"Verrattuna Châteaun koulupukuihin, Koreassa koulupuvut olivat paljon kauniimpia. Tyttöjen koulupuvussa meillä oli vuodenajasta riippuen joko pitkä- tai lyhythihainen kauluspaita, ruudullinen hame ja samaa kuosia oleva liivi sekä rusetti." [©]

"Vietin kesäloman ensimmäisen viikon ennen muuttoa parhan ystäväni luona Seoulissa. Koska kumpikin meistä pitää kameran edessä olemisesta, otimme paljon kuvia. Tämä kuva Han-joen varrelta on yksi suosikeistani." [©]

"Han Yi An on paras ystäväni, jonka tapasin aloittaessa taikakoulun Koreassa. Hän kuitenkin muutti Seouliin pari vuotta sitten, ja siksi näkemisemme jäivät oikeastaan pelkästään lomille. Voi olla, että nyt tapaamisia tulee vielä harvemmin..." [©]

"Toulon on se pieni kaupunki Etelä-Ranskassa, jonne muutimme äidin, isän ja siskoni kanssa." [©]

"Siinä on paljon totuttelemista, että yhtäkkiä kaikki ympärillä puhvuatkin vain Ranskaa. Lempiasiani Toulonissa on kuitenkin sen sivukujat, joita jaksaisi tutkia tunteja. Lisäksi se on merenrantakaupunki, kuten Busankin, ja rannalla kävely auttaakin yleensä koti-ikävään..."[©]

"Busaniin verrattuna Toulon on säälittävän pieni. Busanissa on paljon kerrostaloja ja pilvenpiirtäjiä, ja asuimmekin ennen erään kerrostalon 35. kerroksessa. Oli lumoavaa nähdä öinen kaupunki valoineen suurista ikkunoista." [©]

"Suurkaupungin hälinän lisäksi ikävöin paljon korealaista ruokaa. Kävimme usein koulun jälkeen syömässä läheisissä pikkuravintoloissa. Yksi ikuisista suosikeistani on 돼지국밥, riisikeitto possunlihalla." [©]

"Onneksi huoneeni Toulonissa sentään on kaunis, vaikka vietänkin siellä vähän aikaa. Ikkuna aukeaa merelle päin, ja sisustus on hyvin naisellinen. Ainoa miinuspuoli on vinokatto, joka hankaloittaa monia sisustussuunnitelmiani." [©]

"Sen lisäksi että pidän mallina olemisesta, valokuvaus ylipäänsä on minulle tärkeää. Minulla on tapanani ikuistaa kameralla hetket, joilloin olen onnellinen, sekä ainoastaan räpsiä kuvia asioista joita pidän kauniina. Olin eräänä iltapäivänä kahvilassa ja yritin pohtia, milloin ehtisin lukea kokeisiin, kun huomasin kuinka suloiselta kalenterini näytti kakunpalan vieressä. Niinpä otin siitä kuvan." [©]

"Otin polaroidkamerani mukaan Châteauhin, oikeastaan valmiiksi olettaen että se ei kutienkaan toimi. Yllätyksekseni se kuitenkin ottaa kuvia moitteettomasti, ja siksi sillä olikin enemmän käyttöä kuin olisin arvannut. Pidän Polaroidkameroista oikeastaan enemmän kuin tavallisista, sillä siinä on omanlaisensa tunnelma kun kuvan saa heti käteen. Lisäksi kuvat ovat aidomman tuntuisia, kun niitä saa koskea ja vaikka liimailla seinään kiinni, sen sijaan että ainoastaan tuijottaisi niitä ruudulta." [©]
