// Cerinna kertoi olevansa epäaktiivinen loppuvuoden ajan. Tehdäänkö niin, että keksitään joku kuvitteellinen henkilökunnan hahmo tähän mukaan? Vai saavatko tytöt kahdestaan jotenkin sovittua? //
Ronjan kovan tönäisyn vaikutuksesta Sharnee horjahti korkeine korkokenkineen ja lyhyine mekkoineen taaksepäin. Tuo kaatui kohti kaveriporukkaansa, joka väisti täpärästi tytön tieltä sivummalle. Tyttö iskeytyi suoraan kovaa lattiaa vasten, ja Ronja ei voinut olla kuulematta tytön suusta päässyttä älähdystä. Ronja nauroi teennäisen pilkallisesti ja levitti kasvoilleen mahdollisimman omahyväisen ilmeen. Siitäs sai.
Sharnee ärähti kavereilleen siitä, että he olivat väistäneet, ja Ronjan nauru yltyi. Sharnee näytti niin epätoivoiselta istuessaan lattialla, ja Ronjasta tuntui, että hän oli voittanut tämän erän. Ehkä Sharnee oli parempi suustaan, mutta Ronjalla oli enemmän voimaa.
"Kaverisi eivät taidakaan olla ihan niin uskollisia kuin luulit"
Ronja sanoi Sharneelle pilkallisesti. Ronjan omat kaverithan olisivat pysyneet tytön rinnalla, vaikka mitä olisi tapahtunut. Tytön itsevarma katse hävisi kuitenkin välittömästi, kun hän huomasi Sharneen seuraavan siirron. Tuo heitti kädessään olevan lasin suoraan Ronjan jalkojen juureen. Kuului kilahdus ja lasi särkyi tuhansiksi palasiksi. Palaset lentelivät ympäri lattiaa ja vasten Ronjan upouusia cowgirlkenkiä. Haavoilta kuitenkin säästyttiin - ainakin toistaiseksi.
"Sano yksikin hyvä syy, miksi mä en kiroaisi sua tähän paikkaan."
Sharnee sihahti Ronjalle. Tuo oli ottanut esille taikasauvansa ja osoitti sillä kohti Ronjaa. Ronja otti vaistomaisesti muutaman askelen taaksepäin. Hän oli lähes varma, ettei tyttö osannut anteeksiantamattomiakirouksia, mutta muuta pahaa tuo voisi saada aikaan. Myös Ronja vei kätensä kohti mekkonsa taskua ja veti esille oman taikasauvansa.
"Koska et osaa. Sinä olet vasta nelosella. Ajattelitko loitsia minuun alohomoran?"
Ronja vastasi kekseliäästi ja puhkesi taas teennäiseen nauruunsa, joka kiiri ympäri tarjoilusalia. Vaikka Sharnee näytti sotkuisine hiuksineen ja kylmine katseineen hieman pelottavalta, Ronja oli melko varma, että pärjäisi tytölle kaksintaistelussa. Ronja oli jatko-opiskelija, joten hän osasi valtavasti loitsuja ja kirouksia, joista Sharnee oli tuskin edes kuullut. Näin tyttö ainakin itse ajatteli. Hän siirsi taikasauvansa osoittamaan tyttöä kohti ja mietti seuraavaa siirtoaan. Avada Kedavra käväisi tytön mielessä, mutta hän unohti sen siltä seisomalta. Sharnee ei olisi Avada Kedavran arvoinen.
