Levotonta lekottelua

Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja E. S. Travere » 16 Elo 2019, 17:24

Mukana olevat hahmot: Ronja Blomroos, Natrix Goldenrod, E. S. Travere
Ajankohta: Koulujen alkuviikko, syksy 2019
Tapahtumapaikka: Pihamailla, jossain missä on rauhallista
Juoni: -
Varoitukset: Ei välttämättä 100 % hahmonmukaista.
Muuta: Liiankin myöhäinen heinäkuun hahmonvaihdon haasteosallistuminen.

Kouluun paluu merkitsi unirytmin muutosta, rutiineja ja vähän epävarmuutta. Natrixille se oli merkinnyt myös uuteen tupaan asettumista, ja totta puhuakseen jatko-opiskelijoiden tupa ei tainnut olla samalla tavalla panostanut mukavuuteen kuin pouffsoufflen, mutta väärän salasanan sanominen ei kuitenkaan herättänyt kukkapuskaa eloon piikittämään, joten oli siinäkin puolensa. Ystävällisempi vastaanotto ja sitä rataa.

Toisena etuutena oli myös se lisääntynyt vapaa-aika – pystyi lekottelemaan pitkin pituutta kirjaston lähellä olevalla sohvalla ja ihmettelemään maailman menoa ilman, että pitäisi kiirehtiä jollekin tunnille. Toivottavasti tästä pystyisi myös nauttimaan. Natrix oikoi jalkojaan sohvalla ja kellahti lopulta kyljelleen. Eri väriset silmät tarkkailivat muita käytävällä kulkijoita, kirjastoon tai kirjastosta lampsivia oppilaita sekä kirjaston edessä kikattelevia tyttöjä, joiden hameiden helmat heiluivat näiden iloitessa jostakin. Natrix asetteli toisen kätensä niskaan, tyynyksi itselleen.
E. S. Travere
 

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 26 Elo 2019, 03:53

Myös numerologian opettaja E. S. Travere oli löytänyt itsensä oppituntiensa jälkeen astelemassa kirjastokäytävällä. Suuntana oli kirjaston numerologian kirjojen osasto, mikäpä muukaan. Mies halusi tarkastaa kyseisten kirjojen tilanteen heti näin kesäloman jälkeen. Näkyisiköhän hyllyssä uutuuksia vai pysyisivätköhän edellisten lukuvuosien kirjat hyllyn ainoana valikoimana?

Travere asteli hivenen ryhdittömästi sisälle kirjastotiloihin ja löysi tiensä nopeasti numerologian kirjojen edestä. Hän otti yhden kirjan käteensä ja sipaisi sen kantta. Numerologian ABC oli hyvä perusopus aloittelijoille, ja se oli kuulunut kirjaston valikoimiin iät ja ajat. Takakansi repsotti hieman, mikä kertoi että kirjalla oli ollut vuosien saatossa paljon käyttöä. Tai sitten se oli merkki siitä, etteivät oppilaat vieläkään osanneet käsitellä kirjoja asianmukaisesti. Voi kirjaparka.

Viereiselle hyllylle tuli oppilasjoukkio, jolloin Travere itse päätti siirtyä sivummalle. Hän ei olisi nyt millään jaksanut vastata kysymyksiin tai osallistua muuhunkaan keskusteluun - siitäkään huolimatta vaikka aiheena olisi ollut numerologia.

Travere poistui kirjastosta.

// Odottelen, että myös Ronja liittyy mukaan puheliaampana, ja liitän sitten Traveren mukaan mahdollisimman luonnollisella tavalla. :) //
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 27 Elo 2019, 09:22

Ronja asteli iloisesti käytävällä ja sai jonkin verran katseita osakseen, sillä hänen päänsä vieressä leijui mukana lautanen, jolla oli iso herkullisen näköinen sitruunapiirakka. Sen oli ollut tarkoitus tulla oppilaskunnan hallituksen lukuvuodenaloituskekkereihin, mutta Ronja oli muiden puolesta saanut pitää sen, sillä siihen oli kuulemma tullut liikaa sokeria. Siis liikaa sokeria? Makeaan piirakkaan? Kuinka se oli edes mahdollista? Ronja oli varma, että piiras olisi hyvää. Se joka väitti toista, oli varmasti vain joku hölmö niuhottaja, joka ei ollut hyväksynyt muuta kuin täsmälleen ohjeen mukaista lopputulosta. Mutta onneksi hän oli ollut paikalla tehdäkseen tämän tärkeän uroteon hyvän ruoan tuhlaamista vastaan.

Ronjakaan ei kuitenkaan jaksaisi syödä kokonaista piirakkaa yksin. Tai ainakaan hän ei halunnut syödä sitä yksin, sillä seurassa herkuttelu olisi paljon hauskempaa. Sosiaalisen jatko-opiskelijan teki mieli rupatella jonkun kanssa. Ronjan kavereita ei kuitenkaan näkynyt missään. Ehkäpä sitten tänään olisi sopiva päivä tutustua johonkuhun uuteen kasvoon. Kirjastokäytävälle saapuessaan Ronja olikin näkevinään sellaisen. Sohvalla makoileva vaalea poika taisi olla yksi tämän vuoden uusista Cerfeureista. Kyllä, häneen Ronjan pitäisi ehdottomasti tutustua!

Tyttö lähti rohkeasti uuden tupatoverinsa luokse, ja pian leveä vihreä hame seisahtui peittämään näkymän niihin muihin helmoihin, joita hän ei ollut huomannut kyseisen pojan katselevan.
”Hei! Saisiko olla piirakkaa?” Ronja tervehti.
”Tätä sitruunapiirakkaa tässä”, hän lisäsi ja heilautti sauvaansa, jolloin piiras laskeutui ilmasta sohvan vieressä olevalle pöydälle.
”Siitä kuulemma tuli hiukan liian makeaa, mutta olen varma, että se on silti hyvää! Minä olen muuten Ronja, Cerfeurista. Sinähän olet uusi meillä vai mitä?” Tyttö höpötti pirteästi ja ojensi pojalle kättään käteltäväksi.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 166
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja E. S. Travere » 13 Syys 2019, 07:26

Yhtäkkiä – ehkä silmiä hieman lepuutellessa tai ihan vain pienen haukotuksen aikana – sohvan eteen oli ilmestynyt jokin. Jokin, jolla oli vihreä hame. Käytävän tyttöjen kikatus kuului kauempaa, eikä kenelläkään heistä ollut mitään vihreää päällään. Natrixin katse lähti kävelemään hameesta vähän ylemmäs kohdatakseen tohkeat kasvot. Kunnon vastausta tai mitään poika ei ehtinyt sanoa, kun tältä kysyttiin sitruunapiirakasta. Halusiko hän syödä piirakkaa?

Siis esittävätkö jotkut tällaisia kysymyksiä? Piirakka näytti ihan maittavalta ja luokse tuotu piirakka oli paljon paremmin kuin sellainen, jonka eteen olisi pitänyt itse nähdä tosi paljon vaivaa.

”Tietty”, poika vastasi kohottautumatta makoiluasennostaan, ”voin mä ottaa.” Kyllä sitä sohvalla maaten pystyi piirakkaa syömään ja voimia keräilemään ja tekemään ehkä vähän muutakin. Divaanilla lekottelua tämä ei kyllä ihan vastannut, mutta hyvä ruoka tekisi sohvasta vähän mukavamman.

Natrix joutui katsomaan uudestaan sitruunapiiraan tuoneeseen vihreähameiseen, joka esittäytyi saman tuvan Ronjaksi. Hän nyökkäsi vastaukseksi.
”Joo, valmistuin ja aloitin jatko-opiskelut”, Natrix vielä sanoi ääneen ja hymyili. Kun tupatoveri ojensi vielä kättään, onnea saattoi kiittää, kun niskatyynynä ollut käsi ei ollut se kättelykäsi. Sen erityisemmin kohottautumatta Natrix tarttui Ronjan käteen muistuttaen vähän hevosjuotikasta, mutta sanoen kuitenkin olevansa Natrix.

”Tähän varmaan mahtuu istumaan”, poika lisäsi vielä kohteliaasti tarkistamatta sohvan tilannetta.
E. S. Travere
 

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 13 Syys 2019, 09:11

Numerologian professori asteli ulos kirjastosta. Se oli ollut nopea visiitti. Seuraavaksi suuntana voisi olla hänen oman työhuoneensa työnurkkaus tai vaihtoehtoisesti petinurkkaus. Kysymys kuuluikin, ottaisiko hän päiväunet ennen läksyjen tarkastusta vai tarkastaisiko läksyt samoin tein?

Ennen kuin mies ehti tehdä ratkaisua suuntaan tai toiseen, meinasi hän törmätä lentävään sitruunapiirakkaan. "Suo anteeksi", hän pahoitteli kömpelyyttään, kunnes tajusi että anteeksipyyntö piirakalta oli hieman turhaa. Mies vei katseensa kakun oletettuihin omistajiin. Toinen oli Ronja Blomroos, koulun pitkäaikainen jatko-opiskelija, jonka Travere muisti etenkin huonoista numerologian arvosanoista. Toinen oli ilmeisesti joku Goldenrod, jonka mies tunsi vain ulkonäöltä.

"Tarjoillaanko täällä piirakkaa, joka lentää? Päättelin tämän tuosta piirakasta - joka lentää", mies jatkoi keskusteluaan vähän ehkä kömpelösti. Hän seisoi jatko-opiskelijoiden vieressä pitäen kuitenkin sopivan etäisyyden heihin. Kädet hän piti suorana sivuillaan, ryhti oli aavistuksen verran etukumarassa ja katse harhaili kirjaston ovien vieressä olevassa pronssisessa kynttelikössä. "Mielenkiintoista", hän sanoi lähes huomaamattomasti, lähinnä itselleen.

Piirakka oli laskeutunut pöydälle, ja kaksikko aloitti ilmeisesti toisiinsa tutustumisen.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 15 Syys 2019, 17:41

Ronja puristi pojan kättä huomattavasti tomerammin, kuin mitä puristettiin takaisin, ja kommentoikin sitä suorasukaisesti hiukan yllättyneeseen sävyyn.
”Olipa vetelä kädenpuristus. Mutta jännä nimi, minusta tuntuu että olen kuul-” Lause jäi kesken, kun Ronja yhtäkkiä huomasi, että siinähän oli myös numerologian professori. Oliko tämä sanonut jotakin, jotakin lentävästä piirakasta?
”Päivää professori Travere. Kyllä vain, minä lennätin juuri piirakkaa. Olen hyvä loitsuissa”, tyttö totesi toivoen professorin hoksaavan rivien välistä, ettei Ronja suinkaan ollut mikään huono noita tai opiskelija, vaikkei hän ollut numerologiassa menestynytkään. Ronja nyt ei vain ollut kertakaikkiaan yhtään kiinnostunut numeroista. Nehän olivat kamalan tylsiä, joskin sitä sentään ei varmasti kannattanut sanoa professorin kuullen.

Ronja arveli, että olisi töykeää olla tarjoamatta piirasta professorillekin, kun heitä oli Natrixin kanssa vain kaksi ja sitä niin paljon.
”Liittykää toki seuraan professori, jos haluatte. Kyllä tähän mahtuu!” Ronja ehti sanoa ennen kuin vilkaisi sohvaa ja huomasi, että se tila olikin varsin hyvin vallattu Natrixin pitkien jalkojen käyttöön, vaikka tämä oli hänen mielestään väittänyt juuri muuta. Ei tuohon kyllä ainakaan Ronja mahtuisi istumaan.
”Niin tai ainakin piirakkaa riittää”, Ronja korjasi ja vilkaisi tätä lötköä blondia merkitsevästi. He mahtuisivat sohvalle kaikki aivan hyvin, jos poika vain nousisi istumaan. Miksiköhän tämä edes makoili siinä pitkin pituuttaan keskellä päivää? Toivottavasti ei ainakaan ollut kipeä, ei olisi mukava saada flunssaa heti koulun alkajaisiksi. Samalla Ronja pohti pojan nimeä, sillä hän oli uskoakseen kuullut sen jo jossain yhteydessä aikaisemminkin.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 166
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja E. S. Travere » 03 Loka 2019, 18:19

”Olen kuul-”, ja enempää Natrix ei saanutkaan kuulla, vaikka asia kai koski häntä itseään. Poika haukotteli ja katsahti sitten opettajaan, jonka Ronja näemmä tunnisti. Toisten juteltaessa katse viipyili hetken aikaa Ronjassa, minkä jälkeen katse siirtyikin takaisin siihen piirakkaan. Se ei näyttänyt niin keltaiselta, vaikka se olikin sitruunaa.

”Päivää professori”, Nate yritti yhtyä Ronjan tervehdykseen vähän myöhässä. Jostain syystä tyttö kutsui professorin myös piirakalle, mikä oli vähintäänkin vähän outoa. Vilkaisu piirakkaan kertoi, että se riittäisi, mutta oma osanen pienenisi. Pitiköhän sitä nyt nousta, jos professori istuutuisi samaan seuraan? Vaikkei kyllä tämän oppitunneilla käynyt? Näitä ajatellessaan poika tosin huomasi jo Ronjan pistävän katseen. Jos kyseessä olisi ollut joku toinen tyttö, olisi voinut ehdottaa syliin istumista, mutta Ronja… Asia olisi ollut saattanut olla hieman vaikeampaa näin päin.

Lammasmaisesti hymyillen Natrix lopulta veti jalkojaan vähän lähemmäksi itseään, siirsi tyynykätensä pois. Katse kävi katossa, kuinka hienoa olisi vain olla ja maata ja saada valmis piirakanpala suuhunsopivina paloina jonkun söpön tytön antamana. Mutta ei. Ei auttanut kuin tarttua toimeen ja nousta ja hilata itseään niin, että pystyi selällään nojaamaan käsinojaa vasten (ei päällä). Kipakoita väittämiä ei tähän aikaan päivästä kukaan jaksaisi kuunnella ja pahimmassa tapauksessa sitruunapiirakka olisi kadonnut pois näköpiiristä. Se ei kuitenkaan tehnyt tästä operaatiosta nopeaa tai hätäistä, vaan Pouffsoufflen arvoja ja omia periaatteita kunnioittaen työhön tartuttiin rauhallisella otteella.

”Olisi syliinkin mahtunut istumaan”, Nate kuitenkin vielä sanoitti ajatuksensa ääneen, kun osa sohvasta oli saanut istuma-alansa takaisin. Tilaa olisi sitä paitsi aiemmin myös vähän ollut tai ainakin se olisi helposti ollut järjestettävissä – ainakin yhdelle henkilölle.
E. S. Travere
 

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 20 Loka 2019, 00:42

Professori Travere ei olisi uskonut päivänsä saavan tällaisen käänteen. Toisin sanoen hänelle ei olisi tullut mieleenkään tavata käytävällä lentävää ruokaa ja kaiken lisäksi saada kutsu piirakkamaistiaisiin. Nyt hänellä olisi kolme vaihtoehtoa: mennä päiväunille, tarkastaa läksyt tai jäädä nautiskelemaan sitruunapiirakkaa kahden jatko-opiskelijan kanssa.

"Hyvää päivää", mies tervehti jatko-opiskelijoita varsin virallisesti. Hän nyökkäsi järjestelmällisesti molemmille opiskelijoille ja käänsi katseensa sitten piirakkaan, johon puheenaihekin siirtyi nopeasti takaisin. Kaksikko ryhtyi järjestämään professorille piirakkatarjoilua, joskin melko verkkaisesti. Kun miespuolinen opiskelija oli saanut hivutettua jalkansa ja muun vartalonsa sohvan toiseen päätyyn, oli nautiskelutuokio valmis alkamaan.

"Olen kiitollinen teille, mutta samalla olen pahoillani, sillä joudun kieltäytymään tarjouksestanne", Travere kieltäytyi kutsusta mahdollisimman hienovaraisesti, "Piirakka on taatusti maukasta, mutta maukasta on myös minun työni, eli toisin sanoen: työt kutsuvat". Mies alkoi ottaa jo ensimmäisiä askeleita käytävää eteenpäin, mutta jäi kuulostelemaan, jos jollakulla olisi ollut hänelle vielä jotain sanottavaa. Samalla hän huomasi tehneensä päätöksen siitä, että päiväunet jäisivät tältä erää väliin.
Ronja Blomroos (24): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen jatko-opiskelija. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava tyttö on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 246
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Levotonta lekottelu

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 15 Marras 2019, 22:18

Ronja katsoi Natrixia hieman pohtivasti, kun tämä teki tilaa niin kummallisen verkkaiseen tahtiin. Ei kai tuo vain ollut sittenkin darrassa? No eipä kai nyt sentään jo ensimmäisellä kouluviikolla. Saatuaan itsensä istuma-asentoon poika yllättäen sanoi, että syliinkin olisi voinut istua. Siis mitä? Kuka, Ronjako? Tyttö kohotti vähän hämmentyneenä kulmiaan ja vilkaisi Natrixin hoikkia reisiä. Toki Ronja olisi voinut jonkun lihaksikkaan komistuksen syliin mielellään istuakin, mutta tämä kyseinen poika näytti siihen tarkoitukseen kyllä kovin hontelolta. Vai entä jos tuo tarkoittikin professori Traverea? Ronja käänsi hitaasti katseensa mieheen näyttäen vain koko ajan kummastuneemmalta eikä huomannut edes kommentoida tähän syliinistumisasiaan mitään.

Kummallisuudet sen kuin jatkuivat, kun professori sitten ilmoitti kieltäytyvänsä tarjouksesta. Piti kuulemma työtään maukkaampana kuin sitruunapiirakkaa. Miten ihmeessä? Ronja vähän epäili, etteivät numeroista ja laskemisesta pitävät ihmiset tainneet olla täysin ihmisiä lainkaan.
”Jaa no jos olette varma, niin sitten minä kai toivotan professorille hyvää työnhalua ruokahalun sijasta”, tyttö totesi vähän ihmettelevällä äänellä. Mikä kumma näitä velhoja oikein vaivasi, vatsapöpö?

”No mutta me varmaan aloitamme herkuttelun”, hän totesi Natrixille. Sitten Ronja istui sohvalle vapautuneeseen tilaan, loitsi heille kummallekin lautaset, lusikat ja servetit sekä yhden kakkulapion, jota ojensi pojalle.
”Ota sinä vaikka ensin Natrix, Cerfeuriin tulosi kunniaksi”, Ronja kehotti hymyillen. Sitten aivan yhtäkkiä hänen suunsa loksahti auki, kun hän muisti, mistä toisen nimi oli tuttu.
”Hetkinen! Oletko sinä siis se poika, joka huhujen mukaan harrasti jollain leirillä päihteiden sekakäyttöä, kutsui Aurora Smithiä ilotytöksi, ahdisteli Luolin, joka on muuten minun hyvä ystäväni, tyttöystävää tanssilattialla ja suuteli jotakuta varattua homoa?” Ronja lateli kuulemansa juorun kuten sen muisti.
”Vai oliko se lesboa. No jokatapauksessa joku väripaletti-ihminen kuitenkin.” Hän lisäsi muistaen termin väärin ja tuijotti Natrixia odottaen uteliaana tämän vastausta. Toisaalta Ronja ei ehkä välttämättä toivonut sen olevan totta. Ei Cerfeuriin kyllä olisi kaivattu toista London Morelin kaltaista poikaa tai noiden juttujen perusteella ehkä jopa pahempaa.

// x’D Oli pakko. Nuo asiat on todella tapahtuneet Natrixille jotakuinkin noin tässä kuukauden chatpelissä. //
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 166
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Levotonta lekottelua

ViestiKirjoittaja E. S. Travere » 28 Maalis 2020, 20:00

Opettaja päätti kuitenkin toisin, ja Nate oli täten turhaan noussut istuma-asentoon. Hätä ei onneksi kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä vaikka Ronja istuutuikin samaiselle sohvalle, kohtaan, jossa jalat olivat aiemmin olleet, oli sitruunapiirakkaa vielä hyvin jäljellä. Tästä syystä asia ei tuntunutkaan ihan niin pahalta.

Tyttö ystävällisesti tarjosi kakkulapiota Natelle, mihin poika kyllä tarttuikin. Ei söpöjä tyttöjä leikkaamassa piirakasta palasen ja lusikoimalla palaset suuhun, mutta ainakin hän näin saisi otettua omannäköisensä palan. Kun leikkasi yhden hyvän palan, ei tarvinnut uudestaan kurottautua ja leikata toista.

Kakkulapiolla Nate sitten tökki sitruunakakusta itselleen palasta, mutta sitten Ronja mainitsi jotain käsittämätöntä. Siitä, että oliko hän nyt se ja se poika, joka teki sitä ja tätä. Kuulosti varsin vauhdikkaalta pojalta, Natrix tuumaili samalla, kun jatkoi leivoksen halkaisemista.

”Vaikuttaa vähän ikävältä tyypiltä”, hän vastasi ja nosti kakkulapiolla mukavan neljännesosan herkullisennäköisestä piirakasta lautaselleen. Ronjan kuvailema poika ei kuitenkaan voinut olla hän itse, sillä eihän hän sellaista tekisi. Ja jos olisi tehnytkin, niin ei Ronja sitten varmaan antaisi hänen syödä tätä piirakkaa. Tästä syystä poika käänsikin huomionsa takaisin piirakkaansa kohti ja päätti maistaa sitä ennen kuin olisi liian myöhäistä.
E. S. Travere
 

Seuraava

Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron