Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

Tällä alueella keskustellaan lukuvuoden 2015-2016 suuremmista juonista ja tapahtumista. Juoni koostuu Kurpitsajuhlasta sekä Kolmivelhoturnajaisista.

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Rose » 03 Elo 2015, 13:14

minulle ainakin sopii että Rose saisi jotenkin sauvan ja onnistuisi lähettämään suojeliuksen ennen kuin vartijat saavat hänet kiinni. Ja vankilapaikka voisi olla se aukio minne minä ja Lily mentiin (ei se yksisarvispaikka vaan se eka)
Rose
 

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 03 Elo 2015, 14:55

Vankilapaikkaa voisi myös vaihtaa, jolloin sitä olisi vaikeampi löytää. Voisi tietysti olla, että vankeja pidettäisiin myös eripaikoissa.

Vaikka tuo vahvat suojausloitsutkin saattaa olla hyvin todennäköinen vaihtoehto, sillä oletettavasti näillä sieppaajilla voisi ainakin yhdellä olla jo hieman kokemusta koko touhusta, että kai ne harkitut suojaloitsut nyt onnistuisivat. Vaikka myös maanalainen toiminta kuulostaa järkeenkäyvältä. Tai sitten ihan joku luola jossakin (kalliokin kai voisi toimia jonkinlaisena esteenä hakuloitsuihin).

Evelyn voisi myös tuohon Rosen pakoyritykseen/ suojeliuksen luontiin/ sauvan varastamiseen sekaantua (vaikka ei Evelyn tuota loitsua tosiaankaan osaisi tehdä.)

Tuo tulevaisuus jää varmaankin sen varaan, kuinka moni haluaa sekaantua selvittelyyn ja onko kiristyksen kohde taikaministeriö vai koulu...

Kolme viikkoa kelpaa hienosti sieppausajaksi. Samoin tuo sattumankaupalla valitut ehdokkaat, jotka nyt vain oli helpoin paikalle saattaa. (Voisihan siinä olla vaikka joku epäonnistunutkin sieppausyritys, jos joku tästä innostuu.) Ja jos nuo sieppaukset nyt yhteen päivään halutaan, niin kelpaahan sekin. :)

Itseäni myös saattaisi kiinnostaa peli, joka vain tapahtuisi tuolla vankilassa (siis noiden sieppausten, pakohommeleiden ja pelastuksen lisäksi). Kai niillä vangeillakin jotain tehdään, etteivät he siellä koko aikaa vain istu ajattelematta ja kokematta mitään...
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 03 Elo 2015, 15:18

minulle käy että Eveklyn auttaa Rosea sauvan sieppaamisessa :)
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 03 Elo 2015, 18:10

Joo, vankilapeli olisi varmasti siistiä pelata! :D Voin jo kuvitella vankien keskinäistä pelon ja ärsyynnyksen sekaista juttelua ja korstot pelaamassa vanhoja kunnon korttipelejä kera kermakaljojen. Sellaista kunnon jännärileffamaista tunnelmaa. Minä voisin omasta puolestani kernaasti pelata vaikka useamman vankilaan sijoittuvan pelin.

Vankipaikan vaihtokin olisi silti toki hyvä idea, itse kannattaisin sitä että aluksi tosiaan voitaisiin vaihtaa pari kertaa paikkaa (jos nyt siinä ajassa häiskät nyt saavat edes kovin montaa vaihtoa aikaiseksi), mutta lopussa, esimerkiksi neljä päivää ennen löytämistä, ei niin paljoa vaihtoja välttämättä tehtäisi. Tai sitten viimeisen vaihdon loppu menisi mönkään, koska aurorit/yms olisivat saaneet asiasta vihiä.
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 03 Elo 2015, 19:58

Sit tuli mieleen just tää, että tekeekö ne vartijat näille vangeille mitään? Vai onko ne vaan ja möllöttää (ja pelaa ilmeisesti korttia :D ) Luultavasti ne nyt ei saa mitään ihanaa gurmee ruokaa viidesti päivässä ja niin ees päin.

(Ja hyvä kun sauvahäslingit ja pelit käy.)
Viimeksi muokannut Evelyn Clément päivämäärä 19 Loka 2015, 13:40, muokattu yhteensä 1 kerran
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Cerinna Crèin » 03 Elo 2015, 21:14

http://chateau2004.foorumi.eu/viewtopic.php?f=331&t=1258&p=7084#p7084

^ Tuossa viestissä on nyt ehdotukset sieppauspeleihin liittyen. Sieppaajat/siepattavat, käykää kommentoimassa ja niitä ensimmäisiä pelejä (juuri sieppauspelejä) voisi alkaa suunnitella jo syyskuun alusta. Lokakuun alussahan niitä aletaan pelata. Muita pelejä voi suunnitella myöhemmin.
Cerinna Crèin (28): Vararehtori, loitsujen professori ja Serpentardin tuvanjohtaja. Mukava, fiksu ja kohtelias ruskeaverikkö.

Muut hahmoni: Daniel Ford (22), Effie Solender (20) ja Lily-Bella Davies (15)
Avatar
Cerinna Crèin
Vararehtori
 
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Touko 2014, 21:22
Opetettava aine: Muinaiset riimut

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 03 Elo 2015, 21:34

Lloydille voitaisiin sanoa että Rosalie olisi esim. Kuolonsyöjän tytär ja sen vuoksi Lloyd sieppaisi hänet (tai kuka se onkaan jonka Lloyd sieppaa) tuetysti jos teillä on parempia ideoita :)
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 03 Elo 2015, 22:01

Tai sitten ei puhuta sieppauksesta mitään, Rose. Mutta no jaa...

Minulla ei ole mitään väliä kenen kanssa pelaan Evellä. Jos Midfordille ja muille tuo sopii, niin voin hänen kanssa sieppauksen pelata. Onkos sieppaajalla jotain sieppauskriteerejä ja jos on, niin millaisia? (Miulle voi myös yksäriäkin pistää, jos tarkempaa jaksaa pohtia...)

Tuli mieleen, että voisihan niitä useampi sieppaajakin olla yhtä sieppaamassa, mutta no jaa, ehkäpä ne nyt noinkin pärjää.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Vicky Midford » 04 Elo 2015, 01:08

Ottaen huomioon että siepattavat ovat suureksi osaksi alaikäisiä niin olettaisin ettei niille välttämättä mitään hirveän pahaa tehdä. Ehkä jotain kuitenkin etteivät sieppaajat ihan koko ajan sitä kermakaljaa litkisi peluunurkissaan ja olisihan se ihan kiva pelata jokin sieppaajan ja siepatun välinen keskustelukin (tai pikemminkin sen tynkä).

Niin ja tosiaan. Ne sieppauspelit. Tuleva hahmoni (pitäisi tosiaan siitäkin pistää hakemusta menemään ja vaikka samalla selailla joku kiva nimi) voisi käyttää minusta sitä perinteistä tainnutusta jossain syrjäisessä paikassa? Itse muuten ajattelin aluksi myös tuota unilääkettä, mutta jokseenkin en usko että Eve ottaisi epäilyttävän näköiseltä miekkoselta ihan noin vain jotain juomaa. :'D

Mutta jos vaikka tytsy olisi jossain syrjäisemmässä sitten rentoutumassa ja näyttäisi siroutensa vuoksi helpolta uhrilta? Omasta puolestani voitaisiin luoda tähänkin kohtaan vähän enemmän toimintaa vaikka siinä muodossa että Eve kunnon lukutoukkana onnistuu torjumaan pari taikaa ja joku ei kenenkään pelaama hahmo joutuisi tulemaan siihen auttamaan.
Vicky Midford
Oppilas
 
Viestit: 96
Liittynyt: 10 Heinä 2014, 18:12

Re: Oppilaiden kidnappaus Italian mafian toimesta

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 04 Elo 2015, 11:17

Rose Hill kirjoitti:Lloydille voitaisiin sanoa että Rosalie olisi esim. Kuolonsyöjän tytär ja sen vuoksi Lloyd sieppaisi hänet (tai kuka se onkaan jonka Lloyd sieppaa) tuetysti jos teillä on parempia ideoita :)

Ehkei pojan mielestä sieppaukseen oikeuta se, että joku on jonkun tytär. Kuolonsyöjän tytär kun on kuitenkin samanarvoinen kuin esimerkiksi taikaministerin tytär eikä isän titteli tee suurta eroa heidän ihmisarvolleen. Eli parempi jos hänelle ei puhuta mistään sieppauksesta, vapaudenriistosta ja/tai eriarvoisuudesta. :'D

Minulle on oikeastaan se ja sama kenet Frankowski taluttelee jonnekin muualle, kunhan tämä olisi poikaa lyhyempi ja mieluusti samanikäinen tai nuorempi. :')

Aiotaanko muuten pelata mitään sieppaukseen johdattelevaa peliä näin muiden sieppaajien kesken, joka siis ajallisesti sijoittuisi ennen sieppausta?
Jos ei niin voin itse keksiä, minkälaista pajunköyttä pojalle on syötetty ja perustella hänen tekemisiänsä sitten siinä ns. sieppauspelissä.

Aiotaanko pelata muuten mitään peliä näin sieppaajien kesken, kun Frankowski hyppää kokonaan pois tästä tapahtumasta?
Sillä jos ei niin voin pelata yksinpelin siitä.. Muutenkin minulla on parikin peli-ideaa mielessä Frankowskin varalle sieppauksen jälkeen, mutta niistä tulen vasta myöhemmin kyselemään asianomaisilta yksärin kautta. :)
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

EdellinenSeuraava

Paluu Juoni lukukaudelle 2015-2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron