ASU
Louis ei ole jaksanut panostaa juurikaan naamiaisasuunsa, mutta on tuntenut kuitenkin velvollisuudekseen pukeutua edes jollain tapaa naamiaisteeman mukaisesti. Niimpä hän on kiskonut ylleen Pouffsoufflen huispausjoukkueen keltaisen asun, ja tullut juhliin huispaajana. Ihmispaljouden takia tanssisalissa on melko lämmintä ja Louis tuntee olonsa hieman epämukavaksi asussaan.

ASENNE
Louis on tullut juhliin lähinnä syömään ja hengailemaan ystäviensä kanssa. Tanssilattialle häntä on aika vaikea saada, mutta jos joku oikein suostuttelee hän kyllä tulee. Juhlien käydessä tylsiksi Louis saattaa innostua järjestämään jonkinlaisen kepposen kanssajuhlijoilleen. Yleisesti ottaen poika on hyvällä tuulella ja jutustelee kaikille oikein mielellään.
PELISEURA
Nyt jos koskaan aion viimein päästä pelailemaan Louisilla ja tarjoankin häntä peliseuraksi kenelle tahansa. Louis voisi esimerkiksi tehdä kepposen jollekin/joillekin, ihan vain jutustella jonkun kanssa tarjoilujen ääressä tai vaikkapa törmätä johonkin ollessaan haukkaamassa happea. Tai saa Louisin houkutella tanssimaankin!

