Nimi: Lloyd Frankowski
Tupa: Serpentard
Luokka: 4
Linkki varsinaiseen esittelyyn
Ulkonäkö ja pukeutuminen: Kuvakollaasi
Frankowski on lähes 180 cm pitkä vaaleahiuksinen poika, joka on varsin hauskannäköinen ja hän näyttää tunteensa avoimesti. Hänet saatetaan tunnistaa viime vuoden huispausjoukkueesta, mutta tänä vuonna hän ei ole mukana pelaamassa.
Frankowskilla on hieman pitemmät etuhiukset, mutta hän on ne ihan juhlia varten yrittänyt saada ne makuusalitoverinsa geelin avulla kammattua taaksepäin. Muutenkin koko kurpitsajuhlan aikana hän pitää asuunsa kuuluvia aurinkolaseja päässä, ellei sitten varovasti asettele niitä hiustensa päälle.
Frankowski on juhlan teemaa silmällä pitäen ottanut tavallisen juhlakaapunsa tilalle ns. jästien suosimat juhlavaatteet. Teemaa on noudatettu siinä määrin, että hän on pukeutunut eräänlaiseksi agentiksi jästien elokuvien tapaan.
Mietteet ja asenteet juhlaa kohtaan: Frankowski on ihan mielissään juhlista, sillä syksyn arki on ollut aika tylsää ja tavallista koulussa käymistä. Suuria odotuksia kurpitsajuhlaa hänellä ei kuitenkaan ole, sillä eihän niillä ollut mitään suoranaista vaikutusta häneen – ei hän itse ole pitämässä puheita taikka pyytämässä ketään tanssimaan.
Muutokset luonteessa juhlan takia: Frankowski ei ole niin paljon etsimässä sosiaalisia kontakteja ja tunkemassa itseään muiden seuraan juhlien aikana, sillä hän ei oikein osaa sanoa että ketkä haluavat oikeasti viettää aikaansa hänen kanssaan ja ketkä vain juhlien kohteliaisuuden nimissä. Poika on myös hieman pidättyväisempi ainakin tanssisalissa, sillä hän ei halua missään nimessä joutua tanssimaan kenenkään kanssa. Mutta jos joku pyytää Frankowskilta palvelusta hän on valmis tarjoamaan apuaan niin hyvin kuin suikin pystyy.
Aikajana:
Klo. 21.00 -> Frankowski on enemmän tai vähemmän tietoisesi mukana Rosalie Smith’n sieppauksessa.
Klo. 22.00 -> Frankowski ei ole enää kurpitsajuhlille tarkoitetulla alueella, joten silloin hän ei törmää kehenkään kidnappausjuoneen kuulumattomaan henkilöön tai olentoon.
Ennen klo. 21.00 sijoittuvia pelejä voin ottaa huolimatta siitä, että liittyväktö ne kidnappausjuoneen jollain tavalla vai ei.
