
Karen Linville on 19-vuotias nuori nainen, joka on onnistunut juonitella itsensä sisälle linnaan esiintymällä jonkun Châteaun jäsenen siskona. Hänen on tarkoitus hoitaa juhlissa laitonta kaupanhoitoa (mm. alempien luokkien kauppatavaran ja mahdollisesti jästien vaarallisempien päihteiden myynti ja välitys) linnan syrjäisemmissä osissa ilman, että kukaan huomaisi naikkosen toimintaa.
Karen Linville on hyvin vaarallinen ja arvaamaton noita, jota varsinkaan alaikäisten ei kannata lähestyä. Karen on nimittäin jo 14-vuotiaana tuomittu kolmen ensiluokkalaisen murhasta ja myöhemmin 16-vuotiaana hän käytti kidutuskirousta omaan pikkusiskoonsa. Hän on ollut noidille tarkoitetussa nuorisovankilassa vuodesta 2010 vuoteen 2012, jolloin hän karkasi vankilasta surmaten samalla viikolla oman siskonsa. Linville saatiin kiinni 2013 ja hänet passitettiin suoraan Azkabaniin. Vuoden 2015 kevättalvella Linville onnistui karkaamaan Azkabanista (jättäen samalla jälkeensä kammottavan tuhon) eikä naista olla saatu kiinni. Karenin syntyperästä, mahdollisesta perheestä tai muustakaan olennaisesta ei ole löytynyt tietoja. Tiedämme kuitenkin, että Karen opiskellut Beauxbatonsin taikakoulussa, vaikka tyttö olisi halunnut vaihtaa Durmstrangiin.

Karen on pukeutunut juhliin jääkarhuksi, ettei häntä mitenkään voisi tunnistaa.
Karen Linville esiintyy kerran kurpitsajuhlien aikana, nimittäin Brian Eldridgen ja Benjamin Blanchardin välisessä pelissä. Karenia ei ole mahdollista saada lainaan muihin peleihin ellei toisin sanota. :)
