliopistossa liikunta-alaa?
Jo aula oli ollut upea, ja tanssisaliin päästessään Lauren oli hämmästynyt siitä, kuinka jokainen nuotti tuntui suorastaan valuvan hänen korvistaan sisään ja kutsuvan tanssimaan. Eikä tyttö ollut vastustellut tätä kutsua, vaan tanssinut luultavasti parikin tuntia tauotta. Hitaiden tanssiminen yksin oli kuitenkin lievästi nolostuttavaa, ja siksi tyttö olikin livennyt tarjoilusalin puolelle, nauttien nyt viileästä sisäilmasta.
Koska tanssiessa tuli jano, tyttö siirtyi erään sivupyödän luo tutkimaan juomatarjoiluja. Valitettavasti missään ei lukenut nimeä, saatika sitten sisällysluetteloa, ja Lauren puri huultaan muistaen, kuinka Sharnee oli vitsaillut siitä, että hän joisi vielä vahingossa jotain mikä on oikeasti myrkkyä jästeille. Tai, ainakin Lauren uskoi että Sharnee oli vitsaillut. Siitä tytöstä ei koskaan tietänyt, ja siksi tyttö ei uskaltanut koskea mihinkään. Ei todellakaan olisi kivaa, että tämä ilta jäisi hänen viimeisekseen, vaikka hänen viimeiset hetken olisivatkin siinä vaiheessa olleet satumaiset.
Laurenin onneksi juomapyödälle pysähtyi joku muukin. Tyttö käänsi katseensa tähän, ja arvioi miehen olevan noin kolmikymppinen, luultavasti opettaja tai jonkun vanhempi. Taikovaan väestöön tämä kuului, sen lauren tiesi. Hän ei ollut edes varma miksi hän tiesi sen, mutta kai tästä huokui sellainen aura, että mies oli kuin kotonaan täällä ja tottunut kaikkeen ympärillä tapahtuvaan.
Rykäisten pienesti Lauren kääntyi kokonaan tummahiuksisen miehen puoleen.
"Anteeksi, mutta... Osaattekohan te kertoa, mitä tässä on?" tyttö puhui englantia, ja toivoi että mies ymmärsi. Hänen ranskantaitonsa kun olivat olemattomat. "Tai siis... Eihän tämä tapa? Jos siis on jästi?" Lauren lisäsi, ja punastui tajutessaan kuinka tyhmältä kuulosti. Nolona tyttö käänsi katseensa ballerinojensa kärkiin ja veti kasvoiltaan muutaman hikiset hiussuortuvan, jotka olivat karanneet hänen letistään ja liimaituneet ihoon kiinni.
Saadessaan itseluottamuksensa taas takaisin, Lauren kohotti katseensa ja veti syvään henkeä. Olisi kohteliasta esitellä itsensä, vaikka he eivät tulisi tapaamaan enää koskaan.
"Olen Lauren Ispahan. Tunnetkin ehkä pikkusiskoni Sharneen." tyttö ojensi kätensä, puristaen hetkeksi silmänsä kiinni. Älä nyt enää sano mitään tyhmää... Nopeasti hän kuitenkin avasi ne taas uudestaan, kohdaten tällä kertaa miehen vaaleansiniset silmät.