Quicksteppiä kurpitsamehulla höystettynä

[Renée Mason]

//Pelissä Renée Mason ja Brian Eldridge//

Oli niin kuuma. Tuntui että koko koulu ja kaikki kutsutut vieraat oli ahtautunut samaan aikaan Suureen Saliin, ja niin varmaan olikin. Vasta yksi valssi oli tanssittu ja tangoa tanssittiin parhaillaan, mutta silti sali oli lähes repeämispisteeseen asti täynnä. Tosin monet nuoret vain nojailivat seinään tai tanssivat itsekseen salin laitamilla, niin kuin minäkin. Nojailin seinään salin pohjoispuolella ja tutkiskelin ihmisiä nyt, kun kukaan ei kiinnittänyt minuun sen erityisempää huomiota. Monilla oli naamiaisasu, josta hänet tunnisti helposti, mutta olin nähnyt vilaukselta gorilla-asun ja jopa jääkarhun jossain vaiheessa. Minulla ei ollut ollut muuta tekemistä vielä, kun vuorossa olivat vasta paritanssit enkä ollut löytänyt ketään kenen kanssa tanssia. Se harmitti aika lailla, olisinhan halunnut kokeilla jotain uusia lajeja.

Lopulta kyllästyin kuumuuteen ja ihmisten tuijotteluun. Ehkä olisi paras käydä ulko-ovilla hieman haukkaamassa happea. Ja niin pujottelin ihmisjoukkojen välistä ulos salista ja suoraa tietä ulos. Se ei ollut hyvä idea. Vaikka ei ollut todellakaan enää kuuma, ulkona oli taas jäätävää. Syksyinen tuuli puhalsi juuri lävitseni ja palasin hytisten sisälle. No, ainakaan ei ollut enää kuuma. Värisin vielä minuutin eteisessä ja lähdin sitten aikalailla hetken mielijohteesta kohti tarjoilusalia.

Nälkä ei oikeastaan ollenkaan vaivannut, mutta jano oli ehtinyt tulla. Kurpitsamehu tekisi kyllä hyvää. Astelin hajamielisesti kohti tarjoilusalia, mietin nimittäin tansseja. Mihinköhän kaikkiin tansseihin tarvittiin paria? Ja kenestäköhän saisin tanssiparin? Vilkuilin hieman ympärilleni, mutta ketään yksinäistä ei näkynyt. Harmi sinänsä, kaksin oli aina hauskempaa. Mutta ainahan voisi jammailla yksinkin. Huokaisin pienesti. Ei yksin tanssiminen ollut kivaa.

Saavuin tarjoilusalin ovelle ja suuntasin askeleeni kohti juomapöytää yhä ajatuksissani. Toivottavasti kurpitsajuhlissa nyt olisi kurpitsamehua. Se oli aina ollut lemppariani, mikä johtui ehkä suurimmilta osin sen tasapainoisesta yhdistelmästä makeutta ja kirpeyttä. Se siis ei ollut liian makeaa, muttei liian kirpeääkään, vaan juuri täydellistä. Nappasin lasin ja ohitin kahvijonon kurpitsamehun luo. Otin mehukannun käteeni, mutta harmi vain, jonkun käsi oli jo siinä. Irroitin otteeni yhtä nopeasti kuin olin yrittänyt ottaa kannun käteeni ja katsoin ylöspäin, sillä kasvot olivat ainakin kaksikymmentä senttiä korkeammalla kuin omani, ehkä enemmänkin. "Anteeksi", nauroin ja siirryin seuraavalle kurpitsamehukannulle, "Olin aivan ajatuksissani." Kaadoin mehua lasiini ja käännyin katsomaan velhoa hymyillen.

[Brian Eldridge]

//Tätä oli jostain syystä tosi kiva kirjoittaa. :)//

Kurpitsajuhlat olivat alkaneet omalta osaltani aivan liian kummallisesti. Miksi juuri minut piti vetää mukaan sellaiseen seikkailuun, jollaisen äsken olin joutunut kokemaan? Olisi ollut paljon mukavampaa viettää näitä juhlia aivan normaalisti ilman mitään hulluja ylimääräisiä kommelluksia heti alusta alkaen, mutta ei, eihän minulle sitä onnea oltu suotu.

Vaelsin ympäri tanssisalia tajuamatta mistään mitään. Tiesin, että minun pitäisi mennä hengähtämään ulos, mutta toisaalta eihän päiväni voisi tästä yhtään pahemmaksi muuttua. Siispä olin päättänyt jäädä sisälle seurailemaan kurpitsajuhlia hieman sivummalta.

Katselin, kuinka wieninvalssi pyöri hiljakseltaan rytmikkäästi keskellä tanssisalia ja kuuntelin, kuinka orkesterin soittama musiikki kulki korvistani sisään ja jäi kaikumaan pääkoppaani, joka löi edelleen tyhjää. Olin ehkä tulossa hulluksi, mutta sen ei pitäisi haitata toivottavasti ketään, paitsi ehkä itseäni. Tosin hullut eivät yleensä ajattele itseään hulluiksi, joten vielä ei ehkä ole pelkoa hulluksi tulemisesta.

En kuullut, mutta tunsin, kuinka mahani murahti. Vilkaisin ympärilleni hieman huolestuneesti miettien samalla, että kuuliko kukaan. Oletin, ettei kuullut, koska kukaan ei katsonut minua mitenkään oudoksuen. Niinpä tunnustelin mahaani ja kas, se tosiaan tuntui kuin tuntuikin tyhjältä. Eipä muuten ollut yhtään ihme, miksi minulla oli nälkä. En ollut syönyt mitään ainakaan viiteen tuntiin, koska olin olettanut saavani vatsantäytettä jo tunti sitten.

Etsin katseellani mahdollisimman nopeaa reittiä tarjoilusaliin ja melkein samantien olin havainnut yhden hyvän vaihtoehdon väenpaljouden keskeltä. Lähdin siis pujottelemaan erinäisten heiluvien teinien ja nuorien välistä niin nopeasti kuin suinkin pääsin eli suhteellisen vikkelää vauhtia. Havaitsin jo ruoan tuoksun ja nopeutin tahtiani, kunnes olin päässyt perille herkullisilta tuoksuvien ruokien luokse.

Etsin itselleni ison lasin ja lähdin raahautumaan juomien luokse. Erilaisia juomia oli tarjolla useita, mutta yksi lempparini pisti heti silmään. Kurpitsamehua!

Suupieleni kohosivat automaattisesti ylöspäin, kun kurotin kättäni kohti kurpitsamehukannua ja sain siitä otteen. Ainoa ongelmani oli se, että joku muukin halusi kaataa mehua itsellensä juuri tuosta kannusta. Niinpä irroitin käteni kahvasta, mutta niin irroitti myös nuori noitakin, joka oli tarttunut kannusta kiinni kanssani samaan aikaan.

"Anteeksi", tyttö ehti sanoa nauraen ennen kuin mehukannu putosi maahan ja pirstoutui palasiksi. Etsin sauvani paitani taskusta ja muutamalla sauvanheilautuksella olinkin jo onnistunut siivoamaan koko sotkun sekä laittamaan kannuun uuden mehun. Tyttö, jota en ollut ennestään tavannut, mutta jonka luulin nähneeni Gryffondorin oleskeluhuoneessa, oli ilmeisesti jatkanut lausettaan, mutten ollut kuullut loppua. Sillä välillä, kun olin siivonnut sotkua, tyttö oli kaatanut itsellensä kurpitsamehua toisesta kannusta.
"Anteeksi itsellesi. En huomannut sinua", pahoittelin kaataessani kurpitsamehua lasiini. "Kuka olet? Minä olen Brian Eldridge Gryffondorista", esittelin itseni ja katsoin tyttöä suoraan silmiin.

"Pidätkö kurpitsamehusta?" kysyin ja siemaisin lasistani ensimmäisen kulauksen.

[Renée Mason]

//Itsehän hävitin pitkät pätkät tekstiä ja tämän ropen kaikki luonnoksetkin KAHDESTI. En edes tiennyt, että luonnoksia on mahdollista poistaa, kunnes näppäimistön alt-näppäin rupesi temppuilemaan... mutta kiva, että sinusta oli mukava kirjoittaa. Niin minustakin, vaikka vähän otti kyllä päästä.. :)//

Myös velho, jonka käsi oli ilmestynyt aikalailla samaan aikaan samalle kannulle, irrotti otteensa. Ehdin vain lausua anteeksipyyntöni ja vetäistä kädet suuni eteen, kun kannu jo räsähti lattialle peittäen alleen loput lauseestani. Ja taas, taas, olin rikkonut jotain lasista. Miksi sen aina piti käydä minulle? Pitäisi kai tsempata loitsuissa, että oppisin vihdoin entistus-loitsun täydellisesti. Tähän mennessä olin saanut korjattua loitsullani astiat vain vähäksi aikaa, kunnes ne murenivat palasiksi taas uudestaan. Mutta onneksi tuo toinen osasi, ja varsin hyvin vielä kaiken lisäksi. En ehtinyt edes kaivaa sauvaani taskusta, vaikka tuskinpa olisin sillä kuitenkaan mitään tehnyt, kun velho oli jo muutamalla heilautuksella saanut kannun kokoon, sotkun siivottua ja uuden mehun kannuun vielä kaiken lisäksi. Katselin vain neuvottomana, kunnes päätin pojan osaavan asiansa tarpeeksi hyvin ja kaadoin lasiini uuden mehun.

"Anteeksi itsellesi. En huomannut sinua", poika pahoitteli kaataessaan uuden mehun lasiinsa. "En minäkään sinua. Olin aivan ajatuksissani", sanoin hymyillen. "Ja anteeksi, etten auttanut siivoamaan. Minä, tuota, en ole kovin hyvä loitsuissa ja olisin takuulla vain hajottanut asiat uudestaan", lisäsin pahoitellen ja hieroin niskaani. Toivottavasti poika ei ollut saanut minusta kauhean itsekästä ja laiskaa kuvaa, kun en ollut auttanut ollenkaan. Join omasta kurpitsamehustani ison kulauksen. Se todellakin oli hyvää.

Mietin hetken, missä olin nähnyt tuon velhon ennen. Hän varmaankin opiskeli myös Châteaussa, mutta näytti itseäni vanhemmalta. Eikä Suuren salin ihmismassasta ketään pane merkille aamiaisella. Ehkä hänkin oli Gryffondor, sillä silloin olisimme tavanneet aiemmin oleskeluhuoneessa. "Kuka olet? Minä olen Brian Eldridge Gryffondorista", Brian esitteli itsensä katsoen suoraan silmiini. Siirsin katseeni kurpitsamehustani hänen omiin silmiinsä vastaten katseeseen. Jos tässä alettiin tuijotuskisaa vetämään, sopihan se minulle. Vaikka enhän oikeasti luullut, että hän tuijotti minua. Pikemminkin oli kohtelias, mikä oli todella mukavaa ja nykyään harmillisen harvinaista. "Hauska tavata Brian", sanoin. Hauskahan tapaaminen oli ollut. Ei ihan joka ihmiseen tutustu pudottaen mehukannun hänen jalkoihinsa. "Olen Renée Mason. Myöskin Gryffondorista", kerroin vielä.

"Pidätkö kurpitsamehusta?" Brian kysyi siemaisten kulauksen omasta lasistaan. "Joo", vastasin virnistäen. "Suosikkiani". Katsahdin pientä jonontynkää, joka odotti selvästi pääsyä kurpitsamehukannulle. "Ehkä meidän pitäisi siirtyä tästä", naurahdin.

[Brian Eldridge]

//Voi ei! Mullekin on käynyt jotain tuon tapaista, joten tiedän tunteen. :/ Ja kiva, että säkin tykkäsit loppujen lopuksi kirjoittaa. :)//

Tyttö pahoitteli, ettei auttanut siivoamaan. Hän kertoi syyksi, ettei ollut kovinkaan hyvä loitsuissa ja hieroi niskaansa.
"No ei se oikeastaan haitannut ollenkaan. Muutenkin kaikkien loitsujen tekeminen tuntuu olevan poikkeuksetta paljon helpompaa yksin kuin yhdessä", vastasin hymyillen. Maistoin kurpitsamehua. Se maistui aivan normaalilta, joten uskalsin juoda mehua hieman enemmän.

Kun olin esittänyt kysymykseni, tyttö siirsi katseensa omiin silmiini. Ne olivat kauniin muotoiset. Meinasin hymyillä, mutta se olisi ollut outoa. Pidin siis ilmeeni vakaana.
"Hauska tavata, Brian", tyttö sanoi. "Olen Renée Mason. Myöskin Gryffondorista", Renée esitteli itsensä.
"Kiva nimi", tokaisin ja hymyilin pienesti.

Join neljänneksen jäljellä olevasta kurpitsamehustani. Se oli hyvää ja virkistävää. Kurpitsamehu tuli tiukasti kakkoseksi heti tuliviskin jälkeen, joka ehdottomasti oli parasta, mitä olin ikinä juonut. Se vain antoi niin paljon potkua elämään, ettei mikään muu juoma pysty samaan.

Renée kertoi pitävänsä myöskin kurpitsamehusta. Se oli kuulemma hänen lempparinsa ja niin muuten oli ollut minunkin vielä vuosi sitten.
"Minäkin pidän siitä ja se onkin hyvä kakkonen omassa listassani", naurahdin.

Renée käänsi katseensa taaksemme ja totesi, että meidän kannattaisi siirtyä muualle.
"Jep", myötäilin ja lähdin kävelemään kohti tanssisalia.

Siirryin nojailemaan seinään tanssilattian vierelle ja otin pari hörppyä kurpitsamehua. Pyyhin suuni kämmenelläni ja katselin tanssijoita, joiden seassa oli sekä aivan pieniä ensi- ja toisluokkalaisia että vanhempia jatko-opiskelijoita, opettajia ja muita täysikäisiä vieraita.

Ajattelin toiveikkaasti, että menisin tänä iltana tanssimaan vielä jonkun muun kanssa kuin hullun serkkuni. Se saattaisi olla jopa ihan mahdollista, ajattelin ja kulautin kurkkuuni vielä vähän lisää kurpitsamehua.

//B ei ilmeisesti osaa seistä, kun se nojailee koko ajan johonkin. :"D Ja kirjoitin puhelimella, niin hankala tarkistaa mitään kirjoitusvirheitä yms.//

[Renée Mason]

//En ainakaan nähnyt yhtään kirjoitusvirhettä. Ja mäkin kirjoitan välillä puhelimella, joten aivan sama juttu noiden näppäilyvirheiden kanssa. :)//

"No ei se oikeastaan haitannut ollenkaan. Muutenkin kaikkien loitsujen tekeminen tuntuu olevan poikkeuksetta paljon helpompaa yksin kuin yhdessä", poika vastasi hymyillen. Huh,vaara ohi. Kukaan ei ajatellut minua idioottina, vaikka en osannut edes helpoimpia loitsuja. "Niin, kai", vastasin hymyillen takaisin ja keinahdellen kantapäilläni. Tuo teoria saattoi kyllä olla totta, vaikka olin nähnyt kolmen leijutusloitsun nostavan ilmaan painavampia asioita kuin yksi leijutusloitsu pystyi. Mutta voi toki olla, että se johtui loitsusta. Tai velhosta. Kukin omalla tavallaan, nimittäin.

Olin näkevinäni pienen hymynalun Brianin suupielessä, kun nostin katseeni häneen. Rypistin otsaani hieman, en mielestäni näyttänyt naurettavalta. Kosketin hieman kasvojani; niissä ei tuntunut mitään ylimääräistä töhnää. Vain maskeeraus, joka oli ehkä hieman levinnyt. Tai sitten olin vain kuvitellut. Olin vain tottunut näkemään hymyä kaikkialla. Joo, se varmaan johtui siitä. "Kiva nimi", Brian tokaisi ja hymyili pienesti. Virnistin ja kohautin olkiani: "Kiitos samoin."

En ollut ottanut kurpitsamehua kuin lasini puoleen väliin, joten se alkoi jo loppua. Mutta samoin kävi janollekin, joka ei enää vaivannut. Ainakaan ylitsepääsemättömästi. Siemaisin mehua hieman, mutta jätin suurimman osan lasiin. En juonut enää janon, vaan maun vuoksi.

"Minäkin pidän siitä ja se onkin hyvä kakkonen omassa listassani", Brian naurahti, kun kerroin kurpitsamehun olevan lemppariani. "Saanko tiedustella, mikä on listasi ykkönen?" kysyin hymyillen. Mikä olisi kurpitsamehua parempi? Siemaisin mehua omasta lasistani.

"Jep", Brian vastasi ja lähti kävelemään kohti tanssisalia. Hän selvästi oletti, että seuraisin perässä. Jäin pieneksi hetkeksi paikoilleni kulauttamaan loput kurpitsamehusta kurkkuuni ja jättämään lasin pöydälle, jolle oli kasaantunut aikalailla enemmänkin likaisia astioita. Kotitontut varmaankin hakisivat likaisia astioita siitä ja, aivan niin, sieltähän yksi niistä jo tulikin noutamaan täyttä kärryä tuoden samalla uutta. Lasin jätettyäni juoksin Brianin perään. En tykännyt ollenkaan kuljettaa mukanani tavaraa, sillä ne todellakin olisivat vain tiellä ja huolehdittavana. Varsinkaan juomalaseja, sillä a) niissä oli todennäköisesti juomaa, joka voisi pienestä heilahduksesta loiskua kaikkialle, ja b) jos astia olisi lasia, posliinia tai jotain muuta särkyvää, se menisi minun käsissäni rikki alta aikayksikön.

Brian siirtyi nojailemaan yhteen seinistä ja tarkkailemaan tanssijoita. Jäin hänen viereensä seisoskelemaan ja katselemaan samaan suuntaan. "Mikäköhän tanssi tuo on?" ajattelin ääneen. Paljonkohan kello oli? Toisaalta, eipä kellonajalla olisi varmaankaan ollut merkitystä. Tanssiaikataulua olin aiemmin vain vilkaissut muistamatta sen jälkeen, mitä tansseja juhlissa ylipäänsä tanssittiin ja mihin aikaan.

[Brian Eldridge]

//No hyvä ettei löytynyt. :p Nuo kirjoittamani kappaleet edellisessä peliviestissäni näyttää nyt iPadilta katsottuna ihan hirmu lyhyiltä. :0

Tanssivatko B ja R hyvin vai huonosti vai keskiverrosti? Vai tanssiiko toinen hyvin ja toinen huonosti vai miten haluaisit?//

"Saanko tiedustella, mikä on listasi ykkönen?" Renée kysyi ja hymyili.
"Tuliviski", hymähdin lyhyesti vastaten Renéen kysymykseen, samalla miettien, että mitäs se häntä kiinnostaa. Mutta tottahan vastaukseni oli. En tosin viitsinyt juoda sitä usein tai paljoa kerrallaan, koska sen vaikutus oli ainakin minuun niin vahva. Vahvalla tarkoitan sitä, että minusta voi tulla aivan hullu sekopää, joka nauraa kaikelle. Kokemusta on, eikä jälkiseuraukset olleet mukavia.

Renée saapui hieman jäljessä juhlasaliin ja jäi viereeni seisoskelemaan.
"Mikäköhän tanssi tuo on?" Renée kysyi itsekseen. Vaikken edes katsonut tyttöä, oletin hänen kysymyksensä perusteella katsovan myöskin tanssilattian suuntaan.
"Epäilen foxtrottia. Jos se pitää paikkansa, seuraavaksi on kai quickstep", vastasin Renéen esittämään kysymykseen. "Tykkäätkö tanssimisesta?", kysyin katsetta kääntämättä. Vetäisin viimeisen hörpyn kurpitsamehua naamaani ja laskin lasini maahan.

Pyyhkäisin otsaani ja tunsin, kuinka kylmät käteni olivat. Samalla tuumin, että mitenköhän Renée reagoisi, jos pyytäisin häntä tanssimaan kanssani. Naurahdin ajatukselle pääni sisällä. Luultavasti hän kieltäytyisi, mutta miksipäs ei.
"Haluaisitko tulla tanssimaan kanssani?", kysyin rennolla äänensävyllä, vaikka oikeasti sydämeni tykytti tuhatta ja sataa.

Olihan se nyt vähän noloa, että käyttäydyin niin. Minun ei oikeasti olisi tarvinnut yhtään jännittää, koska olin tietoinen siitä, etten voisi vaikuttaa muihin ihmisiin. Tai sitten en ollut sisäistänyt asiaa ja nyt sitten olin siinä tilanteessa, että itsevarman ulkokuoren takaa löytyykin ihan tavallinen pehmoinen nallekarhu.
"Ryhdistäydy!" komensin itseäni pääni sisällä. En voinut käyttäytyä näin, sillä olinhan kohdannut tänään paljon pahempaakin. Vai oliko muka tytön pyytäminen tanssimaan pahempi asia kuin päästään vialla oleva jääkarhu?

[Renée Mason]

//Eihän lyhyissä kappaleissa mitään vikaa ole. :)
Hmm, miten on Brianin Quickstepin laita? Katsoin muutaman videon quickstepin askelluksesta. Ne näyttivät aika helpoilta matkia. Renée on tanssitaidoiltaan ehkä huonon ja keskiverron välissä. Hän ei osaa tanssia sen kummemmin, mutta ei häntä ainakaan yrityksen puutteesta voi syyttää :)

Ja pieni vinkki: Älä paina tab-näppäintä ja sen jälkeen backspacea! On taas jotain tullut opittua kantapään kautta...
Ja IHAN OIKEASTI NYT! Näköjään kaikki poistaa minulta tätä tekstiä! Avasin uuden välilehden, jossa oli linkkinä youtuvbe-video ja Pam. Kaikki oli taas poissa! Enkä edes ehtinyt tallentaa.. "-.-Nykyisestä versiosta on varmaan tullut lyhyempi kuin kolmesta edellisestä...//

"Tuliviski", Brian vastasi hymähtäen. Kohotin yllättyneenä kulmiani. "Ei ole tullut maistettua", sanoin, "mutta varmaan hyvää." Etsin hetken katseellani tuliviskiä juomapöydästä. Jos olisin voinut maistaa ja miettiä, pidinkö enemmän siitä vai kurpitsamehusta. Mutta en tiennyt todellakaan, miltä tuliviski edes näytti, joten katselin juomakannuja turhaan. Ja varmaan Brian olisi ottanut mieluummin sitä kuin kurpitsamehua, jos sitä olisi edes ollut täällä. Hm, harmi.

"Epäilen foxtrottia. Jos se pitää paikkansa, seuraavaksi on kai quickstep", Brian vastasi kysymykseeni. Vilkaisin poikaa ja näin hänen katselevan tanssijoita. Kieltämättä kunnioitettava suoritus. Olimme katsoneet tanssijoita ehkä reilut puolitoista minuuttia ja nyt hän jo tiesi, mikä tanssi on meneillään. Minä en todellakaan olisi moiseen pystynyt. Tai ehkä harjoittelulla. Ehkä pitäisi katsella paritansseja hieman enemmän, jotta olisi kaikesta perillä. Katsahdin taas tanssijoihin ja yritin miettiä, mikä erottaa foxtrotin muista tansseista. Askeleet ehkä. Ja musiikki. Tai sitten eri tanssit vain simppelisti näyttivät selvästi erilaisilta.

"Tykkäätkö tanssimisesta", Brian kysyi. Käänsin katseeni häneen ja kohautin olkiani. Hän ei kuitenkaan todennäköisesti nähnyt elettä, koska ei ollut kertaakaan kääntänyt katsettaan tanssijoista. "Joo. On se kivaa", sanoin, "mutta olen tosi huono. Olen kauhean kömpelö ja onnistun tallomaan enemmän varpaita kuin säästämään niitä." No ei nyt ihan, jos tanssijoita oli näin monta, mutta kuitenkin. "En ole kuitenkaan tänään tanssinut vielä ollenkaan", lisäsin keinahdellen taas kantapäilläni.

"Haluaisitko tulla tanssimaan kanssani?" Brian kysyi. "Sopii", vastasin hymyillen leveästi. Oikeasti olin kyllä aika hämmästynyt. Brian oli kysynyt minua tanssiparikseen, vaikka olin juuri viisi sekuntia sitten kertonut olevani auttamaton kömpelys. "Quicksteppiä vai? En sitten osaa yhtään. En edes askelia tai mitään", lisäsin nauraen. Mitähän tästäkin tulisi? Toivottavasti Brian osasi edes jokusen askeleen. Harkitsin hetken kenkien riisumista, sillä minua oikeasti pelotti, että astuisin Brianin varpaille. Katselin pitkävartisia tennareitani huolestus paistaen kasvoiltani.

[Brian Eldridge]

//Voi sua! :( Mä itte kirjotan nykyään kaikki roolaukseni iPadin muistioon (joskus harvoin tulee kirjoitettua myös tietokoneella ja puhelimella), koska se tallentaa tekstin automaattisesti, vaikka sulkisinkin yhtäkkiä kaikki auki olevat sovellukseni.

Jos Renée tanssii huonon ja keskiverron välissä niin Brian tanssii sitten keskiverrosti tai vähän yli keskiverron tasoisesti, koska "aina edes vähän keskivertoa parempi" on B:lle tavanomaista. :)

En nyt oikeen ehdi vastailla näihin peliviesteihin ennen ensi viikon keskiviikkoa, koska mulla on koeviikot meneillään. :/

Tajusin muuten vasta nyt, että tuliviski on alkoholipitoinen juoma. O_O että ihan kiva ku Brian onki tommonen pahis, vaikka sen piti olla alunperinen semmoinen lepsu... No ei vaa vaihdan sen juoman jossain vaiheessa kermakaljaan, nii kaikki on hyvin. :"D Tai toinen vaihtoehto on se, että Brianille on joskus pienempänä juotettu tuliviskiä, eikä B ole tiennyt sen olevan alkoholijuomaa. Kumpi kuulostaa sun mielestä paremmalta?//

Katselin neiti Masonin jalkoihin, joita pukivat hyvin hauskannäköiset tennarit. Tyttö keinahteli kantapäillään puolelta toiselle edestakaisin. Se toi mieleeni kellon ja jäin unisesti tuijottamaan tytön kenkiä. Renéen sanat jäivät jonnekin ilmaan leijumaan ennen kuin sain sulateltua ne päässäni. Siksi kysyinkin Masonilta erittäin uhkarohkean kysymyksen, jonka kysyminen alkoi kaduttamaan minua heti sen jälkeen, kun olin tajunnut, mitä Renée ehti äsken sanoa. Käänsin katseeni takaisin Renéehen.

"Sopii", Renée oli vastannut ehdotukseeni hymyillen. Huokaisin pääni sisällä. Mieluummin rukkaset, mutta toisaalta episkius-loitsulla voisin ehkä saadakin liiskatut varpaani takaisin kuntoon, mutta toisaalta tuskin sellainen olisi tarpeen. Renée näytti niin kevyeltä ja nahkakengät suojaisivat varpaitani ihan tarpeeksi hyvin, joten en uskonut, että varpailleni oikeasti kävisi mitään.

Olin ajatuksissani ja päässäni liikkui samaan aikaan monta erinäistä asiaa ja ne sekoittuivat keskenään yhdeksi isoksi jutuiksi. Renée kuitenkin herätti minun mietteistäni.
"Quicksteppiä vai?" hän kysyi. Mietin hetken ennen kuin vastasin.
"Joo varmaan. Sitä taidetaan tanssia seuraavaksi", sanoin totisesti ja vilkaisin rannekelloani. Kello näytti lähentelevän jo puolta kahdeksaa.
"Ellet sitten halua tanssia myöhemmin jotain muuta", jatkoin mumisten.

Vaihdoin hetkessä mielialaani pirteämmäksi, koska päässäni loksahti, että lähes kaikki tytöt sanovat olevansa huonoja, vaikka eivät oikeasti olekaan. Ehkä Renéeheenkin pätisi sama juttu.
"Pidätkö muuten huispauksesta?" esitin spontaanin kysymyksen. Olisi todella outoa vain olla hiljaa ja välillä hymyillä ja jossain vaiheessa taas mutristaa suupielet niin alas kuin se edes olisi mahdollista. "Minä pidän. Se on oikeastaan lempiurheilulajini", kerroin ja sain loihdittua kasvoilleni oikein lämpimän hymyn.

Käänsin katseeni tanssilattian suuntaan. Kohta minäkin voisin löytää itseni sieltä tanssimasta quicksteppiä, jota en todellakaan osannut tanssia. Muiden matkiminen saattaisi olla ihan hyvä keino olla näyttämättä tyhmältä. Toisaalta quickstep saattaisikin olla hyvin vaikeaa matkittavaa, mikä olisikin ihan eri juttu se. En halunnut nimittäin näyttää tyhmältä, mutta toisaalta kukaan ei luultavasti muistaisi enää huomenna, miten olin tanssinut kurpitsajuhlissa, jos tanssin. Paitsi Renée ehkä muistaisi, jos hänen kanssaan lopulta tanssisin.

[Renée Mason]

//Ok. :)
Ei mitään kiirettä! Itseasiassa on itselläkin aika kiire. :D Meille tulee vaihto-oppilas Saksasta keskiviikkona ja hän on meillä seuraavaan keskiviikkoon. Silloin tuskin kirjoitan tänne mitään, vaikka välillä kävisinkin kurkkimassa.

Mietin itsekin aikaisemmin, onko tuliviski alkoholipitoinen juoma. Mutta kun kävin viistokuja.net - sivuilta etsimässä asiasta varmuutta, siellä ei mitään mainittu. Ajattelin, että muistin väärin. :D Minulle käy kyllä ihan kumpi vain vaihtoehto, kumpi sinusta tuntuu luontevammalta. :)//

Vilkaistessani taas kerran Brianiin, huomasin hänen katselevan jalkojani, jotka keinuivat kantapäiden päällä edestakaisin. En ollut oikeastaan edes huomioinut keinuvani, mutta musiikki jotenkin aina jaksoi vetää mukaan liikkumaan. Ehkä keinahteluni ärsytti Briania? Siksi hän varmaan tuijotteli kenkiäni. Pysähdyin äkisti ja loin katseeni maahan, jossa näkyivät monet mutaiset kengänjäljet tanssijoiden jäljiltä.

"Joo varmaan. Sitä taidetaan tanssia seuraavaksi", Brian vastasi totisena hetken mietintätauon jälkeen. Nyökkäsin vastaukseksi. Minulla ei ollut tanssista mitään hajua. Kuulin Brianin mumisevan jotain, kun katselin kenkiäni ja kohotin uteliaana katseeni. Mutta hän ei toistanut lausetta, ja muminasta päätellen se ei ollutkaan tarkoitus kantautua korviini. Olisin ehkä halunnut kysyä, mitä hän oli sanonut äsken, mutta en halunnut myöskään olla epäkohtelias ja udella liikaa, joten jätin asian siihen. Tarkastelin hetken Brianin kasvoja, joissa ei näkynyt innostusta tai riemua tulevasta. Vatsassani tavallaan humahti kuin olisin astunut vahingossa kaksi porrasta alaspäin yhden sijasta. Katuiko hän?

Siirryin seinän viereen ja toisella kädellä tukea seinästä ottaen vetäisin kummankin tennarin takaa vetoketjun auki. Riisuin kangaskengät ja jätin ne seinän viereen odottamaan. Minulla ei ollut sukkia tai sukkahousuja, olin siis paljain jaloin. Suuren salin kivilattia oli jääkylmä. Siinä tuskin oli lämmityksiä, olivathan kaikki kengät jalassa. Jaa... Kaikki muut paitsi minä, siis. Palasin Brianin luo hymyillen leveästi.
"Pidätkö muuten huispauksesta?" Brian kysyi yllättäen. "Minä pidän. Se on oikeastaan lempiurheilulajini", hän kertoi ja suureksi ilokseni hymyili lämpimästi.
"Minusta lentäminen on tosi siistiä", kerroin, "Huispauksen säännötkin ovat mielenkiintoiset, mutta ammattilaispelit ja vastaavat ovat vähän turhan aggressiivisia ja joukkueet on yleensä tosi inhottavia toisilleen." Olin kerran nähnyt, kuinka yksi lyöjä oli mätkinyt vastapuolen etsijää mailalla, kun tämä oli napannut siepin. Sitä oli ollut inhottavaa katsella. Mutta jos näitä sivuseikkoja ei ottanut huomioon, huispaus oli kyllä aika kivannäköistä.
"Pelaatko sinä huispausta?" kysyin hymyillen Brianilta.

Orkesterin soittajat hiljensivät ääntä huomattavasti ja heidän lopettaessaan tanssijat ja muut salissa oleskelijat antoivat heille raikuvat aplodit. "Onko kello jo puoli?" hämmästelin. Eikös se vasta ollut tikittänyt seitsemää? Jännitys kouraisi vatsanpahjaa. "Mennäänkö?" kysyin hieman arasti hymyillen. "Osaatko sinä askelia?"

[Brian Eldridge]

//Siistii! Ihan ymmärrettävä syy olla poissa koneen, tabletin yms. ääreltä. :D

Otan varmaan sen dramaattisemman vaihtoehdon, koska se sopii Brianin perheeseen hyvin. Onhan ihmisillä joitain paheita oltava. :D//

Kun olin jatkanut selitykseni loppuun, tajusin, ettei tyttö ollut varmaankaan kuunnellut sanaakaan. Ehkä. Ainakaan hän ei ollut avannut suutaan, joten luultavasti hän ei oikeasti ollut kuunnellut minua. Ehkä häntä ei kiinnostanut? Varmaan hän ei oikeasti edes halunnut tanssia kanssani, vaan parhaillaan yritti keksiä pakokeinoa tilanteesta. Jospa Renéellä oli poikaystävä, joka odotti tyttöä jossain tälläkin hetkellä ja kun hän löytäisi tytön, poikaystävä näkisi hänet tanssimassa jonkun vieraan pojan kanssa? En halunnut tuottaa tytölle vaikeuksia.

Renée kävi ottamassa kenkänsä pois. Hän varmaan ihan oikeasti pelkäsi tallovansa varpaani. Minä en uskonut, että hän oikeasti pystyisi siihen. Kenkäni nimittäin olivat niin vahvaa tekoa, että Renéellähän tässä oli enemmän huolta. Lisäksi Renée itsessään oli niin kevyen näköinen, ettei minua ainakaan haittaisi, jos Renée silloin tällöin astuisi varpailleni vahingossa. Tällä hetkellä minua enemmän huolestutti se, että Renéelle tulisi kylmä. Hänhän voisi vaikka vilustua. Siksi olisin mieluusti loihtinut hänelle tyhjästä villasukat, mutta kyllä hän varmaan itsekin tiesi, milloin hänellä oli kylmä ja milloin kuuma ja milloin sopiva.

Kun Renée oli palannut, kysyin, pitikö hän huispauksesta. Tyttö vastasi myöntävästi ja hänen mielestään se oli tosi siistiä.
"Huispauksen säännötkin ovat mielenkiintoiset, mutta ammattilaispelit ja vastaavat ovat vähän turhan aggressiivisia ja joukkueet on yleensä tosi inhottavia toisilleen", Renée totesi.
Nyökkäsin kiinnostuneena.
"Se on totta. Olen nähnyt ainakin kaksi kertaa elämässäni sellaisia aggressiivisia tilanteita", kerroin. "Useimmat huispaajat ovat aika lapsellisia ja huonoja häviäjiä", jatkoin hymyillen. Toinen suupieleni oli aavistuksen enemmän koholla kuin toinen. Vino hymy.
"Pelaatko sinä huispausta?", Renée kysyi minulta.
"Tykkään pelata sitä välillä, mutten kuitenkaan treenaa siinä mitenkään tavoitteellisesti tai ole missään joukkueessa", vastasin tytölle takaisin kohottaen samalla toista suupieltäni vieläkin ylemmäs. "Entä sinä?

Luultavasti kaikki salissa olleet, joiden huomio vähänkin oli herpaantunut seuralaisensa kanssa keskustelusta, huomasivat kuinka orkesteri yllättäen hiljensikin soittoaan ja hetken kuluttua lopettivat sen kokonaan, koska tanssilajin oli aika vaihtua. Minä en tosin ollut huomannut mitään.
"Onko kello jo puoli?" kuulin Renéen ihmettelevän äänensävyn.
Katsahdin nopeasti orkesteria. Soittoa ei kuulunut enää, vaan ainoa ympäröivä ääni oli hiljenevä kättentaputus.
"Joo taitaa olla", mumisin itsekin hieman hämmentyneesti. Aika oli kulunut todella nopeasti. Mitenköhän se oli edes mahdollista? Loppujen lopuksi olinkin viihtynyt puolisen tuntia yllättävän hyvin jonkun vieraamman tytön kanssa. Hämmentävää.
"Mennäänkö?" Renée kysyi minulta. Hän hymyili aavistuksen ujosti. "Osaatko sinä askelia?" tyttö jatkoi.
Nyökäytin päätäni rauhallisesti ja ojensin kättäni, että Renée voisi tarttua siihen. Tai kävellä tanssilattialle itsekin. Kyllä se minulle sopisi.
"En tiedä quickstepistä oikeastaan hölkäsen pöläystä. Se on kai aika vauhdikasta", naurahdin. "Mutta eiköhän me kuitenkin pärjätä siinä ihan hyvin. Eikö pääasia ole, että pidetään hauskaa, vai?" jatkoin kysyvästi ja kohotin leikilläni toista kulmaani.